Hämärämetsästys

Sinisorsat ja jouhisorsa. Kuva: Micha Fager.

Metsästyslaki edellyttää varmaa lajinmääritystä. Tästä huolimatta vesilintuja metsästetään olosuhteissa, joissa varma lajinmääritys ei ole mahdollista ennen ampumista. Vesilintuja metsästetään ”iltalennolta”, jolloin sorsat lentävät aktiivisesti ruokailu- ja lepopaikkojen välillä. Metsästystilanteessa on pystyttävä varmistumaan siitä, ettei ohitse lentävä sorsa ole rauhoitettu laji, esimerkiksi harmaasorsa tai lapasotka.

 

Lajinmääritys mahdotonta pimeässä

Jo pian auringonlaskun jälkeen linnun väritykseen perustuva lajinmääritys on vaikeaa värituntomerkkien vaikean havaittavuuden vuoksi. Hämärän laskeutuessa valo vähenee, ja pian värituntomerkkien havaitseminen sekä lintujen tunnistaminen muuttuu mahdottomaksi. Kirkkaina iltoina sorsan pystyy havaitsemaan taivaankajoa vasten vielä hyvinkin pimeässä, vaikka varma lajinmääritys ei ole ollut mahdollista enää pitkään aikaan.

Riistakeskuksen eettinen ohjeistus kehottaa lopettamaan vesilintujen metsästyksen hyvissä ajoin ennen pimeää. Ohjetta ei kuitenkaan kaikkialla noudateta, sillä havaintojen mukaan lentäviä vesilintuja ammutaan paljon jopa tunti tai kaksi auringonlaskun jälkeen. Maa- ja metsätalousministeriö on vuodesta 2023 alkaen rajoittanut pimeässä sorsastusta määräaikaisilla asetuksilla, jotka kieltävät metsästyksen kaikkein pimeämpään aikaan eli tunti auringonlaskun jälkeen ja tunti ennen auringonnousua. Rajoitus on riittämätön, ja sillä on verraten vähän käytännön merkitystä.

Vesilintujen päivittäinen metsästysaika pitäisi rajoittaa tapahtuvaksi valoisana aikana, jolloin varma lajinmääritys on mahdollista. Metsästys tulisi sitoa auringon nousu- ja laskuaikoihin.

 

Esimerkki hämärässä ja pimeässä metsästyksestä

Laukausääniä havainnoitiin Liminganlahdella 20.8.2021 illalla alkaen tuntia ennen ja päättyen puolitoista tuntia auringonlaskun (klo 21.20) jälkeen sekä 21.8. aamulla alkaen 1 tunti 15 minuuttia ennen ja päättyen tunti auringonnousun (klo 5.24) jälkeen. Havainnoinnin aikana kuultiin 1 674 laukausta. Laukausäänet jatkuivat illalla havainnoinnin päättymisen jälkeen, ja aamulla laukauksia kuului havainnoinnin alusta lähtien. Täysin pimeässä (tunti jälkeen auringonlaskun / ennen auringonnousua) laukauksia laskettiin 245.