Naurulokki ja pikkulokki – vuoden linnut 2022

Hautova naurulokki. Kuva: Petri Vainio.

BirdLifen vuoden linnut 2022 olivat naurulokki ja pikkulokki. Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on kartoittaa lajien pesimäpaikat ja pesivien lintujen lukumäärät sekä tärkeimmät muutonaikaiset lepäily- ja ruokailualueet. Hankkeen tulokset julkaistiin Linnut-vuosikirjassa 2022.

Tutustu lajien tuntomerkkeihin.

Molemmat lajit ruokailevat muuttomatkoillaan erilaisilla kosteikoilla, joista löytyy runsaasti hyönteisravintoa. Hyviä ruokailupaikkoja voi löytyä myös esimerkiksi tulvivilta pelloilta. Lepäily- ja ruokailualueet voivat vaihdella paljonkin vuosien välillä. Naurulokin kevätmuutto alkaa Suomessa jo maaliskuussa ja on voimakkaimmillaan huhtikuussa, jolloin lintuja tavataan jo koko maassa. Pikkulokin ensimmäiset yksilöt saapuvat Suomeen huhtikuussa, ja lajin päämuutto ajoittuu toukokuulle. Muutonaikaisista lepäily- ja ruokailualueista kerätään tietoja myös lajien syysmuuton yhteydessä. Molempien lajien syysmuutto käynnistyy varhain ja on jo heinäkuussa voimakasta. Syyskuussa Suomessa tavataan enää pieniä määriä molempia lajeja.

Rehevien vesien lokkeja

Naurulokki ja pikkulokki ovat ainoat tummapäiset lokkimme. Pikkulokki on helppo erottaa naurulokista pienemmän kokonsa, siipien mustan alapinnan ja kokomustan pään perusteella (naurulokin pää on tummanruskea). Molemmat lajit pesivät mieluiten rehevillä järvillä ja merenlahdilla yhdyskunnissa, joissa voi pesiä jopa satoja pareja lokkeja. Lokkiyhdyskunnat ovat tärkeitä, koska ne tarjoavat suojaa pedoilta myös muille lajeille.

Naurulokkikanta on vahvin Etelä-Suomen järvialueilla ja Pohjanmaalla. Lintuvesien lisäksi naurulokkeja pesii merensaariston ja järvenselkien luodoilla ja karikoilla, avosoiden lampareikoissa sekä tekoaltailla ja aallonmurtajilla. Pikkulokin levinneisyys painottuu Suomen keski- ja itäosiin, mutta Pohjanlahden rannikollakin on hyviä pesimäpaikkoja. Etelä- Suomessa pikkulokkeja pesii vain paikoittain ja lajin levinneisyys on aukkoinen. Pikkulokki on naurulokkia selvemmin rehevien järvien asukki. Se pesii pienillä järvillä, suurten järvien suojaisissa lahdelmissa ja salmissa sekä merenrannikon suojaisilla lahdilla.

Miksi lajit kiinnostavat?

Nauru- ja pikkulokki levittäytyivät Suomeen satakunta vuotta sitten ja ovat sittemmin asuttaneet koko maan pohjoisimpia tunturiseutuja lukuun ottamatta. Naurulokin runsastuminen jatkui 1970-luvulle asti. Sen jälkeen monet pesimäpaikat ovat autioituneet ja naurulokkien määrä on romahtanut pieneen osaan entisestä. Taantuman arveltiin pysähtyneen 2000-luvun alkupuolella, mutta kahdessa uusimmassa uhanalaisuusarviossa (2015 ja 2019) laji on jälleen luokiteltu vaarantuneeksi.

Naurulokin taantumisen syitä ei tarkoin tiedetä. Syiksi on arveltu muun muassa sairauksia, vieraslajien (minkki ja supikoira) runsastumista, pesimäpaikkojen umpeenkasvua ja ravintovarojen vähenemistä maatalouden tehostumisen ja avokaatopaikkojen sulkemisen seurauksena. Umpeenkasvu ja muut elinympäristöjen laatuun vaikuttavat tekijät vaikuttavat myös pikkulokkiin. Myös yleisellä hyönteismäärien vähenemisellä voi olla merkitystä molempien lajien kohdalla.

Pikkulokki. Kuva: Pertti Rasp.