Kirsi Peltonen

Hallintopäällikkö

Kirsi PeltonenTärkeimpiin työtehtäviini kuuluvat jäsenrekisteripalveluista ja tilauksista vastaaminen, myyntireskontran hoitaminen, kirjanpitoon ja hallintoon liittyviä asioita sekä sekalaisiin lintuihin liittyviin kysymyksiin vastaaminen.Olen paljasjalkainen helsinkiläinen. Koulutukseltani olen OTK (HY 1992) ja VT (1996). Hallintopäällikön työn ohella hoidan myös Allergiatutkimussäätiön asiamiehen tehtäviä. Ennen BirdLifeen tuloa työskentelin lakimiehenä asianajotoimistossa. Luonnosta ja ympäristöasioista olen aina ollut kiinnostunut, mm. syventävät opintoni tein ympäristöoikeudesta.

Minulle rakas paikka on itäisessä Helsingin saaristossa sijaitseva Villinki, jossa asustelen vanhassa hirsitalossa. Villingin metsät ja rannat tarjoavat mahtavat puitteet luonnossa liikkumiselle ja lintujen tarkkailulle, josta on tullut tärkeä osa elämääni.

Kun aikaa löytyy, vietän sen mieluusti ulkoilmassa, esimerkiksi sienestäen tai kasvimaata hoitaen. Olen myös intohimoinen ruoanlaittaja. Muihin harrastuksiini kuuluvat lukeminen ja taidenäyttelyissä käyminen.

Perheeseeni kuuluvat poikani Kuutti (2002) sekä espanjalainen löytökoira, karkeakarvainen mäykky, Simón.