Miten voin auttaa tervapääskyjä?
Pesiikö taloyhtiössäsi tervapääskyjä?
Tervapääskyjen pesiä tuhoutuu katto- ja julkisivuremonttien yhteydessä, kun pesintään käytetyt kolot hävitetään. Tervapääskyt käyttävät samaa pesää tai pesäpaikkaa vuodesta toiseen, ja niiden pesät ovat ympäri vuoden luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja. Niiden pesien hävittäminen on lainvastaista, yhtä lailla pesimäaikana kuin pesimäajan ulkopuolella.
Ennen remontteja on siis tärkeää selvittää, pesiikö rakennuksessa tervapääskyjä. Jos pesien poistamista ei voida välttää, siihen on haettava luonnonsuojelulain mukaista poikkeuslupaa Lupa- ja valvontavirastolta. Mikäli tiedät talossasi pesivän tervapääskyjä tai muita lintuja, kannattaa olla yhteydessä remontin toteuttavaan yritykseen ja taloyhtiöön aiheesta jo remonttia suunnitellessa.
Tervapääskyn vanhojen pesimäpaikkojen säästäminen remonttien yhteydessä on haastavaa, joskus jopa mahdotonta. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että remontin yhteydessä hävitettävät pesimäpaikat korvataan uusilla. Käytännössä tämä onnistuu asentamalla remonttikohteeseen tai sen välittömään läheisyyteen lajille sopivia pönttöjä tai tervapääskytiiliä.
Myös lainsäädäntö edellyttää hävitettävien pesimäpaikkojen korvaamista uusilla. Luonnonsuojelulain poikkeusluvista vastaavat viranomaiset velvoittavat hävitettävien pesimäpaikkojen korvaamista lajille sopivilla pöntöillä.
Pesintöjä voi tuhoutua myös kattopesujen yhteydessä. Kiinteistöissä, joissa pesii tervapääskyjä, kattojen pesut on syytä ajoittaa pesimäkauden ulkopuolelle.
Remonttien yhteydessä tuhoutuneiden vanhojen pesäpaikkojen kompensointi pöntötyksellä auttaa tervapääskyjä, mutta monesti pesivien parien määrä pöntöissä jää alkuperäistä parimäärää pienemmäksi. Siksi linnut tulisi huomioida myös uudisrakennuksissa jo rakennusvaiheessa jättämällä rakennuksiin niille sopivia pesäpaikkoja.
Pöntöillä apua asuntopulaan
Tervapääskyjen asuntopulaa voi helpottaa asentamalla ulkoseinille lähelle katonrajaa räystäiden alle tekopesiä tai pönttöjä. Laji on hyvin pesäpaikkauskollinen, joten jos pesiä asennetaan korvaamaan esimerkiksi remontissa tuhoutuneita koloja, ne pitäisi asentaa mahdollisimman tarkasti vanhan pesäpaikan kohdalle. Laji voi pesiä myös puihin ripustetuissa pöntöissä.

Pönttökuva: Sam Turley (rspb-images.com)
Pönttöjen on oltava tarpeeksi korkealla, noin 4–8 metrin korkeudessa, ja lentoreitin pitää olla esteetön, jotta pesästä pääsee hyvin pudottautumaan lentoon. Pöntöt on hyvä sijoittaa varjon puolelle suojaan jatkuvalta auringon paahteelta. Pöntön pohjalle on laitettava vähintään 5 cm sahanpurua, turvetta tai lahopuuta. Laudan on oltava erityisen karkeaa, jotta hentojalkainen tervapääsky saa siitä otteen kynsillään. Tervapääsky on yhdyskuntapesijä, joten pesiä kannattaa sijoittaa useita lähekkäin.
Pönttöjen ripustamiseen on aina oltava taloyhtiön lupa.
Pönttöjä voi tilata valmiina esimerkiksi Lintuvarusteesta tai rakentaa itse.
BirdLIfen jäsenyhdistykset järjestävät myös pönttötalkoita.
Englannin BirdLifen ohjesivu ja video pöntön rakentamisesta (englanniksi).
Pääskytiilistä apua
Rakentamisen ja remontoinnin yhteydessä lajille voi myös asentaa pääskytiiliä (swift bricks). Pääskytiilet ovat tavallisten tiilten sekaan asennettavia onttoja tiiliä, joissa on etuseinässä lentoaukko. Niitä valmistetaan tiilen lisäksi esimerkiksi betonista, ja etuseinä on mahdollista päällystää sopimaan rakennuksen julkisivuun. Skotlannissa tervapääskytiilet ovat pakollisia uusissa rakennuksissa, ja monissa Euroopan maissa niiden käyttöä suositellaan. Pääskytiilien asennus on jätettävä ammattilaisille.

Pääskytiilen kuva: Ben Andrew (rspb-images.com)

