Lämmin marraskuun alku toi hyönteissyöjiä

Harmaasieppo (grå flugsnappare) marraskuisessa Helsingissä. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 7.11.2025

Marraskuun alku on ollut poikkeuksellisen lämmin koko maassa. Västäräkeistä on havaintoja jopa pienistä parvista. Haarapääskyjä on nähty marraskuussa vielä kymmenellä eri paikalla, pohjoisimpana Torniossa.

Myöhäisiä ovat myös Hammarlandissa ja Helsingissä havaitut leppälinnut, Heinolassa viihtynyt pensastasku sekä Helsingissä havaitut kirjo- ja harmaasiepot. Pajulintuja on nähty vielä Raaseporissa ja Pyhtäällä.

Suuremmista linnuista myöhäisiä ovat kaksi kehrääjää sekä Lohjalla ja Pöytyällä nähdyt sääkset. Erittäin myöhäinen oli Helsingissä 2.11. havaittu tervapääsky – tosin havaintotilanne oli lyhyt, jolloin havainto pitää sisällään esimerkiksi vaaleakiitäjän mahdollisuuden.

Osa myöhäisistä hyönteissyöjistä on aitoja kotimaisia viivyttelijöitä, mutta moni on luultavasti harhautunut Suomeen kauempaa. Kyse on samasta muuttovaistoon vaikuttavasta mekanismista kuin Suomeen vuosittain harhautuvilla itäisillä harvinaisuuksilla, mutta jota ei tavallisten kotimaisten lajien kohdalla huomaa yhtä helposti.

Hanhia ja joutsenia ruokailee yhä monin paikoin etenkin Länsi-Suomen pelloilla. Niillä ei ole vielä lähipäivinä kiire muutolle.

Harvinaisuuksia on riittänyt myös marraskuulle. Kuun ensimmäisen viikon aikana on havaittu noin 15 kashmirinuunilintua, mikä nostaa syksyn määrän lähelle viittäkymmentä yksilöä. Kemijärvellä jo miltei kuukauden päivät viihtynyt pronssi-iibis sattui myös talvilintureitin laskijan kiikareihin, jolloin siitä tuli uusi laji talvilintulaskentoihin.

Marraskuun toistaiseksi harvinaisin lintu on Hangosta löytynyt Suomen 16. mustakurkkurautiainen.

Muuttokauden hiipumisen myötä lintutilanne päivitetään jatkossa kahden viikon välein.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 21.11.