Jari Ullakko

Lintuvesiasiantuntija

lintuvesiasiantuntija Jari UllakkoToimin BirdLife Suomessa Sotka-levähdysaluehankkeen uutena lintuvesiasiantuntijana.

Asun Inkoossa, mutta suuren osan elämääni olen asunut ulkomailla. Aloitin lintuharrastuksen 1980-luvulla Einari Merikallion perustaman Kokko-kerhon kasvattina. Harrastus vei nopeasti mukanaan, ja loppuelämän kestävän rakkauden lajiin löysin Rönnskärin lintuasemalla vietettyjen keväiden myötä.

Ulkosaaristosta on tullut minulle tärkeä sielunmaisema. Kaikkien eri maissa vietettyjen vuosien aikana minulla on ollut oma kotimaan tukikohta Inkoon ulkosaaristossa, aivan Porkkala–Naissaari-muuttoreitin varrella. Ulkomailla Norjan länsirannikon lintuasemat sekä Tukholman ulkosaariston luodot ovat tulleet tutuiksi. Ruotsissa asuessani toimin muun muassa Tukholman lintutieteellisen yhdistyksen saaristoretkien oppaana.

Opastöitä jatkan edelleenkin lintuvesiasiantuntijatyön ohessa. Minuun saattaa törmätä siksi muun muassa Varanginvuonon kallioisilla rannoilla.