Satelliittikotkat

BirdLife seuraa meri- ja maakotkien elämää satelliittilähettimien avulla. Kesällä 2022 lähettimen sai maakotkanuorukainen Oula ja kesällä 2023 peräti kolme nuorta maakotkaa. Aiemmin on seurattu merikotka Jykän vaiheita vuosina 2020–2022 sekä valitettavasti salametsästäjän uhriksi joutuneen maakotka Klasun muuttoa syksyllä 2021.
BirdLifen seurannassa on tällä hetkellä neljä maakotkaa. Kesällä 2022 Kuusamossa, Oulangan kansallispuiston lähistöllä varttunut koiraspoikanen Oula talvehti onnistuneesti Valko-Venäjällä ja palasi kevääksi pohjoiseen.
Kesällä 2023 lähettimen sai kolme nuorta maakotkaa eri puolilla Kuusamoa sijaitsevilla reviireillä. Kaikki linnut kasvoivat onnistuneesti lentokykyisisiksi nuorukaisiksi, ja niiden liikkeitä seurataan näillä sivuilla nyt, kun ne ovat jättäneet synnyinreviirinsä.
Aiemmin on seurattu merikotka Jykää, joka löytyi uupuneena ja haavoittuneena Kuusamosta keväällä 2020. Kotka hoidettiin terveeksi ja vapautettiin BirdLifen lahjoittajien mahdollistaman satelliittilähettimen kera. Jykä oli vasta toinen aikuinen merikotka, jonka liikkeitä Suomessa jäljitettiin. Jykän edesottamuksista ehti kertyä tietoja liki kahden ja puolen vuoden ajan.
Jykän lähetin hiljeni loppusyksyllä 2022 ja löytyi seuraavana keväänä lumen alta paljastuneena. Samalla paljastui, että lähettimen hihnat on katkaistu teräaseella ja Jykä on todennäköisesti tapettu. Poliisi tutkii epäiltyä luonnonsuojelurikosta.
Kesällä 2021 voitiin lahjoitusrahoilla valjastaa maakotkan poikanen Klasu, joka varttui Etelä-Kuusamosta löytyneessä pesässä. Klasun seuranta ehti antaa paljon uutta tietoa maakotkien syysmuutosta. Seuranta päättyi kuitenkin surullisesti saman vuoden joulukuussa Klasun tultua ammutuksi Ukrainassa.
Tue kotkatyötä ja tee lahjoitus tilille FI75 8000 1200 1636 33 (kirjoita viestikenttään: kotkille).
21.11.2023
Hilla ja Jati asettuneet talvehtimaan, Aarni seikkailee yhä Suomessa
BirdLifen satelliittikotkista Hilla ja Jati näyttävät löytäneen mieluisan talvehtimispaikan: reiluun viikkoon kotkat eivät ole juuri liikkuneet. Molemmat nuorukaiset ovat päätyneet Ukrainan maaperälle. Aarnin Etelä-Suomen kierros sen sijaan jatkuu yhä.
Jati havittelee tosissaan maakotkien syysmuuttoennätystä. Matka on vienyt aivan Ukrainan lounaisimpaan kolkkaan, reitti ehti kulkea myös Moldovan kautta. Jatin valitsema alue on lähes kokonaan viljelysmaata, jota halkovat vain harvat puurivistöt. Pieni kosteikkokin alueelta löytyy.
Hieman itäisempää reittiä seurannut Hilla on päätynyt Pultavan pohjoispuolelle, parisataa kilomeriä Kiovasta itään. Hillankin todennäköinen talvehtimisalue on pääosin viljelyksiä, joita kirjovat pienet metsäkaistaleet.
Isänmaallinen Aarni tutustui ensin Suomen rannikkoseutuun huolella ja päätyi sitten useiksi päiviksi Kouvolan lähistölle ilmeisesti metsästäjien saaliiden rippeillä ruokailemaan. 16.11. matka vei lähemmäs itärajaa Ylämaan seudulle, mistä ehkä uusi ruokapöytä on löytynyt?

Maakotka Aarnin liikkeet Kaakkois-Suomessa 12.-16.11.2023. Suojelusyistä Aarnin tämänhetkistä sijaintia ei näytetä kartalla.
7.11.2023
Aarnin Suomen-kierros jatkuu, Hillan ja Jatin muutto etenee Ukrainassa
BirdLifen satelliittikotkat ovat edelleen liikekannalla. Nopein liikkeissään on ollut Jati, joka lähestyy jo Mustaamerta. Myös Hilla on karistanut Venäjän tomut jaloistaan ja on nyt Ukrainassa. Aarni ei sen sijaan suvaitse jättää Suomea.
Aarnin reitinvalinnat ovat olleet viime viikkoina sangen mielenkiintoiset. Lähes Turussa käytyään sen matka jatkui etelärannikkoa seuraten pääkaupunkiseudulle, talvimyrskyn ajaksi kotka asettui muutamaksi päiväksi aloilleen Porvooseen. Sen jälkeen suunta on ollut sisämaahan: viime päivät Aarni on matkannut vakaasti koilliseen ja edennyt jo Kouvolan korkeuksille. Kevätmuutonko se jo päätti aloittaa?
Jati ei onneksi jatkanut kohti Ukrainan sotatantereita, vaan syysmuutto on edennyt viime päivinä lounaaseen kohti Moldovan rajaa. Maisemat ovat nyt vaihtuneet loputtomiksi peltolakeuksiksi, ja lepo- ja yöpymispaikat näyttävät löytyneen hyvin kapeista peltoja halkovista puurivistöistä.
Suomessa rengastetuista maakotkista eteläisimmät löydöt ovat Mustanmeren pohjoisrannalta. Kovin paljon pidemmälle Jatin ei tarvitse lentää, että siitä tulee todistetusti kauimmaksi matkannut suomalainen maakotka.
Hilla, muita nykyisiä ja entisiä satelliittikotkia itäisemmästä reitistään huolimatta, on sekin saapunut jo Ukrainan maaperälle pitkään Venäjällä vitkuteltuaan ja etenee nyt lounaaseen satakunta kilometriä Kiovan itäpuolella. Toistaiseksi reitti on kulkenut metsäisiä alueita seuraillen, mutta maisema avautuu tästä eteenpäin.
27.10.2023
Aarni kiertää Etelä-Suomea, Jati lähestyy kriisialueita
BirdLifen satelliittikotkat eivät ole vielä asettuneet talven viettoon. Aarni on edelleen Suomessa, Hilla Venäjällä ja Jati on ehtinyt jo Ukrainaan.
Aarni ei tunnu osaavan päättää, mihin suuntaan sen pitäisi lähteä. Matkattuaan etelärannikon suuntaisesti länteen kotka vietti muutaman päivän Salon seudulla ja kävi haistelemassa meri-ilmaa Kemiönsaaren ja Hangon suunnalla. Sieltäkin katsoen Suomenlahti vaikutti ilmeisesti ylivoimaiselta esteeltä, sillä torstaina 26.10. paikannukset kertoivat Aarnin olevan matkalla jälleen itään ja lähestyvän pääkaupunkiseutua! Mielenkiinnolla odotamme, minkä suunnan Aarni lopulta valitsee vai jääkö se peräti Suomeen talvehtimaan.
Hillan matka on edennyt hyvin verkkaisesti. Nyt lintu on noin 300 kilometriä Moskovan lounaispuolella Brjanskin kaupungin lähistöllä, missä se vaikuttaa mieltyneen varsin suurten ja yhtenäisten metsäalueiden ja pienten viljelysten kirjomaan maisemaan.
Jatin suunta on hieman huolestuttava. Koukattuaan ensin Valko-Venäjälle kohti Oulan viimetalvista reviiriä kotka onkin jatkanut Dnepr-jokea seuraillen syvälle Ukrainaan, Kiova on jo ohitettu. Viime päivät Jati näyttää viettäneen kala-altailla Dneprin varrella! Maakotka ei takuulla kalasta, mutta kala-altaiden tuntumassa riittänee myös lintuja ja nisäkkäitä saalistettavaksi.
19.10.2023
Hilla ja Jati lähestyvät talvehtimisalueita, Aarni koukkasi länteen
BirdLifen satelliittikotkien syysmuutto on edennyt suotuisissa merkeissä. Hilla ja Jati matkaavat todennäköisesti jo lähellä tulevia talvehtimisalueitaan. Sen sijaan Aarni näyttää valitsevan tyystin erilaisen reitin.
Hilla on mieltynyt Moskovan seutuun, ohittaen metropolin kuitenkin säädyllisen etäisyyden päästä. Muutto on viikossa edennyt vain reilut parisataa kilometriä. Vaikka Moskovan keskustaan ei ole matkaa kuin 150 kilometriä, ovat kotkan suosimat alueet satelliittikuvan perusteella kuitenkin harvaan asuttua, peltojen ja metsien kirjomaa maaseutua.
Jati on ehtinyt Valko-Venäjälle ja liikkuu edelleen pikkuhiljaa etelämmäs lähestyen jo Ukrainan rajaa. Edellisten vuosien satelliittikotkien, Oulan ja Klasun, määränpäät eivät ole enää kaukana.
Aarni on edennyt paljon lajitovereitaan verkkaisemmin. Matkan varrella nuorukainen on oleskellut useita päiviä niin Suomussalmella kuin Pielisen rannoilla Lieksassa. Viimeiset tiedot kotkan liikkeistä ovat mielenkiintoiset: Aarni ei jatkanutkaan muuttoaan Karjalankannasta pitkin vaan on kääntynyt länteen ja saavutti torstaina 19.10. iltapäivällä jälleen Suomen ilmatilan Virolahdella. Nuoria maakotkia muuttaa syksyllä Suomenlahden rannikkoa pitkin myös länteen ja ne voivat päätyä talvehtimaan esimerkiksi Ruotsiin tai Ahvenanmaalle – tätäkö Aarnikin nyt suunnittelee?
11.10.2023
Satelliittikotkien syysmuutto alkoi
Talvi tekee tuloaan Koillismaalle, ja nuorten maakotkien on koittanut aika lähteä. Kaikki kolme uutta seurantakotkaamme – Aarni, Hilla ja Jati – aloittivat syysmuuttonsa suunnilleen samaan aikaan.
Kylmä yö ja tuulen kääntyminen pohjoiseen torstaina 5.10. sai sekä Hillan että Jatin siivilleen. Muutto eteni aluksi lähes tasatahtiin itärajan tuolla puolen, Jati sentään käväisi Suomen ilmatilassa Ilomantsissa. Molemmat linnut jäivät lauantaina yöpymään Laatokan pohjoispuolelle.
Tiet erkanivat, kun Jati ylitti urheasti Laatokan, Hilla jatkoi järven itäreunaa seuraten eteläkaakkoon. Maanantai-iltana 9.10. Hilla oli edennyt vakaasti valitsemallaan suunnalla: Moskova häämötti enää reilun 200 kilometrin päässä.
Jati on puolestaan seurannut edeltäjiensä Klasun ja Oulan viitoittamaa tietä. Laatokan ylityksen jälkeen suunta on ollut määrätietoisesti lähes suoraan etelään, ja tiistaiaamuna 10.10. Valko-Venäjän rajalle oli matkaa enää viitisenkymmentä kilometriä.
Aarnin syysmuuton alkua saatiin odotella sunnuntain 8.10. kylmänpurkaukseen. Lajitovereistaan poiketen lintu ei ole myöskään pitänyt kiirettä, vaan pienen alkupyrähdyksen jälkeen lintu on asettunut Suomussalmen seudulle. Aarnin muuttoreittiä ei suojelusyistä julkisteta toistaiseksi.
13.9.2023
Uudet satelliittikotkat esittäytyvät
Satelliittikotkahankeessa saatiin kesän 2023 aikana valjastettua kolme maakotkan poikasta. Kaikkien nuorukaisten varttuminen on edennyt suotuisasti ja ne tekevät lentoharjoituksia jo laajalla alueella synnyinpesänsä ympäristössä. Pesimäalueiden tarkkaa sijaintia ei suojelusyistä paljasteta, mutta kotkien muuttoa ja talvehtimista seurataan jälleen näillä sivuilla.
Naaraaksi arveltu kotkanpoikanen Hilla varttui Pohjois-Kuusamossa sijaitsevassa pesässä. Juhannuksen tienoilla otetussa kuvassa Hilla on vielä osin poikaspuvussa, mutta kintut ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että renkaan kelpaa laittaa.
Koiraspoikanen Aarni syntyi Etelä-Kuusamossa. Nopeasti varttunut nuorukainen sai lähettimen jo kesäkuun lopussa.
Kolmas uusi lähetinkotka, koiraspoikanen Jati, valjastettiin sekin jo kesäkuussa Kaakkois-Kuusamossa. Nimensä lintu on saanut eniten maakotkia Suomessa rengastaneen ja tämänkin kihlanneen Jarmo Ahtisen mukaan.
13.9.2023
Oulasta ei uutta havaintoa
Maakotka Oulan lähettimeen ei ole saatu yhteyttä liki neljään kuukauteen. Lintu voi olla asettunut kesäksi GSM-verkon ulkopuoliselle alueelle, mihin jo toukokuun alun havainnot hieman viittasivat. Mikäli lähetin on edelleen toimintakunnassa ja kotka hengissä, elonmerkkejä saadaan syysmuuton alettua. Toistaiseksi odotamme jännityksen ja pelon sekaisin tuntein.
16.5.2023
Oula koukkasi Vienanmerelle
Maakotka Oulasta ei kuultu reiluun viikkoon linnun päädyttyä ilmeisesti GSM-verkon ulkopuolelle. Uusimmat päivitykset kertovat Oulan koukanneen lumisesta Kuhmosta suoraan itään kauas Venäjän puolelle. Siellä matka on jatkunut edelleen kohti pohjoista. Viimeisimpien tietojen mukaan Oula oli ehtinyt jo Kantalahteen, Vienanmeren pohjukkaan.
Vapun jälkeisen lumipyrypäivän Oula näyttää viettäneen Kuhmossa tiukasti samassa pisteessä, ehkäpä koko päivän samalla oksalla istuen. Mahtaako olla moista keliä ennen kohdannutkaan?
Maakotka Oulan liikkeet 25.4.–12.5.2023.
2.5.2023
Oula ennätti vapuksi Kuhmoon
Maakotka Oulan muuttomatka jatkuu edelleen kohti pohjoista. Vappuaatoksi Oula oli ehtinyt itärajan tuntumaan Kuhmoon, Lentuajärven ympäristöön. Synninseudulle on matkaa enää reilut 200 kilometriä, mutta talviset olosuhteet voivat nyt jo jarruttaa matkantekoa – Kainuussa ja Koillismaalla on monin paikoin vielä yli puolimetriset hanget.
28.4.2023
Oula saapui Suomeen
Maakotka Oulan kevätmuutto etenee vauhdilla. Reilun tuhannen kilometrin matka Valko-Venäjän eteläosista kotimaahan taittui reilussa viikossa. Suomeen Oula saapui tunnettua petolintujen muuttoreittiä Karjalankannasta pitkin, ja valtakunnan raja ylittyi keskiviikkona 26.4. iltapäivällä. Torstaiksi Oula oli jo ehättänyt Pohjois-Savoon, Juankosken seudulle. Jatkaakohan kotka saman tien Kuusamoon asti?
26.4.2023
Oula lähti vihdoin muutolle
Maakotka Oulan kevätmuutto on alkanut! Viivyteltyään talvehtimisalueellaan yli huhtikuun puolenvälin Oula lähti vihdoin päättäväisesti kohti pohjoista keskiviikkona 19.4. Viimeisimmät paikannukset Oulasta on saatu maanantaina 24.4., jolloin kotkanuorukainen oli ehättänyt Novgorodin seudulle Ilmajärven eteläpuolelle. Matkaa oli tässä vaiheessa taittunut lähes 700 kilometriä ja Pietari siintää enää 200 kilometrin päässä.
Oulan muuton etenemisestä kerrotaan tällä sivulla jatkossa muutaman päivän välein.
14.4.2023
Oula on yhä talvehtimisalueellaan, Jykän lähetin vaiennut
Maakotka Oulalla ei ole kiire kevätmuutolle. Vanhojen maakotkien pesintöjen edettyä jo pitkälle haudontavaiheeseen ja nuortenkin lintujen kevätmuuton ollessa Suomessa jo loppusuoralla Oula pysyttelee edelleen sitkeästi Valko-Venäjällä. Viimeisen kahden viikon mittaan Oula on sentään tehnyt noin sadan kilometrin mittaiset lenkit sekä itään että länteen, mutta palasi jälleen pääsiäiseksi tutulle talvireviirilleen.
Talvehtimisalueilla viivyttely ei ole maakotkalle mitenkään ennenkuulumatonta. Nuoret kotkat kiertelevät ensimmäisinä elinvuosinaan laajalti, eivätkä kaikki välttämättä palaa Suomeen lainkaan ensimmäiseksi kesäkseen. Jännityksellä odotamme, mihin Oula lopulta suuntaa.
Merikotka Jykän lähetin lienee vaiennut lopullisesti. Aiemminkin signaalien tulo on loppunut pimeimpinä talvikuukausina, mutta alkanut uudestaan viimeistään helmikuussa. Toivottavasti Jykä havaitaan kevään mittaan sen reviirillä Etelä-Kuusamossa.
3.1.2023
Oula viihtyy Valko-Venäjällä
Maakotka Oula on löytänyt mieluisan talvehtimisalueen Valko-Venäjän eteläosista, missä se on nyt elellyt yli kuukauden ajan Pripet-joen itäpuolisilla metsä- ja viljelysalueilla. Satelliittikuvien perusteella avohakkuiden pirstomat metsät saattavat tuntua kuusamolaisesta kotkasta varsin kotoisilta. Oulalla vaikuttaa olevan kaikki hyvin, se liikkuu aktiivisesti siirtyen päivittäin vähintään muutaman kilometrin matkan.
7.12.2022
Oula on asettunut talvehtimisalueelleen
Maakotka Oula on nyt viihtynyt jo kahden viikon ajan varsin suppealla alueella Valko-Venäjän kaakkoisnurkassa, Makanovichin kylän lähistöllä. Seutua luonnehtivat laajat viljelyaukeat, mutta myös suuret yhtenäiset metsäalueet. Kotkalle riittäneekin siis sekä saalistusmaita että suojapaikkoja.
Tiistaina 6.12. Oula liikkui pitkästä aikaa vähän pidemmän taipaleen, kolmisenkymmentä kilometriä lounaaseen. Dnepriin virtaavalle Pripet-joelle on matkaa noin 20 kilometriä ja Ukrainan rajalle noin viisikymmentä.
7.12.2022
Jykän lähetin hyytyi kaamokseen
Merikotka Jykän syysmuuton seuranta loppui alkuunsa lähettimen akun tyhjennyttyä. Marraskuun pimeydessä aurinkopaneeli ei kerää enää riittävästi energiaa. Kahtena aiempana syksynä Jykä on marraskuussa ehtinyt jo etelämmäs, ja virtaa on siksi riittänyt kauemmin: tällöinkin paikannusten tulo on silti loppunut keskitalvella.
Jykästä kuultaneen seuraavan kerran viimeistään helmikuun alussa, kun päivä on taas pidentynyt.
21.11.2022
Oula koukkasi länteen
Maakotka Oula ei jatkanutkaan matkaansa kohti Ukrainaa, vaan kääntyi sen sijaan lähes suoraan länteen Valko-Venäjälle, missä se on nyt pysytellyt lähes samoilla jalansijoilla muutaman päivän ajan. Ollaan jo hyvin mahdollisella talvehtimisalueella: rengaslöytöjen perusteella suuri osa nuorista maakotkistamme viettää talvikuukaudet joko Valko-Venäjällä tai Ukrainassa.
21.11.2022
Jykä lähti liikkeelle
Lämpimän lokakuun ja marraskuun alun myötä merikotka Jykä viihtyi Kuusamossa selvästi edellisiä vuosia pidempään. Kahtena aiempana syksynä Jykä on karistanut Pohjois-Suomen tomut kynsistään jo lokakuussa ja suunnannut Ahvenanmeren yli Ruotsiin marraskuun puolivälissä.
Nyt Jykä pysytteli reviirinsä tuntumassa 13.11. asti, edelleen säännöllisesti myös varaamallaan pesällä vieraillen. Syysmuutolla kohti lounasta ei Jykä ole toistaiseksi pitänyt kiirettä, vaan viidessä päivässä se eteni vain noin sadan kilometrin matkan Puolangalle. Jykä tuntuu mieltyneen erityisesti lohialtaiden antimiin.
15.11.2022
Oulan matka jatkuu jälleen: tavoitteena Ukraina
Marraskuun alussa maakotka Oula viihtyi reilun viikon Moskovan länsipuolisilla peltoalueilla, ilmeisesti voimia ja vararavintoa keräten. Talvehtimisalueeksi seutu ei silti kelvannut, vaan matka jatkui jälleen 11.11. Seuraavien neljän päivän aikana kotkanuorukainen eteni noin 400 kilometriä etelälounaaseen, ylittäen matkalla muun muassa Valko-Venäjän itäisimmän nurkan. Ukrainan raja häämöttää enää vajaan sadan kilometrin päässä. Mikäli suunta pysyy samana, Oula päätyy talvehtimaan hyvin samoille seuduille kuin viime syksynä seurattu maakotka Klasu.
1.11.2022
Oulan ja Klasun reitit kohtasivat
Novgorodin välitankkauksen jälkeen maakotka Oulan matka on jatkunut yhä etelämmäs. Nyt mennään jo Moskovan leveysasteilla, Valko-Venäjän rajalle on matkaa enää 200 kilometriä.
Oula on nyt täsmälleen samalla reitillä kuin viime syksynä seurattu maakotka Klasu, mutta pari viikkoa jäljessä lajitoverinsa aikataulusta. Klasun matka päättyi viime talvena Ukrainaan, ja nyt Oulakin näyttää olevan matkaamassa kohti kotkille vaarallisia seutuja – tänä talvena varmasti entistäkin vaarallisempia. Toivotaan, että Oula löytää turvallisen talvehtimisalueen.

Maakotkien syysmuutto lokakuussa 2021 ja 2022. Klasu (2021) vasemmalla, Oula (2022) oikealla. Oulan sijainti 31.10.2022 nuppineulan kohdalla.
31.10.2022
Pellot vaihtuivat soihin
Maakotka Oula näyttää löytävän gsm-verkon muutaman päivän välein. Sitten edellisten kuulumisten matka on taas edennyt ja Karjala jäänyt kauas taakse. Nyt Oula on viihtynyt Novgorodin koillispuolisilla laajoilla suoalueilla jo useamman päivän ajan. Novgorodin seutu, etenkin kuuluisa Ilmajärvi, tunnetaan linturikkaudestaan, ja täällä kotkallekin riittää varmasti ravintoa. Olosuhteet syvällä Venäjän sisämaassa saattavat kuitenkin olla jo varsin talviset.
24.10.2022
Oula on ehtinyt Laatokan Karjalaan
Muutaman päivän radiohiljaisuuden jälkeen maakotka Oulasta saatiin seuraavat paikannukset perjantaina 21.10. Matka olikin tällä välin edennyt joutuisasti, ja Oula oli ehättänyt jo Laatokan pohjoisrannalle Salmin seudulle.
Maakotkat välttelevät suurten vesialueiden ylityksiä, ja Laatokka on kotkan näkökulmasta ehdottomasti kiertämisen arvoinen vesistö. Pienen empimisen jälkeen muutto jatkuikin kohti kaakkoa. Sunnuntaina 23.10. Oula oli saapunut Aunuksen suurten viljelyaukeiden länsireunalle. Maisemat alkavat pikku hiljaa poiketa kotiseudun havumetsistä ja hakkuuaukoista.
19.10.2022
Oulan syysmuutto etenee verkalleen
Maakotka Oula on selvästi jättänyt synnyinreviirinsä tältä syksyltä, mutta syysmuuton vauhti ei ole viime päivinä päätä huimannut. 12.–15.10. Oula eteni vain muutaman kymmenen kilometrin matkan. Viimeisin paikannus on Venäjältä Karhumäen pohjoispuolelta, mistä satelliittikotkamme on ehkä löytänyt hyvät saalistusmaastot.
12.10.2022
Oulan uusi yritys
Maakotka Oula viihtyi ensimmäisen pidemmän tunnusteluretken jälkeen lähes kaksi viikkoa synnyinreviirillään, missä se vieraili muun muassa kotkien kuvauspaikalla. Siellä se saatiinkin ikuistettua 4.10. – näyttää jo ihan kelpo kotkalta!
8.10. Oula suuntasi jälleen kaakkoon. GSM-yhteyksien takkuilu haittasi välillä matkan seuraamista, mutta tiistaina 11.10. Oula oli edennyt jo Vienanmeren eteläosan tasolle ja ylittänyt muun muassa kuuluisan Rukajärven tien. Neljässä päivässä oli matkattu 380 kilometriä – vauhti ei vieläkään viittaa kovin päämäärätietoiseen muuttoon mutta joka tapauksessa Oula on nyt pidemmällä kuin koskaan aiemmin. Seuraamme jännityksellä, milloin talvehtimisalueet oikeasti kutsuvat.
26.9.2022
Oula tuli katumapäälle
Maakotkanuorukainen Oula ei sitten aloittanutkaan syysmuuttoaan, vaan kävi ainoastaan tekemässä 400 kilometrin mittaisen lenkin Venäjällä, aina Uhtuan kaakkoispuolella asti. Erehtymättömällä suuntavaistolla Oula päätyi sunnuntaina 25.9. tarkasti lähtöpisteeseensä, missä se viihtynee taas emojensa seurassa. Oulan ja kotkareviirin tarkkaa sijaintia Suomen puolella ei paljasteta näillä sivuilla.
23.9.2022
Oula nousi siivilleen
Jo 1960-luvulta asti tunnetulla, hyvin poikasia tuottaneella maakotkareviirillä syntynyt koiraspoikanen Oula sai satelliittilähettimen 10.7.2022. Varttuminen lentokykyiseksi sujui ongelmitta, ja elokuun lähetessä loppuaan oli lentoharjoitusten aika. Oula vieraili pesältä pian yli 10 kilometrin päässä ja lensi välillä jopa neljän kilometrin korkeudessa.
Syysmuuton aika koitti 21.9., jolloin Oulan havaittiin suunnanneen synnyinreviiriltään kaakkoon ja edenneen kohti Vienanmeren pohjukkaa. Muuton etenemistä seurataan näillä sivuilla tästä alkaen. Nuorten maakotkien muutto tapahtuu pääosin lokakuussa huipentuen Etelä-Suomessa kuun loppupuoliskolla, joten mielenkiinnolla odotetaan, miten nopeasti varsin varhain liikkeelle lähteneen Oulan matka etenee.
23.9.2022
Jykän ensipesintää odotellaan yhä
Jykä palasi tänä vuonna Kuusamoon hyvissä ajoin ja asettui siellä välittömästi edellisvuotiselle reviirilleen. Alueella riittää sekä mainioita kalavesiä että vanhoja pesäpohjia, joilla kotkan sopisi jälkikasvunsa kasvattaa.
Jykän käytös viittasi alkukeväällä pesintään. Jykä vietti mahdollisella pesällä paljon aikaa koristellen sitä ja yöpyenkin sen läheisyydessä, ja alueella havaittiin viime vuoden tapaan myös toinen merikotka, ilmeinen naaras. Etsinnöistä huolimatta pesinnästä ei kuitenkaan löydetty enempää todisteita. Mahdollisesti jo yhdeksänvuotiaan Jykän ensipesintä lienee silti vain ajan kysymys.
Syyskuun puolivälissä Jykä viihtyi yhä reviirinsä tuntumassa myös pesällä edelleen vieraillen.
Kun Jykä on jättänyt reviirinsä, sen syys- ja kevätmuuttoa seurataan jälleen näillä sivuilla.
24.5.2022
Jykän sijainti kesätauolla, pesinnän varmistusta odotellaan
Mahdollisen pesinnän johdosta Jykän tarkkoja paikannuksia ei keväällä ja kesällä julkaista. Kevään aikana saadut tiedot viittaavat kuitenkin siihen, että Jykä olisi aloittanut pesinnän ja jopa ruokkisi nyt poikasia Etelä-Kuusamossa sijaitsevaan pesään.
Pesintä yritetään varmistaa helikopterilennolla kesäkuun alussa. Jäämme odottelemaan!
4.3.2022
Kuusamo kutsuu Jykää
Helmikuun viimeisenä viikonloppuna tuhruinen sadesää vaihtui vihdoin auringonpaisteeksi ja päivälämpötilat nousivat keväisiin lukemiin. Oli siis erinomainen kotkien muuttosää.
Merikotka Jykä päätti karistaa Hämeen lumet jaloistaan sunnuntaiaamuna 27.2. Matka eteni varsin suoraviivaisesti pohjoiskoilliseen. Tiistaina puoliltapäivin Jykä oli ehtinyt Viitasaarelle, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajoille, ja keskiviikkoillan yöpymispaikka löytyi Oulujärven luoteisnurkasta.
Kiirettä Jykä ei ole pitänyt: neljässä päivässä matkaa taittui noin 400 kilometriä. Mikäli suotuisat muuttosäät jatkuvat, tällä tahdilla ehditään juuri ja juuri viikonlopuksi kotiin.
17.2.2022
Jykä viihtyy Hämeessä
Merikotka Jykä on löytänyt ilmeisen ruokaisan talvehtimisalueen Hämeenlinnan länsipuolelta. Lintu on viihtynyt seudulla jo reilun kuukauden. Vastoin odotuksia Jykä ei ole juuri liikkunut suurilla järvillä kalastajien antimien perässä, vaan paikannuksia on tullut enimmäkseen metsien ja peltojen kirjomasta maisemasta. Esimerkiksi kauriiden haaskat saattavat tällaisella seudulla olla merikotkan mieleen.
Satelliittilähettimen akku on tänä talvena kestänyt hyvin, vaikka aurinko ei viime aikoina juuri ole näyttäytynyt.
Pohjoiseen kiiruhtavia merikotkia on Suomessa jo havaittu ensimmäisten keväisten tuulahdusten myötä. Viime vuonna Kuusamo kutsui Jykää vasta maaliskuun loppupuolella: jos tänä vuonna on pesintä suunnitteilla, voi lähtö tapahtua jo aiemmin.
19.1.2022
Jykä yllätti
Merikotka Jykä vaikutti vielä loppuvuodesta pysyvän tiukasti edellisvuotisella reitillään ja aikataulussaan. Myöhäissyksyn Jykä viihtyi pääosin Tukholman luoteispuolisilla peltoalueilla, ja joulun tienoilla se oli siirtynyt etelämmäksi, kohti tuttuja talvehtimisalueitaan Mälaren- ja Hjälmaren-järvien läheisyydessä. Viime vuoden tapaan yhteys katkesi joulukuun lopussa, koska valoa ei tuolloin ole riittävästi lähettimen akun lataukseen.
Yllätys olikin suuri, kun Jykä ilmestyi tammikuun puolivälissä kartalle Suomessa! Saiko lämmin föhn-tuuli kevätmuuton alkamaan etuajassa?
Vanhojen merikotkien kevätmuutto käynnistyy Suomessa yleensä helmikuun puolivälissä. Merikotkia talvehtii nykyisin runsaasti myös Etelä-Suomen sisämaassa, kuten Hämeen järvillä. Talvehtivat kotkat löytävät ruokansa muun muassa pilkkiavannoilta.
22.12.2021
Klasun matka päättyi Ukrainaan
Maakotka Klasun satellittilähetin alkoi välittää huolestuttavia tietoja joulukuun alussa. Lähettimen lämpötila laski nopeasti ja paikannukset tulivat jatkuvasti samasta sijainnista. Tiedot viittasivat joko lähettimen pudonneen tai linnun kuolleen.
Ukrainan BirdLifen avulla Klasu löytyi kuolleena 15.12. Lintu otettiin tarkemmin tutkittavaksi, ja röntgenkuva paljasti kuolinsyyksi salametsästäjän aseesta peräisin olevan haulin. Laiton tappaminen on tärkeimpiä petolintujamme uhkaavia tekijöitä niiden muuttomatkan varrella ja talvehtimisalueilla.
7.12.2021
Satellittikotkat ovat asettuneet talvehtimisalueilleen
Maakotka Klasu näyttää löytäneen Ukrainasta mieluisan talvehtimisalueen. Viimeisen parin viikon sijaintitiedot ovat tulleet hyvin pieneltä alueelta Ukrainan keskiosista noin 150 kilometriä Kiovasta etelään, silmänkantamattomien peltolakeuksien keskeltä. Kanejako mahtaa siellä metsästää?
Jykä-merikotka noudattaa edellisvuotista, varmasti hyväksi havaittua kaavaa. Nyt kierrellään Ruotsin sisämaassa Tukholman pohjoispuolella, talven edetessä voi Hjälmaren-järvi taas kutsua. Viimeksi lähettimen akku hyytyi keskitalvella pitkäksi ajaksi, saadaanko nyt tarkempaa tietoa kotkan liikkeistä?
19.11.2021
Jykä lähti Ruotsiin
Suomen hyinen marraskuu oli sittenkin Jykä-merikotkalle liikaa. Vaasan seudulta matka jatkui vauhdilla etelämmäs, ja maanantaina 15.11. Jykä oli jo ylittänyt Ahvenanmaan saariston ja saapunut Ruotsiin tutun talvehtimisalueen tuntumaan. Syysmuuton loppurutistus seurasi hyvin tarkkaan viimevuotista reittiä ja tapahtui samaan aikaan!
12.11.2021
Klasu jatkaa yhä etelämmäs, Jykä pysyttelee Suomessa
Maaakotkanuorukainen Klasu on edennyt syysmuutollaan jo syvälle Ukrainaan. Nyt Klasu on asettunut Dnepr-joen varteen, noin sata kilometriä Kiovan kaakkoispuolelle. Etelä-Kuusamon metsät ja suot ovat vaihtuneet avariin peltolakeuksiin, joilta löytyy kuitenkin myös puustoisia saarekkeita kotkan yöpymispaikaksi.
Merikotka Jykällä ei ole kiire pois Suomesta. Viivyttyään aikansa Siikajoen rannikolla Jykä käväisi vielä tutustumassa sisämaan rämeisiin, minkä jälkeen matka on jatkunut rannikkolinjan suuntaisesti aina Vaasan seudulle.
Viime syksynä Jykä oleskeli Vaasan eteläpuolella loka-marraskuun vaihteessa noin kolmen viikon ajan, ja siirtyi Ahvenanmeren yli Ruotsiin 13.11. Tänä vuonna syysmuuton aikataulu näyttää olevan hieman myöhäisempi.
1.11.2021
Jykä lähti muutolle, Klasu saapumassa Ukrainaan
Merikotka Jykä viihtyi Kuusamon kalavesillä talven kynnykselle. Perjantaina 22.10. voimistunut koillisvirtaus sai vihdoin muuttohalut heräämään. Ensimmäinen pysäkki löytyi vain reilun sadan kilometrin päästä Pudasjärveltä, missä esimerkiksi hirvien suolistuspaikat saattoivat tarjota kotkalle ravintoa. Viikon päästä matka jatkui rannikolle Siikajoen seudulle, missä Jykä edelleen oli kuun vaihtuessa.
Maakotka Klasukin ilmestyi kartalle pitkän hiljaisuuden jälkeen. Klasun paikannukset välittyvät GSM-verkon kautta, joten linnun ollessa katvealueilla tieto ei kulje. Lokakuun lopuksi Klasu oli ehättänyt Venäjän ja Ukrainan rajaseudulle, noin 1 500 kilometrin päähän synnyinpaikastaan. Alue, jolla Klasu nyt viihtyy, on pääosin viljelysmaata, jota kirjovat pienet metsäsaarekkeet.
18.10.2021
Klasu Venäjällä, matka jatkuu kaakkoon
Satelliittilähettimen akun tilapäinen hyytyminen aiheutti jo huolta Klasun kohtalosta, mutta uudet paikannukset ovat kertoneet syysmuuton etenevän edelleen vauhdilla. Lokakuun ensimmäisen viikon aikana Klasu ehti taivaltaa koko Itä- ja Kaakkois-Suomen yli päätyen Karjalankannakselle Pietarin lähistölle. Pienen paussin jälkeen matka jatkui kohti kaakkoa: 15.10. saapuneiden tuoreimpien tietojen mukaan Novgorod on jo ohitettu. Rengaslöytöjen perusteella moni nuori maakotka talvehtii nimenomaan Lounais-Venäjällä tai Ukrainassa – mistähän Klasu mahtaa löytää talvehtimispaikkansa?
4.10.2021
Klasu lähti muutolle
Maakotka Klasu pysytteli syyskuun loppuun asti emojensa reviirin alueella Etelä-Kuusamossa lentoharjoituksia tehden ja saalistusta opetellen. Syysmuuton aika koitti syyskuun viimeisenä päivänä, jolloin Klasu taivalsi reilun sadan kilometrin matkan Suomussalmen itäpuoliselle Venäjälle. Parin lepopäivän jälkeen muutto jatkui 3.10., minkä jälkeen yöpymispaikka löytyi Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajaseudulta. Nuorten maakotkien päämuutto havaitaan Etelä-Suomessa tavallisesti lokakuun loppupuoliskolla, joten mikään kiire ei Klasulla ole vielä etelämmäs.
Kesä 2021
Mitä Jykälle kuuluu?
Jykä on jo aikuinen ja lisääntymiskelpoinen kotka. Tänä vuonna Jykän käytös on täysin muuttunut viime vuodesta: se on pysytellyt koko kesän samalla pienellä alueella Etelä-Kuusamossa päivät kalastellen ja yöt samoilla rannoilla viettäen. Yksi yöpymispaikka paljastuikin maastoetsinnöissä aiemmin tuntemattomaksi, alun perin maakotkan rakentamaksi kotkanpesäksi, jonka Jykä oli varannut nyt omaan käyttöön.
Pesintää ei etsinnöissä kuitenkaan löydetty. Silti alueella on havaittu toinenkin aikuinen merikotka, eli vahvasti näyttää siltä, että Jykä on nyt löytänyt puolison ja valmistautuu tulevien vuosien pesintöihin.
Mahdollisen pesäpaikan takia ei Jykän kesäisiä olinpaikkoja julkaista, mutta syksyn tultua sen liikkeitä seurataan jälleen.
Kevät 2021
Maaliskuuksi takaisin Kuusamoon
Aurinkopaneelilla toimivan lähettimen signaali hyytyi keskitalven pimeimpänä aikana, ja ehdittiin jo pelätä, onko Jykä yhä hengissä. Helmikuun alussa lähetin kuitenkin elpyi, ja tietojen perusteella Jykä vaikuttaa talvehtineen lähinnä Hjälmaren-järven ympäristössä, mistä varmasti löytyvätkin kotkalle mainiot kalastusalueet.
Vanhojen merikotkien päämuutto on yleensä jo helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa, joten Jykä muutti hieman jälkijunassa. Lähettimen signaalin elvyttyä helmikuun alussa Jykän todettiiin edelleen pysyttelevän tiukasti Ruotsissa. Vasta maaliskuun loppupuolella Jykällä riitti rohkeutta ylittää Ahvenanmeri, mistä sitten mentiinkin jo viikossa aina Kuusamoon asti.
Syksy 2020
Syysmuutolle ei kiirettä
Kotkan ei tarvitse kiirehtiä syysmuutolle. Lokakuun puolivälissä Jykä totesi silti Pohjois-Suomen jo liian talviseksi ja oli aika siirtyä etelään. Pitkä välipysähdys oli silti paikallaan Vaasan seudulla, ja vasta marraskuun alussa Jykä ponkaisi muutolle ensin Pohjanlahden rannikkoa seuraten, sitten Ahvenanmaan yli Ruotsiin.
Syksy 2020
Syksy kului tutuissa maisemissa
Syksyllä ravintoa riittää kotkille – ei vähiten hirvenmetsästyksen alettua. Jykä pysytteli elokuusta aina lokakuun alkuun asti varsin pienellä alueella Pohjois-Pohjanmaalla, missä sekä kalaa että haaskoja on varmasti riittänyt syötäväksi.
Kesä 2020
Ensimmäinen kesä oli poikamiehen elämää
Vapautuksen jälkeen Jykä kierteli laajalti Pohjois-Suomessa, ja pakollinen rajaloukkauskin tuli tehtyä. Retket uloittuivat aina Kaldoaivin erämaahan asti, mutta syksyn lähestyessä oli aika palata lähemmäksi tuttua Kuusamoa.