Tuulivoima ja linnut

Haahkoja. Kuva: Teemu Lehtiniemi.

Uusiutuvaan energiaan siirtyminen on välttämätöntä sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi että luontokadon pysäyttämiseksi. Tuulivoima on sijoituskysymys: tuulivoimala-alueet on valittava huolellisesti ja tuulivoimaa rakennettava vain linnustollisesti vähäarvoisille alueille. Toteutuksessa tulee suosia suuria voimalahankkeita, jolloin voimaloiden kokonaisvaikutusala ja vaikutukset jäävät selvästi pienemmäksi tuotettuun energiaan nähden verrattuna sinne tänne siroteltuihin pieniin voimala-alueisiin.

Tuulivoimaloita ei tule rakentaa linnustonsuojelun kannalta tärkeille alueille ja niiden lähiympäristöön (suojavyöhyke). Lähiympäristöä ovat alueet, joihin sijoitettavilla voimaloilla voi olla merkittäviä vaikutuksia tärkeän alueen linnustolle.  Tarvittavan suojavyöhykkeen laajuus riippuu alueen linnustosta. Alueita, jotka on eritysesti huomioitava tuulivoiman suunnittelussa ja joille tuulivoimaa ei tule rakentaa ovat:

Tuulivoimarakentamista ohjataan kansainvälisten luonnonsuojelusopimusten, kuten Itämeren suojelusopimuksen (HELCOM) ja Euroopan luonnonsuojelusopimuksen (Bernin sopimus) suosituksilla. Niiden mukaan linnuille tärkeille kerääntymisalueille ja muuton keskittymäalueille ei tule rakentaa tuulivoimaa, ja riskialueiden tuntumaan suunniteltujen voimaloiden vaikutukset on arvioitava laaja-alaisesti koko vuosi- ja elinkierron alueella summautuvat vaikutukset huomioon ottaen. Suositukset perustuvat varovaisuusperiaatteeseen: linnuille tärkeimmät alueet on jätettävä vapaaksi, koska kokonaisvaikutuksia on mahdotonta arvioida, sillä tuulivoima on kaikkialla maailmassa lisääntyvä energiantuotantomuoto. Muuttolintupopulaatioihin vaikuttavat kaikki voimalat kaikissa maissa, joissa lajit vuosikiertonsa  aikana liikkuvat.

Tuulivoimaloiden tärkeimpiä linnustovaikutuksia ovat häirintä- ja törmäysvaikutukset. Tieto tuulivoimaloiden vaikutuksista lisääntyy koko ajan, minkä vuoksi suhteellisen tuoreetkin suositukset voivat olla vanhentuneita. Vaikutukset ovat hyvin erilaisia maa- ja merialueilla ja niissä voi olla myös maantieteellistä vaihtelua.

 

Häirintävaikutukset

Tutkimusten mukaan voimaloiden linnustovaikutuksista merkittävimpiä ovat häirintä- eli pelotusvaikutukset, joiden vuoksi linnut välttävät voimaloita ja niiden läheisyyttä erityisesti ruokailualueina, mutta myös pesimäalueina. Välttämisen vuoksi ruokailumahdollisuudet voivat vähentyä, ja linnut joutuvat siirtymään optimaalisilta alueilta huonompilaatuisille alueille, mikä lisää kuolleisuutta. Lajien välillä on kuitenkin huomattavia eroja. Tietyt lajit, kuten merimetsot, vaikuttavat jopa suosivan tuulivoimaloiden lähialueita. Vaikka useimpien Suomessa tavattavien lintulajien häirintäherkkyydestä ei ole tutkimustietoa, voidaan tutkimusten tuloksia yleistää:

  • vaikutukset varpuslintulajeihin ovat vähäisiä
  • vaikutukset kasvavat lintujen koon ja vesiympäristön suosimisen lisääntyessä, ja
  • häirintävaikutukset ovat merialueilla selvästi maa-alueita merkittävämpiä.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi kaakkuri ja ruokkilinnut välttelevät tuulivoimaloita ja pelotevaikutus ulottuu avomerellä yli 10 kilometrin päähän voimaloista. Yksi avomerivoimala vähentää niiden potentiaalista ruokailualaa yli 300 neliökilometriä. Maa-alueiden linnustotutkimusten mukaan häirintävaikutukset rajoittuvat yleensä muutamiin satoihin metreihin voimaloista, mutta lintulajiryhmien välillä on suuria eroja ja etäisyys on useita kilometrejä muun muassa pöllöillä. Etäisyyteen voi vaikuttaa myös maan avoimuus, vesialueiden sijainti ja voimaloiden korkeus.

Kuollut merikotka. Kuva: Seppo Keränen

Tuulivoimalatörmäyksessä kuollut merikotka. Kuva: Seppo Keränen

Törmäysvaikutukset

Tuulivoimaloihin törmäävien lintujen lukumäärä riippuu keskeisesti voimalan sijainnista. Törmäyksiä tapahtuu vuosittain muutamista muutamiin kymmeniin voimalaa kohden, eivätkä ne ole yleensä merkittävä ongelma. Törmäykset tuulivoimaloihin ovat ongelma erityisesti silloin, kun niihin törmää vähälukuisia, vähentyneitä ja hitaasti lisääntyviä lajeja, joiden normaali kuolleisuus on pientä, ja jotka ovat sen vuoksi herkkiä lisäkuolleisuudelle. Suurikokoiset kaartelevat linnut, kuten kotkat ja lokit, törmäävät voimaloihin useimpia suoraan lentäviä lajeja yleisemmin. Muiden lajien törmäyksiä tapahtuu todennäköisimmin huonoissa olosuhteissa (sade, kova tuuli), huonolla näkyvyydellä (hämärä, pimeä, sumu) ja silloin kun linnuilla on “kova kiire” (ruoan kuljettaminen poikasille, pelästyminen). Suomessa tuulivoimaloihin on törmännyt varsin paljon merikotkia. Merikotka on vähälukuinen hitaasti lisääntyvä lisäkuolleisuudelle herkkä laji, jonka populaatiolle väärin sijoitetut tuulivoimalat aiheuttavat riskin. Populaatiomallinnusta siitä, kuinka suuri lisäkuolleisuus pysäyttää tai kääntää  laskevaksi pitkään Suomessa kasvaneen merikotkakannan, ei ole tehty.

Törmäysriski onkin aina arvioitava tapauskohtaisesti ja sen on perustuttava lintujen käyttäytymiseen alueella. Esimerkiksi kansainvälisissä selvityksissä vesi- ja kuikkalintujen törmäysriski on arvioitu hyvin pieneksi, koska ne lentävät merialueilla selvästi voimaloiden lapojen liikerataa alempana lähellä meren pintaa. Tämä pätee myös Suomen olosuhteisiin, kun on kyse esimerkiksi ruokailupaikkojen välillä liikkuvista linnuista. Arktiset Venäjällä pesivät vesi- ja kuikkalinnut muuttavat kuitenkin esimerkiksi Suomenlahdella keväisin yleensä törmäysriskikorkeudella ja niiden törmäysriski on paljon suurempi kuin vaikkapa Pohjanmerellä.

 

Muut vaikutukset

Tuulivoimaloiden rakentamisella on vaikutuksia elinympäristöihin samaan tapaan kuin muullakin rakentamisella. Esimerkiksi metsäalueilla voimaloiden lisäksi myös huoltotie- ja voimalinjaverkostot pirstovat metsäalueita, millä voi olla itse voimaloiden suoria vaikutuksia suurempi vaikutus joidenkin lajien, kuten metson, elinmahdollisuuksiin. Voimala-alueet voivat myös pidentää lintujen ruokailumatkoja voimala-alueiden kiertämisen vuoksi. Lisääntyneellä energiankulutuksella ja pienentyvällä poikasten luona vietettävällä ajalla voi olla vaikutuksia erityisesti merilintujen pesimämenestykseen.

 

Kumulatiiviset vaikutukset

Tuulivoimaloiden vaikutusten ymmärtämisessä on paikallisten vaikutusten lisäksi tärkeää tunnistaa voimala-alueen vaikutukset yhdessä muiden voimala-alueiden ja muun ihmistoiminnan kanssa. Samalla muttoreitillä sijaitsevien voimala-alueiden yhteinen summautuva (kumulatiivinen) kuolleisuus voi vähentää lintupopulaatiota, vaikka, millään voimala-alueella ei kuole merkittäviä määriä lintuja tai mikään voimala-alue ei pienennä paikallisesti merkittävästi lintujen ruokailualuetta. Populaatiotasolla summautuva kuolleisuus voi johtaa lintukannan pienenemiseen.

Muuttolinnuilla vaikutukset kumuloituvat useiden valtioiden voimala-alueiden vaikutusten kautta. Kumulatiivisten vaikutusten hallitsemiseksi voimaloiden sijoittaminen tulisi ohjeistaa ja suunnitella mallintamalla kumulatiivisia vaikutuksia kussakin maassa. EU:ssa on pohdittu maakohtaiseksi lajikohtaiseksi vuosittaiseksi hyväksytyn kuolleisuuden maksimiraja-arvoksi yhtä prosenttia lajin vuotuisesta kuolleisuudesta (EU:n Ornis komitean pienen määrän määritelmä).

Suomessa potentiaalisin kumulatiivisten vaikutusten uhka kohdistuu merikotkaan ja maakotkaan. Merituulivoiman lisääminen voi myös aiheuttaa merkittäviä kumulatiivisia vaikutuksia useille lajeille, mikäli merituulivoima-alueiden sijoituksessa ei olla erityisen huolellisia.

 

Tuulivoimahankkeiden linnustoselvitykset

Suomen lainsäädäntö velvoittaa tekemään luontoselvitykset ja arvioimaan voimaloiden luontovaikutukset. Linnustoselvityksen perusteella arvioidaan hankkeen vaikutuksia linnustolle ja alueen soveltuvuutta tuulivoimaloille. Linnustovaikutusten arviointi on virallinen selvitys, jonka perusteella päättäjät tekevät hankkeita koskevat päätökset ja johon tuomioistuimet tukeutuvat hankkeita koskevissa valituksissa. Selvityksen laatijalla, useimmiten konsulttiyhtiöllä, on asiassa suuri valta ja vastuu. Sekä selvityksissä että vaikutusten arvioinneissa on runsaasti laadullista vaihtelua.

Selvityksissä on tärkeää tunnistaa etukäteen, minkälaisiin lajeihin ja mihin vuodenaikoihin todennäköiset haitalliset vaikutukset kohdistuvat. Koska voimaloilla ei ole yleensä juurikaan vaikutuksia yleisiin pienikokoisiin maalintuihin, ei niiden selvittäminen esimerkiksi linjalaskennoin ole yleensä vaikutusten arvioinnin näkökulmasta tarpeen.

Tuulivoiman linnustovaikutusten keskiössä ovat suurikokoiset ja harvalukuiset lajit. Tarvitaan tietoa esimerkiksi petolintujen pesimispaikoista, reiteistä ja kaartelupaikoista, tärkeistä vesilintukohteista, suurikokoisten lintujen ruokailu ja levähtämiskohteista sekä alueen lävitse säännöllisesti muutto- tai ruokailulennossa liikkuvista linnuista. Koska lintujen esiintymisessä on paljon vaihtelua sekä vuoden sisällä että vuosien välillä, on tärkeää selvittää ja koota alueelta jo olemassa olevia linnustotietoja ja havaintoja sekä arvioida karttatarkastelujen avulla maastoselvityksiä varten potentiaalisimmat linnustollisesti tärkeät kohteet.

Jo olemassa oleva aineisto voi olla riittävä sen toteamiseksi, ettei alue sovellu tuulivoiman tuotantoon. Koska etukäteistiedot ovat aina puutteellisia, eivät olemassa olevat tiedot riitä päinvastaisen tulkinnan tekemiseen. Varsinaiseen linnustoselvitykseen on varattava riittävästi aikaa ja asiantuntemusta. Tarvittavien inventointien luonne ja määrä vaihtelevat kohteittain. Joillakin alueilla selvitykset voivat viedä jopa useamman vuoden ja varsinkin rannikkoalueilla inventointeja tarvitaan sekä keväällä, kesällä, syksyllä että talvella, koska pesimälinnuston lisäksi selvitetään muutonaikainen ja talvehtiva linnusto. Kohdealueella tarvitaan erilaisia laji-inventointeja, lentoreittien selvittämistä sekä muuttavien ja paikallisten lintujen laskentoja.

Selvitysmenetelmät tulee aina valita alueen luonteen mukaan. Haastavimpia ovat ulkomerialueet ja yksinkertaisimpia kaukana vesistöistä sijaitsevat talousmetsäalueet. Merituulivoimalahankkeissa tarvitaan esimerkiksi ruokailevien ja levähtävien lintujen selvittämistä säännöllisin lentolaskennoin ja laskentoja riittävän korkeista aluksista. Lisäksi tarvitaan GPS-loggeriseurantoja, mikäli suunnittelualueen läheisyydessä (noin 20 kilometrin säteellä) on tuulivoimaloita välttelevien lajien, kuten ruokkien ja räyskien pesimäyhdyskuntia tai uhanalaisten suuren törmäysriskien lajien, kuten selkälokkien, pesiä. Loggereita tarvitaan myös sisämaan hankkeissa, mikäli suunnittelualueen läheisyydessä on maakotkan reviirejä.

Muutto- ja lentoreittien selvittämistä tehdään usein vain tarkkailemalla, mikä on hyvin työvoimakeskeistä ja vaatii kokeneita muutontarkkailijoita. Tarkkailupäiviä tarvitaan erityisesti päämuuttoaikoina hyvin runsaasti ja havainnointi pitää voida aloittaa lyhyellä varoitusajalla. Visuaalista tarkkailua ei voi tehdä koko aikaa, eikä se tuota tietoa yömuutosta, joka on usein päivämuuttoa voimakkaampaa. Tutkaseuranta on usein tarpeen visuaalisen havainnoinnin rinnalla. Hankalasti havainnoitavilla alueilla, kuten avomerellä sekä alueilla, joilla on potentiaalisesti paljon muuttoa tai lintujen ruokailulentoja, tutkaseuranta on välttämätön osa selvitystä. Tutkaseuranta antaa lintujen lisäksi tietoa myös lepakoiden lentoreiteistä. Muualla Euroopassa tutkaseurannat kuuluvat usein selvityksiin, mutta Suomessa tuulivoimatoimijat välttelevät niiden käyttöä.

 

Suositus merituulivoimaloiden linnustoselvitysten tekemiseksi

Suomen merituulivoimahankkeiden linnustoselvityksissä on paljon vaihtelua, ja tehdyt selvitykset ovat yleisesti heikompilaatuisia kuin etelämpänä Itämerellä tehdyt. Itämeren maiden merituulivoimaselvityksissä käytetään yleisesti Saksan standardia.

BirdLife Suomen laatima kansallinen suositus merituulivoimaloiden linnustoselvitysten tekemisestä perustuu Saksan standardiin.

 

Vaikutusten arviointi

Linnustoselvitysten tietojen perusteella arvioidaan potentiaaliset vaikutukset. Arvioinnissa tulee olla eriteltynä kaikki vaikutukset sekä arvio vaikutuksista yhdessä muiden lähialueiden voimaloiden kanssa. Arvioinnissa ei tule koskaan verrata vaikutusta vain koko maan tai maakunnan tai Suomen läpimuuttavan populaation kokoon. Kussakin hankkeessa tehdään arvio kyseisen alueen linnuston osalta. Jos alueella pesii esimerkiksi erittäin uhanalainen mehiläishaukka, arvioidaan sitä, mikä on hankkeen vaikutus mehiläishaukan esiintymiseen kyseisellä alueella. Arvioinnin tulee kattaa koko hankkeen elinkaari, mikä on kymmeniä vuosia, ja arvion tulee kattaa myös reviirien täyttyminen nykyisten yksilöiden menehtymisen jälkeen.

Arvioinneille ei ole Suomessa velvoittavia, lakiin perustuvia sääntöjä tai raja-arvoja, joilla varmistettaisiin arviointien objektiivisuus, vertailukelpoisuus ja varovaisuusperiaatteen toteutuminen. Vaikka linnustoselvitys paljastaisi alueen linnustollisesti erityisen tärkeäksi, vaikutusten arvioinnin tekijä voi vähätellä potentiaalisia vaikutuksia ja todeta alueen sopivaksi tuulivoimatuotantoon, vaikka toinen tekijä toteaisi hankkeen toteuttamiskelvottamaksi. Yleensä kuntapäättäjillä tai lähialueiden asukkailla ei ole asiantuntemusta arvioida selvitysten johtopäätöksiä.

Suomen lainsäädäntöä ja käytäntöjä pitää sekä selvitysvaatimusten että arviointien osalta kehittää. Lainsäädännöllä tulee varmistaa, että arvioinnit ovat keskenään vertailukelpoisia ja varovaisuusperiaatetta noudatetaan.

Pääosin hyvät perustiedot hankkeiden linnustoselvitysten tekemisestä ja vaikutusten arvioinnista: Mäkelä, K. & Salo, P. 2023: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi. Opas tekijälle, tilaajalle ja viranomaiselle. 2. korjattu painos. Suomen  ympäristökeskuksen raportteja 43 | 2023.

 

Hyödyllistä tietoa tuulivoiman linnustovaikutuksista