Pihabongaus 2018

Järripeippo. Kuva: Micha Fager

13. kertaa järjestettyyn Pihabongaukseen osallistuttiin jälleen innokkaasti. Tammikuun viimeisenä viikonloppuna lähes 22 000 henkilöä tarkkaili lintuja tunnin ajan lähes 15 000 paikalla. Tapahtumaan osallistuttiin 304:ssä Suomen 311 kunnasta.

Pihabongauksessa tehtiin yli 110 000 havaintoa yli 600 000 lintuyksilöstä. Keskimäärin pihoilla havaittiin kahdeksan lajia ja 43 lintuyksilöä, mikä on hyvin lähellä aiempien vuosien keskiarvoa. Lintulajeja havaittiin kaikkiaan 105, mikä on toiseksi suurin määrä kautta aikojen (keskiarvo 97).

Talitiainen yleisin, urpiaisia paljon

Talitiainen oli edellisvuosien tapaan selvästi Pihabongauksen yleisin laji. Se havaittiin 96 pihalla sadasta. Muut kymmenen yleisimmän lajin joukkoon kuuluneet lajit olivat sinitiainen, harakka, mustarastas, käpytikka, punatulkku, urpiainen, pikkuvarpunen, keltasirkku ja hömötiainen. Edellisen vuoden kärkikymmeniköstä putosi viherpeippo, joka korvautui urpiaisella.

Runsaimmat lajit olivat talitiainen, urpiainen, keltasirkku, sinitiainen, pikkuvarpunen, naakka ja punatulkku. Kaikkia näitä havaittiin vähintään 30 000 yksilöä.

Urpiainen oli tänä vuonna talitiaisen jälkeen toiseksi runsain lintulaji. Edellisvuonna urpiainen oli sijalla 10 ja vuonna 2016 vasta sijalla 24, mikä kuvaa hyvin vaihtelua urpiaisen talviesiintymisessä. Tänä vuonna urpiaisia havaittiin yli 40-kertaisesti vuoteen 2016 nähden. Silti ennätysvuoden 2013 urpiaismäärästä jäätiin neljänneksellä.

Harvinaisin Pihabongauksessa nähty laji oli Lappeenrannassa havaittu idänturturikyyhky, joka on havaittu Pihabongauksessa kerran aikaisemminkin. Tapahtumalle täysin uusina lajeina havaittiin allihaahka (Lempäälä), merisirri (Parainen) ja keltahemppo (Saarijärvi).

Peippolinnut yllättäjinä

Tämän vuoden Pihabongaus tullaan muistamaan järripeipon ja peipon poikkeuksellisesta runsaudesta. Järripeippo oli runsaampi kuin kertaakaan aiemmin ja niitä havaittiin 20 kertaa keskimääräistä enemmän. Suurimmassa parvessa oli peräti 380 järripeippoa. Kahdestakymmenestä suurimmasta Pihabongauksessa (2006–2018) havaitusta järripeippoparvesta 19 on tältä vuodelta.

Myös peippo oli ennätysrunsas. Peippoja havaittiin noin nelinkertainen määrä keskimääräiseen vuoteen verrattuna. Peipolla ei havaittu jättiparvia järripeipon tapaan.

Kolmas ennätysrunsas peippolintulaji oli kaunis tikli, joka runsastui edellisvuoden ennätysluvuista noin 50 prosenttia. Tikli on viime vuosina suuresti yleistynyt levinneisyydeltään eteläinen laji, joka hyötyy lauhoista talvista ja on oppinut kasvavassa määrin hyödyntämään lintulautojen antimia.

Muita keskimääräistä runsaampia lajeja olivat punatulkku, mustarastas ja puukiipijä.

Viherpeipon ja metsätiaisten taantuma jatkui

Pihabongaushistorian heikoin vuosi oli viherpeipolla, harakalla, hömötiaisella, kesykyyhkyllä, töyhtötiaisella, fasaanilla, peltopyyllä, varpushaukalla, lapintiaisella ja pikkutikalla.

Viherpeippo on vähentynyt vuosikymmenessä noin 65 prosenttia. Jatkuva väheneminen liittyy Trichomonas gallinae -loisen aiheuttamaan tautiin.

Hömötiainen ja töyhtötiainen ovat vähentyneet vuosikymmenessä lähes 30 prosenttia. Lajit on luokiteltu Suomessa nykyään uhanalaisiksi. Tiaisten väheneminen johtuu metsätaloudesta ja vanhojen metsien vähenemisestä. Kolmannen taantuneen tiaislajin, lapintiaisen, vähenemisen taustalla on todennäköisesti ilmaston lämpeneminen, sillä laji on sopeutunut elämään pohjoisen arktisissa oloissa.

BirdLife Suomi kiittää osallistujia ja kannustaa osallistumaan jälleen vuonna 2019.

Tulokset taulukkona

Taulukossa on esitetty 60 Pihabongauksen runsainta lajia. Ero keskiarvoon kertoo, kuinka monta prosenttia enemmän tai vähemmän lajia havaittiin vuosien 2006–2017 pihakohtaiseen keskiarvoon verrattuna. Kannanmuutos on laskettu vertaamalla vuosien 2016–2018 keskimääräistä pihakohtaista yksilömäärää vuosien 2006–2008 keskiarvoon.

Voit etsiä lajeja hakukentän avulla ja järjestää taulukkoa klikkaamalla sarakkeita.

lajiyksilöt% pihoistaero keskiarvoonkannanmuutos
talitiainen10829495.9-8-5
urpiainen8685339.1177-12
keltasirkku7095532-35-38
sinitiainen5707882.7-77
pikkuvarpunen4094533.613114
naakka3504416.62170
punatulkku3012442.83621
harakka2151358.8-17-14
viherpeippo1970125.5-63-65
varpunen1845518.8-41-56
tilhi174115.6-6-42
mustarastas1578747.36562
varis1418630.2-13-9
hömötiainen1172030.6-29-28
järripeippo9587102046864
käpytikka896844.878
närhi876328.4-16-2
kuusitiainen716323.6914
kesykyyhky55436.2-23-9
tikli53215.3233323
sinisorsa35670.6-196
peippo34358.632062
fasaani28067.8-23-22
pyrstötiainen25643.2-113
korppi25308.11059
töyhtötiainen25198.9-43-25
vihervarpunen22082.8-52-70
räkättirastas16504.4-63-66
harmaapäätikka12637.543139
puukiipijä12507.66928
harmaalokki10100.7-58-82
teeri6420.5-60-48
tundraurpiainen4041.587-42
varpushaukka3432.3-42-25
kuukkeli3060.71-29
isokoskelo2330.3-60-26
palokärki2311.58-29
hippiäinen2120.616-43
taviokuurna2080.2952
kalalokki2020.2-24-59
laulujoutsen1960.479-54
lapintiainen1850.5-50-47
telkkä1600.2-5932
pikkukäpylintu1580.3-33-52
peltopyy1270.1-86-81
merikotka1220.5-1173
pähkinähakki1100.4-21-4
kyhmyjoutsen1010.2-24-27
pikkutikka960.6-33-40
nokkavarpunen940.487227
turkinkyyhky860.2-27-47
kanahaukka820.5-24-21
punarinta770.5-430
valkoselkätikka710.451336
koskikara610.3038
pähkinänakkeli500.3-522
varpuspöllö500.3-38-24
isolepinkäinen360.2-2655
sepelkyyhky340.12417
mustapääkerttu290.265-72

Lisää tuloksia:

Alueellisia tuloksia

Taulukossa on esitetty tulokset 35 lajin osalta eri osissa Suomea. Runsaus 2018 kertoo, kuinka monta yksilöä kutakin lajia havaittiin vuonna 2018 sataa pihaa kohden. Ero keskiarvoon kertoo, kuinka monta prosenttia enemmän tai vähemmän lajia havaittiin vuosien 2006–2017 pihakohtaiseen keskiarvoon verrattuna. Kannanmuutos on laskettu vertaamalla vuosien 2016–2018 keskimääräistä pihakohtaista yksilömäärää vuosien 2006–2008 keskiarvoon.

Voit etsiä lajeja tai aluetta hakukentän avulla (esimerkiksi kirjoittamalla “pohjois tiainen”, tulee hakutulokseksi kaikki tiaiset Pohjois-Suomesta) ja järjestää taulukkoa klikkaamalla sarakkeita.

lajialueRunsaus 2018Ero keskiarvostaKannanmuutos
fasaaniEtelärannikko21-18-24
fasaaniItä-Suomi4-1332
fasaaniLänsirannikko33-24-32
fasaaniPohjois-Suomi113896
fasaaniSisä-Suomi25-31-21
harakkaEtelärannikko140-17-18
harakkaItä-Suomi154-11-10
harakkaLänsirannikko147-26-16
harakkaPohjois-Suomi148-191
harakkaSisä-Suomi154-16-18
harmaapäätikkaEtelärannikko6132
harmaapäätikkaItä-Suomi1565293
harmaapäätikkaLänsirannikko262533
harmaapäätikkaPohjois-Suomi49477
harmaapäätikkaSisä-Suomi1257189
hömötiainenEtelärannikko37-27-37
hömötiainenItä-Suomi117-34-28
hömötiainenLänsirannikko67-33-26
hömötiainenPohjois-Suomi137-27-27
hömötiainenSisä-Suomi86-32-32
järripeippoEtelärannikko11019691015
järripeippoItä-Suomi752495
järripeippoLänsirannikko541313421
järripeippoPohjois-Suomi5660179
järripeippoSisä-Suomi8440631565
keltasirkkuEtelärannikko239-56-50
keltasirkkuItä-Suomi694-21-27
keltasirkkuLänsirannikko924-26-40
keltasirkkuPohjois-Suomi430-6-23
keltasirkkuSisä-Suomi511-41-44
kesykyyhkyEtelärannikko34-35-20
kesykyyhkyItä-Suomi43-8-18
kesykyyhkyLänsirannikko45-23-5
kesykyyhkyPohjois-Suomi27-1518
kesykyyhkySisä-Suomi42-192
korppiEtelärannikko18573
korppiItä-Suomi21-145
korppiLänsirannikko11-676
korppiPohjois-Suomi172636
korppiSisä-Suomi172451
kuukkeliPohjois-Suomi16-2-26
kuusitiainenEtelärannikko64277
kuusitiainenItä-Suomi34-9-3
kuusitiainenLänsirannikko42-1250
kuusitiainenPohjois-Suomi151426
kuusitiainenSisä-Suomi61522
käpytikkaEtelärannikko59716
käpytikkaItä-Suomi7814-8
käpytikkaLänsirannikko49-442
käpytikkaPohjois-Suomi48-8-27
käpytikkaSisä-Suomi66915
lapintiainenPohjois-Suomi10-52-46
mustarastasEtelärannikko2074253
mustarastasItä-Suomi50203170
mustarastasLänsirannikko95165104
mustarastasPohjois-Suomi25714354
mustarastasSisä-Suomi80122143
naakkaEtelärannikko2621052
naakkaItä-Suomi1175680
naakkaLänsirannikko4113697
naakkaPohjois-Suomi8282139
naakkaSisä-Suomi3051880
närhiEtelärannikko40-23-12
närhiItä-Suomi99-14-8
närhiLänsirannikko46-2514
närhiPohjois-Suomi65-9-3
närhiSisä-Suomi63-19-2
peippoEtelärannikko3223146
peippoItä-Suomi2863888
peippoLänsirannikko2133586
peippoPohjois-Suomi11398108
peippoSisä-Suomi1945089
pikkuvarpunenEtelärannikko29810143
pikkuvarpunenItä-Suomi201-312
pikkuvarpunenLänsirannikko3935127
pikkuvarpunenPohjois-Suomi15949378
pikkuvarpunenSisä-Suomi32924125
punatulkkuEtelärannikko1543045
punatulkkuItä-Suomi22510-24
punatulkkuLänsirannikko2155745
punatulkkuPohjois-Suomi273506
punatulkkuSisä-Suomi2234339
puukiipijäEtelärannikko107517
puukiipijäItä-Suomi74561
puukiipijäLänsirannikko910332
puukiipijäPohjois-Suomi36338
puukiipijäSisä-Suomi116933
pyrstötiainenEtelärannikko177-34
pyrstötiainenItä-Suomi211969
pyrstötiainenLänsirannikko5-2631
pyrstötiainenSisä-Suomi29-1033
räkättirastasEtelärannikko14-72-76
räkättirastasItä-Suomi4-70-71
räkättirastasLänsirannikko15-65-40
räkättirastasPohjois-Suomi1721-55
räkättirastasSisä-Suomi9-61-52
sinisorsaEtelärannikko41214
sinisorsaItä-Suomi1341272
sinisorsaLänsirannikko5-56-60
sinisorsaPohjois-Suomi33-3535
sinisorsaSisä-Suomi17-41-24
sinitiainenEtelärannikko411-69
sinitiainenItä-Suomi428-57
sinitiainenLänsirannikko396-57
sinitiainenPohjois-Suomi239220
sinitiainenSisä-Suomi422-131
talitiainenEtelärannikko666-16-11
talitiainenItä-Suomi913-12
talitiainenLänsirannikko784-32
talitiainenPohjois-Suomi78454
talitiainenSisä-Suomi703-12-9
tikliEtelärannikko71233445
tikliItä-Suomi36731
tikliLänsirannikko21194314
tikliSisä-Suomi40306236
tilhiEtelärannikko21-65-27
tilhiItä-Suomi101-32-75
tilhiLänsirannikko108-30-68
tilhiPohjois-Suomi556180-23
tilhiSisä-Suomi43-72-39
tundraurpiainenEtelärannikko1.1128-41
tundraurpiainenItä-Suomi280-65
tundraurpiainenLänsirannikko7463108
tundraurpiainenPohjois-Suomi3-49-79
tundraurpiainenSisä-Suomi345342
turkinkyyhkyLänsirannikko1.5-45-62
turkinkyyhkyPohjois-Suomi1-47-55
töyhtötiainenEtelärannikko11-53-46
töyhtötiainenItä-Suomi22-42-15
töyhtötiainenLänsirannikko20-32-14
töyhtötiainenPohjois-Suomi8-39-5
töyhtötiainenSisä-Suomi24-42-23
urpiainenEtelärannikko453217-20
urpiainenItä-Suomi549109-42
urpiainenLänsirannikko7052191
urpiainenPohjois-Suomi321-12-46
urpiainenSisä-Suomi87533628
varisEtelärannikko135-9-3
varisItä-Suomi70-18-24
varisLänsirannikko93-19-15
varisPohjois-Suomi54-154
varisSisä-Suomi96-9-7
varpunenEtelärannikko146-32-42
varpunenItä-Suomi92-43-58
varpunenLänsirannikko161-46-64
varpunenPohjois-Suomi123-53-60
varpunenSisä-Suomi117-39-60
varpushaukkaEtelärannikko2-57-36
varpushaukkaItä-Suomi2-26-9
varpushaukkaLänsirannikko3-38-23
varpushaukkaPohjois-Suomi1.3-24-15
varpushaukkaSisä-Suomi3-29-19
viherpeippoEtelärannikko108-69-71
viherpeippoItä-Suomi127-63-60
viherpeippoLänsirannikko147-65-65
viherpeippoPohjois-Suomi169-41-54
viherpeippoSisä-Suomi151-63-65
vihervarpunenEtelärannikko19-57-63
vihervarpunenItä-Suomi9-51-82
vihervarpunenLänsirannikko15-52-56
VihervarpunenPohjois-Suomi635-65
vihervarpunenSisä-Suomi18-47-78