Lintutilanne 29.11.2019

Pikku-uikku. Kuva: Micha Fager.

Lintutilanne 29.11.2019

Marraskuun loppupuoli meni valtaosin varsin lauhassa säässä ja Suomen eteläpuolisko ehti jo käydä lähes kokonaan lumettomana. Jäätä merialueella on vasta aivan Perämeren pohjukassa. Olot ovat olleet suosiolliset viivytteleville muuttolinnuille, niinpä ainakin neljästä lajista on tehty Suomen kaikkien aikojen myöhäisin havainto. Marraskuun julkkislintu, lehmähaikara, saalisteli menestyksellisesti myyriä moottoritien pientareella Mäntsälässä 25.11. asti. Kouvolassa pitkään majaillut punajalkahaukka puolestaan pärjäili myyrien turvin ainakin päivää pidemmälle. Kaksi muuta ennätyksen parantelijaa ovat vielä tätä kirjoitettaessa paikalla: kirjokerttu Tampereella sekä haarahaukka Jämsässä – jaksavatko Suomelle uusiksi talvilajeiksi asti? Muitakin erittäin myöhäisiä lajeja on havaittu useita: poikkeuksellisimpana ehkä punavarpunen Parikkalassa, kaksi isosirriä Jurmossa, rantasipi Helsingissä ja pikkusirkku Utössä.

Harvinaisuuksia puolestaan on havaittu jo mainittujen ohella punapäänarsku Varkaudessa, pitkään paikalla viipynyt amerikanjääkuikka Kirkkonummella, tavalliset jääkuikat Hailuodossa, Eckerössä ja Kajaanissa, turturikyyhky Kruunupyyssä sekä linnun jo kadottua ilmi tullut idänturturikyyhky Kiteellä. Kirkkonummella nähtiin kashmirinuunilintu, jo syksyn seitsemäs. Tyypillisesti talven tullessa esille tulevia pikku-uikkuja on nähty kymmenkunta ja pikkukajavia kolme.

Kovin mainittavia kerääntymiä ei pariviikkoisen aikana nähty, maininnan ansaitsevat kuitenkin esimerkiksi Hämeenlinnassa Hauhonselällä nähdyt 4 000 isokoskeloa ja Porissa lasketut 715 laulujoutsenta. Marjalintujen esiintyminen tuntuu melko keskinkertaiselta, vaikka taviokuurnien pikkuparvet monin paikoin ilahduttavatkin. Suuremmat kuurnamäärät ovat tänä talvena karanneet lännemmäksi, sillä Norjassa lajilla hyvin voimakas esiintyminen. Tilhellä oli talvilintulaskentojen ensimmäisellä kierroksella ennätysesiintyminen Varsinais-Suomessa – linnut lienevät putsanneet suuren osan Suomea jo marjoista ja siirtyvät hiljalleen etelämmäs. Valkoselkä- ja harmaapäätikkoja sekä pähkinänakkeleita on nähty monin paikoin ruokintojen lajivalikoimaa piristämässä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 13.12.