Talvinen sää innosti pihabongaamaan

Pyrstötiainen. Kuva: Petri Vainio

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 14. kerran. Pihabongaukseen on tänä vuonna osallistuttu aktiivisesti, ja havainnot ilmoitettu jo yli 12 000 pihasta.

Tänä vuonna Pihabongauksessa nähtiin viime vuosia enemmän muun muassa pikkuvarpusia ja pyrstötiaisia, joiden kummankin runsaus on uusi pihabongausennätys. Ilmeisesti edellisen kesän hyvät säät suosivat pikkuvarpusen pesintöjä. Pyrstötiaisen runsaus johtuu sen voimakkaasta syysvaelluksesta, joka toi Venäjällä syntyneitä lintuja Suomeen.

Tavallista vähemmän Pihabongauksessa nähtiin muun muassa marjalintuja, kuten tilhiä, koska pihlajanmarjoja ei tällä hetkellä juurikaan ole. Variksen, harakan ja fasaanin runsaus oli pienempi kuin kertaakaan aiemmin Pihabongauksessa.

Vähälukuisista lajeista pikkutikka väheni edelleen. Tämän vuotinen runsaus oli ennätyksellisen pieni ja vain puolet vuosikymmenen takaisesta. Vastaavasti harmaapäätikan runsaus oli pihabongausajan toiseksi suurinta ja yli kaksinkertainen vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, keltasirkku ja sinitiainen. Yleisimmät eli useimmilla pihoilla havaitut lajit olivat puolestaan talitiainen, sinitiainen ja harakka. Nämä olivat samat kuin viime vuonna.

Alustavat tulokset perustuvat noin 12 000 pihan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 93 lintulajista ja noin 450 000 lintuyksilöstä.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 1.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään jatkuvasti BirdLifen verkkosivuille, ja lopulliset yhteenvedot julkaistaan helmikuun aikana.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: pilfink (pikkuvarpunen), stjärtmes (pyrstötiainen), sidensvans (tilhi), kråka (varis), skata (harakka), fasan (fasaani), mindre hackspett (pikkutikka), gråspett (harmaapäätikka), talgoxe (talitiainen), blåmes (sinitiainen), gulsparv (keltasirkku).

 

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa: https://www.birdlife.fi/medialle/materiaali/pihabongauskuvia/

 

LISÄTIETOJA