Pelloilla levähtävät hanhet

Valkoposkihanhi. Kuva: Jan Södersved

Suomen merkitys Venäjällä pesivien hanhien kevät- ja syysmuuton aikaisena levähdysalueena on kasvanut huomattavasti 2000-luvun aikana. Vielä 1990-luvulla yli tuhatpäisiä hanhiparvia tavattiin vain Pohjanlahden rannikolla, etenkin Oulun eteläpuolisilla laajoilla peltoalueilla. Hanhien esiintyminen painottui kevääseen, ja lähes kaikki hanhet olivat taigametsähanhia. Syksyllä suurina ruokailevina parvina tavattiin säännöllisesti vain merihanhia, ja niitäkin vain muutamilla paikoilla.

Hanhien esiintyminen on muuttunut 2000-luvulla

Suomessa levähtää ja ruokailee nykyään satoja tuhansia hanhia sekä keväällä että syksyllä. Hanhien esiintymisen painopiste on myös muuttunut: eteläisen ja itäisen Suomen merkitys hanhille on kasvanut. Taigametsähanhen ja merihanhen lisäksi runsaita lajeja ovat nykyisin valkoposkihanhi, tundrametsähanhi ja tundrahanhi.  Vaikka hanhien pesimäkannat ovat kasvaneet, johtuu niiden runsastuminen Suomessa ensisijaisesti niiden muuttokäyttäytymisen muuttumisesta.

Hanhien esiintymisen muutoksen taustalla on useita syitä, joista tärkeimmät ovat ilmaston lämpeneminen ja maatalouden muutokset sekä Suomessa että Suomen lähialueilla. Ilmaston lämpenemisen vuoksi hanhien talvehtimis- ja levähdysalueet ovat siirtyneet Euroopassa pohjoisemmaksi. Keväällä hanhet pyrkivät ruokailemaan mahdollisimman lähellä pesimäalueita ollakseen hyvässä kunnossa niille saapuessaan, koska pesimäalueilla on silloin vasta varhaiskevät ja hyvin vähän ravintoa. Hanhet suosivat keväällä kasvuvaiheen alussa olevaa kasvustoa, jonka valkuaisainepitoisuus on suuri. Keväiden lämpenemisen vuoksi Suomi tarjoaa aikaisempaa paremmat ruokailumahdollisuudet Pohjois-Venäjällä pesiville hanhille.

Hanhien levähdysalueiden siirtymisessä ei ole kyse väliaikaisesta, vaan pysyvästä ja todennäköisesti tulevaisuudessa edelleen voimistuvasta ja laajentuvasta ilmiöstä. Muutos on jo tuonut ja tuo edelleen lisää haasteita maataloudelle. Suomessa suuret pelloilla laiduntavat hanhiparvet ovat uusi ilmiö, mutta eivät ole sitä suurelle osalle Euroopan maita, vaan etenkin Länsi-Euroopassa suurien talvehtivien ja muutolla levähtävien hanhiparvien aiheuttamiin haasteisiin on jouduttu vastaamaan jo vuosikymmenten ajan.

Julkinen keskustelu hanhista on keskittynyt pitkälti valkoposkihanheen. Muiden hanhien esiintymisen muutos on jäänyt valkoposkihanhen varjoon. Alla olevat kartat havainnollistavat tilanteen muuttumista viimeisen 10 vuoden aikana.

 


Harmaiksi hanhiksi luetaan merihanhi, tundrahanhi, lyhytnokkahanhi ja metsähanhet. Esiintymisen muutos Etelä-Suomessa johtuu erityisesti Venäjällä pesivien metsä- ja tundrahanhien levähdysalueiden siirtymisestä pohjoisemmaksi. Syksyllä harmaita hanhia levähtää Suomessa yleensä huomattavasti vähemmän kuin keväällä.

 


Vuosina 2007–2009 Suomessa ei ollut yhtään aluetta, jossa valkoposkihanhia levähti keväällä merkittäviä määriä.

 


Valkoposkihanhen runsas syysaikainen levähtäminen alkoi Suomessa syksyllä 2006, minkä jälkeen esiintyminen on voimistunut ja laajentunut.

 

Hanhien esiintymisen muutoksen vuoksi ne aiheuttavat aiempaa enemmän vahinkoja maataloudelle. Niillä alueilla, joilla ruokailee pitkään hyvin suuria hanhiparvia, vahingot voivat kasvaa huomattaviksi. Valtaosin vahingot tapahtuvat keväisin, jolloin hanhilla on niukasti muita sopivia ruokailualueita. Hanhien tarvitsemaa vihantaa on lähinnä vain niillä pelloilla, joilta hanhet halutaan pitää poissa. Vahinkoja syntyy erityisesti silloin, kun suuret parvet ruokailevat laitumilla ja rehunurmilla, jolloin kasvustojen kasvu viivästyy.

Syysaikaan vahinkoja syntyy erityisesti syysvilja- ja syysnurmikasvustoille. Syksyllä hanhet löytävät kuitenkin ruokaa myös muun muassa sänkipelloilta, joilla vahinkoja ei synny.

Hanhien runsas esiintyminen on Suomessa niin uusi ilmiö, ettei siihen ole maatalouspolitiikassa osattu kunnolla varautua. Toistaiseksi valtio on korvannut viljelijöille hanhien aiheuttamia vahinkoja, ja lintujen karkottamiseksi on myönnetty poikkeuslupia sellaisille kasvustoille, joille hanhet aiheuttavat merkittävää vahinkoa. Karkottaminen on toiminut huonosti, koska linnuilla ei ole ollut keväisin korvaavia ruokailualueita.

 

Hanhivahinkojen ennaltaehkäisy

BirdLife teki vuonna 2019 selvityksen muiden maiden kokemuksista ehkäistä ennalta lintujen aiheuttamia maatalousvahinkoja. Selvityksen mukaan vahinkojen ennaltaehkäisy on ennen kaikkea kokonaisuuden hallitsemista. Kokonaisuuteen kuuluvat sekä karkottaminen haavoittuvilta kasvustoilta että ruokailun mahdollistaminen muilla alueilla, kuten varta vasten linnuille perustetuilla hanhipelloilla.

 

Hanhipellot

Hanhipellot, joita viljellään hanhien houkuttelemiseksi ja joilta hanhet voivat syödä satoa, ovat käytössä useissa maissa, muun muassa Ruotsissa. Ne toimivat parhaiten vahinkojen ennaltaehkäisyssä silloin, kun ne sijaitsevat lintujen luontaisesti suosimilla paikoilla, ovat riittävän suuria ja toimintaan yhdistetään lintujen pelottelu vahinkoherkimmiltä pelloilta.

Suomessa voi saada maataloustukea lintupeltojen viljelyyn. Toimenpiteen ehdot perustuvat kuitenkin ohraa syövien kurkien houkuttelemiseen, eikä se sovellu lyhyttä kasvustoa suosiville ja vihantaa syöville hanhille. Suomen maataloustukitoimenpiteisiin pitäisi pikaisesti lisätä hanhipeltotoimenpide, jonka tukitason olisi oltava niin suuri, että viljelijät kokevat peltojen ylläpidon mielekkääksi. Tuki on kohdistettava niille alueille, missä vahinkoja ja hanhia on eniten. Toimenpide on tehokas, kun tuki maisematasolla kohdistetaan hanhien suosimille paikoille eli suurten peltoaukeiden avoimiin osiin riittävän kauas metsästä ja teistä sekä lähelle vesistöjä, joihin hanhet siirtyvät vaaran uhatessa. Asiasta on julkaistu myös selvitys Lintupellot rauhoitettujen lintulajien aiheuttamien satovahinkojen ennaltaehkäisevänä keinona kesäkuussa 2020.

Lintupelloilla viljellään monivuotisia nurmia. Ne tarjoavat sekä keväällä että syksyllä vihantaa hanhille. Kesällä pelloilta kerätään tuotantoeläimille rehua normaalisti, ja viimeinen korjuu ajoitetaan siten, että pellot ovat houkuttelevia ja kasvusto sopivan mittaista syyskuussa lintujen saapuessa. Hanhipellot eivät siis ole kokonaan maataloustuotannon ulkopuolella. Yhden hanhipellon riittävä koko on 7–10 hehtaaria. Niitä pitää olla kullakin suuralueella useita, jotta hanhilla on vaihtoehtoinen ruokailupaikka esimerkiksi silloin, kun petolinnut ovat ajaneet linnut pois hanhipellolta. Lintupeltojen läheisyydessä vältetään lintuja pelottavaa ihmistoimintaa.

 

Hanhien ohjaaminen

Hanhet ohjataan lintupelloille karkottamalla ne pois suojeltavilta pelloilta. Karkotus on suunniteltava tarkkaan maisematasolla, ja karkotukseen on varattava riittävästi resursseja. Karkottamisaika on kullakin alueella yleensä varsin lyhyt eli muutamia viikkoja keväällä ja syksyllä. Erilaisista karkotusmenetelmistä ja niiden toimivuudesta on enemmän lintujen aiheuttamien maatalousvahinkojen ennaltaehkäisykeinot -julkaisussa.

Pelotteiden käytössä on tärkeää, ettei menetelmiä käytetä turhaan ja että paikkoja vaihdetaan tiheästi, jotta linnut eivät totu pelotteisiin. Karkottaminen on tehokkainta, kun käytetään useaa menetelmää yhtä aikaa tai eri keinoja eri päivinä. Jatkuva karkottaminen on linnuille haitallista, sillä pelotteisiin reagoiminen kuluttaa energiaa ja vie aikaa ruokailulta, jolloin lintujen energiantarve kasvaa ja samalla niiden alueella oleilu pidentyy. Suunnittelematon karkottaminen ilman vaihtoehtoisia ruokailualueita ainoastaan levittää vahinkoja.

On tärkeää, että karkotustoimiin, erityisesti laitehankintaan ja suunnitteluun, voi saada valtion tukea, koska ennaltaehkäisy tulee pitkällä aikavälillä halvemmaksi kuin vuosittainen vahingonkorvausten maksaminen. Hanhien esiintymisen ohjaaminen luo lisäksi mahdollisuuden siihen keskittyvälle yritystoiminnalle.

Myös maan muokkauksella ja sen ajoituksella pystytään ennaltaehkäisemään vahinkoja. Esimerkiksi sänget kannattaa muokata vasta hanhien poistuttua, sillä ne toimivat vaihtoehtoisina ruokailualueina. Linnut voidaan myös ohjata pois suojeltavien kasvustojen läheisyydestä muokkaamalla niiden naapurilohkot, jolloin parvet eivät hivuttaudu hiljalleen sille pellolle, josta ne halutaan pitää poissa.

 

Vahinkojen korvaaminen

Valtio maksaa viljelijöille korvauksia rauhoitettujen lintulajien aiheuttamista vahingoista. Valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen korvaukset ovat Suomessa suuresti kasvaneet, mikä liittyy erityisesti lajin kevätesiintymisen voimistumiseen. Vahinkojen korvaaminen on tärkeä osa hanhien esiintymisen hallintaa, koska kaikkia vahinkoja ei pystytä ennaltaehkäisemään. Luonnon monimuotoisuuden suojelun hyväksyttävyyden näkökulmasta on tärkeää, että korvaustaso vastaa viljelijöille koituneita kustannuksia. Niiden maksatus pitää ajoittaa siten, ettei viljelijöille koidu kohtuuttomia taloudellisia haasteita vahinkojen takia. Rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvauksiin ja ennaltaehkäisyyn liittyvää lainsäädäntöä ollaan parhaillaan kehittämässä.

Valtio ei korvaa metsästyslainsäädännön alaisten lintulajien aiheuttamia maatalousvahinkoja. Esimerkiksi suurten metsä- tai merihanhikerääntymien aiheuttamista sadonmenetyksistä ei siis saa nykytilanteessa korvauksia.

 

Hanhikantojen säätely

Suomessa on toistuvasti esitetty valkoposkihanhen siirtämistä metsästettäväksi riistalajiksi, koska se on Suomessa lyhyessä ajassa huomattavasti runsastunut. Taustalla on ajatus kannan merkittävästä  vähentämisestä vahinkojen estämiseksi. Ajatus siitä, että hanhikantaa voisi Suomessa tehtävin toimenpitein vähentää niin paljon, että maatalousvahingot loppuisivat, on kuitenkin epärealistinen. Kyse on muuttolinnusta, joka oleskelee Suomessa vain lyhyen ajan ja viettää suurimman osan elinkierrostaan aivan muilla alueilla. Hanhikantoihin liittyvän päätöksenteon on sen vuoksi oltava kansainvälistä.

Euroopan hanhikantojen hallintaa koordinoidaan muuttavien vesilintujen suojelusopimuksen AEWAn alla toimivan hanhityöryhmän (Goose management Platform) kautta. Vuonna 2010 Venäjällä pesivien ja valtaosin Hollannissa talvehtivien valkoposkihanhien talvikannaksi arvioitiin 800 000 ja nykyään 1 200 000 yksilöä. Kannan kasvun takia valkoposkihanhet aiheuttavat aiempaa enemmän maatalousvahinkoja myös muualla kuin Suomessa, minkä takia AEWA on laatinut valkoposkihanhelle kansainvälisen kannanhoitosuunnitelman, joka julkaistiin loppuvuodesta 2018. Suunnitelmassa on päätetty suuntaviivat hanhien aiheuttamien vahinkojen hallinnalle ja kannan säätelylle.

EU-säädösten mukaan EU-maat eivät voi asettaa valkoposkihanhea riistalinnuksi. Valkoposkihanhi oli 1970-luvulla vaarassa hävitä Euroopasta metsästyksen vuoksi, minkä takia se otettiin EU:ssa erityiseen suojelukseen ja sen metsästys kiellettiin lintudirektiivillä. Vaikka valkoposkihanhi on runsastunut ja sille on laadittu kannanhoitosuunnitelma, laji on päätetty EU:ssa pitää edelleen poissa sallittujen metsästyslajien listalta.

Lintudirektiivin mukaisesta suojelusta voidaan tapauskohtaisesti poiketa, mikäli se on välttämätöntä merkittävien vahinkojen estämiseksi eikä asiaa voida muilla keinoin ratkaista. Valkoposkihanhea ei siis voi säätää riistalinnuksi, mutta lintujen tappaminen on erityisen painavista syistä tapauskohtaisesti mahdollista. Tähän poikkeukseen perustuu muun muassa syksyksi 2020 Tohmajärvelle myönnetty lupa 375 hanhen tappamiseksi. Suomessa rauhoitettujen lajien poikkeusluvat myöntää Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Joissakin EU-maissa lintudirektiivin sallimaa poikkeusta on tulkittu EU-komission (EU-tuomioistuimen päätöksiin perustuvien) ohjeiden vastaisesti ja sallittu laajoilla alueilla niin sanottu suojametsästys viljelmien suojelemiseksi ilman tapauskohtaista viranomaisen tekemää harkintaa. Suojametsästyskäytäntöä on myös käytetty vahinkojen taloudellisen kompensoimisen korvaajana.

Suomessa pesivät valkoposkihanhet

Aiemmin vain arktisella alueella pesinyt valkoposkihanhi alkoi 1970-luvulla pesiä myös Itämerellä. Suomessa pesimäkanta on kasvanut noin 10 prosenttia vuodessa. Kanta on silti edelleen selvästi alle 10 000 paria. Maatalousvahinkoja aiheuttaa pääasiassa läpimuuttava, monin verroin suurempi kanta.