Söderskärin lintuasema

Allihaahka. Kuva: Micha Fager

BirdLife Suomi ylläpitää lintuasemaa Porvoossa Söderskärin ulkosaarilla. Söderskärillä on vuosikymmenten perinteet sekä arktisen muuton tarkkailupaikkana että pesimälintujen tutkimusasemana. Se on yksi Suomen parhaista paikoista arktisen muuton seuraamiseen. Söderskär sijaitsee Suomenlahtea pitkin muuttavien arktisten lintujen päämuuttoreitillä, minkä ansiosta saarelta voi päästä toteamaan hienoja jopa kymmenien tuhansien hanhien ja satojen tuhansien vesilintujen muuttonäytelmiä. Keväällä muutto on parhaimmillaan toukokuussa ja syksyllä syys–lokakuussa. Aseman toiminta keskittyy erityisesti lintujen muuton tarkkailuun. Kesällä seurataan pesimälinnustoa.

Katso viimeaikaisia havaintoja Söderskärin lintuasemalta.

 

Tunnelmallinen paikka

Söderskär sijaitsee avomerellä, jossa meri ja tuuli ovat läsnä – lintujen ohessa. Lintuasemasaari (luotsisaari) on hyvin karu kallioluoto (sijainti google maps). Söderskärin saariryhmällä on maihinnousukielto lintujen pesimäaikaan. Pääsaarilla kielto on 1.5.–1.8. ja muilla alueen saarilla 1.5.–15.8. Lintuaseman miehittäjät saavat poikkeuksen pääsaarten maihinnousukiellosta.

Lintuasemalla majoitutaan vanhassa luotsituvassa, joka on kokonaisuudessaan lintuaseman käytössä. Asemalta löytyvät kaikki perustarpeet, kuten aurinkosähköjärjestelmä ja jääkaappi. Tarvitset mukaasi asemalle ainoastaan vaatteet, lakanat/makuupussin, ruokaa ja vettä (saarella ei ole kaivoa). Asemalla on sängyt viidelle henkilölle.

Aseman päivittäisiin rutiineihin kuuluvat esimerkiksi aamumuuton havainnointi ja paikallisten lintujen laskenta. Päivittäisten asemavelvollisuuksien suorittaminen kuuluu kaikille aseman miehittäjille.

 

Asemalle pääsy

Lintuasemalle miehittämään haluavat voivat olla yhteydessä BirdLifen toimistoon, toimisto@birdlife.fi tai p. 010 406 6200 (arkisin klo 10–15).  On välttämätöntä tehdä varaus etukäteen, jotta aseman tilakapasiteetti ei ylity ja maihinnousulupa on kunnossa. Helpoiten pääsee Sipoon Kalkkirannasta liikennöivällä yhteysaluksella Pirttisaareen, josta tilataan kuljetus loppumatkalle. Asemalle voi tulla myös omalla veneellä.

Asemalla yöpyjät maksavat 25 euron asemamaksun tilille FI76 8000 1502 0958 06 (BirdLife Suomi). Maksun viestiksi laitetaan: ”Söderskär asemamaksu VUOSI + oma nimi”. Asemamaksu on sama riippumatta siitä, kuinka monta päivää asemalla viettää.

Lahjoita

Vaikka asemalla on kohtuullisen hyvä varustus, on joitakin pieniä puutteita. Jos sinulla on merikelpoinen vene, jonka voisit lahjoittaa asemalle, ole yhteydessä Juhani Kairamoon (juhani.kairamo@birdlife.fi, p. 050 336 3747).

 

Söderskärin lintuaseman sääntöjä:

  • Koko alue on luonnonsuojelualuetta, jossa oleskellaan erityisluvalla. Kukin on lintuasemalla vieraillessaan vastuussa aseman ylläpidosta, tavaroista ja siisteydestä.
  • Asemavelvollisuuksien suorittaminen, kuten päivän aikana havaittujen paikallisten ja muuttavien lintujen havaintojen kirjaaminen, kuuluu kaikille aseman miehittäjille. Havainnoinnissa pyritään noudattamaan mahdollisimman tarkasti annettuja ohjeita.
  • Joka päivä täytetään lintuasemalomake päivän havainnoista ja toiminnasta ja havainnot pyritään kirjaamaan tuoreeltaan myös Tiira-lintutietopalveluun.
  • Majoittuja tuo mukanaan liinavaatteet. Sängyssä pitää käyttää aluslakanaa ja pussilakanaa (vaihtoehtoisesti makuupussia) sekä tyynyliinaa. Tyynyliinaa pitää käyttää vaikka käyttäisi makuupussia.
  • Asemalle ei ole juomavesikaivoa, joten juomavesi pitää tuoda itse. Jokainen miehittäjä vastaa omasta vedenkulutuksestaan ja huolehtii, että asemalla on riittävä määrä juomavettä omaan käyttöönsä.
  • Asemalla on kaikki perusruoanlaittoon tarvittavat välineet. Jokainen vastaa käyttämiensä astioiden tiskauksesta.
  • Jokainen miehittäjä on vastuussa jätehuollosta ja vie tuottamansa roskat ja kierrätystuotteet pois mukanaan.
  • Polttopuita käytetään säästeliäästi.