Sulkivatko kaakkurit Itämerellä?

Kaakkurit pesimälammella. Kuva Hannu Kekkonen.

Tutkija Ib Krag Petersen (Aarhusin yliopisto, Tanska) on käynnistänyt tutkimushankeen, joka kartoittaa merilintujen esiintymistä Saksan Pohjanmeren offshore-tuulipuistoalueilla. Tähän liittyen Suomessa pesiville kaakkureille on asennettu pieniä paikannuslaitteita, valopaikantimia eli geolokaattoreita. Paikannin on kiinnitetty merkkirenkaan ulkopuolelle. Renkaassa on merkinnät, jotka voidaan lukea valokuvasta tai kaukoputkella. Merkkirenkaan paino on 4,78 g. Paikannukset perustuvat päivän pituuden ja keskipäivän ajan mittaamiseen ja mikrosirulle tallentuvat tiedot voidaan lukea, mikäli lintu saadaan muuttomatkan jälkeen uudelleen kiinni. Lintuja voidaan pyytää vain pesältä haudonta-aikana.

Kaakkurin valopaikannin. Kuva Kalevi Eklöf.

Merkkirengas, johon on laitettu valotunnistinsiru nippusiteellä kiinni.

 

Valopaikantimesta saatuja tietoja käytettiin kaakkurien vähintään kahden päivän ajan käytettyjen levähdys- ja talvialueiden kartoittamiseen. Syksyn levähdysalueet olivat selvästi havaittavissa, mutta kevätmuutolla niiden havaitseminen oli hankalampaa. Tärkein syy tähän on läheisyys kevätpäiväntasaukseen, jolloin valopaikannin antaa helposti virheellisen arvon pituuspiireistä, päivän ollessa liki yhtä pitkä kaikkialla. Lisäksi kevätmuutto on huomattavasti nopeampaa kuin syysmuutto.

Raaseporin naaras

 

Raaseporin linnun levähdysalueet syksyllä ja talvella 2017. Tämä paikannin lakkasi toimimasta 24.joulukuuta 2017. Paikannukset on kaikissa kartoissa annettu alueilta, joilla on pysähdytty vähintään kaksi päivää.

Raaseporilainen kaakkurinaaras (lukurengaskoodi CU) sai paikantimen keväällä 2017. Se siirtyi pesimälammeltaan Hangon Itäiselle selälle 1.8. Elokuun aikana lintu kävi vielä ajoittain pesälammellaan ja muutto kauemmas jatkui vasta 10.11.2017 alkaen. Seuraava pysähdys oli Tanskan salmissa 21.-24.11. Täältä lintu siirtyi pikavauhtia loppuvuodeksi Englannin kanaalin alueelle 25.11 – 24.12 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen paikannukset loppuivat.  Keväällä 2019 saatiin kuva lentävästä kaakkurista pesäpaikalta jo 19.4, vaikka pesälampi oli vielä jäässä ja tämä pari nähtiin pesimälammellaan 22.4. Linnut saapuvat aikaisin pesäpaikoilleen, mutta pesintä alkaa toukokuun lopulla. Tämän yksilön kanssa samalla alueella pesineestä linnusta saatiin löytö Montenegrosta.

Lammin naaras

 

Lammin naaraan lepäily- ja talvialueet syksyllä ja talvella 2016/2017.

Keväällä 2016 merkittiin kaakkurinaaras vihreällä HA-renkaalla ja paikantimella Lammilla. Naaraan muuttomatka alkoi syys-lokakuussa 2016 Suomen aluevesiltä. Marraskuun aikana lintu siirtyi Itämerelle, josta se jatkoi Tanskan salmiin. Pohjanmerellä lintu oli hetken tuulipuistoalueella. Täältä se siirtyi lopulliselle talvehtimisalueelle Englannin kanaalin alueelle 16.11. Paluumuutto tapahtui paljon nopeammin kuin syysmuutto. Muutto alkoi maaliskuun 29. päivänä ja lintu palasi Suomen aluevesille 11.4.2017. Jäät lähtivät 1.5.2017 ja linnut havaittiin pesälammellaan 3.5.2017.

Vuonna 2017 muutto alkoi Suomenlahdelta syys- lokakuussa, Itämeren keskikohdalla kalasteltiin muutama päivä. Täältä matka jatkui Tanskan Skagenin vesille. Tätä seurasi viikon pysähdys Pohjanmerellä ja sitten lintu siirtyi varsinaiselle talvehtimisalueelleen Englannin kanaaliin.

 

Kaakkurin muuttoreitit. Kuva Kalevi Eklöf & Ib Krag Petersen.

Lammin naaraan lepäily- ja talvialueet syksyllä ja talvella 2017/2018.

Paluumuutto oli nopea kuten edellisenäkin vuonna, mutta lähtö hiukan myöhäisempi. Pesälammen linnut tavoittivat näköhavainnon perusteella 26.4.

Keväällä 2017 naarasta ei saatu kiinni koska pyynnin yhteydessä siihen iski kanahaukka. Kesällä 2018 naaras saatiin kiinni ja valotunnistin poistettiin. Paikannin oli linnulla 23.5.2016 – 15.6.2018 välisen ajan.

Syysmuutto pysähtyi näissä kolmessa muutossa syyskuun ja lokakuun väliseksi ajaksi Itämerelle. Tämä saattaisi johtua siitä, että linnut joutuvat lentämään paljon poikasten ruokinta-aikana ja näin niiden siipisulat ovat voimakkaasti kuluneet. Muuton alkuvaiheessa linnut tulevat lentämättömiksi ja liikkuvat suhteellisen vähän noin kolmen viikon ajan. Nämä levähdyspaikat ovat siis todennäköisesti myös kaakkureiden sulkimisalueita. Muuton ajoitus on näissä kolmessa muutossa hyvin samankaltainen. Syysmuuton alku on syyskuussa, Tanska saavutetaan marraskuussa, jonka jälkeen siirrytään talveksi Englannin kanaalin alueelle. Mahdollinen talvehtimisalue on esim. Thames-joen suulla, jossa on havaittu enimmillään jopa 14 000 kaakkuria. Kevätmuutto on aina ollut nopea, esimerkiksi lähtö talvialueilta 29.3 ja perillä pesimäalueiden lähistöllä jo 11.4.

Kalevi Eklöf & Ib Krag Petersen

English version