Pihabongaus kouluissa

Kuva: Jyrki Mäkelä

“Pihabongaus on kaikenikäisille koululaisille ja myös lukiolaisille sopiva tapahtuma, johon opettaja saa helposti nivottua tutkimustaitojen opettelua. Oppilaille on motivoivaa osallistua ihan oikeaan kansalaistutkimukseen!” Hanna Aalto, biologian ja maantiedon opettaja

Pihabongauksen koululaisviikko

BirdLife-Pihabongaus-talvilintujuliste

Tammikuun lopulla, maanantaista perjantaihin ennen varsinaista Pihabongaus-viikonloppua vietetään Pihabongauksen koululaisviikkoa. Opettajat kouluissa, esikouluissa ja päiväkodeissa voivat osallistua lähtemällä vähäksi aikaa ryhmänsä kanssa ulos tarkkailemaan talvilintuja.

Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään 20.–24.1.2025.

 

Ohjeet tiivistettynä:

  • Tutustukaa talvilintuihin sekä havainnointi- ja retkiohjeisiin (alla).
  • Lähtekää tapahtumaviikolla ulos tarkkailemaan talvilintuja valitsemallenne paikalle. Erityisvarusteita ei tarvita, paperi ja kynä riittävät.
  • Havainnointiaika on korkeintaan yksi tunti.
  • Merkitkää ylös havaitsemanne linnut (myös tunnistamattomat) ja kunkin lajin suurin samaan aikaan näkyvissä oleva yksilömäärä. Yksikin  havainto on arvokas!
  • Opettaja ilmoittaa ryhmän havainnot kootusti tälle sivulle avattavalla verkkolomakkeella. Näin olette mukana palkintojen arvonnassa.
Koululaisviikon tulossivu

 

Idea

Pihabongauksen ideana on havainnoida, mitä lintuja näkyy, ja laskea, montako yksilöä kutakin lajia enimmillään nähdään samaan aikaan.

Havainnot ilmoitetaan kaikista havaituista linnuista. Kaikkia lintulajeja ei tarvitse tunnistaa, mutta myös määrittämättömät yksilöt ilmoitetaan. Havaintojen määrällä ei ole väliä, vaan osallistumalla luokka on mukana tekemässä kansalaistiedettä talvilintukantojen vaihtelusta.

Oppilaiden kanssa voidaan myös tutustua tieteellisen tutkimuksen teon periaatteisiin. Oppilaat voivat arvioida esimerkiksi tutkimuksen virhelähteitä, tulosten vertailukelpoisuutta ja havainnoinnin tulosta.  Pienempien oppilaiden kanssa Pihabongaus on mainio tilaisuus tutustua lähiympäristön asukkaisiin, luonnon havainnointiin ja eläinten talvehtimiseen. Pihabongaustutkimus sopii niin ekaluokkalaiselle kuin lukiolaisellekin.

 

Osallistuminen ja materiaalit

Pihabongaukseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapahtuma on maksuton ja tarjolla on apua lajien tunnistamiseen. Valitse sopiva päivä tapahtumaviikolta ja vie luokkasi ulos nauttimaan talviluonnosta!

Havainnot ilmoitetaan verkkolomakkeella, joka avataan tälle sivulle tapahtumaviikon alkaessa. Opettaja täyttää verkkolomakkeen koko ryhmän puolesta (eli kunkin ryhmän havainnot ilmoitetaan vain kerran).

OBS: Webb-blanketten och resultatsidor kommer att finnas också på svenska vid samma länk som på finska. Läs mer om det allmänna Gårdsplanskrysset på svenska.

Osallistuneiden luokkien kesken arvotaan palkintoja:

  • Pääpalkinto: 5 kpl kiikareita
  • 3 kpl lintukirjoja

 

Tarkkailupaikka ja -aika

Tarkkailupaikka voi olla mikä tahansa sopiva paikka, esimerkiksi koulun piha, läheinen puisto, metsänreuna tai joenvarsi.

Lintujen ruokintapaikat ovat hyviä tarkkailupaikkoja. Ellei koulun pihalla ole linturuokintaa, voi vaikkapa jonkin lähitalon asukkailta käydä etukäteen kysymässä, sopisiko luokan tulla tarkkailemaan pihan ruokintapaikan lintuja piha-aidan takaa. Monet lintuyhdistykset ylläpitävät myös yleisiä ruokintapaikkoja, joilla voi vierailla.

Ruokintapaikka ei kuitenkaan ole välttämätön, vaan lintuja näkee muuallakin. Kivikaupungin keskustassakin on yleensä variksia, puluja ja varpusia. Myös näiden havainnointi on mielenkiintoista ja arvokasta.

Tarkkailuaika on korkeintaan tunti, mutta voit päättää luokallesi sopivan ajan. Jo puolessa tunnissa voi kertyä mukavasti havaintoja.

 

Varusteet ja valmistautuminen

Erityisiä varusteita ei tarvita, muistiinpanovälineet riittävät. Muistiinpanojen tueksi voi tulostaa apulomakkeen (pdf), jossa on valmis lajilista tavallisimmista lajeista. Havainnot ilmoitetaan tarkkailun jälkeen verkkolomakkeella.

Säänmukainen vaatetus on tärkeä osa onnistunutta retkeä. Kiikareista voi olla iloa, mutta ne eivät ole välttämättömät.

Voit halutessasi opastaa oppilaita Pihabongauksen saloihin jo ennen retkeä. Pihabongauksen materiaaleista löydät esimerkiksi yleisimmistä talviaikaisista pihalajeista seinälle tulostettavan julisteen  sekä videon, joiden avulla lajintuntemusta voidaan kerrata. Etukäteen voidaan keskustella myös siitä, miten vältytään laskemasta samoja lintuyksilöitä useampaan kertaan.

Jos kiinnostus on suurta, voitte aloittaa valmistautumisen jo syystalvella perustamalla koulun pihalle, sopivan rauhalliseen kohtaan lintujen talviruokintapaikan. Ruokinnasta huolehtiminen on oppilaille motivoivaa ja opettaa esimerkiksi vastuunottoa. Katso kattavat ohjeemme talviruokinnasta. Linnuille turvalliset ruokintalaitteet voi hankkia esimerkiksi BirdLife Suomen Lintuvaruste-myymälästä.

 

Lisätietoja

Lisää yleisiä lintuvinkkejä Opettajille-sivulla!