Merimetso on osa Suomen luontoa

Merimetso on useilla esiintymispaikoillaan ihmisille uusi tuttavuus, eivätkä ulosteesta valkoisiksi värjäytyvät pesimäkoloniat ole useimmille saariston asukkaille mieleen. Mielipidekirjoituksissa vaaditaan merimetson vähentämistä erityisesti kalaston suojelemiseen. Mielipidekirjoituksissa usein liioitellaan merimetson aiheuttamia haittoja.

Merimetsokonfliktin syyt

Merimetso on nykysuomalaisille uusi pesimälaji. Muuttoaikoina merimetsoja on kuitenkin merialueillamme aina tavattu. Merimetso palasi yli sadan vuoden tauon jälkeen Suomen pesimälinnustoon vuonna 1996, minkä jälkeen kanta on voimakkaasti kasvanut. Nykyinen pesimäkantamme on yli 20 000 paria. Merimetsokantamme kasvaa, kunnes se tavoittaa kantokyvyn määrittelemän tasapainotilan. Kannan kasvun taittuminen onkin jo tapahtunut eteläisellä Itämerellä ja tietyillä alueilla Suomessakin. Merimetsot eivät pesi yksittäisparein siellä täällä saaristossa, vaan yleensä satojen ja jopa muutamien tuhansien parien yhdyskunnissa. Yhdyskunnat sijaitsevat yleensä pienillä saarilla ja luodoilla. Konfliktit johtuvat yleensä asutuksen läheisyydessä sijaitsevista suurista yhdyskunnista.

Suuri määrä suurikokoisia vaikuttaa kiistatta ympäristöönsä. Näkyvin muutos on pesimäalueiden muuttuminen lintujen ulosteesta valkoisiksi, ja kun pesimäalueilla on puita, puiden kuoleminen ulosteen vuoksi. Eniten ihmisiä häiritsee kuitenkin kolonioista tuleva ulosteen haju, joka voi olla ajoittain häiritsevää yhdyskuntien välittömässä läheisyydessä. Merimetsoa ja sen vaikutuksia ympäristöönsä on Suomessa laajalti tutkittu.

Merimetso syö kalaa. Se on valikoimaton saalistaja, eli ravinnoksi päätyy sitä kalaravintoa, mitä on tarjolla. On yleinen uskomus, jota tietyt tahot kirjoituksillaan säännöllisesti vahvistavat, että merimetso aiheuttaisi merkittäviä muutoksia kalastolle ja sitä kautta ongelmia kalastukselle.

Merimetson kalastovaikutuksia on Suomessa tutkittu enemmän kuin minkään muun lintulajin. Tutkimuksissa merimetson kalastovaikutukset on arvioitu mitättömiksi ja merimetson aiheuttaman kalansyönnin olevan suurelta osin muiden kuolleisuustekijöiden kautta kompensoituvaa. Merimetsolla ei siis ole merkittäviä vaikutuksia kalastoon. Luonnontieteellisen keskusmuseon, Luonnonvarakeskuksen, Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tieteellisessä tutkimuksessa, jonka tulokset julkaistiin maaliskuussa 2017 arvostetussa Fisheries Research -lehdessä, ei löydetty yhteyttä ammattikalastajien ahven- ja kuhasaaliiden vaihtelun ja merimetsojen runsauden välillä. Laaja-alainen koko Suomen rannikkoalueen kattanut tutkimus, jossa tarkasteltiin alueittain merimetson pesimäkantaa ja kalastajien saaliita, ei löytänyt yhteyttä ammattikalastajien ahven- ja kuhasaaliiden vuosittaisen vaihtelun ja merimetsojen alueellisen runsauden ja runsastumisen välillä. Vuodet 2005–2014 kattaneen tutkimusjakson aikana merimetsokanta moninkertaistui. Samaan aikaan ammattikalastajien kuhan ja ahvenen yksikkösaaliit kasvoivat (yksikkösaalis kuvaa saalismäärää suhteessa pyyntiponnistukseen). Kalastajien ei siis tarvitse olla huolissaan merimetson vaikutuksesta kalastoon. Suomessa on julkaistu myös tutkimuksia, joiden perusteella merimetso vaikuttaisi kalastettavaan kantaan, mutta näissä tutkimuksissa on jätetty huomioimatta luonnolliset prosessit, kuten kilpailu ja luontainen kuolleisuus.

Merimetso aiheuttaa haittoja kalastukselle. Linnut saattavat sukeltaa verkkojen lävitse tekemällä niihin lisäreikiä. BirdLife International on eteläisellä Itämerellä kehittänyt menetelmiä, joilla lintujen verkkoon sukeltamista voidaan vähentää kalansaaliin vähenemättä, mutta menetelmiä ei ole vielä testattu Suomessa. Lisäksi merimetsot saattavat nokkia verkoissa olevia kaloja. Tutkimusten mukaan nokittujen kalojen osuus on kuitenkin hyvin pieni (nokkimisjälkiä on selvästi alle prosentissa kaloista). Suuria kertatappioita voi tulla, mikäli merimetso sukeltaa rysään. Ennen hukkumistaan lintu saattaa vahingoittaa useita rysässä olevia kaloja. Merimetsoja päätyy rysiin onneksi harvoin, mutta menetelmiä merimetson rysään menon estämiseksi olisi tärkeää kehittää.

Merimetsokoloniat näkyvät maisemassa. Kuva: Teemu Lehtiniemi.

Muut merimetson vaikutukset

Merimetson pesimäkolonioissa sijaitsevat puut kuolevat ulostevaikutuksen vuoksi. Tuhoutuneiden metsäalojen pinta-ala on kuitenkin hyvin pieni. Vuodesta 1996 alkaen merimetsot ovat tappaneet Suomessa puustoa muutaman kymmenen hehtaarin alalta (noin 14 hehtaaria 2018 mennessä). Merimetsokolonioiden paikat vaihtelevat jonkin verran vuodesta toiseen. Vaikka pesimäpaikkojen kasvillisuus kuolee ulosteen vaikutuksesta, kasvillisuus palautuu hyvin pian pesimäkolonian autioitumisen jälkeen. Merimetson vaikutus muuhun linnustoon on lähinnä positiivinen, koska merimetsokolonioiden suojaan on tullut pesimään muun muassa ruokkeja. Merimetsokolonioista on tullut myös tärkeä osa merikotkien ruokavaliota. Ne saalistavat usein merimetsokolonioista, ja näyttäisi siltä, että merikotkasta on tullut monilla paikoilla luontainen merimetson kannankasvua rajoittanut tekijä.

Merimetson aiheuttamien haittojen lieventäminen

Merimetso on luonnonsuojelulailla rauhoitettu, kuten valtaosa lintulajeistamme, ja sen pesinnän häiritseminen on luonnonsuojelurikos. Suomessa on todettu useita merimetsokolonioiden tuhoamisia. Lajin vainosta kärsivät myös monet muut saaristolinnut. Lintujen herkimpään pesimäaikaan luodolle häiritsemään tai pesiä tuhoamaan nouseva ihminen aiheuttaa monien sorsalajien, tiirojen ja kahlaajien pesintöjen epäonnistumisen.

Koloniaan kohdistuva vaino saa linnut vaihtamaan pesimäpaikkaa, jolloin haitat siirtyvät uuteen paikkaan. Esimerkiksi Hangossa merimetsot pesivät pienehköllä mitättömällä puuttomalla luodolla. Merimetsoa alettiin vainota luodolla, minkä vuoksi merimetsot siirtyivät pesimään läheisen suurehkon metsäisen saaren puihin lähemmäksi kesämökkejä. Haitattomasta koloniasta tehtiin vainolla ongelmakolonia.

Niissä tapauksissa, joissa merimetso aiheuttaa merkittäviä haittoja, voi ELY-keskukselta saada luvan lintujen karkottamiseksi tai jopa pienten määrien tappamiseksi. Merimetson esiintyminen tietyllä alueella ei ole riittävä syy poikkeusluvan saamiseksi. Laji kuuluu luontaisesti Suomeen, ja ihmisillä on oltava sietokykyä niin merimetsoa kuin muitakin lintuja kohtaan. Jos merimetson aiheuttamat haitat ovat merkittäviä, voi haittojen lieventämiseksi saada poikkeusluvan.

Merimetsoparvi. Kuva: Teemu Lehtiniemi.

Merimetso ei ole vieraslaji

Merimetson väitetään yleisesti olevan Suomessa vieraslaji, mitä se ei ole. Suomen vieraslajistrategiassa todetaan merimetsosta:

“Alkuperäisille asuinsijoilleen palannut laji: Merimetson (Phalacrocorax carbo) historia nykyisellä Itämeren alueella ulottuu arkeologisten luustolöydösten mukaan jääkauden jälkeisiin merivaiheisiin. Merimetso hävitettiin kuitenkin kokonaan Itämereltä 1900-luvun alkuun mennessä, ja kesti puoli vuosisataa ennen kuin laji palasi asuinsijoilleen. Voimakas luontainen levittäytyminen Itämerelle alkoi 1980-luvun alkupuolella Pohjanmeren rannikolta ja saavutti Suomen vuonna 1996. Runsaasti sopivaa kalaravintoa, kuten ulkosaaristoon rehevöitymisen myötä levittäytynyttä särkeä, tarjoavat vedet mahdollistivat merimetson nopean kannankasvun. Merimetso ei ole vieraslaji, eikä se kuulu tämän strategian piiriin.”

Suomessa ja muualla Itämeren piirissä nykyään pesivät merimetsot kuuluvat sinensis-alalajiin. Merimetson sinensis-alalaji on Euroopassa alkuperäinen. Alalajista on arkeologisia löytöjä muun muassa Bulgariasta 3 000 vuoden takaa. Tieteellinen yhteenveto alalajien esihistoriallisesta esiintymisestä löytyy esimerkiksi Ardea-lehdestä 85:1–7 (Ericson & Carrasquilla). Arkeologisten löytöjen mukaan tuhansia vuosia sitten (ehkä heti jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten) Itämerellä pesineet merimetsot ovat olleet mereistä carbo-alalajia, joka hävisi ilmeisesti 1500-luvulla. Tarkkaa sinensis-alalajin leviämisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen arvioidaan levinneen Itämerelle 1500–1700-luvuilla. 1800-luvulla sinensis pesi yleisesti Itämerellä, mistä se hävitettiin lähes kokonaan 1800- ja 1900-luvun vaihteeseen mennessä.

Vieraslajiajatus tuntuu liittyvän usein alalajin sinensis nimeen, sillä se todellakin tarkoittaa kiinalaista. Nimen on antanut alalajin tyyppiyksilön perusteella George Staunton vuonna 1796, hän tosin piti sitä omana lajinaan Pelecanus sinensis. Kyseinen yksilö on kerätty Weishan-järveltä Kiinasta, Shandongin provinssista.  Staunton aivan oikein kiinnitti huomiota siihen, että lintu poikkesi Brittein saarilla tavattavista alalajin carbo merimetsoista. Nimenantohetkellä ei tietenkään voinut olla tietoa alalajin levinneisyydestä, joka ulottuu laikuttaisena halki koko Euraasian.

Merimetsotyöryhmä

Merimetsoon liittyvien konfliktien lieventämiseksi ympäristöministeriö asetti loppuvuonna 2015 työryhmän, jonka tehtävänä oli suunnitella toimenpiteitä, joiden avulla merimetsokonflikteja voidaan vähentää. Työryhmä, jossa oli edustettuna laajasti eri tahoja (kalastus, kalanviljely, kunnat, luonnonsuojelu, tutkimus, ministeriöt, maataloustuottajat, Ruotsalainen kansanpuolue) luovutti huhtikuussa 2016 yksimielisen toimenpide-ehdotuksensa ympäristöministerille. Siihen ovat nyt osapuolet sitoutuneet, ja se toivottavasti lieventää merimetsokonflikteja. Työryhmän toimenpide-ehdotukset ja muuta virallista merimetsotietoutta ja tutkimustuloksia on koottu Suomen ympäristökeskuksen merimetsoseuranta-sivulle. Työryhmä laati myös tiiviin yhteenvedon merimetson vaikutuksista ja lajiin liittyvistä uskomuksista.