Pikku-uikku

Pikku-uikku. Kuva: Pertti Rasp

Pikku-uikku on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Uhanalaisuuden syynä on pesimäkannan pienuus: vuosittain meillä arvioidaan pesivän vain 1–20 pikku-uikkuparia. Kanta todennäköisesti vaihtelee suuresti vuosittain, ja pesintöjen todentaminen on hankalaa, sillä laji pesii runsaskasvuisilla kosteikoilla, missä se on pesimäaikaan äärimmäisen piilotteleva.

Pikku-uikun tapaa Suomessa varmimmin talvella, jolloin linnut joutuvat hakeutumaan avoimille sulapaikoille. Talvihavaintoja tehdään kaikkialla Suomessa Lappia myöten. Talvisten pikku-uikkujen alkuperää ei tiedetä, mutta luultavasti ne ovat omaa pesimäkantaamme.

Pikku-uikku on Suomessa 1900-luvun tulokas. 1970-luvun jälkeen kanta ei liene enää merkittävästi kasvanut. Pikku-uikku pesii Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajalla, ja varsinkin useat peräkkäiset ankarat talvet ovat lyhyen matkan muuttajalle kohtalokkaita. Suurta osaa vesilinnuistamme uhkaava kosteikkojen umpeenkasvu ja ravintokilpailu särkikalojen kanssa voi heikentää myös pikku-uikun elinmahdollisuuksia.

Suurimmassa osassa Eurooppaa pikku-uikku on varsin yleinen laji, jonka voi havaita monenlaisilla kosteikoilla puistojen lammikoita myöten. Euroopan kannaksi on arvioitu noin 150 000 paria. Kannankehitys tunnetaan puutteellisesti, mutta viitteitä voimakkaasta vähenemisestä päälevinneisyysalueella ei ole.

Lisätietoja: