Bongaa päivä pihalla 3.–4.5.2025

Bongaa päivä pihalla. Kuva: Jan Södersved

Bongaa päivä pihalla -tapahtuma järjestettiin nyt kuudennen kerran, joskin ensimmäisenä vuonna nimellä Pihojen taisto. Tapahtumaan sai osallistua

joko lauantaina 3.5. tai sunnuntaina 4.5. Lintuja havainnoitiin kotona tai mökillä – yhteensä noin 4 700 paikassa. Osallistujat laskivat samalla, kuinka monta lintulajia onnistui näkemään tai kuulemaan pihasta vuorokauden sisällä.

Tapahtumaa edelsi melko kolea viikko. Hyönteissyöjälintuja kuten kirjosieppoja ja pääskyjä oli saapunut selvästi vähemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Käkiä kuultiin vain runsaalla sadalla pihalla ja haarapääskyjä havaittiin vähän yli 200 pihalla. Kirjosieppoja nähtiin kahdella pihalla viidestä ja pajulintu lauloi joka kymmenennessä pihassa.

Pihojen yleisimmät lajit olivat talitiainen, peippo ja sinitiainen. Alustavat tulokset perustuvat noin 4 000 paikan havaintoihin. Pihojen yleisimmät lajit olivat talitiainen, peippo ja sinitiainen. Nämä havaittiin vähintään kolmella pihalla neljästä. Näiden lisäksi mustarastas, varis, harakka, räkättirastas, sepelkyyhky ja käpytikka havaittiin vähintään joka toisessa paikassa. Yhteensä ilmoitettiin havaintoja noin 220 lajista.

 

Havaitut lajit – top 100

SijaLajiOsuus pihoista
1talitiainen90%
2peippo80%
3sinitiainen78%
4mustarastas72%
5varis64%
6harakka64%
7räkättirastas58%
8sepelkyyhky53%
9käpytikka53%
10punatulkku49%
11västäräkki47%
12punarinta47%
13vihervarpunen45%
14pikkuvarpunen43%
15kalalokki42%
16viherpeippo42%
17kirjosieppo41%
18naakka34%
19punakylkirastas31%
20keltasirkku27%
21närhi26%
22järripeippo26%
23laulurastas25%
24laulujoutsen25%
25naurulokki23%
26kurki22%
27korppi21%
28sinisorsa21%
29varpunen19%
30tiltaltti18%
31kuovi17%
32telkkä16%
33harmaalokki15%
34hömötiainen13%
35fasaani12%
36töyhtöhyyppä12%
37tikli11%
38rautiainen11%
39rantasipi11%
40kalatiira11%
41kuusitiainen10%
42pajulintu10%
43hippiäinen10%
44valkoposkihanhi9%
45kiuru9%
46kottarainen9%
47palokärki9%
48leppälintu8%
49puukiipijä8%
50isokoskelo8%
51kuikka8%
52kesykyyhky8%
53taivaanvuohi8%
54harmaapäätikka7%
55metsähanhi6%
56kanadanhanhi6%
57urpiainen6%
58lehtokurppa6%
59teeri6%
60haarapääsky6%
61metsäkirvinen5%
62varpushaukka5%
63tuulihaukka5%
64kulorastas5%
65tavi5%
66merikotka4%
67selkälokki4%
68silkkiuikku4%
68pajusirkku4%1
70peukaloinen4%
71metsäviklo4%
71harmaahaikara4%1
73kaulushaikara4%
74kyhmyjoutsen4%
75töyhtötiainen4%
76mustapääkerttu4%
77hernekerttu3%
78hemppo3%
79merimetso3%
79meriharakka3%1
81merihanhi3%
82käki3%
83valkoviklo3%
84hiirihaukka3%
85pyrstötiainen2%
86tundrahanhi2%
87haapana2%
88pyy2%
89uuttukyyhky2%
90sääksi2%
91härkälintu2%
92sinisuohaukka2%
93tukkasotka2%
93pikkutikka2%1
95ruskosuohaukka2%
96räystäspääsky2%
97tilhi2%
98tukkakoskelo2%
99kanahaukka2%
100haahka1%

 

Keskimäärin pihoissa havaittiin 17,5 lintulajia ja yli 60 paikassa rikottiin 50 lajin raja. Suurin lajimäärä (95) havaittiin Oulussa. Lapin kärkitulos (56) syntyi Torniossa.

Bongaa päivä pihalla oli osa kevään suurta lintuviikonloppua, johon kuului myös lauantaina järjestetty lintuharrastajien perinteinen Tornien taisto.

 

Kaikkien pihojen tulokset

SijaKuntaIlmoittajaLajimääräAlueyhdistys
1OuluVirpi Kaikkonen95Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2LappeenrantaJouko Rantanen94Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3KirkkonummiTeemu Sirkkala91Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4NokiaKari Eischer (+JH, JR ja PS)90BirdLife Pirkanmaa
5AsikkalaMika Selin88Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
6UusikaupunkiOlli Tenovuo87Turun Lintutieteellinen Yhdistys
7InkooTero Laiho85Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
8KuopioKirsti Yletyinen82Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
9AsikkalaJukka Keränen75Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
10HankoJyrki Lausamo73Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
10IittiArto Immonen73Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
10ParainenKaj-Ove Pettersson73Turun Lintutieteellinen Yhdistys
10TohmajärviTuomo Eronen73Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
14KemiönsaariMikael Nordström72Turun Lintutieteellinen Yhdistys
14KuopioTarja Hartikainen72Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
16ParkanoJuhani Sahinoja69BirdLife Pirkanmaa
17MuhosMarkus Kvist68Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
18ParainenTapio Koskela67Turun Lintutieteellinen Yhdistys
19UusikaupunkiTimo Alppi66Turun Lintutieteellinen Yhdistys
20AsikkalaIlpo Kekki65Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
20ParainenAkateeminen Penttiseura65Turun Lintutieteellinen Yhdistys
22LappeenrantaKikka Vuorela63Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
22UusikaupunkiArto Lehtinen63Turun Lintutieteellinen Yhdistys
24PöytyäAaro Partanen62Turun Lintutieteellinen Yhdistys
24TurkuJarmo Laine62Turun Lintutieteellinen Yhdistys
26LohjaJarkko Koskela61Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
27VirratTarmo Lehtovuo59Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
28HaminaEero Hietanen58Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
28KangasalaLauri Niemelä58BirdLife Pirkanmaa
28LempääläAila Ruhala58BirdLife Pirkanmaa
28VirolahtiEetu Paljakka58Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
32JämsäAntti Laine57BirdLife Keski-Suomi
32MyrskyläMiikka Leinonen57Porvoon Seudun Lintuyhdistys
32SaloEero Linjama57Turun Lintutieteellinen Yhdistys
35NaantaliKaarle Lönnroth56Turun Lintutieteellinen Yhdistys
35ParainenElla Isaksson56Turun Lintutieteellinen Yhdistys
35ParainenSimo Veistola56Turun Lintutieteellinen Yhdistys
35SauvoJessica Koivistoinen56Turun Lintutieteellinen Yhdistys
35TornioKimmo Lankila56Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
40HelsinkiTove Wiik55Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
40KarstulaTanja Laitinen55Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
40MaalahtiTapani Ritavuori55Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
40PorvooAntti Rainio55Porvoon Seudun Lintuyhdistys
40RaaseporiJouni Riihelä55Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
40UrjalaIlkka Kaita-Aho55Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
46KotkaHeini Watia54Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
46LoviisaVeronica Strömberg54Porvoon Seudun Lintuyhdistys
46PoriArno Lipsanen54Porin Lintutieteellinen Yhdistys
46PunkalaidunLuca Koivuniemi54BirdLife Pirkanmaa
46VihtiReija Virtanen54Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
51AlavusPentti Hautala52Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
51HämeenlinnaJussi Laaksonlaita52BirdLife Kanta-Häme
51KiteeHans Colliander52Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
51KouvolaRitva Lievonen52Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
51TampereErkka Hindberg52BirdLife Pirkanmaa
51TurkuEetu Myllymäki52Turun Lintutieteellinen Yhdistys
51VimpeliMatti Lakanen52Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
58KuopioJorma Rossinen ja Tanja Kilpeläinen51Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
58KustaviMerja Saario51Turun Lintutieteellinen Yhdistys
58LoviisaReijo Hytönen51Porvoon Seudun Lintuyhdistys
58SomeroAri Lindén51Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
62EspooCamilla Ekblad50Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
62KangasniemiLaura Manninen50Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
62LahtiSari Mustonen50Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
62LiperiRoger Nyqvist50Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
62NurmijärviJukka ja Tuula Meriläinen50Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
62OutokumpuJookkia Lasarov50Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
62UlvilaAntti Ihantola50Porin Lintutieteellinen Yhdistys
69HattulaSari Hietala49BirdLife Kanta-Häme
69ImatraSari Särkkä49Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
69JuukaPäivi Maksimainen49Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
69LiperiKaisa Roiha49Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
69Mänttä-VilppulaKimmo Kallio49Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
69PunkalaidunTerhi Magnusson49BirdLife Pirkanmaa
69UusikaupunkiKaj Wallenius49Turun Lintutieteellinen Yhdistys
76HailuotoPäivi Roine48Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
76InkooTero Kirjosalo48Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
76JanakkalaTiina Ruponen48BirdLife Kanta-Häme
76KouvolaIlkka Mynttinen48Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
76LuhankaHeikki Kotiranta48BirdLife Keski-Suomi
76NaantaliPinja Suomela48Turun Lintutieteellinen Yhdistys
76ParikkalaErkki Paajanen48Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
83KangasalaJonne Hiltunen47BirdLife Pirkanmaa
83LappeenrantaKaija Puumalainen47Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
83OrivesiEila Smolander47BirdLife Pirkanmaa
83SaarijärviMika Pylväinen47BirdLife Keski-Suomi
83TamperePekka Mäntyvaara47BirdLife Pirkanmaa
83VaasaNiclas Fritzén47Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
83VimpeliRiitta Koivukoski47Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
90HollolaJuhani Boman46Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
90HollolaPetri Rantanen46Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
90KuopioSanna Hakkarainen46Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
90MustasaariMari Nordlund46Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
90ParikkalaAntero Tykkyläinen46Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
90PorvooLauri Hallamäki46Porvoon Seudun Lintuyhdistys
90SastamalaKalle Virta46BirdLife Pirkanmaa
97HelsinkiSini Laine45Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
97KemiönsaariTim Peltoniemi45Turun Lintutieteellinen Yhdistys
97KustaviTimo Lainto45Turun Lintutieteellinen Yhdistys
97KuusamoElina Kämäräinen45Kuusamon Lintukerho
97LappeenrantaSeppo Löfgren45Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
97OulainenAnssi Hietaharju45Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
97ParikkalaJaana Koivuranta-Härkönen45Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
97SipooSatu Tegel45Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
105HeinolaHelena Rönkä44Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
105JuupajokiPäivi Niemi44BirdLife Pirkanmaa
105KeiteleAino Kananen44Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
105KristiinankaupunkiJari Koivuluoma44Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
105KuopioKaarina Heiskanen44Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
105MikkeliTapani Hurri44Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
105SaloUrsula Kurtze44Turun Lintutieteellinen Yhdistys
112JyväskyläMinna Kujala43BirdLife Keski-Suomi
112KurikkaNestori Susiluoma43Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
112LaukaaAnssi Vilkamaa43BirdLife Keski-Suomi
112LoppiTina Sundström43BirdLife Kanta-Häme
112LuviaLauri Ketola43Porin Lintutieteellinen Yhdistys
112LuviaOuti Salventerä43Porin Lintutieteellinen Yhdistys
112MaskuChristel Kujala43Turun Lintutieteellinen Yhdistys
112MikkeliJouni Räsänen43Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
112ToivakkaTerttu Kananen43BirdLife Keski-Suomi
112TurkuHeikki Heininen43Turun Lintutieteellinen Yhdistys
112VirolahtiPirkko Koskela43Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
123HelsinkiPiia Raunio42Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
123JoensuuUrho Paakkunainen42Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
123JuukaHannu Lehtoranta42Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
123JuvaAila Laurila42Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
123KirkkonummiKati Alhokorpi42Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
123KokemäkiLeif Johansson42Porin Lintutieteellinen Yhdistys
123KuortaneNiina Mäntymies42Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
123LemiUlla Komsa42Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
123LoviisaJonna Østbye42Porvoon Seudun Lintuyhdistys
123OuluSalla Riikola42Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
123ParainenSeija Määttänen42Turun Lintutieteellinen Yhdistys
123ParikkalaRitva Laine42Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
123SäkyläRaija Nummi42Porin Lintutieteellinen Yhdistys
123TeuvaJuha Järvistö42Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
123VesilahtiTiti Tamminen42BirdLife Pirkanmaa
123ÄänekoskiMaija-Riitta Hirvonen42BirdLife Keski-Suomi
139AlavusEila Haakana41Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
139HelsinkiHeikki Karimaa41Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
139IkaalinenErja ja Jyrki Tiihonen41BirdLife Pirkanmaa
139JämsäToni Kukkola41BirdLife Keski-Suomi
139KotkaJari Tuominen41Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
139KuortaneEsko Rajala41Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
139NokiaJouko Mäkynen41BirdLife Pirkanmaa
139ParainenCamilla Lindblom41Turun Lintutieteellinen Yhdistys
139PälkäneKari Räsänen41BirdLife Pirkanmaa
139TaivassaloAntti Raisio41Turun Lintutieteellinen Yhdistys
149AsikkalaRiitta Juujärvi40Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
149EurajokiEila Jyräkoski40Rauman Seudun Lintuharrastajat
149EurajokiHarri Justen40Rauman Seudun Lintuharrastajat
149GetaYvonne Sillberg40Ålands fågelskyddsförening
149KauhajokiHeikki Rantala40Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
149KouvolaSari Romu40Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
149LaitilaPasi Järvenpää40Turun Lintutieteellinen Yhdistys
149MiehikkäläJarmo Hujanen40Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
149NärpiöUlf Öhman40Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
149OuluVesa Kannisto40Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
149ParainenPirjo Vasama40Turun Lintutieteellinen Yhdistys
149RantasalmiMika-Petri Harju40Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
149RuovesiIlkka Sahi40BirdLife Pirkanmaa
149SäkyläSatu ja Kari Koski40Porin Lintutieteellinen Yhdistys
149TurkuRolf Holmberg40Turun Lintutieteellinen Yhdistys
149UusikaupunkiHeli Korpi40Turun Lintutieteellinen Yhdistys
165HämeenlinnaHeikki Kolunen39BirdLife Kanta-Häme
165JoensuuNiina Nisula39Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
165JyväskyläElias Jokinen39BirdLife Keski-Suomi
165KokkolaMattias Aho39BirdLife Keski-Pohjanmaa
165KouvolaErja Myllö39Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
165KouvolaKauko Poikola39Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
165LoviisaMarianne Nygård39Porvoon Seudun Lintuyhdistys
165LoviisaRalf Rikberg39Porvoon Seudun Lintuyhdistys
165MikkeliToivo Heikkinen39Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
165NakkilaMiia Mansikka39Porin Lintutieteellinen Yhdistys
165RaaseporiLeena Grönholm39Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
165RistijärviRiitta Orreveteläinen39Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
165TaivassaloOrvokki Tehiluoto39Turun Lintutieteellinen Yhdistys
165VaalaMarjatta Kurvinen39Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
165YpäjäKirsi Hagner39Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
180HankasalmiKirsi Ylönen38BirdLife Keski-Suomi
180IlomantsiAnita Laakkonen38Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
180JuvaMarkku Seilonen38Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
180JärvenpääEira Storm38Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
180KangasalaEero Peltonen38BirdLife Pirkanmaa
180KangasalaMerja Palin38BirdLife Pirkanmaa
180KannusMari Karppi38BirdLife Keski-Pohjanmaa
180LuhankaMatti Iikkanen38BirdLife Keski-Suomi
180NurmijärviArja Hänninen38Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
180OuluPirjo Holappa38Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
180OuluSaija Timonen-Santavuori38Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
180ParainenHarri Cederlöf38Turun Lintutieteellinen Yhdistys
180ParainenMirkka Kaukametsä38Turun Lintutieteellinen Yhdistys
180PetäjävesiAsta Kasén38BirdLife Keski-Suomi
180PuumalaHeikki Hirvonen38Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
180RaaseporiKirsti Kukkonen38Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
180SaloMauri Nevalainen38Turun Lintutieteellinen Yhdistys
180SastamalaEsko Antila38BirdLife Pirkanmaa
180SastamalaMinna Lehtimäki38BirdLife Pirkanmaa
180SavonlinnaRiikka Vanhakarhu38Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
180SiilinjärviPetri Sallinen38Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
180TaivassaloJuha-Pekka Koivusalo38Turun Lintutieteellinen Yhdistys
180VehmaaHeikki Assinen38Turun Lintutieteellinen Yhdistys
180VöyriTomas Klemets38Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
180YlöjärviEero Rasi38BirdLife Pirkanmaa
205AlavusTuulikki Hautala37Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
205AsikkalaMarita Mäkeläinen37Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
205IkaalinenPekka Peltoniemi37BirdLife Pirkanmaa
205JyväskyläHelena Mieskolainen37BirdLife Keski-Suomi
205JyväskyläIrja Leskinen37BirdLife Keski-Suomi
205JämsäHilkka Salminen37BirdLife Keski-Suomi
205KeravaMatti Kosonen37Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
205KirkkonummiKirsi Roine37Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
205KokkolaAki Kallio37BirdLife Keski-Pohjanmaa
205KouvolaJukka Kivilompolo37Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
205KouvolaTimo Heimonen37Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
205KuhmoAnu Holappa37Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
205LaihiaPäivi Juppo37Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
205MustasaariRolf-Erik Sundelin37Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
205Pedersören kuntaJyrki Uusitalo37BirdLife Keski-Pohjanmaa
205PorvooRaimo Nenonen37Porvoon Seudun Lintuyhdistys
205SavonlinnaAnn-Mari Turpeinen37Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
205TaivassaloKati Wink37Turun Lintutieteellinen Yhdistys
205TaivassaloPauli Kurkilahti37Turun Lintutieteellinen Yhdistys
205VaasaKirsi Dahlbo-Stegar37Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
205VarkausChrister Sjöström37Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
205VirolahtiRiitta Heimala-Raimas37Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
205YlöjärviHeikki Korhonen37BirdLife Pirkanmaa
228AlavusArto Wahlfors36Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
228EurajokiTeijo Rantanen36Rauman Seudun Lintuharrastajat
228HirvensalmiHannu Könönen36Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
228HumppilaLauri Savolainen36Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
228JoensuuSami Raimoaho36Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
228JyväskyläAapo Soikkala36BirdLife Keski-Suomi
228KaarinaHarri Lindblom36Turun Lintutieteellinen Yhdistys
228KajaaniTarja Leikkainen36Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
228KangasalaMarjo Toivonen36BirdLife Pirkanmaa
228KangasalaMerja Jaakkola36BirdLife Pirkanmaa
228KihniöNiko Heikkilä36BirdLife Pirkanmaa
228KokkolaTuija Salo36BirdLife Keski-Pohjanmaa
228KökarEemeli Nieminen36Ålands fågelskyddsförening
228LappeenrantaLeena Räty36Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
228LappeenrantaPetri Salakka36Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
228LiperiSuvi Lappalainen36Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
228LohjaHeikki Kaurila36Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
228MerikarviaJuha Tuomi36Porin Lintutieteellinen Yhdistys
228MustasaariToivo Salminen36Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
228MyrskyläJaakko Sarparanta36Porvoon Seudun Lintuyhdistys
228NurmesKatri Kokkonen36Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
228PorvooOssi Korhonen36Porvoon Seudun Lintuyhdistys
228SotkamoPirjo Mulari36Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
228SulkavaTutte Auvinen36Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
228VihtiJukka Haltimo36Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
228YlöjärviMartti Ylämäki36BirdLife Pirkanmaa
254HaapavesiVirva Keckman-Mäkikangas35Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
254HankoTea Vuorinen35Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
254IlmajokiElia Olli35Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
254JuukaHeidi Vattulainen35Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
254JyväskyläRia Hyvärinen35BirdLife Keski-Suomi
254JämsäMarkku Salmela35BirdLife Keski-Suomi
254KaarinaJouni Saario35Turun Lintutieteellinen Yhdistys
254KiuruvesiMarita Partanen35Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
254KouvolaMarko Liukkonen35Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
254KuopioLeena Korhonen35Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
254KustaviMariina Saario35Turun Lintutieteellinen Yhdistys
254LaukaaKukka-Maaria Kivijärvi35BirdLife Keski-Suomi
254ParikkalaMinna Terävä35Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
254PolvijärviSari Kakkonen35Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
254PoriJaakko Mikkola35Porin Lintutieteellinen Yhdistys
254PudasjärviJukka Räisänen35Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
254PuumalaAnnika Dahlström35Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
254PälkäneKaija Arpiainen35BirdLife Pirkanmaa
254RantasalmiAnna-Elina Lahti35Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
254SaarijärviAnne Lähteinen35BirdLife Keski-Suomi
254SaloBart Venema35Turun Lintutieteellinen Yhdistys
254SaloTaina Niemi35Turun Lintutieteellinen Yhdistys
254SuomussalmiMinna Kaikkonen35Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
254TaipalsaariPasi Hämäläinen35Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
254VesilahtiErkki Mäkelä35BirdLife Pirkanmaa
279EspooSalla Heino34Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
279HartolaReijo Honkanen34Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
279HeinävesiKaarina Eskelinen34Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
279JoensuuAatos Papunen34Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
279JyväskyläTanja Varsell34BirdLife Keski-Suomi
279KangasalaSirpa Miettinen34BirdLife Pirkanmaa
279KarstulaSalme Kolari34Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
279KouvolaAnne Purho34Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
279KuopioRaimo Hämäläinen34Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
279LahtiMarkku Lehtinen34Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
279LaitilaAsser Hantula34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279LaitilaIsmo Raitio34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279LappeenrantaSirpa Laukkanen34Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
279LempääläPirjo Koivisto34BirdLife Pirkanmaa
279LiperiMarkku Pisto34Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
279LoimaaTeijo Taberman34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279MustasaariCarina Rönn34Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
279MäntyharjuHarri Suomi34Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
279MäntyharjuTarja Niemelä34Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
279NurmijärviPirjo Peltonen-Sainio34Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
279ParikkalaKari Kosonen34Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
279SaloAnnetta Suominen34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279SaloMatti Moisio34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279SeinäjokiHeli Sippola-Karhu34Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
279SomeroHeikki Tuominen34Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
279SuonenjokiHelvi Hakkarainen34Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
279UtajärviEmilia Ranta34Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
279UusikaupunkiJaakko Viinikkala34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279UusikaupunkiPirjo Aalto34Turun Lintutieteellinen Yhdistys
279VaasaMervi Wahlroos34Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
279ViitasaariMinna Utriainen34BirdLife Keski-Suomi
279YlöjärviJari Seppälä34BirdLife Pirkanmaa
311AlajärviPetteri Karvinen33Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
311EspooAri-Pekka Salmela33Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
311HollolaTuula Ahola33Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
311IittiAnnika Malino33Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
311IlmajokiLeena Latvala33Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
311KirkkonummiRiikka Lahdenperä33Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
311KouvolaHannele Enberg33Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
311KuopioTuula Koivistoinen33Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
311KustaviAntti-Veikko Pihlajamäki33Turun Lintutieteellinen Yhdistys
311LapinjärviWiking Husberg33Porvoon Seudun Lintuyhdistys
311MikkeliLeena Lappi33Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
311MikkeliNiina Pelkonen33Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
311NivalaPekka Nevasaari33BirdLife Keski-Pohjanmaa
311OuluJuha Kallinkoski33Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
311ParainenJaanet Salminen33Turun Lintutieteellinen Yhdistys
311ParkanoJyrki Korpela33BirdLife Pirkanmaa
311PelloMinna Kaan33Lapin lintutieteellinen yhdistys
311RuokolahtiMatti Luukkonen33Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
311SavonlinnaBirgitta Roschier33Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
311SavonlinnaHelena Kapanen33Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
311SotkamoPekka Lukkari33Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
311TaivassaloMarja Järvelä33Turun Lintutieteellinen Yhdistys
311TaivassaloMarja-Leena Kataja33Turun Lintutieteellinen Yhdistys
311TampereLeena Sorvali33BirdLife Pirkanmaa
311TurkuRitva Koski-Tiainen33Turun Lintutieteellinen Yhdistys
311VaalaAnnele Tervo33Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
311VantaaJenni Puskala33Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
311VieremäTuija Sirviö-Lappalainen33Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
339AlavusLeena Tonteri32Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
339AsikkalaRiitta Kasurinen32Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
339HämeenlinnaEija Rantanen32BirdLife Kanta-Häme
339HämeenlinnaErja Hämäläinen32BirdLife Kanta-Häme
339IlomantsiSuoma Puhakka32Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
339JoensuuJouni Vartiainen32Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
339KarijokiJari Muurimäki32Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
339KirkkonummiScharon Malmsten32Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
339KokemäkiReijo Ylikippari32Porin Lintutieteellinen Yhdistys
339KokkolaSanna Rönnkvist32BirdLife Keski-Pohjanmaa
339KotkaJani Viinikainen32Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
339KouvolaPäivi Teräväinen32Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
339KurikkaPekka Pyylampi32Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
339LappeenrantaSirpa Kaikko32Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
339LiminkaUlla Matturi32Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
339MikkeliRiitta Paananen32Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
339MikkeliSimo Kilpeläinen32Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
339MyrskyläMatti Allonen32Porvoon Seudun Lintuyhdistys
339OrivesiRoy ja Tiina Mäkinen32BirdLife Pirkanmaa
339OuluOlli-Matti Tervaniemi32Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
339ParikkalaMaria Punnonen32Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
339PoriPirjo Tiira32Porin Lintutieteellinen Yhdistys
339PorvooVille Stambej32Porvoon Seudun Lintuyhdistys
339RaumaArja Kalliokari32Rauman Seudun Lintuharrastajat
339RaumaJuha Kämäri32Rauman Seudun Lintuharrastajat
339RuovesiKari Rannikko32BirdLife Pirkanmaa
339SastamalaMargit Hellsten32BirdLife Pirkanmaa
339SavonlinnaEgbert Beuker32Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
339SavonlinnaTiina Lehtimäki32Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
339SipooSatu Rautiainen32Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
339SotkamoAaro Sirviö32Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
339TervoPirjo Heikkinen32Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
339UusikaupunkiRauno Laine32Turun Lintutieteellinen Yhdistys
339YlöjärviVeikko Hietamäki32BirdLife Pirkanmaa
373AlavusJuhani Nikkola31Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
373AlavusMervi Konttila31Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
373EurajokiMauno Paassilta31Rauman Seudun Lintuharrastajat
373ForssaKirsi Puisto31Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
373GetaUlf Nyback31Ålands fågelskyddsförening
373HaapajärviArto Luhanko31BirdLife Keski-Pohjanmaa
373HaminaJukka Pulli31Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
373HämeenlinnaAntti Vaahtera31BirdLife Kanta-Häme
373JoroinenVesa Karvinen31Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
373KannusToivo Nybacka31BirdLife Keski-Pohjanmaa
373KarstulaMartti Hartikainen31Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
373KirkkonummiReijo Mäihäniemi31Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
373KokkolaAnnett Häggblom31BirdLife Keski-Pohjanmaa
373KouvolaAnne Lehtonen31Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
373KustaviPiritta Hämäläinen31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373LempääläMaarit Hakala31BirdLife Pirkanmaa
373LieksaIlkka Tolvanen31Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
373MikkeliMarkku Kivikoski31Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
373MynämäkiLiisa Salminen31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373MäntsäläRiitta-Liisa Saarinen31Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
373NokiaKirsi Karukka31BirdLife Pirkanmaa
373OrimattilaAnssi Rossi31Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
373OuluMaria Pohjolainen31Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
373PaimioTiina From31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373ParainenJukka Silvennoinen31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373PolvijärviSeija Nikkonen-Walling31Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
373PoriMika Laiho31Porin Lintutieteellinen Yhdistys
373PorvooLeena Kultanen31Porvoon Seudun Lintuyhdistys
373PudasjärviSirpa Korhonen31Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
373PyhäjärviMarja Mikola31BirdLife Keski-Pohjanmaa
373PyhärantaElise Heino31Rauman Seudun Lintuharrastajat
373RaisioSini Palosaari31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373RantasalmiMarja-Liisa Kauhanen31Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
373SieviAnu Limma31BirdLife Keski-Pohjanmaa
373SiilinjärviHannu Hyvärinen31Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
373SiuntioIra Sydänmaanlakka31Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
373SäkyläRiitta Huila31Porin Lintutieteellinen Yhdistys
373TaivassaloHelena Revo31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373ToivakkaTiina Prittinen31BirdLife Keski-Suomi
373TurkuVesa Rommi31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373UlvilaAnne Salo31Porin Lintutieteellinen Yhdistys
373UusikaupunkiAntti Karlin31Turun Lintutieteellinen Yhdistys
373VaalaArja Rautakoski31Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
373VirratTanja Rautalahti31Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
417EspooMia-Maria Vartiainen30Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
417HaminaSimo Lahti30Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
417HarjavaltaJaakko Mikkola30Porin Lintutieteellinen Yhdistys
417HelsinkiIsmo Siikaluoma30Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
417HuittinenKeijo Tiukka30Porin Lintutieteellinen Yhdistys
417HyvinkääHanne-Mari Paanajärvi30Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
417HämeenlinnaAnnamari Huhtanen30BirdLife Kanta-Häme
417HämeenlinnaTerttu-Liisa Virtanen30BirdLife Kanta-Häme
417JanakkalaLeena Jaakonsaari30BirdLife Kanta-Häme
417JoroinenTarja ja Unto Pulli30Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
417JuukaKari Kokkonen30Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
417JyväskyläRaimo Peltovuori30BirdLife Keski-Suomi
417KaarinaPia Koski30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417KajaaniMarja-Leena Lipponen30Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
417KangasalaHeikki Toivonen30BirdLife Pirkanmaa
417KangasalaRaili Lehtonen30BirdLife Pirkanmaa
417KauhajokiJukka Forsberg30Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
417KiteeVoitto Valtanen30Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
417KokkolaSisko Honkala30BirdLife Keski-Pohjanmaa
417LahtiPirjo Kallio30Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
417LaitilaEeva Ojalammi30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417LaitilaHannamaij Lehtonen30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417LaukaaMarja Viinikainen30BirdLife Keski-Suomi
417LaukaaTimo Laine30BirdLife Keski-Suomi
417LeppävirtaPäivi Huovinen30Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
417LiperiJyri Ahjokari30Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
417MarttilaMarkku Salonen30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417MiehikkäläHeikki Renlund30Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
417MiehikkäläKatriina Törönen30Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
417MikkeliMiia Härkänen30Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
417MustasaariIka Österblad30Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
417NokiaAnna Levaniemi30BirdLife Pirkanmaa
417ParainenPekka Seiskari30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417PorvooEino Turunen30Porvoon Seudun Lintuyhdistys
417PyhärantaSeppo Pesonen30Rauman Seudun Lintuharrastajat
417PälkäneMarita Jalkanen30BirdLife Pirkanmaa
417PöytyäHeikki Salmi30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417RaaheJarkko Alatalo30Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
417RaaseporiKarl Sundman30Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
417RaaseporiMia Leinonen30Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
417SavitaipaleKatja Nuottanen30Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
417SieviMirjami Pelkonen30BirdLife Keski-Pohjanmaa
417SysmäHannu Hepojärvi30Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
417TeuvaRiitta Rinta-Kauppila30Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
417TurkuJimi Antikainen30Turun Lintutieteellinen Yhdistys
417VaalaLea Lehtovuori30Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
417VaalaSeppo Heikkinen30Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
417ValkeakoskiEija Nikkanen30BirdLife Pirkanmaa
417VarkausSirpa Hiltunen30Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
417VirolahtiRiitta Kytö30Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
417YlitornioKari Koivuranta30Lapin lintutieteellinen yhdistys
417YlivieskaAnne-Mari Huhtakangas30BirdLife Keski-Pohjanmaa
469AsikkalaEeva Kumpu29Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
469AsikkalaRaija Mäkeläinen29Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
469HaminaErkki Lankanen29Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
469HeinävesiMarkku Mirkkula29Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
469HämeenkyröLiisa Venho29BirdLife Pirkanmaa
469HämeenlinnaLeena Pouttu29BirdLife Kanta-Häme
469JanakkalaPiia Säteri29BirdLife Kanta-Häme
469JanakkalaTessa Mäkinen29BirdLife Kanta-Häme
469JoensuuRiitta Lintunen29Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
469JoensuuTeemu Tanskanen29Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
469JämsäMaija Jääskeläinen29BirdLife Keski-Suomi
469KaarinaKaiu Tamminen29Turun Lintutieteellinen Yhdistys
469KaarinaMarkku Pohjola29Turun Lintutieteellinen Yhdistys
469KalajokiKalevi Typpö29BirdLife Keski-Pohjanmaa
469KankaanpääMarkku Suominen29Porin Lintutieteellinen Yhdistys
469KeuruuLasse Niiranen29Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
469KeuruuSeppo Svahn29Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
469KiuruvesiSalme Tarkkonen29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469KiuruvesiTarja Sinjaga29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469KontiolahtiPauli Tahvanainen29Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
469KotkaMatti Porkka29Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
469KouvolaMarja Turkki29Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
469KouvolaTarja Mynttinen29Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
469KouvolaTuija Kopra29Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
469KuopioMikko Vahteristo29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469KuopioRaija Noronen29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469KuopioRauni Peltola29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469KuortaneLeena Mäki-Maunus29Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
469LahtiMaisa Sipi29Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
469LeppävirtaHenna Kortelainen29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469LeppävirtaRiikka Rapa29Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
469LohjaLeena Kangasmaa29Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
469LohjaSatu Seppälä29Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
469LoppiIrma Holmberg29BirdLife Kanta-Häme
469MäntyharjuTarja Suomi29Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
469NaantaliHanna Kettula29Turun Lintutieteellinen Yhdistys
469NurmesTimo Kuittinen29Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
469NärpiöKari Koski29Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
469NärpiöNiclas Forsen29Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
469OrimattilaAnu Lehtonen29Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
469OrimattilaJaana Honkanen29Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
469OrivesiTaina Aalto29BirdLife Pirkanmaa
469OuluMatti Huttunen29Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
469PorvooJan-Peter Pohjola29Porvoon Seudun Lintuyhdistys
469PorvooKristiina Lepänaho29Porvoon Seudun Lintuyhdistys
469PyhärantaOuti Keskitalo29Rauman Seudun Lintuharrastajat
469RaisioJarmo Vyyryläinen29Turun Lintutieteellinen Yhdistys
469RantasalmiAimo Hukkanen29Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
469RovaniemiTapio Kuula29Lapin lintutieteellinen yhdistys
469RääkkyläOuti Hännikäinen29Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
469SaloMarika Kuusisto29Turun Lintutieteellinen Yhdistys
469SastamalaOlli Jylhä29BirdLife Pirkanmaa
469SastamalaPirjo Sivula29BirdLife Pirkanmaa
469SavonlinnaRiitta Karttunen29Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
469SipooMartti Hildén29Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
469TaipalsaariAnja Liimatainen29Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
469TornioPäivi Hietala29Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
469TurkuJaana Kotialho29Turun Lintutieteellinen Yhdistys
469VantaaKirsti Orasmaa-Kasslin29Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
469VöyriGunilla Broström29Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
529AlajärviHeikki Puolitaival28Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
529AlajärviTapio Hautamäki28Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
529AlavieskaEija Huhtala28BirdLife Keski-Pohjanmaa
529AsikkalaKai Hyytiäinen28Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
529EurajokiKristiina van der Arend28Rauman Seudun Lintuharrastajat
529EurajokiTiina Mäkinen28Rauman Seudun Lintuharrastajat
529HaminaSari Porkka28Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
529HeinolaAsta Mykrä28Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
529HeinolaJaana Pesonen28Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
529HeinävesiHannu Kukkonen28Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
529HelsinkiJenni Haukirauma28Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
529HelsinkiVerna Kalmari28Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
529HollolaIrma Kolster28Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
529HyvinkääRainer Salo28Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
529HämeenlinnaMarianne Kantonen28BirdLife Kanta-Häme
529HämeenlinnaRiitta Ryömä28BirdLife Kanta-Häme
529IlomantsiJaana Painio28Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
529JoutsaTero Viitala28BirdLife Keski-Suomi
529KaarinaSatu Lehtinen28Turun Lintutieteellinen Yhdistys
529KangasalaSatu Välimaa28BirdLife Pirkanmaa
529KangasniemiSanna Hämäläinen28Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
529KarkkilaJukka Raussi28Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
529KirkkonummiJasna Selänne28Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
529KontiolahtiRisto Pölönen28Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
529KorsnäsRisto Soini28Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
529KouvolaTarja Kesä-Heino28Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
529KuhmoinenMika Torkkeli28BirdLife Keski-Suomi
529KuopioEine Korhonen28Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
529KuopioTeija Haapasalo28Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
529LapinjärviMinna Forsström28Porvoon Seudun Lintuyhdistys
529LiminkaPetri Huusko28Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
529LohjaVuokko Pauri-Kuiro28Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
529LoppiPia Eriksson28BirdLife Kanta-Häme
529LoviisaCarina Nyman28Porvoon Seudun Lintuyhdistys
529MikkeliJari Helin28Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
529MuhosSonja Piiroinen28Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
529MäntsäläMarja-Liisa Heiskanen28Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
529MäntyharjuRoope Lehtonen28Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
529NokiaArmi Toivonen28BirdLife Pirkanmaa
529NokiaSirpa Mäkelä28BirdLife Pirkanmaa
529NokiaTuula Nyberg28BirdLife Pirkanmaa
529PadasjokiLeena Puranen28Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
529PieksämäkiAnne Neuvonen28Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
529PihtipudasTuija Virkkala-Loukusa28BirdLife Keski-Suomi
529PoriAnne Lappalainen28Porin Lintutieteellinen Yhdistys
529PorvooAiri ja Ilkka Vaara28Porvoon Seudun Lintuyhdistys
529PorvooHannu Johansson28Porvoon Seudun Lintuyhdistys
529PudasjärviTuula Heikkala28Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
529RaaheRoosa Kivelä28Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
529RaaseporiSundström Mia28Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
529RiihimäkiMaija Nyman28BirdLife Kanta-Häme
529RovaniemiRisto Vuento28Lapin lintutieteellinen yhdistys
529RovaniemiTarja Hirsivaara28Lapin lintutieteellinen yhdistys
529RuokolahtiEija Airas28Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
529RuovesiAune Lahtinen28BirdLife Pirkanmaa
529RuskoJouni Lehtonen28Turun Lintutieteellinen Yhdistys
529SaloAsko Määttänen28Turun Lintutieteellinen Yhdistys
529SipooTarja Rämö28Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
529SomeroMerja Kurttila28Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
529TampereJukka Aaltonen28BirdLife Pirkanmaa
529UtajärviSalla Holappa28Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
529UusikaupunkiTapio Palmu28Turun Lintutieteellinen Yhdistys
529VaasaSofia Uusitalo28Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
529VeteliLea Kalto28BirdLife Keski-Pohjanmaa
529VirratJuha Myllymäki28Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
529YlöjärviJamina Vasama28BirdLife Pirkanmaa
595EurajokiArto Jokela27Rauman Seudun Lintuharrastajat
595HailuotoLuukas Ronkainen27Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
595HeinolaTimo Lintusaari27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595HeinävesiMikael Kulikoff27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595HelsinkiUlla Lehtinen27Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
595HirvensalmiLiisa Artman27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595HollolaPiia Pakarinen27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595HuittinenJuha Laulainen27Porin Lintutieteellinen Yhdistys
595HämeenkyröErkki Kuusela27BirdLife Pirkanmaa
595ImatraHelena Lamberg27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595InkooLauri Lindberg27Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
595IsokyröMerja Varismäki27Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
595JomalaTiina Sovela Björklund27Ålands fågelskyddsförening
595JoroinenAnna-Maija Kuisma27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595JyväskyläHeikki Laasanen27BirdLife Keski-Suomi
595KalajokiHelena Perttu27BirdLife Keski-Pohjanmaa
595KangasniemiPaula Väisänen27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595KankaanpääMarja-Leena Lahti27Porin Lintutieteellinen Yhdistys
595KarstulaSanttu Ahlman27Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
595KauhajokiHeikki Majuri27Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
595KauhajokiMarita Saarela27Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
595KeiteleTiina Kukkonen27Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
595KemiönsaariEeva Munter27Turun Lintutieteellinen Yhdistys
595KeuruuJarmo Nygren27Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
595KirkkonummiKari Hämäläinen27Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
595KiteeIsmo Ruutiainen27Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595KittiläIrja Mokko27Lapin lintutieteellinen yhdistys
595KokkolaOuti Lindroth27BirdLife Keski-Pohjanmaa
595KontiolahtiTuula Kosonen27Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595KorsnäsJuhani Merikivi27Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
595KruunupyyCamilla Wahlberg27BirdLife Keski-Pohjanmaa
595KuhmoinenSisko Kivikoski27BirdLife Keski-Suomi
595KuusamoVerner Nivala27Kuusamon Lintukerho
595KärköläLauri Kultti27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595KärköläLiisa Rantala27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595KärsämäkiLiisa Mattila27Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
595LahtiRauni Aarninsalo27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595LappeenrantaAri Riikonen27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595LappeenrantaJorma Sorvali27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595LieksaViivi Kilpeläinen27Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595LiperiLeena Tolvanen27Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595LohjaSinikka Vepsäläinen27Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
595LuumäkiLeila Eronen27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595MikkeliEsko Peura27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595MikkeliNiina Paunonen27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595MikkeliReijo Montonen27Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
595MuurameAnne Nuutinen27BirdLife Keski-Suomi
595Mänttä-VilppulaTanja Toivola27Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
595MäntyharjuHeikki Luoto27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595MäntyharjuRauni Orasmaa27Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
595OuluJohanna Kotajärvi27Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
595OutokumpuKirsi Laukkanen27Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595OutokumpuSini Turunen27Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595ParikkalaTanja Matikainen27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595PirkkalaPaavo Rauskanen27BirdLife Pirkanmaa
595PoriEija Soimola27Porin Lintutieteellinen Yhdistys
595PoriKatriina Lehto-Halme27Porin Lintutieteellinen Yhdistys
595PorvooMerja Falck27Porvoon Seudun Lintuyhdistys
595PudasjärviErkki, Timo ja Tuula Sarviaho27Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
595PuolankaAnja Henner27Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
595RaaheRiikka Hakala27Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
595RanuaPirjo Enroos27Lapin lintutieteellinen yhdistys
595RaumaLeena Lipsanen27Rauman Seudun Lintuharrastajat
595RaumaMinna Rotsten27Rauman Seudun Lintuharrastajat
595RovaniemiEija Riitta Jauhiainen27Lapin lintutieteellinen yhdistys
595SaarijärviSusanna Lehtonen27BirdLife Keski-Suomi
595SastamalaMikko Lahtinen27BirdLife Pirkanmaa
595SiikalatvaHilkka Nissinen27Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
595SonkajärviJaana Huusko27Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
595TaipalsaariOuti Heinonen27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595TaipalsaariTuulikki Hjelt27Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
595TampereVille Sinijärvi27BirdLife Pirkanmaa
595TervoMervi Hätinen27Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
595TornioMarjukka Kangas27Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
595TurkuKristiina Lähdekorpi27Turun Lintutieteellinen Yhdistys
595TurkuMarja-Leena Lundgren27Turun Lintutieteellinen Yhdistys
595VaalaMari Kivelä-Brotkin27Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
595ViitasaariTiina Väinölä27BirdLife Keski-Suomi
595VirolahtiHeli Ala-Turkia27Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
595ÄänekoskiHeini Pakkala27BirdLife Keski-Suomi
675EspooRitva Swanljung26Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
675HailuotoMaija Aalto26Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
675HollolaArja Kumpu26Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
675HuittinenVeikko Hill26Porin Lintutieteellinen Yhdistys
675HyvinkääSuvi Kyyrö26Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
675HämeenlinnaAhti Salonen26BirdLife Kanta-Häme
675HämeenlinnaSatu Saarinen26BirdLife Kanta-Häme
675JyväskyläHarri Högmander26BirdLife Keski-Suomi
675JyväskyläTiina Pellikka26BirdLife Keski-Suomi
675KalajokiRitva Rovio26BirdLife Keski-Pohjanmaa
675KangasalaMaini Pekkarinen26BirdLife Pirkanmaa
675KankaanpääPedro Ranta26Porin Lintutieteellinen Yhdistys
675KauhajokiMikko Uusi-Kyyny26Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
675KeuruuJuhani Kiltinen26Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
675KirkkonummiCarola Juselius26Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
675KiteeMartti Mielonen26Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
675KittiläEira Siitonen26Lapin lintutieteellinen yhdistys
675KokemäkiSeppo Seppälä26Porin Lintutieteellinen Yhdistys
675KotkaEija Aaltonen26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675KouvolaHanna Leinikka26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675KouvolaMarja Kortesalo26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675KouvolaRiitta Jussila26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675KuhmoinenVuokko Liimatta26BirdLife Keski-Suomi
675KuopioAnne Nousiainen26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675KuopioHannu Liljeqvist26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675KuopioMiikka Partanen26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675KurikkaSeppo Kangas26Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
675KuusamoJukka Myllylä26Kuusamon Lintukerho
675LaihiaMaaria Perälä26Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
675LaihiaPentti Kananoja26Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
675LapinlahtiAsta Heikkinen26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675LestijärviTuomo Timonen26BirdLife Keski-Pohjanmaa
675LohjaHelen Kaila26Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
675LohjaLeena Koskinen26Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
675LohjaPäivi Laari26Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
675LoppiCarita Salonen26BirdLife Kanta-Häme
675LoviisaJouko Vikman26Porvoon Seudun Lintuyhdistys
675MiehikkäläKatri Soppela26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675MikkeliJouni Laaksonen26Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
675MikkeliRaimo Viskari26Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
675MuurameRia Hyvärinen26BirdLife Keski-Suomi
675MäntyharjuPaula Ratia26Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
675OrivesiSatu Salokaari26BirdLife Pirkanmaa
675OuluLilja ja Kuako Kemppainen26Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
675OuluOlli-Pekka Karlin26Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
675PadasjokiSusanna Kaivola26Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
675ParainenJack och Finn Jensén26Turun Lintutieteellinen Yhdistys
675PelloPirjo Kallo26Lapin lintutieteellinen yhdistys
675PieksämäkiJukka Kangasvieri26Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
675PolvijärviTimo Hämäläinen26Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
675PyhtääLauri Erävuori26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675PyhtääMatti Repo26Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
675PälkäneSanna Virtanen26BirdLife Pirkanmaa
675RanuaAnna-Mari Lamsijärvi26Lapin lintutieteellinen yhdistys
675RautalampiHillevi Paananen26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675RuokolahtiKatja Leppänen26Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
675SastamalaMaria Järvinen26BirdLife Pirkanmaa
675SiikalatvaLea Tamminen26Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
675SiilinjärviAnne Pekkarinen26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675SiuntioKaarina Karilahti26Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
675SotkamoAnne Liuski26Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
675SotkamoJaana Henriksson26Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
675SysmäJouko Aartolahti26Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
675TohmajärviSilja Heikkinen26Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
675ToivakkaKirsi Onnela26BirdLife Keski-Suomi
675TurkuHans Nurmi26Turun Lintutieteellinen Yhdistys
675UusikaupunkiSatu Hämäläinen26Turun Lintutieteellinen Yhdistys
675VaasaJeanette Björk26Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
675ValkeakoskiLasse Rokka26BirdLife Pirkanmaa
675VarkausPia Luostarinen26Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
675ViitasaariMarjukka Boman26BirdLife Keski-Suomi
675ViitasaariPirjo Hämäläinen26BirdLife Keski-Suomi
675YlitornioRaimo Reiman26Lapin lintutieteellinen yhdistys
675YlöjärviAntero Alho26BirdLife Pirkanmaa
749AlajärviPirjo Saari25Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
749AlavusOlavi Vartiamäki25Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
749EspooSalla Rimpinen25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749HartolaMirkku Tammisto25Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
749HeinävesiPäivi Ellonen25Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
749HelsinkiJaakko Viitanen25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749HollolaLeena Kivelä25Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
749HämeenlinnaJukka Alsila25BirdLife Kanta-Häme
749HämeenlinnaLeena Kulmala25BirdLife Kanta-Häme
749HämeenlinnaMarkku Aunola25BirdLife Kanta-Häme
749IiSari Alatalo25Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
749IisalmiSeija Laine25Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
749IkaalinenMatti Heikkilä25BirdLife Pirkanmaa
749IkaalinenMinna Koskinen25BirdLife Pirkanmaa
749InkooHannu Timonen25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749InkooMaria Ehrström-Ketola25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749IsokyröVille Varismäki25Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
749JuukaSatu Partanen25Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
749JyväskyläSaija Nieminen25BirdLife Keski-Suomi
749KangasalaHeidi Broman25BirdLife Pirkanmaa
749KauhavaUlla Hanhimäki25Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
749KemiönsaariKauko Viitala25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749KempeleMinna Tuomaala25Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
749KeravaEero Kuosmanen25Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
749KirkkonummiHannu Ahonen25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749KirkkonummiJesse Törmikoski25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749KontiolahtiTarja Romppanen25Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
749KouvolaElise Antila25Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
749KouvolaKaj-Erik Ström25Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
749KouvolaSirpa Koskela25Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
749KuhmoKerttu Hirvonen25Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
749KuopioJarmo Hujanen25Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
749KuusamoAnni Korhonen25Kuusamon Lintukerho
749LapinjärviMarja Turpeinen25Porvoon Seudun Lintuyhdistys
749LapinlahtiMinna Riikonen25Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
749LietoKari Mikkola25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749LietoSeija Määttänen25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749LiperiAnne Vehviläinen25Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
749LiperiPiia Mylly25Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
749LoimaaMarja Kettunen25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749LoimaaTiina Valtanen25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749LoviisaPekka Kulmala25Porvoon Seudun Lintuyhdistys
749MarttilaPekka Lindeman25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749MaskuKatja Hänninen25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749MikkeliKari Vahterniemi25Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
749MikkeliMaikki Heino25Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
749MäntsäläSirkku Lundell25Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
749MäntyharjuTimo Saarinen25Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
749NivalaEssi Reponen25BirdLife Keski-Pohjanmaa
749NokiaPasi Isokallio25BirdLife Pirkanmaa
749OrimattilaLeena Varpukari25Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
749OuluRaija Parkkinen25Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
749OuluTuula Saviharju25Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
749ParainenMika Ruohonen25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749PelloMarkku Johannes Sirkka25Lapin lintutieteellinen yhdistys
749PieksämäkiHannu Järvinen25Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
749PorvooPiritta Tanila25Porvoon Seudun Lintuyhdistys
749PuolankaMaila Mikkonen25Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
749PyhtääEini Danielsbacka25Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
749RaaheSeppo Lotvonen25Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
749RaaseporiHeli Säde25Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
749RaumaErja Koivunen25Rauman Seudun Lintuharrastajat
749RaumaKatja Partanen25Rauman Seudun Lintuharrastajat
749RautavaaraSinikka Pulkkinen25Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
749RovaniemiJari Haiko25Lapin lintutieteellinen yhdistys
749SaloAnnelie Lindell25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749SaloAri Tiiska25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749SaloPirkko Stening25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749SastamalaPertti Ahometsä25BirdLife Pirkanmaa
749SuomussalmiHelena Matero25Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
749TaivassaloJaana Maarit Jalava25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749TampereRisto Palkee25BirdLife Pirkanmaa
749TampereSeppo Mäntynen25BirdLife Pirkanmaa
749TervoAnneli Pulkkinen25Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
749TornioEija Tervahauta25Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
749TornioPertti Rahko25Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
749TuusulaHeikki Karppimaa25Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
749UusikaupunkiAnne Sulander25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749UusikaupunkiMaritta Myllynen25Turun Lintutieteellinen Yhdistys
749VaasaSauli Hakkola25Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
749ValkeakoskiJohanna Haussalo25BirdLife Pirkanmaa
749VieremäTimo Ylinen25Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
749VöyriLeif Öling25Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
749YlivieskaHeikki Pinola25BirdLife Keski-Pohjanmaa
833AkaaReijo Kaartinen24BirdLife Pirkanmaa
833AlajärviVäinö Puumala24Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
833AlavieskaTarja Mattila24BirdLife Keski-Pohjanmaa
833AsikkalaIrja Kotakorpi24Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
833EspooJanne Salin24Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
833EurajokiPentti Pere24Rauman Seudun Lintuharrastajat
833HaapajärviTeija Maijala24BirdLife Keski-Pohjanmaa
833HuittinenTimo Jalonen24Porin Lintutieteellinen Yhdistys
833HämeenlinnaJari Silvan24BirdLife Kanta-Häme
833IiAune Kemppainen24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833JoutsaPirkko Teppola24BirdLife Keski-Suomi
833JuukaCarmen Bahlo24Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833JuvaKatja Pajunen24Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
833JyväskyläHannu Ahonen24BirdLife Keski-Suomi
833JyväskyläPäivi Wartiainen24BirdLife Keski-Suomi
833JyväskyläVeera Kanala24BirdLife Keski-Suomi
833JämsäLauri Väisänen24BirdLife Keski-Suomi
833KaarinaTiina From24Turun Lintutieteellinen Yhdistys
833KangasalaKaija-Liisa Nurminen24BirdLife Pirkanmaa
833KauhajokiAnnika Peltomaa24Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
833KonnevesiKirsti Hytönen24BirdLife Keski-Suomi
833KonnevesiTuula Koho24BirdLife Keski-Suomi
833KouvolaArto Nikunen24Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
833KouvolaLeena Terhemaa24Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
833KuhmoSari Sievänen24Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
833KuusamoMatti Ryhtä24Kuusamon Lintukerho
833KärköläHenri Tallgren24Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
833LapinlahtiMartti Veteli24Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
833LappeenrantaMiia Kuikko-Toikkanen24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833LapuaKari Laurila24Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
833LapuaPentti Ikola24Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
833LohjaSirkku Lippo24Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
833LoviisaJari Excell24Porvoon Seudun Lintuyhdistys
833LuumäkiAnne Taina24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833LuumäkiReijo Järvinen24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833MikkeliKerstin Kronvall24Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
833MuhosRaija Sormunen24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833MustasaariMona Burman24Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
833MäntsäläAri Launonen24Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
833MäntsäläKari Niemi24Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
833MäntsäläMatti Rantanen24Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
833MäntyharjuHannu Lantiainen24Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
833NakkilaPäivi Ahtiainen24Porin Lintutieteellinen Yhdistys
833NivalaHeikki Haikara24BirdLife Keski-Pohjanmaa
833NokiaAnne Leppänen24BirdLife Pirkanmaa
833NokiaPertti Vuorinen24BirdLife Pirkanmaa
833NokiaTerhi Katajisto24BirdLife Pirkanmaa
833NurmesMatti Saastamoinen24Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833OuluHeidi Virsu24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833OuluLea Maalismaa24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833OuluMarketta Halonen24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833OuluMilla Marttila-Tornio24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833OuluTimo Mattila24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833PaimioTaina Lehtinen24Turun Lintutieteellinen Yhdistys
833PoriPentti Laine24Porin Lintutieteellinen Yhdistys
833PorvooJerry Ikonen24Porvoon Seudun Lintuyhdistys
833PudasjärviIrja Timonen24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833PuolankaIsmo Väisänen24Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
833PuumalaJari Ahonen24Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
833RaaseporiNina Lindström24Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
833RanuaPentti Muranen24Lapin lintutieteellinen yhdistys
833RaumaLeila Mutanen24Rauman Seudun Lintuharrastajat
833RautjärviEsa Hinkkanen24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833RautjärviLauri ja Matti Tiainen24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833RautjärviTuija Lind24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833RovaniemiPekka Bergman24Lapin lintutieteellinen yhdistys
833RuokolahtiPiia Valtonen24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833SaarijärviIrma Aroluoma24BirdLife Keski-Suomi
833SaarijärviRita Siistonen24BirdLife Keski-Suomi
833SaloPäivi Ahokas24Turun Lintutieteellinen Yhdistys
833SastamalaPia Muhli24BirdLife Pirkanmaa
833SavonlinnaHelli Huotari24Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
833SavonlinnaTuula Meri24Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
833SeinäjokiJussi Konsteri24Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
833SiikajokiEila Halonen24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833SomeroPertti Kuisma24Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
833SulkavaMinna Paasio24Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
833SysmäPaula Haarasilta24Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
833SäkyläSoili Lamminkangas24Porin Lintutieteellinen Yhdistys
833TaipalsaariLiisa Weckman24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833TaipalsaariOlli-Pekka ja Sari Kuhanen24Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
833TaivalkoskiTeuvo Uusitalo24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833TeuvaMaritta Kallio24Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
833TornioTapio Juntura24Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
833TuusulaKrista Lappalainen24Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
833TuusulaSari Hietala24Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
833UtajärviEinari Väyrynen24Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
833UurainenJohanna Valkama24BirdLife Keski-Suomi
833UusikaupunkiAki Jurttila24Turun Lintutieteellinen Yhdistys
833VaasaJarmo Salmensuo24Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
833ValkeakoskiLeena Kallio24BirdLife Pirkanmaa
833VeteliArto Salmela24BirdLife Keski-Pohjanmaa
833VöyriAnna-Lisa Hannus-Öling24Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
926AlajärviSari Savela23Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
926AsikkalaLea Niskanen23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926EspooVesa Kärpijoki23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926HaminaSusanna Risu23Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
926HaminaTuija Avela23Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
926HankasalmiPekka Parviainen23BirdLife Keski-Suomi
926HankoHelena Westerlund23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926HeinolaIlkka Koivisto23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926HeinolaPirjo Hämäläinen23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926HeinolaRiitta Narikka23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926HelsinkiOskari Westerholm23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926HelsinkiTiina Tuulos23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926HämeenlinnaJussi Mäntylä23BirdLife Kanta-Häme
926HämeenlinnaMirjam Suomalainen23BirdLife Kanta-Häme
926HämeenlinnaNina Hakanen23BirdLife Kanta-Häme
926HämeenlinnaPetri Keinonen23BirdLife Kanta-Häme
926IlmajokiAija Koronen23Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
926InariVeijo Mikkola23Lapin lintutieteellinen yhdistys
926JoensuuIlkka Kuronen23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926JoensuuSaara Schemeikka-Jormanainen23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926JoroinenSirpa Hämäläinen23Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
926JoutsaMaikki Parkkonen23BirdLife Keski-Suomi
926JuukaHannu Nevalainen23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926JämsäJari Kirkkala23BirdLife Keski-Suomi
926KajaaniTeija Krökki23Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
926KangasalaHeidi Salminen23BirdLife Pirkanmaa
926KangasalaTiina Alanko23BirdLife Pirkanmaa
926KangasniemiMarkku Kilpilinna23Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
926KankaanpääVesa Järvinen23Porin Lintutieteellinen Yhdistys
926KannusGun-Maj Mäki-Hollanti23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926KauhajokiArto Vainionpää23Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
926KokemäkiEeva Lehtinen23Porin Lintutieteellinen Yhdistys
926KokkolaGunilla Aarnio23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926KokkolaHarri Jylhä23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926KokkolaSanna Luoto23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926KotkaHenna Honkanen23Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
926KouvolaTeppo Launiainen23Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
926KuhmoTuovi Pulkkinen23Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
926KuhmoUlla Poukkanen23Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
926KuopioEija Rahikka23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926KuopioHelena Lyytikäinen23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926KuopioSirkka Vuorinen23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926KuortaneRisto Pulkkinen23Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
926KuortaneSinikka Sulin23Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
926KurikkaAila Jokiniemi23Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
926LahtiArto Pyyhtiä23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926LahtiHeta Paasonen23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926LahtiPirjo Heino23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926LahtiTuomo Korhonen23Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
926LaitilaRoosa Lehtonen23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926LaitilaTiina Laitala23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926LaukaaAnu Käppi23BirdLife Keski-Suomi
926LieksaKaisu Nykänen23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926LietoHannu Orava23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926LietoPia Kivimäki23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926LiperiRiitta Tuononen23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926LohjaAnneli Karkovirta23Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
926LohjaTaina Oinonen23Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
926LoppiTero Lehti23BirdLife Kanta-Häme
926LumijokiMauri Kallio23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926LuumäkiMarja Jääskeläinen23Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926MiehikkäläTuulikki Nahkuri23Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
926MustasaariLeila Rönn23Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
926Mänttä-VilppulaJaana Henneri23Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
926NaantaliHannele Mutanen23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926NaantaliSuvi-Tuuli Junnila23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926NakkilaPetri Anttila23Porin Lintutieteellinen Yhdistys
926NivalaAatu Haikara23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926NivalaJaakko Ylikotila23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926NivalaJuuso Haikara23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926NivalaSamuel Haikara23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926NivalaUlla Haikara23BirdLife Keski-Pohjanmaa
926OrivesiIrmeli Riekkola23BirdLife Pirkanmaa
926OrivesiMikko Paavola23BirdLife Pirkanmaa
926OuluMiia Sankilampi23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926PaltamoMikko Karppinen23Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
926ParainenLisbeth och Börje Roos23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926ParkanoSoili Jalava23BirdLife Pirkanmaa
926PelloPäivi Alatalo23Lapin lintutieteellinen yhdistys
926PieksämäkiMarja Suurla23Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
926PihtipudasSirpa Matikainen23BirdLife Keski-Suomi
926PolvijärviKimmo Tyni23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926PoriJarkko Aaltonen23Porin Lintutieteellinen Yhdistys
926PoriTuija Söderlund23Porin Lintutieteellinen Yhdistys
926PorvooHeikki Virtanen23Porvoon Seudun Lintuyhdistys
926PorvooSusann Nilsson-Ollandt23Porvoon Seudun Lintuyhdistys
926PudasjärviKai Tuominen23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926PudasjärviTimo Heikkilä23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926PuumalaKirsti Lähdesmäki23Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
926PyhtääMirja Sipari23Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
926PyhäjokiTiina Lukkarinen23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926PyhäntäPaula Sydänmetsä23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926PyhärantaRaila Hyytiä23Rauman Seudun Lintuharrastajat
926PälkäneJenna Helmikkala23BirdLife Pirkanmaa
926PälkäneMarja-Terttu Töyssy-Vekuna23BirdLife Pirkanmaa
926RaaheHeli Laakso23Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
926RaaseporiAuli Starck23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926RautalampiUlla Helena Jäntti23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926RautavaaraSenja Saarela23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926RovaniemiSari Harju-Autti23Lapin lintutieteellinen yhdistys
926RuokolahtiSirpa Tuominen23Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926RääkkyläElina Hyvönen23Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926SaloAnne-Mari Ahlroos23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926SastamalaElina Tuomilaakso23BirdLife Pirkanmaa
926SastamalaMikko Huhtala23BirdLife Pirkanmaa
926SastamalaSaana Vuorma23BirdLife Pirkanmaa
926SiikainenEija Virtanen23Porin Lintutieteellinen Yhdistys
926SiilinjärviKirsi Hämäläinen23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926SiilinjärviPaavo Reinikainen23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926SiilinjärviSirpa Siili23Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
926SomeroMarianne Väänänen23Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
926SomeroRitva Kelloniemi23Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
926TaipalsaariJenni Roni23Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
926TampereKari Pälli23BirdLife Pirkanmaa
926TurkuJari Lähteenmäki23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926TurkuJukka Saario23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926TurkuMikael Selin23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926TurkuOlli Ruotsalainen23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926UusikaupunkiPaula Kaitila23Turun Lintutieteellinen Yhdistys
926VihtiAnne Kirvesmäki23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926VihtiKati Silander23Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
926VöyriViveka Ågren-Rintala23Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
926YlöjärviMikael Rutanen23BirdLife Pirkanmaa
926YlöjärviMira Mäenpää23BirdLife Pirkanmaa
1050AlajärviRauni Lanamäki22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050AsikkalaSanna Koskelainen22Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1050EspooRose-marie Skogster22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050EuraAri-Pekka Kankaanpää22Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1050HeinävesiHeli Heikkinen22Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1050HelsinkiAiri Karhunen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050HelsinkiHarri Makkonen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050HelsinkiPirjetta Manninen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050HelsinkiTapani Veistola22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050HyvinkääSari Liuskanto22Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1050HämeenlinnaHeli Merisalo22BirdLife Kanta-Häme
1050HämeenlinnaHilkka Seppälä22BirdLife Kanta-Häme
1050HämeenlinnaReija Zollinger22BirdLife Kanta-Häme
1050HämeenlinnaRitva Suomalainen22BirdLife Kanta-Häme
1050HämeenlinnaSalme Tuomola22BirdLife Kanta-Häme
1050HämeenlinnaSari Paatelainen22BirdLife Kanta-Häme
1050IkaalinenSeppo Luukko22BirdLife Pirkanmaa
1050IlomantsiVeli-Matti Sorvari22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050ImatraEeva Hakalisto22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050ImatraUlla Räihä22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050IsojokiInkeri Jokinen22Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1050JanakkalaReija Heinonen22BirdLife Kanta-Häme
1050JoensuuPäivi Korkala22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050JoensuuSeppo Leppänen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050JoutsaEija Hermaala22BirdLife Keski-Suomi
1050JoutsaTiina Airaksinen22BirdLife Keski-Suomi
1050JuukaMerja Roininen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050JyväskyläAnneli Reina22BirdLife Keski-Suomi
1050JyväskyläKati Hämäläinen22BirdLife Keski-Suomi
1050KajaaniJorma Tervonen22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050KalajokiHeimo Rajaniemi22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050KauhavaMarja-Liisa Somppi22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050KemiRiitta Mällinen22Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1050KeminmaaJuhani ja Suvi Mörck22Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1050KempeleSatu Tamminen22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050KeuruuMeri Phair22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050KirkkonummiEeva Patjas22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050KirkkonummiJuhani Huovinen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050KirkkonummiMerja Korelin22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050KirkkonummiSarianna Jylhä-Matilainen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050KonnevesiAnniina Lehtilä22BirdLife Keski-Suomi
1050KotkaUlla Jalkanen22Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1050KouvolaAri Rasinkangas22Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1050KouvolaTuulikki Haimi-Siekkeli22Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1050KristiinankaupunkiGunvor Norrgrann22Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1050KristiinankaupunkiIiris Koivuluoma22Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1050KuhmoinenMerja Hopeaharju22BirdLife Keski-Suomi
1050KuopioJasmin Jekkonen22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050KuopioKatariina Hirvonen22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050KuopioMarja-Leena ja Risto Tuhkanen22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050KuopioMarkku Finska22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050KuopioPatrick Hublin22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050KuopioSirpa Kokkala-Laakso22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050KuortaneAiri Hauta-aho22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050KuortaneMauri Kankaanpää22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050KurikkaAri Ahonen22Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1050KurikkaArja Ojala22Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1050KuusamoLeena Törmänen22Kuusamon Lintukerho
1050KökarStig Abrahamsson22Ålands fågelskyddsförening
1050LahtiTimo Teppinen22Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1050LaihiaIlmo Hämäläinen22Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1050LaitilaTeija Haapanen22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050LappeenrantaJukka Lindeman22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050LappeenrantaLeila Knuutila22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050LappeenrantaTuovi Valtonen22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050LapuaJohanna Savolainen22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050LempääläTarja Pesonen22BirdLife Pirkanmaa
1050LieksaLeena Turunen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050LietoMerja Tuominen22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050LoppiLaila Lempiäinen22BirdLife Kanta-Häme
1050MikkeliAuri Pietikäinen22Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1050MikkeliSari Pulkkinen22Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1050MuhosMauri Julkunen22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050MustasaariAnnika Östman22Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1050MäntsäläTuija Ojanen22Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1050Mänttä-VilppulaEila Koivunen22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050MäntyharjuLea Eriksson22Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1050MäntyharjuMarjukka Modig22Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1050NaantaliLaura Julin-Kraft22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050NaantaliPia Mäkilä22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050NivalaKyösti Mikkilä22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050NokiaVesa Parttimaa22BirdLife Pirkanmaa
1050NurmesLea Kuokkanen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050OuluHeikki Veijola22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050OuluRitva Nurro-Heikkinen22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050PadasjokiAnja Kauren22Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1050ParikkalaAkseli Solasaari22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050Pedersören kuntaJens-Ole Hedman22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050PihtipudasTanja Kujanpää22BirdLife Keski-Suomi
1050PirkkalaKristiina Iisakkila22BirdLife Pirkanmaa
1050PolvijärviMirka Oinonen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050PolvijärviPirjo Hyttinen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050PoriPäivi Vuorenpää22Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1050PoriTimo Väisänen22Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1050PornainenRiitta-Kaija Koski22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050PorvooMinna Asujamaa22Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1050PyhäjärviTaija Honkakoski22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050PyhärantaRoosa Hatakka22Rauman Seudun Lintuharrastajat
1050PälkäneMarjatta Stenius-Kaukonen22BirdLife Pirkanmaa
1050PälkäneRaili Aaltonen22BirdLife Pirkanmaa
1050RaaheRaili Väyrynen22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050RaaheVuokko Toppila22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050RaaseporiMalin Behm22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050RaaseporiMarina Thurén22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050RiihimäkiSari Pihlaja22BirdLife Kanta-Häme
1050RääkkyläRiitta Hirvonen22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050SaarijärviTaina Hokkanen22BirdLife Keski-Suomi
1050SaarijärviTuula Perämäki22BirdLife Keski-Suomi
1050SallaKari Pekka Vuonnala22Lapin lintutieteellinen yhdistys
1050SaloLasse Julin22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SaloMarianne Leppämäki22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SaloPekka Juhani Solin22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SaloPirjo Virta22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SavitaipaleMatti Kanttura22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050SavonlinnaLiisa Salonen22Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1050SiilinjärviHeidi Savolainen22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050SipooEero Niittylä22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050SipooElisabeth Helling22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050SotkamoJari Olavi Koivusalo22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SotkamoLeena Komulainen22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SuomussalmiRaija Juntunen22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050SuomussalmiTuula Oikarinen-Korvuo22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050TaipalsaariReija-Liisa Lautala22Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050TampereEeva Pulkkinen22BirdLife Pirkanmaa
1050TohmajärviAarne Varis22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050TohmajärviEila Varis22Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1050TurkuLeena Vuottila22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050TurkuPäivi Pohjolainen22Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1050UtajärviPauli Ikonen22Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1050UusikaarlepyyMika Gissler22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050VaalaAri Kanninen22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050VaalaLiisa Koljonen22Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1050VantaaIrmeli Partanen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050VesantoIrma Kortekallio22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050VesantoSaija Pääkkönen22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050VeteliMiika Kangas22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050VieremäHannele Laukkanen22Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1050VihtiVille Suhonen22Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1050ViitasaariMarja-Liisa Pietiläinen22BirdLife Keski-Suomi
1050VimpeliJanne Visto22Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1050YlivieskaMarja Lehtinen22BirdLife Keski-Pohjanmaa
1050ÄänekoskiMerja Linna22BirdLife Keski-Suomi
1050ÄänekoskiVeera Kanala22BirdLife Keski-Suomi
1193EnonkoskiKirsi Tissari21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193EuraPasi Poskiparta21Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1193HaapavesiHarto Kahelin21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193HailuotoMarja Oja21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193HaminaJanne Sjöstedt21Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1193HarjavaltaTaina Pitkänen21Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1193HarjavaltaTapani Jokiranta21Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1193HartolaMartta Liukkonen21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193HattulaEija Mäntykoski21BirdLife Kanta-Häme
1193HeinolaKevin Valjakka21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193HeinolaTerttu Sulkumäki21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193HelsinkiAri Suhonen21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193HelsinkiJuho Kuusi21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193HelsinkiLaura Konttinen21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193HelsinkiOuti Virkki21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193HelsinkiRaimo Laitinen21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193HirvensalmiIsto Lähteenmäki21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193HollolaJarmo Plattonen21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193HollolaJuhani Ylöstalo21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193HollolaMikko Velin21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193HuittinenAnni Rantala21Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1193HyvinkääTuija Lahtinen21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193HämeenkyröTeuvo Luoma21BirdLife Pirkanmaa
1193HämeenlinnaEsa Väätäinen21BirdLife Kanta-Häme
1193HämeenlinnaHeikki Uotila21BirdLife Kanta-Häme
1193HämeenlinnaMilla Karen21BirdLife Kanta-Häme
1193HämeenlinnaRiitta Jylhä21BirdLife Kanta-Häme
1193IiEija Annala21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193ImatraHannele Naatti21Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193ImatraSanna Heiskanen21Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193ImatraTeija Räihä21Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193JoensuuSatu Davenport21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193JokioinenJuhani Mustonen21Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1193JoutsaTiina Toivakka21BirdLife Keski-Suomi
1193JuupajokiJaakko Ritamäki21BirdLife Pirkanmaa
1193JuupajokiJoni Suuronen21BirdLife Pirkanmaa
1193JyväskyläAnni Nikkarikoski21BirdLife Keski-Suomi
1193JyväskyläNipa Seväkivi21BirdLife Keski-Suomi
1193JyväskyläSanna Honkala21BirdLife Keski-Suomi
1193JyväskyläSirpa Salonen21BirdLife Keski-Suomi
1193JämsäEija Helpiölä21BirdLife Keski-Suomi
1193JämsäMarjatta Kallioinen21BirdLife Keski-Suomi
1193JämsäSari Tanskanen21BirdLife Keski-Suomi
1193JärvenpääPirjo Mäkelä21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193JärvenpääTarja Alapassi21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193KangasalaRaili Keronen21BirdLife Pirkanmaa
1193KangasniemiJaana Laitinen21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193KauhajokiKatja Kohtala21Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1193KauhavaRaija Kalliomäki21Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1193KeuruuKatja Lehtomäki21Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1193KirkkonummiElisa Tuovila21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193KokkolaTerhi Niemelä21BirdLife Keski-Pohjanmaa
1193KontiolahtiKari Parviainen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193KontiolahtiMarkku Huttunen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193KouvolaMarja Anttila-Huhtinen21Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1193KouvolaMarjo Tammilehto21Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1193KouvolaTerhi Lonka21Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1193KuopioAnne-Marja Nerg21Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1193KuopioElma Sorsa21Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1193KuopioVirpi Honkanen21Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1193LaihiaPentti Tuominen21Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1193LempääläTero Lindell21BirdLife Pirkanmaa
1193LieksaSakari Nygren21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193LiperiJari Niiranen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193LohjaRisto Murto21Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1193LohjaTuija Laitinen21Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1193LoimaaMerja Mykkänen21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193LoimaaRaila Kauppila21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193LoppiEsa Virtanen21BirdLife Kanta-Häme
1193LoppiSanna Pekkanen21BirdLife Kanta-Häme
1193MarttilaVäinö Saarinen21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193MikkeliAnja Ikonen21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193MikkeliLeena Hämäläinen21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193MikkeliPihla Kuusijärvi21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193MustasaariEva Wahlbeck21Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1193MustasaariPauline Mattlar21Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1193MustasaariTimo Jahkola21Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1193MuurameMinna Salin21BirdLife Keski-Suomi
1193MynämäkiPirjo Haapsaari21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193MäntsäläJukka Niinivirta21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193MäntsäläTuija Etula21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193Mänttä-VilppulaIrma Kotilainen21Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1193Mänttä-VilppulaRiina Järvenpää21Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1193MäntyharjuMarko Parmonen21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193MäntyharjuSatu Kurki21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193MäntyharjuTove Rosenberg21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193NokiaAnniina Tynkkynen21BirdLife Pirkanmaa
1193NokiaIris Toivola21BirdLife Pirkanmaa
1193NokiaMarkku Falck21BirdLife Pirkanmaa
1193NurmesLahja Toivanen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193OrimattilaKimmo Sipiläinen21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193OrivesiHeli Salmelainen21BirdLife Pirkanmaa
1193OrivesiRitva Laitakari21BirdLife Pirkanmaa
1193OuluHeikki Taivalkoski21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193OuluVeikko Lehtonen21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193PadasjokiNelli Järvelä21Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1193ParainenLeila Nyholm21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193ParainenTatu Paulaharju21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193PieksämäkiJuha Vauhkonen21Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1193PihtipudasEija Tuominen21BirdLife Keski-Suomi
1193PolvijärviVeli Hassinen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193PolvijärviVeli-Matti Hyttinen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193PorvooJaana Vuori21Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1193PorvooKirsi Bergdahl21Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1193PosioArto Saarinen21Lapin lintutieteellinen yhdistys
1193PudasjärviMarjo Kinnunen21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193PälkäneAri Riekki21BirdLife Pirkanmaa
1193PöytyäAimo Hakala21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193PöytyäAsko Mäki-Laurila21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193RaaheEsa Junttila21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193RaaseporiRobin Elfving21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193RaaseporiSanna Havukainen21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193RaumaJouni Heino21Rauman Seudun Lintuharrastajat
1193RaumaSoili Lötjönen21Rauman Seudun Lintuharrastajat
1193RovaniemiKati Haavikko21Lapin lintutieteellinen yhdistys
1193RovaniemiKeijo Heikkilä21Lapin lintutieteellinen yhdistys
1193RuokolahtiJarmo Rinne21Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193RuokolahtiTiia Salminen21Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193RuovesiLotta Toppinen21BirdLife Pirkanmaa
1193RääkkyläAatos Suominen21Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193SaloArto Laesvuori21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193SaloJari Gustafsson21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193SaloTuula Kaares21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193SieviLinda Asplund21BirdLife Keski-Pohjanmaa
1193SimoRisto Tuohino21Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1193SodankyläIida Melamies21Lapin lintutieteellinen yhdistys
1193SonkajärviHenri Kauppinen21Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1193SonkajärviSari Kortelainen21Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1193SotkamoEija Klemetti21Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1193SotkamoTerhi Heimonen21Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1193TaipalsaariAnne Jänis21Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1193TaivalkoskiSaara Hiltunen21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193TampereErkki Kulmala21BirdLife Pirkanmaa
1193TampereTuulikki Hilden21BirdLife Pirkanmaa
1193TervoKirsi Turunen21Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1193TeuvaMirja Harju21Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1193ToholampiSuvi Kaakko21BirdLife Keski-Pohjanmaa
1193ToivakkaTuuli Manninen21BirdLife Keski-Suomi
1193TuusulaKari Manninen21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193TuusulaRisto Johansson21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193TuusulaRisto Kalliola21Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1193TyrnäväEini Littow21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193TyrnäväMarkku Virkkala21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193TyrnäväReijo Kylmänen21Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1193UlvilaLeea Kukkonen21Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1193UusikaupunkiJussi Elsilä21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193UusikaupunkiMarkku Salmi21Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1193VaasaEsa Lavikainen21Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1193ValkeakoskiKimmo Perolahti21BirdLife Pirkanmaa
1193VantaaJaana Pulkkinen21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193VeteliMarco Heikkilä21BirdLife Keski-Pohjanmaa
1193VihtiPia-Carina Mäkinen21Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1193ViitasaariOili Hakkarainen21BirdLife Keski-Suomi
1193YlöjärviPirkko Näsiaho21BirdLife Pirkanmaa
1347AlavusAnneli Mäki20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347AsikkalaPirjo Kiurumäki20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347EspooArja Kossila-Karjalainen20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347EspooMarkku Nieminen20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347EuraMargit Kotilehto20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347ForssaKauko Sippo20Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1347HaapajärviSauli Kangasharju20BirdLife Keski-Pohjanmaa
1347HeinolaSami Parviainen20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347HelsinkiAnneli Söderholm20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347HelsinkiTuomas Paasonen20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347HollolaIrene Heinonen20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347HollolaSatu Hämäläinen20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347HollolaUlla Raita20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347HämeenlinnaEsko Karjala20BirdLife Kanta-Häme
1347HämeenlinnaHillevi Kanth20BirdLife Kanta-Häme
1347HämeenlinnaJaana Kurki20BirdLife Kanta-Häme
1347IkaalinenVirpi Paananen20BirdLife Pirkanmaa
1347IlomantsiJarmo Kanninen20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347ImatraLeena Huusman20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347ImatraTuija Mertanen20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347ImatraVeikko Uusimäki20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347ImatraYrjö Haverinen20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347IsokyröRauno Luhtala20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347JanakkalaTanja Ruotsalainen20BirdLife Kanta-Häme
1347JoensuuSirpa Penttonen20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347JoensuuUrpo Hassinen20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347JuukaHelvi Kärki20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347JyväskyläHannu Pitkänen20BirdLife Keski-Suomi
1347JyväskyläTuija Karvonen20BirdLife Keski-Suomi
1347JämijärviEija Saloniemi20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347KaarinaHarri Siivonen20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347KajaaniMaiju Vammaskoski20Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1347KajaaniTuovinen Bella20Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1347KangasniemiVesa Hokkanen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347KankaanpääAnne Laaja20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347KankaanpääJari Heiniluoma20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347KeiteleAnja Norojärvi20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347KirkkonummiJenny Sandqvist20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347KirkkonummiSatu Karjalainen20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347KiuruvesiSari Ahonen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347KokkolaJorma Palomaa20BirdLife Keski-Pohjanmaa
1347KonnevesiMervi Hämäläinen20BirdLife Keski-Suomi
1347KontiolahtiArja Harinen20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347KouvolaMarjo Ansas20Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1347KouvolaVirpi Sinersaari20Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1347KuhmoAnelma Kyllönen20Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1347KuhmoinenMerja Inkiläinen20BirdLife Keski-Suomi
1347KuopioAnna-Maija Hyttinen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347KuopioAri Rautiainen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347KuopioPäivi Rossi20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347KustaviAnne Solkinen20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347KustaviUlla Helle20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347KuusamoHannes Viinikka20Kuusamon Lintukerho
1347LahtiMerja Lintermo20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347LahtiTarja Lundahl20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347LahtiTimo Puustinen20Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1347LaitilaMarjo Kylä-Kaila20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347LaitilaPäivi Airola20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347LapinjärviMarja-Sisko Tuoriniemi20Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1347LapinlahtiTuula van Roosendaal20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347LappajärviVirpi Rintala20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347LappeenrantaMirja Suoknuuti20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347LappeenrantaPirjo Kaiponen20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347LaukaaPirjo Sipi20BirdLife Keski-Suomi
1347LemiRitva Tuunila20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347LeppävirtaKirsi Piiparinen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347LeppävirtaRiitta Koponen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347LoimaaLeena Salo20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347LuhankaJuhani Huhanantti20BirdLife Keski-Suomi
1347LuumäkiMarja-Leena Kuusela20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347MarttilaMatti Kujanpää20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347MiehikkäläLeena Peltonen20Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1347MikkeliAnne Ylönen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347MikkeliMari Kolehmainen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347MikkeliPipsa Relander20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347MikkeliRaija Lampinen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347MikkeliTuomo Häkkinen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347MuurameTuula Mäkinen20BirdLife Keski-Suomi
1347MynämäkiKukka-Maaria Koski20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347MyrskyläKirsi Aallas20Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1347Mänttä-VilppulaEsko Jokijärvi20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347Mänttä-VilppulaTapio Koivunen20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347NaantaliAira Liitola20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347NaantaliKari Kuusrainen20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347NakkilaSanna Helin20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347NivalaMarja Koski20BirdLife Keski-Pohjanmaa
1347NokiaVeikko Hepo-oja20BirdLife Pirkanmaa
1347NousiainenRiitta Välimäki20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347NurmesMirja Korhonen20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347OulainenMinna Ylikoski-Ahola20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347OuluErja Seppälä20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347OuluJuha Holma20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347OuluMarja Loponen20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347OuluMarkku Arffman20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347OutokumpuJaana Karvonen20Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347PaimioHannele Kajander20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347ParainenSusanna Kiviranta20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347ParikkalaMika Matikainen20Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1347PetäjävesiRenny Virta20BirdLife Keski-Suomi
1347PielavesiErja Räisänen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347PietarsaariPiia Enlund20BirdLife Keski-Pohjanmaa
1347PoriHarri Tuomela20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347PoriMarko Viljanen20Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1347PorvooJan Backman20Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1347PorvooJohn Gammals20Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1347PunkalaidunLiisa Mäkelä20BirdLife Pirkanmaa
1347PyhtääErja Heikkilä20Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1347PöytyäArvi Kujanpää20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347RaaheHannu-Pekka Tuomikoski20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347RaaheSeppo Ukonaho20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347RaaseporiEija Laamanen20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347RaaseporiGöran Forsman20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347RanuaHelena Impiö20Lapin lintutieteellinen yhdistys
1347RaumaElina Friberg20Rauman Seudun Lintuharrastajat
1347RaumaSirkka Talvimo20Rauman Seudun Lintuharrastajat
1347RiihimäkiMarja Rommi20BirdLife Kanta-Häme
1347RistijärviMerja Repo20Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1347RovaniemiHelga Heiskari20Lapin lintutieteellinen yhdistys
1347SaloAri Syrjänen20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347SaloJohanna Gustafsson20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347SaloSatu Leino20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347SastamalaAri Iivonen20BirdLife Pirkanmaa
1347SastamalaSatu Simula20BirdLife Pirkanmaa
1347SavonlinnaPauli Tikka20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347SavonlinnaSeppo Reponen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347SavonlinnaSimo Päivinen20Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1347SeinäjokiJohanna Vanninen20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347SimoLiisa Kauppila20Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1347SonkajärviAnneli Heiskanen20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347TampereEve Rasku20BirdLife Pirkanmaa
1347ToholampiAila Saari20BirdLife Keski-Pohjanmaa
1347TornioKaisa Lehto20Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1347TurkuJukka Saarinen20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347TurkuMerja Hennula20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347TurkuPieta Voipio20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347TyrnäväVesa Manninen20Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1347UusikaupunkiKati Viksilä20Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1347VaalaRiitta Tanhua20Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1347VaasaSeppo Mansikkamäki20Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1347VieremäSirpa Haataja20Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1347VihtiKristel Pursiainen20Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1347VirolahtiPertti Koukkula20Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1347VirratHannu Kortesmaa20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347VirratReijo Peltola20Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1347YlöjärviTapio Vesa20BirdLife Pirkanmaa
1347YlöjärviTarja Talonen-Uotinen20BirdLife Pirkanmaa
1493AsikkalaTanja Laine19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493EnontekiöKimmo Enojärvi19Lapin lintutieteellinen yhdistys
1493EspooJorma Lehto19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493EurajokiUlla Maija Myllyniemi19Rauman Seudun Lintuharrastajat
1493HaminaVuokko Hamari19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493HeinolaAhti Peltonen19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493HeinolaArmi Salonen19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493HeinolaMika Ketola19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493HeinolaSakari ja Kirsi Lehtinen19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493HelsinkiHeidi Rautio19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493HelsinkiMyrsky Koskimies19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493HelsinkiRobin Brännström19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493HirvensalmiTeuvo Kämppi19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493HumppilaMirja Vartiainen19Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1493HyrynsalmiLeila Tolonen19Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1493HämeenkyröAarre Leskinen19BirdLife Pirkanmaa
1493HämeenlinnaHilkka Palm19BirdLife Kanta-Häme
1493HämeenlinnaPirjo Vuorinen19BirdLife Kanta-Häme
1493IittiJanita Tiainen19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493IittiJukka Nortio19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493IittiKirsi Lotila19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493IittiSanna Koski19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493IlomantsiMaarit Purmonen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493ImatraAri Pellinen19Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493ImatraJarmo Ylönen19Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493ImatraPia Partinen19Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493IsojokiMarie Kivimäki19Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1493JoensuuMerja Schiavone19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493JoutsaKimmo Hokka19BirdLife Keski-Suomi
1493JuukaMarja Leena Hiltunen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493JuukaRauni Rantametsä19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493JuukaSeija Halonen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493JyväskyläAnne Urpelainen19BirdLife Keski-Suomi
1493JyväskyläHarri Häkkinen19BirdLife Keski-Suomi
1493JyväskyläJuhani Öhman19BirdLife Keski-Suomi
1493JyväskyläOlli Pekka Hyppönen19BirdLife Keski-Suomi
1493JämsäTimo Lavola19BirdLife Keski-Suomi
1493JärvenpääMinna-Marika Kaikko19Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1493KaarinaTapio Koskenvoima19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493KaaviArto Nykänen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493KaaviSirpa Vellonen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493KangasalaSirpa Jokihaara19BirdLife Pirkanmaa
1493KangasniemiSuvi Ylönen19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493KauhavaTuula Heikkilä19Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1493KeuruuMatti Lappi19Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1493KihniöTarja Vaviolahti19BirdLife Pirkanmaa
1493KirkkonummiCarita Boström19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493KirkkonummiErik Tanninen19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493KokemäkiSirpa Jaakkola19Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1493KonnevesiJussi Arantola19BirdLife Keski-Suomi
1493KontiolahtiKirsi Piiroinen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493KontiolahtiMatti Kurki19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493KontiolahtiSeija Lehikoinen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493KotkaKristiina Juvonen19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493KouvolaJukka Seppälä19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493KouvolaKati Kannisto19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493KouvolaMiia Tapio19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493KouvolaRaija Turunen19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493KouvolaTaija Myller19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493KuhmoLeila Liimatta19Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1493KuhmoSeija Jokiranta19Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1493KuopioElina Roivainen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493KuopioJouko Kokkonen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493KuopioTarja Liinamaa19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493KurikkaTuula Kalmari19Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1493KuusamoArto Alamaunu19Kuusamon Lintukerho
1493LaitilaVeijo Lehtonen19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493LaukaaOnni no Ritvaniemi19BirdLife Keski-Suomi
1493LempääläPertti Kalevi Iivonen19BirdLife Pirkanmaa
1493LempääläTuulia Aho19BirdLife Pirkanmaa
1493LeppävirtaPaula Tenhunen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493LietoElina Torvinen19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493LietoMarkus Granat19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493LiminkaHillevi Harju19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493LohjaTimo Kuisma19Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1493LoimaaErja Markula19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493LoimaaKirsi Välilä19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493LoviisaBarbro Ek19Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1493MaskuAnna-Maria Kanerva19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493MerikarviaRitva Eriksson19Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1493MikkeliEetu Hytönen19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493MikkeliMarja-Leena Reiman19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493MikkeliVarpu Rajala19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493MäntsäläRiitta Manninen19Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1493NaantaliMika Akkanen19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493NivalaArja Laitinen19BirdLife Keski-Pohjanmaa
1493NokiaMaria Sällilä19BirdLife Pirkanmaa
1493NokiaMarkku Rantala19BirdLife Pirkanmaa
1493NurmesArto Karjalainen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493NurmesMaija Savolainen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493OrimattilaKirsi Monto19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493OrimattilaTiila Niemi19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493OrimattilaVuokko Lehtiniemi19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493OuluJari Äijälä19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493OuluPirjo Jaakkola19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493OuluPirkko Haapea19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493OuluVirpi Sipola19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493OutokumpuAuli Patjas19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493PadasjokiHelvi Harjamäki19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493PaimioOlavi Söderholm19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493ParainenNina-Maria Lehto19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493ParkanoPirjo Viitasalo19BirdLife Pirkanmaa
1493PelkosenniemiEero Perttunen19Lapin lintutieteellinen yhdistys
1493PieksämäkiTiina Miettinen19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493PielavesiToini Savolainen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493PolvijärviSuvi Turunen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493PoriVeikko Kukkonen19Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1493PuumalaHannu Råmark19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493PyhtääAntero Sala19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493PyhtääJack Björklund19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493PyhtääSeija Yrjönen19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493PyhäjärviEija Puro19BirdLife Keski-Pohjanmaa
1493PyhäjärviPäivi Nissinen19BirdLife Keski-Pohjanmaa
1493PyhärantaTaina Saarelainen19Rauman Seudun Lintuharrastajat
1493PöytyäEsko Pohjanen19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493RaisioVirve Neesfeld19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493RautalampiTuula Jäderholm19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493RistijärviMinna Savikko19Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1493RovaniemiPekka Pistokoski19Lapin lintutieteellinen yhdistys
1493RuokolahtiMarja Kokkonen19Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493SaarijärviMaritta Kivimäki19BirdLife Keski-Suomi
1493SaarijärviRiitta Pekkanen19BirdLife Keski-Suomi
1493SaarijärviTimo Paananen19BirdLife Keski-Suomi
1493SaloHeli Niemi19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493SaloMarkku Nykopp19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493SastamalaKaija Vesanen19BirdLife Pirkanmaa
1493SavitaipaleAnitra Raivio19Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493SavonlinnaEmmi Kaartinen19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493SiikajokiAnu Kemppinen19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493SiikajokiLeena Paakkonen19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493SiikalatvaElina Tervoja19Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1493SiuntioKirsi Collin19Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1493SoiniLiisa Valkealahti19Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1493SotkamoTuovi Johansson-Huusko19Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1493SulkavaSeija Nummela19Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1493SuomussalmiArja Juntunen19Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1493SuonenjokiPetri Pekkarinen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493SysmäJaana Lindström19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493SysmäMinna Silenius19Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1493TaivassaloTimo Anttila19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493TampereBirgit Pihlajaniemi19BirdLife Pirkanmaa
1493TampereElina Pallas19BirdLife Pirkanmaa
1493TampereTimo Pälä19BirdLife Pirkanmaa
1493TohmajärviRitva Heinonen19Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1493TurkuMaija Österlund19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493TurkuRiikka Rantanen19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493TuusulaKaija Hakala19Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1493TuusulaLeena Luoma19Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1493UlvilaRiitta Kortelahti19Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1493UrjalaLeena Tahvanainen19Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1493UusikaupunkiAnna-Kaisa Kuokkanen19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493UusikaupunkiMervi Koskela19Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1493VaasaEeva Massenko19Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1493ValkeakoskiAnja Tervaniemi19BirdLife Pirkanmaa
1493VantaaCarl-Georg Träskman19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493VantaaSirpa Laine19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493VesantoErja Vauhkonen19Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1493VesilahtiRiitta Onnela19BirdLife Pirkanmaa
1493VihtiIsmo Salonen19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493VihtiSeppo Gustafsson19Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1493ViitasaariErkki Ruuska19BirdLife Keski-Suomi
1493VirolahtiIlkka Joukainen19Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1493VöyriRose-Britt Äijänen19Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1493YlitornioTiina Yli-Hukkala19Lapin lintutieteellinen yhdistys
1493YlivieskaKirsi Padinki19BirdLife Keski-Pohjanmaa
1493ÄänekoskiPentti Mikkonen19BirdLife Keski-Suomi
1659AlajärviSoile Vainionpää18Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1659AlavieskaSanna Tömisevä18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659AsikkalaLaura Uotila18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659AsikkalaMatti Leino18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659AsikkalaRauno Pöysti18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659EspooAnne Leino18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659EvijärviPasi Alaspää18Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1659HaminaAnne Ristola18Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1659HaminaHannu Repo18Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1659HaminaJose Kiiski18Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1659HarjavaltaMarjatta Hupponen18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659HeinolaKaija Halttunen18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659HeinolaMarjukka Virtanen18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659HeinolaPetri Kvist18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659HeinävesiMarja Leena Kemppainen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659HelsinkiKari Ilmonen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659HelsinkiKatja Vainio-Mälkki18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659HelsinkiRaimo Autio18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659HelsinkiRitva Kelloniemi18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659HuittinenAnja Vihersalo18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659HyvinkääAnnette Smedman18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659HämeenkyröElisabet Metso18BirdLife Pirkanmaa
1659HämeenkyröSaila Hamari18BirdLife Pirkanmaa
1659HämeenlinnaAnne Laine18BirdLife Kanta-Häme
1659HämeenlinnaHannu Montola18BirdLife Kanta-Häme
1659HämeenlinnaHeidi Mäenmaa18BirdLife Kanta-Häme
1659HämeenlinnaJutta Pekonen18BirdLife Kanta-Häme
1659HämeenlinnaMauri Levänen18BirdLife Kanta-Häme
1659HämeenlinnaRitva Kivioja18BirdLife Kanta-Häme
1659HämeenlinnaTeemu Väisänen18BirdLife Kanta-Häme
1659IiLea Dyster18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659IisalmiAnne Heikkinen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659IisalmiJuha Ruotsalainen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659IittiAlisa Forstadius18Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1659IlmajokiSeppo Syväniemi18Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1659IlomantsiMinna Hassinen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659ImatraPäivi Seitsonen18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659InkooKirsti Maijala18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659InkooMatti Mäkinen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659InkooMinna Laasonen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659JanakkalaErja Koskinen18BirdLife Kanta-Häme
1659JanakkalaJarmo Hatakka18BirdLife Kanta-Häme
1659JoensuuHannu Marttinen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659JoensuuJuha-Veikko Mikkola18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659JoensuuLauri Vornanen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659JokioinenHannu Leino18Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1659JoutsaAnne Ahokas18BirdLife Keski-Suomi
1659JuukaAnu Sinkkonen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659JuupajokiKalevi Kivistö18BirdLife Pirkanmaa
1659JuvaSari Hämäläinen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659JyväskyläKari Mäkinen18BirdLife Keski-Suomi
1659JyväskyläMarita Lyyra18BirdLife Keski-Suomi
1659JyväskyläPäivi Raittila18BirdLife Keski-Suomi
1659JyväskyläTimo Kankaanpää18BirdLife Keski-Suomi
1659JämsäArno Öhman18BirdLife Keski-Suomi
1659JämsäHeini Kesämaa18BirdLife Keski-Suomi
1659JämsäKari Ropponen18BirdLife Keski-Suomi
1659JämsäTiina Autio18BirdLife Keski-Suomi
1659KaarinaRitva Väyrynen18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KaarinaTuula Saarinen18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KajaaniTapani Seppänen18Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KalajokiTerttu Toivonen18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659KangasalaHelena, Harri ja Viljami Päivinen18BirdLife Pirkanmaa
1659KangasalaPirjo Riihelä18BirdLife Pirkanmaa
1659KangasalaVellamo Miettinen18BirdLife Pirkanmaa
1659KarijokiMerja Saarinen18Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1659KarkkilaMari Pitkänen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659KarviaEija Partala18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659KemijärviSusanna Helenius18Lapin lintutieteellinen yhdistys
1659KeminmaaSanna Setälä18Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1659KemiönsaariIja Rönnqvist18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KemiönsaariNina Lepokorpi18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KempeleElise Mustonen18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659KeravaAnna-Liisa Ryhänen18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659KeuruuKari Lamminen18Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1659KirkkonummiHannele Winter18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659KirkkonummiHarriet Hagelberg18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659KokkolaMinna Luokkala18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659KokkolaTommy Rasmus18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659KolariSanna Heikkilä18Lapin lintutieteellinen yhdistys
1659KonnevesiMarja Liimatainen18BirdLife Keski-Suomi
1659KouvolaOnni Ahtiainen18Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1659KouvolaRisto Vuorivirta18Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1659KuhmoEila Valtanen18Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KuhmoLeila Turunen18Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1659KuhmoinenUlla-Leena Lehtinen18BirdLife Keski-Suomi
1659KuopioKatrin Paananen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659KuopioKirsti Taattola18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659KuopioSari Virtanen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659KuopioSuvi Piiroinen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659KuopioTuula van Roosendaal18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659KuusamoAntti Lehtoaho18Kuusamon Lintukerho
1659LahtiAda Kousa18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659LahtiAnja Lautakatto18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659LahtiLiisa Tammisto18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659LahtiPetteri Kujala18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659LahtiRami Kainiemi18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659LahtiSuvi Lyytikäinen18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659LappajärviMaija Virtanen18Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1659LappeenrantaAntti Tuunila18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659LaukaaAnne Salmi18BirdLife Keski-Suomi
1659LaukaaEero Lahtonen18BirdLife Keski-Suomi
1659LempääläKatri Lilja18BirdLife Pirkanmaa
1659LempääläVoitto Ryyppö18BirdLife Pirkanmaa
1659LestijärviAnne Haasiomäki18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659LietoMarita Koski18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659LiminkaAnna-Riikka Keihäs18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659LiminkaHannu Parkkila18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659LiminkaPaula Kontio18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659LiperiHeli Rokkonen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659LiperiJukka Väisänen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659LohjaKirsi Oksanen18Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1659LoimaaEsa Lindqvist18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659LoimaaKaija-Leena Rantanen18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659LuumäkiTiina Tuomela18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659MarttilaAino Vilhonen18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659MaskuHarri Lempinen18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659MaskuPirkko Kankarjärvi18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659MikkeliMarita Saari18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659MuhosPetra Rutanen18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659MäntsäläRiitta Korpisuo18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659MäntyharjuTanja Vitikainen18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659NivalaEeva Vähätiito18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659NurmijärviHelena Hurme-Marttinen18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659NurmijärviHenry Espo18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659NurmijärviMarianna Parkkonen18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659NurmijärviTuulikki Rautio18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659NärpiöCarina Hällbacka18Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1659OrimattilaSinikka Backman18Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1659OuluMinna Paarma18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659OuluTarja Kauppi18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659PaimioJuha Kainonen18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659PaltamoJouni Lahdelma18Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1659ParainenHeli Julin18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659Pedersören kuntaElse-May Nylund18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659PieksämäkiAnsa Kuukkanen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659PolvijärviNatalia Musikka18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659PoriHelena Aho18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659PoriKimmo Varjo18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659PornainenSari Kumpulainen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659PorvooMaarit Holmberg18Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1659PorvooSilja Collanus18Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1659PudasjärviAino Riihiaho18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659PudasjärviRiina Kuuselma18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659PuolankaEila Savimäki18Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1659PuumalaVuokko Forsgren18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659PyhäjärviJari Laitinen18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659PyhärantaKirsti Lahti18Rauman Seudun Lintuharrastajat
1659RaaseporiElina Nuortie18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659RautalampiPekka Björk18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659RovaniemiKati Kumpulainen18Lapin lintutieteellinen yhdistys
1659RovaniemiSari Leskinen18Lapin lintutieteellinen yhdistys
1659RuokolahtiJohanna Tuosa18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659SallaHanna Kantola18Lapin lintutieteellinen yhdistys
1659SallaTapio Karjalainen18Lapin lintutieteellinen yhdistys
1659SaloHeikki Lumme18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659SastamalaJari Ruokonen18BirdLife Pirkanmaa
1659SastamalaMari Porma18BirdLife Pirkanmaa
1659SavonlinnaEero Hämäläinen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659SavonlinnaHeli Tiihonen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659SavonlinnaJaakko Helminen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659SavonlinnaJuha Taralainen18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659SavonlinnaTimo Myyrä18Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1659SiikajokiJouni Saanio18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659SiilinjärviPentti Leskinen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659SipooVesa Lainio18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659SäkyläTerttu Ylinen18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659TaipalsaariArja Laitinen18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659TaipalsaariLeo Virranne18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659TaipalsaariRiikka-Maria Turkia18Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659TaivalkoskiEila Huttu18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659TampereKaroliina Vanne18BirdLife Pirkanmaa
1659TohmajärviJohanna Pölönen18Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1659ToivakkaMikko Tiainen18BirdLife Keski-Suomi
1659TurkuAnnukka Karsten18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659TuusniemiAri Finska18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659TuusulaPentti Kuusinen18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659TuusulaVeikko Seuna18Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1659UlvilaJouko Tuokko18Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1659UtajärviAlli Peltoniemi18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659UtajärviRaija Haapala18Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1659UurainenIrja Kivisalo18BirdLife Keski-Suomi
1659UusikaupunkiReino Riuttula18Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1659VaasaLasse Parkkamäki18Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1659VaasaTiina Ylitalo18Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1659VantaaArja Lehto18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659VantaaIrma Heinonen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659VantaaJohanna Raulio18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659VantaaMervi Åhlgren18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659VantaaPäivi Hänninen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659VarkausSirpa Häkkinen18Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1659VesilahtiMervi Myllärniemi18BirdLife Pirkanmaa
1659VihtiAnneli Gerber-Sainio18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659VihtiHeli Virkkunen18Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1659YlivieskaOiva Löytynoja18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659YlivieskaSirpa Ojanperä18BirdLife Keski-Pohjanmaa
1659ÄänekoskiMirkka Kuivakangas18BirdLife Keski-Suomi
1659ÄänekoskiPaula Häyrinen18BirdLife Keski-Suomi
1857AlavusMarja Välimäki17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857AlavusMeiju Palomäki17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857EnonkoskiEeva Korell17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857EnontekiöKalevi Keskitalo17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857EspooSuvi Wallius-Valo17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857EspooTerho Poutanen17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857EuraJorma Hinkkanen17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857EuraJyrki Koivunen17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857EurajokiSeija Nordvall17Rauman Seudun Lintuharrastajat
1857ForssaVirpi Pajuniemi17Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1857HailuotoPirkko Kujala17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857HankoTerho Manner17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857HattulaHelena Ala.kotila17BirdLife Kanta-Häme
1857HattulaPäivi Wathen17BirdLife Kanta-Häme
1857HeinolaKristiina Huttunen17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857HeinävesiEila Lyytikäinen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857HeinävesiLea Lyytikäinen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857HelsinkiHeidi Rissanen17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857HelsinkiInga Lindberg17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857HelsinkiKristiina Salmen17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857HollolaAntti Hovi17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857HollolaLolan Laine17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857HämeenlinnaOuti Penttilä17BirdLife Kanta-Häme
1857HämeenlinnaTuovi Sohlberg17BirdLife Kanta-Häme
1857IisalmiTuula Tikkanen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857IittiPentti Suursalmi17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857IkaalinenErkki Vähätalo17BirdLife Pirkanmaa
1857ImatraJukka Raitinpää17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JoensuuEsa Havukainen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JoensuuJouko Lehto17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JoensuuJouni Nuutinen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JoensuuPäivi Piironen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JoensuuSeija Pakarinen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JoutsaHelena Tähtinen17BirdLife Keski-Suomi
1857JuukaKimmo Parviainen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JuukaSeppo Martti Tapani Hyttinen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857JyväskyläAnita Peltonen17BirdLife Keski-Suomi
1857JyväskyläMarkku Pietinen17BirdLife Keski-Suomi
1857JämsäJouni Kalaniemi17BirdLife Keski-Suomi
1857JämsäKatja-Leena Kallio17BirdLife Keski-Suomi
1857JämsäPirkko Anttila17BirdLife Keski-Suomi
1857KaarinaLiisa Roine17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857KalajokiMaria Annikki Vedenoja17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KalajokiPirkko Polet17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KalajokiSirkka Luoto17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KangasalaMerja Aaltomaa17BirdLife Pirkanmaa
1857KangasalaPia Kuismanen17BirdLife Pirkanmaa
1857KangasniemiAnneli Planting17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857KankaanpääIlkka Timonen17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857KarstulaTeija Nurmivaara17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857KarstulaTerttu Oikari17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857KauhavaHenriikka Välimäki17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857KauhavaKaija Viljanen17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857KaustinenKari Salo17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KaustinenTuija Kola17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KemiJan Markoff17Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1857KemijärviHeikki Kauppila17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857KemijärviKatja Aho17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857KemiönsaariRisto Ratia17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857KeuruuSoile Salmikoski17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857KirkkonummiPekka Vantola17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857KiteeHanneliina Kojo17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857KiteeRaili Sormunen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857KiuruvesiHelena Sivonen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857KokkolaMarika Siirilä17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KokkolaMarja Puskala17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857KolariArja Rantanen17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857KolariLeena Pohjoisaho17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857Koski TlMarja Palomäki17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857KotkaAuli Ylä-Kujala17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KotkaGeo Kääriä17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KotkaPia-Hannele Honkanen17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaJukka Kääriäinen17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaKari Ruuda17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaKirsti Vainonen17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaMervi Kousa17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaMika Merivirta17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaPirjo Virta17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KouvolaSonja Laurila17Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
1857KuhmoinenTuija Käki-Lahtinen17BirdLife Keski-Suomi
1857KuopioPäivi Partanen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857KuopioRaija Tynkkynen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857KuopioTapio Suvanto17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857KuopioVeikko Liimatainen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857KurikkaMaija Pulli17Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
1857KuusamoAapo Määttä17Kuusamon Lintukerho
1857KuusamoTuula Riekki17Kuusamon Lintukerho
1857LahtiArto Airio17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857LahtiEila Pöysä17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857LaihiaHanna Näsman17Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1857LaihiaMarjo Kankaanpää17Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1857LapinlahtiKaisa Savolainen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857LappeenrantaKimmo Vainikka17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LappeenrantaLiisa Kauppinen17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LappeenrantaTimo Hämäläinen17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LaukaaKirsti Ahonen17BirdLife Keski-Suomi
1857LemiAnnu Vakkila17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LempääläTiina Ryyppö17BirdLife Pirkanmaa
1857LempääläTuula Laaksonen17BirdLife Pirkanmaa
1857LeppävirtaOiva Heikkinen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857LeppävirtaSanna Pylkkänen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857LestijärviReijo Tiitto17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857LieksaEija Kilpeläinen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LieksaJani Sormunen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LieksaVirpi Reittu17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LietoIsmo Järvinen17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857LietoMerja Luotonen17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857LiperiMinna Vanhanen17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857LohjaHeikki Hautaniemi17Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1857LohjaKira Autiosuo17Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1857LohjaLaura Vuokko17Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1857LohjaSirpa Nousiainen17Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1857LoimaaJoni Simolin17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857LoviisaMatti Tolvanen17Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1857MaskuMagdalena Halonen17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857MaskuMaija Rantala17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857MaskuSatu Lumiainen17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857MikkeliManne Peltonen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857MikkeliNiina Turunen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857MustasaariBeatrice Nylund17Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1857MuurameAnu Nokelainen17BirdLife Keski-Suomi
1857MynämäkiLeena. Kivilä17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857MynämäkiPäivi Punta17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857MäntsäläAnne Pulksten17Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1857NaantaliTaina Alin-Karlsson17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857NivalaHelena Raudaskoski17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857NokiaTuula Saltbacka17BirdLife Pirkanmaa
1857NurmesArto Hulkko17Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857NurmijärviArto Riikonen17Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
1857OrimattilaEija Valkonen17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857OrimattilaNiina Nagy17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857OuluAnna-Kaisa Pietilä17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluKaarina Vesala17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluLauri Hallikainen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluMaija-Liisa Sarkkinen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluMaritta Runtti17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluOuti Erkkilä17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluPirjo Moberg17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluPirkko Kakko17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluPäivi Anttila17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluRaija Kynsilehto17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluSari Puurunen-Moilanen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluSirkka Ikonen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluSirkka-Liisa Mikkonen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluSisko Huovinen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluStefan Lundin17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluSusanna Ylönen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857OuluTuula Laitinen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857PaimioMarja-Terttu Voltti17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857PaimioTarja Jalo17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857ParainenGuy Mickelsson17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857ParainenJuha Risu17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857ParainenKerstin Kronberg17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857ParikkalaRiitta Mielonen17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857Pedersören kuntaJari Maliniemi17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857PelkosenniemiKirsti Pelkonen17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857PetäjävesiHarri Jokinen17BirdLife Keski-Suomi
1857PieksämäkiAri Tuomainen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857PieksämäkiAune Väisänen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857PihtipudasTuula Palmulehto17BirdLife Keski-Suomi
1857PirkkalaKirsti Suontaka-Jamalainen17BirdLife Pirkanmaa
1857PirkkalaSatu Eskolin17BirdLife Pirkanmaa
1857PoriAnne Rauhalammi-Terävä17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857PoriEsa-Pekka Avela17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857PoriMarja-Leena Vehmanen17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857PoriSatu Kähkönen17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857PorvooMika Kämäräinen17Porvoon Seudun Lintuyhdistys
1857PosioJani Hautajärvi17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857PyhäjokiJaana Mehtälä17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857PyhäjokiJohanna Kylmälä17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857PyhäjokiSanna Koivula17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857PälkäneKatja Myöhänen17BirdLife Pirkanmaa
1857RaahePetri Lahenius17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857RaaseporiMarkku Moisio17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857RaaseporiMatti Lehtinen17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857RiihimäkiMari Maltolahti17BirdLife Kanta-Häme
1857RiihimäkiMilla Mäntynen17BirdLife Kanta-Häme
1857RistijärviJouko Sievänen17Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1857RistijärviSari Härkönen17Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1857RovaniemiPia Kallinen17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857RovaniemiTeija Kärki17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857RuokolahtiJarmo Mäntykangas17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857SaarijärviArto Heikkilä17BirdLife Keski-Suomi
1857SaloJohanna Blomfelt17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857SaloPaula Kiuru17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857SauvoPilvi Seppänen17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857SavonlinnaArja Luukkainen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857SavonlinnaHeidi Makkonen17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857SeinäjokiKaija Haapaniemi17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857SeinäjokiLeena Korkonen17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857SiikalatvaJoni Ahrens17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857SiilinjärviSuvi Hämäläinen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857SiuntioHartmut Sentek17Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
1857SomeroMaarit Halme17Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1857SotkamoKristiina Knuutinen17Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1857SotkamoTarja Stång-Schroderus17Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1857SulkavaMirja Saaristola17Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
1857SuomussalmiArvo Moilanen17Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
1857SysmäTiina Paulamäki17Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
1857SäkyläMarjo Hjerpe17Porin Lintutieteellinen Yhdistys
1857TaipalsaariKari Suoniitty17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857TaipalsaariKatri Taskula17Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
1857TaivalkoskiAnna Jurmu17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857TaivalkoskiKaija Karvonen17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857TaivassaloJan-Erik Lind17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857TampereJyrki Toropainen17BirdLife Pirkanmaa
1857TampereKatri Keltamo17BirdLife Pirkanmaa
1857TampereTimo Willandt17BirdLife Pirkanmaa
1857TornioSari Lohiniva17Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
1857TurkuArja Ilomäki-Vuorio17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857TurkuLeena Jukka17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857TurkuLehtonen Tommi17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857TurkuMatti Koskimies17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857TuusniemiElina Niskanen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857TuusniemiPirjo Turunen17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857UrjalaRitva Rajamäki17Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
1857UtajärviSaara Oilinki17Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
1857VaasaHertta Herronen17Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1857VaasaJussi-Pekka Kalliokoski17Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
1857ValkeakoskiMatti Sappinen17BirdLife Pirkanmaa
1857ValkeakoskiRaija Federley17BirdLife Pirkanmaa
1857ValkeakoskiVirpi Suokas17BirdLife Pirkanmaa
1857VantaaAnita Järvenpää17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857VarkausJukka Salmi17Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
1857VehmaaErja Hietanen17Turun Lintutieteellinen Yhdistys
1857VihtiMaija Kankkunen17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857VihtiVarpu-Leena Malmgren17Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
1857ViitasaariTaina Laurila17BirdLife Keski-Suomi
1857YlitornioJukka Koivisto17Lapin lintutieteellinen yhdistys
1857YlivieskaUlla Kallio17BirdLife Keski-Pohjanmaa
1857YlöjärviKalervo Karumo17BirdLife Pirkanmaa
1857ÄhtäriLeena Mursu17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857ÄhtäriSuvi Ylinen17Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
1857ÄänekoskiJanne Parantainen17BirdLife Keski-Suomi
2091AlajärviAnne Yliaho16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091AsikkalaMikko Mäntylä16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091AskolaJarmo Peussa16Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2091AskolaRiitta Jääskeläinen16Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2091AskolaTuija Terni16Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2091AuraJohanna Eerola16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091EspooAleksanteri Metso16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091EuraMarja Väisänen16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091EurajokiOssi Siivonen16Rauman Seudun Lintuharrastajat
2091HaapajärviMikko Myllylahti16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091HaminaMikko Kontra16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091HarjavaltaPekka Heinilä16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091HausjärviJuha Aalto16BirdLife Kanta-Häme
2091HeinolaJuhani Lampila16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091HeinolaKari Mikkola16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091HeinolaVeikko Tossavainen16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091HelsinkiAnneli Laitinen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091HelsinkiIlkka Lyytikäinen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091HelsinkiMervi Pohjanheimo16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091HelsinkiSari Enderle16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091HelsinkiSoile Suhonen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091HirvensalmiPirjo Rouhiainen16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091HollolaAnneli Noroma16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091HollolaAntti Kahilakoski16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091HollolaMarianne Ahvenainen16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091HuittinenAnita Mäki16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091HuittinenRisto Niemelä16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091HyrynsalmiTuula Sarsila16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091HämeenkyröTeijo Mäkinen16BirdLife Pirkanmaa
2091HämeenlinnaHannele Laaksonen16BirdLife Kanta-Häme
2091HämeenlinnaKielo Lahtinen16BirdLife Kanta-Häme
2091HämeenlinnaMarjut Korhonen16BirdLife Kanta-Häme
2091HämeenlinnaTarja Jaakkola16BirdLife Kanta-Häme
2091IiSaila Veijola16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091IittiArja Kohonen16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091IlmajokiHannu Rasku16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091ImatraHeli Järvi-Karjalainen16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091ImatraHeli Suikkanen16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091ImatraIrmeli Ojanne16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091ImatraLeena Miettinen16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091InkooJari Juhani Leppänen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091IsokyröKirsti Palo16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091JoensuuAnu Krook16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091JoensuuEsko Riikonen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091JoensuuTapani Puumalainen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091JuukaEsko Lappalainen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091JuukaPaula Sivenius16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091JuupajokiBirgitta Nurkkala16BirdLife Pirkanmaa
2091JuupajokiSirpa Ritoluoma16BirdLife Pirkanmaa
2091JuvaMira Markkanen16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091JyväskyläHanna Sandelin16BirdLife Keski-Suomi
2091JyväskyläJukka Syrjänen16BirdLife Keski-Suomi
2091JärvenpääVesa Naukkarinen16Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2091KaarinaEmilia Tyynmaa16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091KaarinaPetri Ingman16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091KajaaniJarno Lehtonen16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091KalajokiAaro Ojala16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091KalajokiLeena Kalaoja16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091KangasalaMarjatta Korhonen16BirdLife Pirkanmaa
2091KankaanpääMarianne Tarvainen16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091KannusLeena Löytynoja16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091KarkkilaAri Kokkonen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091KarviaEila Viherlampi16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091KauhavaLeena Hägglund16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091KauhavaRisto Laihorinne16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091KeiteleHeli Nyyssönen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KemiArto Parkkila16Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2091KemiRiitta Kiirikki16Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2091KempeleAuli Oikarinen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091KempeleTea Kaarlela16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091KeuruuAapo Vääriskoski16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091KeuruuAnu Kokkila16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091KirkkonummiTuula Hackman16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091KiteeRitva Väistö16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091KiuruvesiPetteri Räisänen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KokemäkiSari Kylä-Vehka16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091KokkolaAnne Vinkka16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091KokkolaJuhani Mäki16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091KokkolaMalin Mutka16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091KotkaPetri Ristola16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091KotkaTiina Koponen16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091KouvolaAnna-Maija Pulkki16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091KouvolaMarko Kuoppa16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091KouvolaPaula Uotila16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091KouvolaVesa Ennevaara16Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2091KuhmoUlla Haverinen16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091KuhmoinenSirpa Seppälä16BirdLife Keski-Suomi
2091KuopioAnne Kuhmonen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KuopioAntti Asikainen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KuopioArja Rajala16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KuopioMarja Pekkarinen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KuopioMervi Lammela16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KuopioSari Klemola16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091KuortaneAnneli Aho16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091KuortaneMarja Luomaranta16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091KurikkaAri Luukkonen16Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2091KurikkaEira Sampola16Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2091KurikkaMarkku Leppinen16Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2091KuusamoPauliina Glad-Moilanen16Kuusamon Lintukerho
2091KuusamoPekka Veteläinen16Kuusamon Lintukerho
2091KuusamoSaila Kaikkonen16Kuusamon Lintukerho
2091KyyjärviRiitta Tuukkanen16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091LahtiHeikki Saxberg16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091LahtiMira Varemo16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091LahtiSeppo Huttunen16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091LahtiTiinamaija Lammi16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091LaihiaPirkko Tuominen16Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2091LaitilaTauno Tuuna-Väiskä16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091LapuaKari Peräsalo16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091LaukaaHannu Sirén16BirdLife Keski-Suomi
2091LeppävirtaMartti Tuomainen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091LeppävirtaPertti Ruotsalainen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091LietoMikael Lindqvist16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091LietoPauli Ollikka16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091LietoSatu Muurama16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091LiminkaPekka Ojala16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091LiperiAada Häyrinen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091LohjaArja Yliluoma16Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2091LohjaHeikki Ilaskari16Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2091LohjaSeija Lehtonen16Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2091LoimaaTaina Kääntee16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091LoppiKirsti Laakso16BirdLife Kanta-Häme
2091LoppiLeila Aaltonen16BirdLife Kanta-Häme
2091LoppiMirja Eronen-Laine16BirdLife Kanta-Häme
2091LoppiPetri Ylänkö16BirdLife Kanta-Häme
2091LoviisaKatarina Åström16Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2091LumijokiHilkka Vainikainen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091LuumäkiAnnika Miettinen16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091MerikarviaMinna Tuominen16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091MikkeliPaula Ristiranta16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091MuhosRaija Ikonen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091MuhosReijo Sallinen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091MustasaariSinikka Markus16Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2091MyrskyläIsmo Jokinen16Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2091MäntyharjuEila Puhakka16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091NaantaliAnu Kärki16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091NaantaliTarja Uotila16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091NivalaPirjo Helander16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091NokiaHeini Still16BirdLife Pirkanmaa
2091NokiaMarja Palomäki16BirdLife Pirkanmaa
2091NurmesHanna Harju16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091NurmesPiia Pesonen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091NurmesTeija Heinonen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091NurmijärviAntti Lepistö16Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2091NurmijärviKimmo Helminen16Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2091NurmijärviMarkus Moberg16Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2091OrimattilaJuho Hakala16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091OrivesiPertti Kukkola16BirdLife Pirkanmaa
2091OuluAhti Sipola16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluAnne Karttimo-Mäkynen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluAnneli Illikainen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluHanna Nieminen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluJaana Karjalainen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluKalle Hyry16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluKari Ollila16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluMika Kakko16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluSaija Kotila16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OuluSinikka Niemelä16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091OutokumpuVeijo Kinnunen16Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091PadasjokiEero Hörhä16Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2091ParikkalaJaana Pitkänen16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091PieksämäkiLeena Toimi16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091PihtipudasRiitta Leinonen16BirdLife Keski-Suomi
2091PirkkalaVeikko Oksanen16BirdLife Pirkanmaa
2091PoriAnnu Vatanen16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091PoriJarmo Taponen16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091PoriMatti Kulmala16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091PoriRaija Sandberg16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091PoriRitva Lasonen16Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2091PorvooSinikka Perkiö16Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2091PudasjärviPirkko Pintamo-Kenttälä16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091PuolankaKristine von Denffer16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091PuumalaAri Korppinen16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091PyhäjärviMirva Vihavainen16BirdLife Keski-Pohjanmaa
2091PyhärantaJaana Lepistö16Rauman Seudun Lintuharrastajat
2091PälkäneOuti Saario16BirdLife Pirkanmaa
2091PälkäneSanna Moilanen16BirdLife Pirkanmaa
2091RaaheEila Meriläinen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091RaaseporiJouni Forsell16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091RaisioJorma Kivistö16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091RaisioMatias Rekikoski16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091RaumaAnne Lehtosola16Rauman Seudun Lintuharrastajat
2091RautavaaraTeuvo Karppa16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091RautjärviMaarit Sinkkonen16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091RiihimäkiEija Linnavirta16BirdLife Kanta-Häme
2091RovaniemiJuha Pantsar16Lapin lintutieteellinen yhdistys
2091RovaniemiKaarina Mella-aho16Lapin lintutieteellinen yhdistys
2091RovaniemiKari Ruokanen16Lapin lintutieteellinen yhdistys
2091RovaniemiMirja Pekkala16Lapin lintutieteellinen yhdistys
2091RuokolahtiJussi Melto16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091RuokolahtiPirjo Lahdensivu16Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2091RuovesiEija Peltonen16BirdLife Pirkanmaa
2091RuovesiToivo Tapio16BirdLife Pirkanmaa
2091SaloArja Haklin16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SaloTaru Ahonen16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SaloTuire Yrttiaho16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SastamalaArvo Sirkiä16BirdLife Pirkanmaa
2091SastamalaIrma Passi16BirdLife Pirkanmaa
2091SastamalaOlli-Pekka Isomäki16BirdLife Pirkanmaa
2091SavonlinnaAri Luukkainen16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091SavonlinnaSäde Kallionen-Ahonen16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091SeinäjokiJari Sippola16Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2091SiikajokiMarjatta Keskitalo16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091SiikajokiSeija Stenudd16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091SiikalatvaHannu Tervo16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091SipooKeijo Ikäheimonen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091SipooPäivi Pättiniemi16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091SiuntioKarita Meling16Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2091SomeroMarkku Säteri16Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2091SonkajärviAnja Tuovinen16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091SotkamoTapio Laine16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SulkavaKatriina Aitokari16Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2091SuomussalmiHeli Helttunen16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SuomussalmiMaija Sirviö16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SuomussalmiMargit Kela16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091SuomussalmiTuija Kemppainen16Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2091TaivalkoskiTarja Nissi16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091TampereEero Savolainen16BirdLife Pirkanmaa
2091TampereHeidi Niemelä16BirdLife Pirkanmaa
2091TampereLouhi Meresmaa16BirdLife Pirkanmaa
2091TamperePäivi Vuorela16BirdLife Pirkanmaa
2091TampereTeuvo Nyberg16BirdLife Pirkanmaa
2091TampereTimo Paasikoski16BirdLife Pirkanmaa
2091TampereTytti-Leena Paakkunainen16BirdLife Pirkanmaa
2091TornioPäivi Risto16Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2091TornioTuula Seppänen16Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2091TurkuJyrki Peltonen16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091TurkuOuti Kauppi16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091TurkuPekka Tarkiainen16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091TuusulaHanna Lipiäinen16Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2091TuusulaLeena Huurinainen16Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2091UtajärviJouko Väyrynen16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091UtajärviSami Jutila16Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2091UurainenSanna Moisio16BirdLife Keski-Suomi
2091UusikaupunkiIiris Ahvenainen16Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2091ValkeakoskiJouni Jokilaakso16BirdLife Pirkanmaa
2091ValkeakoskiLeena Sironen16BirdLife Pirkanmaa
2091VantaaMarjukka Modig16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091VantaaPeter Örthén16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091VesilahtiRisto Mikkola16BirdLife Pirkanmaa
2091VieremäMerja Vidgren16Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2091VihtiIrma Lehmusvaara16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091VihtiJouko Mönttinen16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091VihtiOuti Keski-Lahti16Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2091YlöjärviKimmo Kalliomäki16BirdLife Pirkanmaa
2336AskolaAnne Mäkelä15Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2336AuraSirpa Junikka15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336EspooAila Holopainen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336EspooJuhani Apunen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336EspooMia Svärd15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336EspooTom Lindroos15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336EuraPertti Nurminen15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336EuraSusanna Antonen15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336EurajokiRiikka Ritala-Laaksonen15Rauman Seudun Lintuharrastajat
2336HailuotoJuha Pulkkinen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336HaminaHeljä Nopanen15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336HankoMaj-Lis Ronikonmäki15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HeinolaRiitta H.15Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2336HelsinkiEeva Vesterinen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HelsinkiJanne Tiukkanen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HelsinkiKatri Karvonen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HelsinkiLeni Palminkoski-Pihlamo15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HelsinkiMinttu Ahlstedt15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HelsinkiTarja Turunen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336HollolaAnitta Lahtinen15Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2336HuittinenKirsi Mattila15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336HämeenkyröKristiina Rantasalo15BirdLife Pirkanmaa
2336HämeenkyröVeera Uusitalo15BirdLife Pirkanmaa
2336HämeenlinnaMarkku Kallio15BirdLife Kanta-Häme
2336HämeenlinnaMervi Köninki15BirdLife Kanta-Häme
2336HämeenlinnaPäivi Jääskeläinen15BirdLife Kanta-Häme
2336HämeenlinnaSirpa Lepistö15BirdLife Kanta-Häme
2336IiMirja Alasaarela15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336IiSisko Veijola15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336IiVoitto Lepinoja15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336IittiLeila Timgren15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336IkaalinenMervi Nieminen15BirdLife Pirkanmaa
2336IlomantsiTanja Hiltunen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336ImatraJouni Gardemeister15Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336ImatraUlla Lappalainen15Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336InariAnja Vest15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336InariAnne Karhu-Angeli15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336InariJan-Erik Tanhua15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336InariMax Bovellan15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336InkooKjell Gröning15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336JanakkalaRiitta Niskala15BirdLife Kanta-Häme
2336JoensuuAsta Hartikainen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336JoensuuHanna Kaartala15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336JoensuuPertti Heikura15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336JoensuuRitva Honkanen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336JoutsaRiikka Kontio15BirdLife Keski-Suomi
2336JuukaIrmeli Nykänen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336JuukaMelisa Nykänen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336JyväskyläAuli Meronen15BirdLife Keski-Suomi
2336JyväskyläPäivi Matilainen15BirdLife Keski-Suomi
2336JyväskyläVuokko Jansson15BirdLife Keski-Suomi
2336JämsäSirke Suoranta15BirdLife Keski-Suomi
2336JämsäTimo Wallenius15BirdLife Keski-Suomi
2336KaarinaMerja Ääri15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336KaarinaPirjo Kärki15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336KajaaniMaritta Romppainen15Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2336KajaaniMikko Keränen15Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2336KajaaniSirpa Haverinen15Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2336KalajokiEsa Juhola15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KalajokiRitva Jylhänlehto15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KangasalaElisa Valavaara15BirdLife Pirkanmaa
2336KangasalaMervi Savolainen15BirdLife Pirkanmaa
2336KankaanpääKari ja Mirka Ketko15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336KannusHelena Kiviniemi15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KannusMaija Kupsala15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KarkkilaTero Vanhanen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336KaustinenMerja Kykyri-Puumala15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KaustinenRaija Läspä15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KemiPetteri Kiili15Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2336KeminmaaIda Kreivi15Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2336KinnulaOssi Tuiikka15Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2336KirkkonummiAnnika Lindberg15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336KirkkonummiJukka Vidgren15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336KirkkonummiSami Hautakangas15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336KittiläAira Kyrö15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336KivijärviMinna Rintala15Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2336KokkolaAnne/kimmo Kallio15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KokkolaAri Nygård15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KokkolaIiris Korhonen15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KokkolaMiia Paasila15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KolariMaritta Pudas15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336KotkaAulikki Nygrén15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KotkaTuire Valjus15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaEija Tuovila15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaJuhani Välikivi15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaKeijo Siekkeli15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaMerja Hynynen15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaPäivi Salenius15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaSeppo Karppanen15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KouvolaSirkka Kittelä15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336KruunupyyBarbro Lillkåla15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KruunupyyJuha Junkala15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KruunupyySari Widjeskog15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336KuhmoinenJouko Narikka15BirdLife Keski-Suomi
2336KuopioAnne Halonen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336KuopioHannele Tyynelä-Vilhunen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336KuopioMaija Arffman15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336KuopioPirkko Jääskeläinen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336KurikkaTerhi Hakala15Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2336KurikkaTuija Väli-Torala15Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2336KustaviElina Monthan15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336KuusamoAsta Jaakkola15Kuusamon Lintukerho
2336KuusamoElsi Heikkinen15Kuusamon Lintukerho
2336LahtiRitva Mero15Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2336LaihiaRiikka Rastas15Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2336LappeenrantaJaana Uusipuro15Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336LapuaRiitta Rintamäki15Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2336LaukaaNiina Strömberg15BirdLife Keski-Suomi
2336LemiEeva Talka15Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336LempääläJasmin Kuikkaniemi15BirdLife Pirkanmaa
2336LempääläMaarit Ukonaho15BirdLife Pirkanmaa
2336LeppävirtaAnne Kolehmainen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336LeppävirtaMirja Savolainen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336LieksaTapio Vornanen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336LohjaAnnikki Simolin15Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2336LohjaLeena Henttinen15Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2336LohjaSatu Tarsa15Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2336LoimaaPirkko Hyvönen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336LoviisaFreya Lappalainen15Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2336MikkeliEsa Laurikainen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336MikkeliIrma Hirvonen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336MikkeliLeila Neuvonen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336MikkeliReija Itäkodes15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336MuhosAnni Mäkeläinen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336MuhosArto Väisänen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336MustasaariMarianne Loo15Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2336MäntsäläMarko Niemi15Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2336MäntsäläPauli Liukkonen15Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2336MäntyharjuJari Rantanen15Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2336MäntyharjuLeena Balac15Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2336MäntyharjuTarja Lampiluoto15Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2336NivalaTiina Leppimaa15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336NokiaEsa Mäkinen15BirdLife Pirkanmaa
2336NokiaJanne Salmela15BirdLife Pirkanmaa
2336NurmesLauri Kosonen15Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336NurmijärviHarri Paasimaa15Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2336OripääKatri Joukamo15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336OrivesiSusanna Mujunen15BirdLife Pirkanmaa
2336OuluAino Väänänen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluAnna-Maija Mikkonen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluAnu Lehto15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluArto Määttä15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluArto Viittanen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluHannele Laitinen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluJanne Hilli15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluLeea Järvi15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluMarkku Viitajylhä15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluMerja Riikola15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluPekka Hauru15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluPekka Kytömäki15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluTimo Tiilikainen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluTytti Palojärvi15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336OuluVeli Ylisassi15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336ParainenArja Hilska15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336ParainenBo Grhanholm15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336ParainenTuula Laine15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336PieksämäkiHenri Tähkänen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336PieksämäkiIrmeli Kärkäs15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336PieksämäkiMarja-Leena Härkönen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336PieksämäkiPäivi Vammelvirta15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336PirkkalaMerja Kuisma15BirdLife Pirkanmaa
2336PirkkalaPirkko Virtanen15BirdLife Pirkanmaa
2336PoriKirsi-Marja Grönlund15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336PoriLeena Liljeroos15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336PoriPekka Keskimäki15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336PoriSirpa Kynäslahti15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336PoriTuula Leino15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336PornainenMatti Linjala15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336PorvooLeena Hatakka15Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2336PosioJaana Sinkkonen15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336PuolankaRaija Heikkinen15Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2336PuumalaMinna Ritolahti15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336PyhtääSari Vairama15Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2336PyhäjärviArmi Leppänen15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336PyhäjärviMatti Hänninen15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336PyhäjärviRaija Karvonen15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336PyhäntäTarja Kyllönen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336PyhärantaSanna Uusi-Kraapo15Rauman Seudun Lintuharrastajat
2336PöytyäSari Heikkonen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336RaaheHanna Kankaala15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336RaaheMervi Pernu15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336RaahePaula Vainio15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336RaaseporiErkki Tietäväinen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336RaaseporiHannele Lemström15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336RaaseporiKenneth Bäckroos15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336RaisioEsko Suominen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336RaisioPetri Salonen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336RantasalmiUlla Luostarinen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336RanuaRitva Knuuti15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336RaumaTiina-Liisa Nietola15Rauman Seudun Lintuharrastajat
2336RiihimäkiEila Gustafsson15BirdLife Kanta-Häme
2336RiihimäkiRiitta Lukio15BirdLife Kanta-Häme
2336RiihimäkiSini Väisänen15BirdLife Kanta-Häme
2336RiihimäkiSirpa Tanskanen15BirdLife Kanta-Häme
2336RistijärviSusanna Kaikkonen15Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2336RovaniemiIrmeli Ahola-Tuisku15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336RovaniemiLeena Alaraatikka15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336RovaniemiLeena Peuraniemi15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336RovaniemiOlli Sälevä15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336RuovesiEija Autio15BirdLife Pirkanmaa
2336RuskoKalervo Suomela15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaarijärviSari Ahonen15BirdLife Keski-Suomi
2336SallaMirja Väliahdet15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336SaloMaritta Ruikka15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaloMarkku Junnila15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaloNina Loikkanen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaloPaula Laine15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaloSari Salminen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaloTamás Alföldi15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SaloTiina Karvonen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SastamalaArja Pehula15BirdLife Pirkanmaa
2336SauvoJuhani Virta15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336SavitaipaleRaili Suutari15Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2336SavonlinnaJuha Lajunen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336SavonlinnaKirsi Nikulainen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336SavonlinnaLeena Kokkonen15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336SavonlinnaMarkku Iskala15Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2336SeinäjokiPäivi Suuronen15Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2336SiikalatvaRaija Väänänen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336SiikalatvaTuula Leiviskä15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336SipooSari Ryhänen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336SipooÅke Wallenius15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336SodankyläTimo Häätylä15Lapin lintutieteellinen yhdistys
2336SonkajärviJuho Laasonen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336TampereAnsa Lehtinen15BirdLife Pirkanmaa
2336TampereJarkko Mäkineva15BirdLife Pirkanmaa
2336TampereMaija Kuparinen15BirdLife Pirkanmaa
2336TamperePetri Kuusela15BirdLife Pirkanmaa
2336TeuvaLeila Antila15Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2336ToivakkaJasmine Savallampi15BirdLife Keski-Suomi
2336TurkuArja Nieminen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TurkuElina Koivisto15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TurkuHelena Koilisranta15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TurkuJoska Laine15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TurkuMaija Hautera15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TurkuMauri Juntti15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TurkuTuija Kinnari15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336TuusniemiKauko Pitkänen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336TuusniemiRaija Vaittinen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336TyrnäväLauri Manninen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336UlvilaKaija Saarenmaa15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336UlvilaMervi Ruoho15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336UlvilaTeppo Palonen15Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2336UtajärviAri Ojanaho15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336UtajärviPirkko Keinänen15Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2336UusikaupunkiMarita Hyvönen15Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2336VaalaBertta Ratava15Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2336VantaaAnne Pudas15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336VantaaMarkku Kihlman15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336VantaaMarko Vanhatalo15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336VantaaSari Granholm15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336VarkausLauri Sormunen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336VarkausTyyne Kauhanen15Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2336VeteliJouko Tunkkari15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336VihtiHannele Nyman15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336VihtiSari Lahti15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336VihtiSeija Tarvainen15Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2336ViitasaariMarko Pelkonen15BirdLife Keski-Suomi
2336VimpeliAri Katajamäki15Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2336YlivieskaUlla-Mari Kivi15BirdLife Keski-Pohjanmaa
2336YlöjärviKatja Salminen15BirdLife Pirkanmaa
2336YlöjärviTarja Hirvonen15BirdLife Pirkanmaa
2336ÄänekoskiElina Monthan15BirdLife Keski-Suomi
2599AkaaRaimo Raevaara14BirdLife Pirkanmaa
2599AsikkalaEija Lilleberg14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599EspooEsa Kokka14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EspooLeena Neuvonen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EspooLiisa Winqvist14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EspooMatti Takala14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EspooPekka Niemi14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EspooRitva Hämäläinen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EspooTimo Hytinantti14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599EuraHanna Tuominen14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599EuraJanne Färm14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599EuraOuti Wiik14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599EuraTeija Ojala14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599EvijärviMarlene Granvik14Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2599HaapavesiMaritta Pohtila14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599HailuotoKaroliina Kikuchi14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599HaminaAulikki Pitkänen14Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2599HaminaSisko Lappalainen14Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2599HattulaInto Heino14BirdLife Kanta-Häme
2599HelsinkiLeena Timonen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599HelsinkiPekka Johansson14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599HelsinkiTaru Puurtinen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599HelsinkiTimo Hiltunen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599HelsinkiVesa Lilja14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599HuittinenAnita Junttila14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599HyvinkääAnita Heino14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599HyvinkääMervi Huotari14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599HyvinkääPentti Kuusinen14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599HämeenkyröPirjo Loimusalo14BirdLife Pirkanmaa
2599HämeenlinnaAili Virkki14BirdLife Kanta-Häme
2599HämeenlinnaJaana Sormunen14BirdLife Kanta-Häme
2599HämeenlinnaJaana Tirri14BirdLife Kanta-Häme
2599HämeenlinnaKatja Lehmusto14BirdLife Kanta-Häme
2599HämeenlinnaTuula Anttila14BirdLife Kanta-Häme
2599IiEija Alaraasakka14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599IiSeija Anttila14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599IlomantsiPekka Miettinen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599IlomantsiTauno Kontturi14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599ImatraJukka Kosonen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599ImatraMarko Mattinen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599ImatraPäivi Nostolahti14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599ImatraVeikko Timonen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599InariMinna Saarinen14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599InariPekka Harju14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599InariPekka Kokkonen14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599IsojokiSirkku Mukkala14Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2599JoensuuErkki Lappalainen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599JoensuuHannu Härkönen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599JoensuuMatti Junninen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599JoensuuPirjo Huusko14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599JoensuuSirkku Turunen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599JokioinenKaisu Tantarimäki14Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2599JokioinenMarja Loukkola14Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2599JuupajokiArja Larsson14BirdLife Pirkanmaa
2599JyväskyläHeikki Kosonen14BirdLife Keski-Suomi
2599JyväskyläLiisa Suni14BirdLife Keski-Suomi
2599JyväskyläVirpi Naappi14BirdLife Keski-Suomi
2599JämijärviMarkku Haavisto14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599JärvenpääAnja Arola14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599JärvenpääOlavi Kurttio14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599JärvenpääRiitta Kallio14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599KaarinaEija Nordberg14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KaarinaHanna Saari14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KaarinaKirsi Alipirjelä14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KajaaniAri Jokelainen14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KajaaniRiitta Heikura14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KajaaniTanja Ikävalko14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KajaaniTarja Törrö14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KalajokiKaisu Manninen14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KalajokiKalevi Humalajoki14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KalajokiSusanna Vuotila14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KangasniemiNina Kallio14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599KangasniemiOuti-Katariina Akkanen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599KankaanpääAnssi Kahari14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599KarkkilaPirkko Kemppi14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599KaskinenNina Filpus14Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2599KauhajokiSusanna Kaitamäki14Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2599KaustinenHeini Aspfors14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KaustinenVirpi Harju14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KempeleLeila Puurunen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599KempeleMaija-Liisa Glad14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599KeravaAshley Selby14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599KeuruuMira Laine14Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2599KirkkonummiHenry Vallius14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599KirkkonummiSeija Näsilä14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599KiteeLeena Kostamo14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599KivijärviKalle Koskinen14Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2599KokkolaPatrik Ravall14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KokkolaSeija Kurten14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KotkaAri Airola14Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2599KotkaIrma Airola14Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2599KouvolaUlla Hallapuro14Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2599KruunupyyKarin Skog14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KruunupyyStina Hallman14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599KuhmoAnne Pääkkönen14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599KuopioAapo Lassila14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599KuopioSari Koistinen14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599KurikkaHeidi Pajuluoma14Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2599KurikkaHelena Kallio14Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2599KurikkaKirsi Viitamäki14Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2599KuusamoLea Iso-Möttönen14Kuusamon Lintukerho
2599KuusamoMarianne Niemi14Kuusamon Lintukerho
2599KuusamoMatti Matilainen14Kuusamon Lintukerho
2599KärköläReijo Juvonen14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599LahtiGunilla Repo14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599LahtiSenja Hynninen14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599LahtiTaisto Varpa14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599LapinlahtiSaara Toivanen14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599LapinlahtiSuvi Rissanen14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599LappeenrantaEevaliisa Lahdenpohja14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaEssi Risu14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaHannele Manninen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaSenja Mustonen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaSeppo Härkönen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaSirpa Alatalo14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaTapani Toikka14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LappeenrantaTimo Nykänen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LemiEila Viskari14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LeppävirtaHannamari Ahokivi14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599LieksaAnna Nevalainen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LieksaPirjo Taponen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LieksaTuija Purmonen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599LietoKimmo Rantanen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599LietoMarja Rajalampi14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599LiminkaKyösti Tolvanen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599LohjaEija Grönberg14Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2599LohjaNoora Mettinen14Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2599LoimaaAnja Simola14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599LoimaaJukka Jokinen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599LoviisaBörje Rikberg14Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2599LumijokiKaarina Greus14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599LuumäkiIida Korhonen14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599MarttilaJukka Vilhonen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599MikkeliHarri Immonen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599MikkeliKirsi Miettinen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599MikkeliPäivi Martikka14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599MikkeliTiia Valtonen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599MuhosKaisu Hiltunen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599MultiaJouko Laine14Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2599MuonioYrjö Perkkiö14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599MuurameSatu Rajala14BirdLife Keski-Suomi
2599MynämäkiPekka Karppinen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599Mänttä-VilppulaLiisa Alaste14Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2599NaantaliAnne Lainio14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599NaantaliPiia Volotinen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599NivalaJyrki Liikanen14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599NivalaReino Jortikka14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599NokiaJuha Vainio14BirdLife Pirkanmaa
2599NokiaJukka Rinne14BirdLife Pirkanmaa
2599NurmesAnna-Liisa Pelo14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599NurmijärviAnne Palm14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599OrimattilaElise Pokkinen14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599OulainenRiitta Ainasoja14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluAhti Pyörnilä14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluAnne Laine14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluHeidi Joensuu14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluJarmo Rusanen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluJohanna Wiman14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluKari Karppinen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluLaura Tuomikoski14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluLaura Törmälä14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluNiina Järvikivi14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluRiika Lantto14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluSanna Torniainen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluTaisto Sarkkinen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluUlla-Maija Ruotsalainen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluViljo Leiviskä14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599OuluVuokko Kervinen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599PadasjokiSirkka Saarinen14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599PaimioRiitta Helenius14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599PelkosenniemiPasi Lehikoinen14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599PieksämäkiAila Karjalainen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599PieksämäkiSeija Haukka14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599PieksämäkiTuula Koponen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599PielavesiSeppo Tikkanen14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599PirkkalaSeppo Hirvonen14BirdLife Pirkanmaa
2599PolvijärviRaili Piiroinen14Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599PoriPirjo Mäkitalo14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599PornainenPäivi Kinnunen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599PorvooMari Äyräväinen14Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2599PorvooPäivi Fransman14Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2599PudasjärviHarri Pulli14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599PuumalaTiina Suni14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599PyhäjokiRaimo Impola14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599RaaheAarne Myllylä14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599RaaheArto Sippala14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599RaaheHeidi Pintamo-Kenttälä14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599RaaheMalla Piippo14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599RaaseporiJenni Möller14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599RaisioMinna Kärpijoki14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599RaisioRauno Riuttanen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599RaisioTiina Mahlamäki14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599RanuaJouni Lindroos14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599RaumaVilma-Liina Sjölund14Rauman Seudun Lintuharrastajat
2599ReisjärviHeimo Niinimäki14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599RovaniemiOuti Rautajoki14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599RovaniemiTuula Saraniemi14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599RuokolahtiJukka Tuosa14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599RuokolahtiMikko Värtö14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599RuskoTenho Uttula14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SaarijärviMarjatta Hyvärinen14BirdLife Keski-Suomi
2599SallaTanja Salovaara14Lapin lintutieteellinen yhdistys
2599SaloAntero Peijonen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SaloIrja Parkkonen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SaloJani Rivinoja14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SastamalaArja Pajunen14BirdLife Pirkanmaa
2599SavonlinnaHeimo Kokkonen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599SavonlinnaKaarina Immonen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599SavonlinnaLisbet Laukkanen14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599SiikalatvaAnneli Nevala14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599SiuntioTeppo Vapaavalta14Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2599SomeroOlavi Löfgren14Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2599SonkajärviEija Kainulainen14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599SotkamoIlma Mustonen14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SotkamoMarja Korhonen14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SotkamoMarja-Liisa Ojavuo14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SulkavaJonna-Maija Harju14Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2599SuomussalmiMirva Mäkeläinen14Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2599SysmäArja Tenhunen14Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2599SäkyläJouni Maanpää14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599SäkyläMarkku Asara14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599TaipalsaariTiina Kurki14Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2599TammelaPekka Pöyhönen14Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2599TampereJenku Piesanen14BirdLife Pirkanmaa
2599TampereKari Ylijoki14BirdLife Pirkanmaa
2599TampereSinikka Valtanen14BirdLife Pirkanmaa
2599ToholampiEeva-Liisa Virkkala14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599ToivakkaJorma Aaltonen14BirdLife Keski-Suomi
2599TornioEija Lehtimäki14Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2599TurkuAnne Cederlöf14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TurkuAri Hyytiäinen14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TurkuCatherine Peltola14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TurkuJoonas Tavisalo14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TurkuMatti Erjomaa14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TurkuPirjo Parras14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TurkuSirpa Kallio14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599TuusulaJorma Viitaja14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599TuusulaPentti Varis14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599TuusulaSalme Kaltto14Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2599UlvilaJari Nurmi14Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2599UtajärviAino Väisänen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599UtajärviAiri Suorsa14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599UtajärviJouni Itkonen14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599UtajärviKari Holappa14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599UtajärviSeija Jutila14Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2599UurainenSeija Eklund14BirdLife Keski-Suomi
2599UusikaupunkiLeena Kiikka14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599UusikaupunkiSimo Siloranta14Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2599VaasaJyrki Sorsa14Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2599VaasaNina Ahola14Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2599ValkeakoskiTanja Lahtinen14BirdLife Pirkanmaa
2599VantaaAnnukka Uusi-Eskola14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599VantaaMika Kinnunen14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599VantaaPauli Vuori14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599VantaaRosanna Lindgren14Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2599VarkausLasse Ropponen14Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2599VesilahtiSini Saren14BirdLife Pirkanmaa
2599VeteliLeea Tunkkari14BirdLife Keski-Pohjanmaa
2599VirolahtiSusanna Rantala14Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2599YlöjärviSanna Leppänen14BirdLife Pirkanmaa
2599YlöjärviSirpa Kivimäki14BirdLife Pirkanmaa
2599YpäjäMaija-Leena Laiho14Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2599ÄänekoskiRaili Linden14BirdLife Keski-Suomi
2862AkaaSeija Klemelä13BirdLife Pirkanmaa
2862AlajärviPauli Laasonen13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862AlavusAnu Viita-aho13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862AlavusMatti Helin13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862AlavusRitva Haveri13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862AlavusTimo Hakala13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862AsikkalaKristiina Vanhala-Selin13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862AskolaMarketta Friman13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862EspooEeva Niemistö13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862EspooRitva Laine13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862EuraSari Helander13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862ForssaKai Suonpää13Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2862ForssaTapio Rantanen13Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2862HaminaJenni Nevalainen13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862HartolaAnna Ruoppi13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HeinolaPirjo Peltomäki13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HeinolaPäivi Kaikkonen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HeinolaSari Tykkä13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HeinolaTarja Auvinen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HeinolaTerttu Paju13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HeinävesiTuula van Roosendaal13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862HelsinkiAntti Salla13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862HelsinkiAulikki Pitkänen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862HelsinkiIlkka Mäkelä13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862HelsinkiIris Heino13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862HelsinkiJenni Javanainen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862HelsinkiRaimo Lonka13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862HirvensalmiSami Melasniemi13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862HollolaMarkku Saarinen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HollolaTapio Saloranta13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862HyvinkääAnna Jungell13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862HämeenlinnaPekka Perttula13BirdLife Kanta-Häme
2862IiVäinö Kaikkonen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862IisalmiArja ja Reijo Komu13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862IisalmiSari Kettunen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862ImatraAri Keltanen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862ImatraElla Heino13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862ImatraMaarit Laaksonen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862ImatraMaiju Liutu13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862ImatraPirjo Lampi13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862ImatraTuula Jousinen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862InariTuuli Tuovinen13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862InkooKaisa Kupias13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862InkooMaarit Nykänen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862JanakkalaTytti Kekki13BirdLife Kanta-Häme
2862JoensuuAlli Pekkarinen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JoensuuEeva Kivi-Etelätalo13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JoensuuJere Hännikäinen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JoensuuMarkku Hurskainen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JoensuuTapio Piipponen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JoensuuTuire Pasanen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JuukaJari Gröndahl13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862JuvaHelena Eronen13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862JyväskyläAntero Ahola13BirdLife Keski-Suomi
2862JyväskyläAnu Turunen-Paloniemi13BirdLife Keski-Suomi
2862JyväskyläElina Välivaara13BirdLife Keski-Suomi
2862JyväskyläIrene Hallamäki13BirdLife Keski-Suomi
2862JämsäMaritta Paajanen13BirdLife Keski-Suomi
2862JämsäMatti Koivula13BirdLife Keski-Suomi
2862KaarinaKati Taiminen13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862KaarinaTimo Haukijärvi13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862KalajokiPäivi Sauvula13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862KangasalaElina Hirvonen13BirdLife Pirkanmaa
2862KangasalaMinna Koskinen13BirdLife Pirkanmaa
2862KangasalaUlla Ojanen13BirdLife Pirkanmaa
2862KannusTeija Tervo13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862KarijokiPaula Kurvinen13Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
2862KarkkilaHannu Öhman13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862KarviaAila Laurunen13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862KauhavaArto Ojala13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862KauhavaPauli Laukkonen13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862KaustinenSeppo Korvela13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862KemiAnnumaria Harjaluoma13Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2862KemiTerttu Kangas13Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2862KemiönsaariGöran Lejonmark13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862KeravaLauri Rahikainen13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862KinnulaJukka Kilpiä13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862KiuruvesiHannu Niskanen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862KokkolaMarkku Ahotupa13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862KolariArja Hietanen13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862KontiolahtiPirkko Surakka13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862KontiolahtiSanna Pölönen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862KotkaAnita Nyman13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KotkaTarja Koski13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KotkaTerhi Päivikki Rokkanen13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KotkaTiina Fyhr13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KotkaTuija Ljokkoi13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KouvolaAtte Ylätalo13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KouvolaElsi Pellinen13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KouvolaHeidi Mettälä13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KouvolaJaana Sistonen13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KouvolaTiina Blom13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862KruunupyyJukka Ylimartimo13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862KuopioAntti Mäntykoski13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862KuopioKerttu Ihalainen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862KuopioRisto Kontinen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862KuopioTimo Tapaninen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862KuopioTuula Rissanen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862KuusamoAnna-Leena Räty13Kuusamon Lintukerho
2862KuusamoKirsti Polo13Kuusamon Lintukerho
2862KuusamoReija Väinämö13Kuusamon Lintukerho
2862KuusamoSisko Halonen13Kuusamon Lintukerho
2862LahtiAnna-Liisa Lehtinen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862LahtiEira Ainalinpää13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862LahtiElina Lähdeaho13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862LahtiMarja Nyberg13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862LappeenrantaLiisa Huttunen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862LappeenrantaPasi Alho13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862LappeenrantaPekka Purasmaa13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862LaukaaArto Keinänen13BirdLife Keski-Suomi
2862LaukaaLeena Norrbacka13BirdLife Keski-Suomi
2862LempääläNina Hernesaho13BirdLife Pirkanmaa
2862LeppävirtaS. I.13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862LieksaVarpu Strengell13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862LietoMarke Takarautio13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862LiminkaMika Pulli13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862LohjaLiisa Aho13Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2862LohjaMarja-Riitta Ruokonen13Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2862LohjaPaula Nyman13Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
2862LoimaaAulis Mahlamäki13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862LoimaaLaila Virrasoja13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862LoviisaAila Rieppo13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862LoviisaIlpo Turunen13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862LuumäkiRiitta Matikainen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862LuumäkiTuula Sirén13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862LuumäkiUlla Torniainen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862MaskuGöran Hyöky13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862MikkeliMaria Lindborg13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862MikkeliMervi Niskanen13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862MäntsäläPäivi Karttunen13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862Mänttä-VilppulaAnne Vartiainen13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862Mänttä-VilppulaEija Jatkola13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862Mänttä-VilppulaSalme Luodelahti13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862MäntyharjuTuomo Riikonen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862NaantaliHeikki Hänninen13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862NaantaliTytti-Maria Uurasmaa13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862NivalaAnki Mäyrä13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862NivalaOuti Rajamäki13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862NokiaRiitta Särösalo13BirdLife Pirkanmaa
2862NokiaTaina Salonen13BirdLife Pirkanmaa
2862NurmesAila Puoskari13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862NurmijärviMartti Passi13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862NurmijärviSoile Simula13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862OrimattilaPäivi Simola13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862OulainenPelle Leskinen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluEija Tiiliharju13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluElina Heikkala13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluHannele Niiranen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluJaana Tahkokorpi13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluJuha Tyni13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluJussi Laukkala13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluKirsi Latola13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluKirsti Lehtinen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluLea Remes13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluLeila Jaakola13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluLiisa Kurvinen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluMari Tuppi13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluMarja Siurua13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluMarkku Karppinen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluMella Veijola13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluRaija Prokkola13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluRiitta Salovaara13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluSeppo Hoppania13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluTerhi Mustonen13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluTitta Timonen-Vesa13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OuluTuula Sipola13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862OutokumpuAnneli Martonen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862OutokumpuHannu Heinonen13Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862PadasjokiSirkka Virtanen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862PieksämäkiAnne Kauhanen13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862PirkkalaHertta Ahonen13BirdLife Pirkanmaa
2862PirkkalaMaija Aarnio13BirdLife Pirkanmaa
2862PoriEeva Heinonen13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862PoriJari Kuusiluoto13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862PoriVille Äijö13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862PorvooHannu Korhonen13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862PorvooMarja Bruun13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862PorvooSigrid Gillberg13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862PosioRaili Väinämö13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862PukkilaNina Muurimäki13Porvoon Seudun Lintuyhdistys
2862PuolankaTuula Väisänen13Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2862PyhtääMaarit Tuokko-Huttunen13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862PyhtääOlli Griinari13Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
2862PyhäjärviJaana Tikka13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862PyhäjärviOssi Turunen13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862PyhärantaPekka Muurinen13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RaaseporiEija Puumalainen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862RaaseporiPirjo Rissanen-Lohi13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862RaisioHelena Rusanen13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862RantasalmiMari Karppinen13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862RaumaHanna Rönty13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RaumaNora Engström13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RaumaPäivi Kartano13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RaumaReima Suominen13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RaumaTuula Hämäläinen13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RaumaTuula Lehtonen13Rauman Seudun Lintuharrastajat
2862RautjärviMarjukka Luukkonen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862RovaniemiJuhani Itkonen13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862RovaniemiKai Räme13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862RovaniemiLemmikki Ala-Poikela13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862RovaniemiPäivi Upola13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862RuokolahtiOlavi Rajala13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862RuokolahtiSari Pellinen13Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
2862SaarijärviEija Avonius13BirdLife Keski-Suomi
2862SaarijärviIrmeli Haring13BirdLife Keski-Suomi
2862SaloHelena Mäkelä13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862SaloHelena Suortti13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862SaloJohanna Lepistö13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862SaloJuha Pylkkänen13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862SavonlinnaRiitta Perden13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862SavonlinnaSirpa Siili13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862SavonlinnaTiina Montonen13Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
2862SavukoskiEila Ylilokka13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862SeinäjokiAntti Hiipakka13Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
2862SieviJaana Tuomi13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862SiilinjärviJukka Ruotsalainen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862SipooSari Viljakainen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862SipooVeera Piironen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862SodankyläJaana Halla-aho13Lapin lintutieteellinen yhdistys
2862SuomussalmiRauni Salmi13Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
2862SuonenjokiSander Salu13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862SysmäPirjo Heikkinen13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862SysmäUlla Alastalo13Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
2862TaivalkoskiElisa Määttä13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862TaivalkoskiHilkka Simola13Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
2862TammelaRiitta Väre13Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2862TampereMerja Hopeaharju13BirdLife Pirkanmaa
2862TamperePäivi Partanen13BirdLife Pirkanmaa
2862TampereTommi Vehkavaara13BirdLife Pirkanmaa
2862ToivakkaAnneli Kauppinen13BirdLife Keski-Suomi
2862TornioMarja Eronen13Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
2862TurkuJukka Salminen13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TurkuKaisa Leppänen13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TurkuMari Jäppilä13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TurkuMarja Sarmasto13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TurkuRiikka Saarimaa13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TurkuTanja Kiviruusu13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TurkuTiina Ihanakangas13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862TuusulaJenni Ahola13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862TuusulaPertti Saarentaus13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862TuusulaTuija Koljonen13Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
2862UlvilaAnne Rantanen13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862UlvilaKristiina Heinonen13Porin Lintutieteellinen Yhdistys
2862UrjalaJukka Peltonen13Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
2862UusikaupunkiSirkka-Liisa Autio13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862UusikaupunkiTapani Ellä13Turun Lintutieteellinen Yhdistys
2862VaasaMarita Koskinen13Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2862VaasaPertti Elo13Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
2862ValkeakoskiJuhani Aaltonen13BirdLife Pirkanmaa
2862ValkeakoskiSusan Varzeshkhah13BirdLife Pirkanmaa
2862VantaaErkki Hallila13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862VantaaInkeri Leena Marjatta Sirén13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862VarkausEija Impivaara13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862VesantoSirkku Markkanen13Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
2862VeteliMaarit Pulkkinen13BirdLife Keski-Pohjanmaa
2862VihtiJari Lehtinen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862VihtiJari Leino13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862VihtiSinikka Karjalainen13Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
2862ÄänekoskiMarjo Ahola13BirdLife Keski-Suomi
2862ÄänekoskiPentti Maukonen13BirdLife Keski-Suomi
2862ÄänekoskiTarja Hakala-Koivusalo13BirdLife Keski-Suomi
3123AlajärviTaina Erkkilä12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123AsikkalaOlavi Blomster12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123AsikkalaSeppo Lindqvist12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123AuraSatu Puhakka-Nuolemo12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123EspooHelena Immonen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123EspooIlkka Teräs12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123EspooMikko Nykyri12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123EspooMonica Qvickman-Paltschik12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123EspooRiitta Pietiläinen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123EspooSauli Ylikylä12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123EuraAnita Raittinen12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123HaapavesiJukka Nurkkala12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123HaapavesiSakari Salmela12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123HaminaPirjo Kuukka12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123HeinolaJanne Norolampi12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123HelsinkiJaana Räsänen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123HelsinkiMarjut Lehto12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123HelsinkiMerja Forsman12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123HelsinkiPaula Baardsen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123HelsinkiTuulikki Nikula12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123HirvensalmiMaarit Uskelin12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123HollolaJukka Kalliokoski12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123HumppilaTeija Rämö12Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3123HyvinkääAngel Lopez12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123HyvinkääKari Kuusimurto12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123HämeenlinnaAnna-Marja Lampela12BirdLife Kanta-Häme
3123HämeenlinnaLeena Lakee12BirdLife Kanta-Häme
3123HämeenlinnaSusanna Mattila12BirdLife Kanta-Häme
3123IiAnita Erkkilä12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123IiVeikko Huovinen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123IlmajokiKari Välimäki12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123IlomantsiArmi Martiskainen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123InkooMikko Tiainen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123IsokyröErkki Huhtamäki12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123JoensuuKaija Immonen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JoensuuPekka Miettinen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JoensuuSakari Kekki12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JoensuuTenho Oinonen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JoensuuUlla Maija Nuortimo12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JokioinenMerja Kallio-Nygård12Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3123JuukaAnneli Puuronen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JuukaMiia Pennanen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123JyväskyläJere Hännikkälä12BirdLife Keski-Suomi
3123JyväskyläMikk Saarso12BirdLife Keski-Suomi
3123JyväskyläPekka Trogen12BirdLife Keski-Suomi
3123JyväskyläPäivi Häkkinen12BirdLife Keski-Suomi
3123JyväskyläSeppo Kosola12BirdLife Keski-Suomi
3123JyväskyläTimo Kuukkanen12BirdLife Keski-Suomi
3123JyväskyläUlla Ojanen12BirdLife Keski-Suomi
3123JärvenpääSarianne Mykrä12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123KaarinaJouko Salminen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KaarinaTuija Varjonen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KajaaniHanna Heikkinen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KajaaniMaija Komulainen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KajaaniOsmo Karppinen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KajaaniPentti Kauranen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KalajokiSeveri Ojala12BirdLife Keski-Pohjanmaa
3123KalajokiTanja Rautio12BirdLife Keski-Pohjanmaa
3123KangasalaJukka Svärd12BirdLife Pirkanmaa
3123KangasalaPekka Valtonen12BirdLife Pirkanmaa
3123KankaanpääMari Heinonen12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123KankaanpääTuija Valli-Berglund12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123KannonkoskiAnne Hänninen12BirdLife Keski-Suomi
3123KarkkilaVirpi Laurila12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123KarstulaHannu Kankaanpää12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123KauniainenSanna-Mari Pekkalin12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123KemiIlkka Korpela12Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3123KemijärviTellervo Heikkilä12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123KempeleMaija Aalto12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123KempeleMinna Vaihoja12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123KeravaTuula Ryhänen12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123KeuruuJaana Kiiveri12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123KeuruuLea Pekkanen12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123KeuruuMerja Salmijärvi12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123KihniöTeppo Säilä12BirdLife Pirkanmaa
3123KirkkonummiEija Mikkola12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123KirkkonummiEveliina Naumanen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123KirkkonummiKari Kandell12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123KirkkonummiNina Kangas12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123KiteeSeppo Sipilä12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123KittiläMatti Kurtakko12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123KittiläPaula Lehtonen12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123KolariHeli Kaulanen12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123KolariJari Lehti12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123KonnevesiPauli Dart12BirdLife Keski-Suomi
3123KontiolahtiJorma K. Kankainen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123KontiolahtiRisto Hämäläinen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123KorsnäsTerhi Ala-Nikkola12Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KotkaMerja Tiitinen12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaJouko Pahlama12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaKaija Liljanto-Tarhio12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaKirsi Karhu12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaKirsi Kujala12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaMarkku Seppälä12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaPinja Porkka12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KouvolaSari Kopra12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123KuhmoinenHannu Eskola12BirdLife Keski-Suomi
3123KuopioJohanna Yletyinen12Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3123KuopioKaroliina Sorsa12Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3123KuopioTuulevi Ovaska12Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3123KurikkaEeva Viitanen12Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3123KurikkaTaina Halkola12Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3123KustaviRea Nisula12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KustaviRisto Hurme12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123KuusamoAnitta Tauriainen12Kuusamon Lintukerho
3123KuusamoLeila Heikkilä12Kuusamon Lintukerho
3123LahtiAnnukka Linninen12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123LahtiJouko Nurminen12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123LahtiPiia Nuutinen12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123LahtiPirjo Salo12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123LappajärviKatri Kangastie12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123LappeenrantaLiisa Koivurinne12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LappeenrantaMarja Koo12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LappeenrantaMarja Räsänen12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LappeenrantaRitva Nuppunen12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LappeenrantaSeija Rajaviita12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LappeenrantaTero Korhonen12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LaukaaAnneli Lappalainen12BirdLife Keski-Suomi
3123LaukaaMinna von Becker12BirdLife Keski-Suomi
3123LaukaaUlla Lindqvist12BirdLife Keski-Suomi
3123LempääläKatri Kuumola12BirdLife Pirkanmaa
3123LempääläLinnea Aitokari12BirdLife Pirkanmaa
3123LempääläMari Wuoti12BirdLife Pirkanmaa
3123LempääläTerhi Mattila12BirdLife Pirkanmaa
3123LieksaAnu Härkönen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LieksaAsko Janhunen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LieksaLea Hirvikallio12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LietoAnna-Riitta Palmu12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123LiperiLea Kallinen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123LoimaaTuija Vihervirta12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123LumijokiJaana Kauppi12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123MaarianhaminaMirjam Lukola12Ålands fågelskyddsförening
3123MaskuSirpa Tonder-Vainio12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123MerijärviTimo Tanska12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123MikkeliRiitta Kiljunen12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123MuhosSirpa Kemppainen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123MustasaariMarjatta Ratilainen12Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3123MuurameAntti Kainulainen12BirdLife Keski-Suomi
3123MuurameMiia Jämsén12BirdLife Keski-Suomi
3123MyrskyläHannele Käenaho-Virtala12Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3123Mänttä-VilppulaAiri Tamminen12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123Mänttä-VilppulaTanja Julkunen12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123MäntyharjuAnne Mykkänen12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123NaantaliHeikki Junnila12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123NaantaliLauri Vuori12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123NaantaliOlli Jakobsson12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123NokiaAnne Mukka12BirdLife Pirkanmaa
3123NurmijärviPauli Pulkkinen12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123NurmijärviRitva Rantanen12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123OrimattilaRaimo Malinen12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123OrimattilaSara Inkinen12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123OrimattilaTarja Haataja12Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3123OrivesiMika Lemmetty12BirdLife Pirkanmaa
3123OrivesiMilla Honkarinta12BirdLife Pirkanmaa
3123OrivesiRiina-Kaisa Ruokola12BirdLife Pirkanmaa
3123OuluArja Holtinkoski12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluArja Kopola12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluIrja-Liisa Turunen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluKatriina Lipponen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluLeila Kaikkonen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluMarja Karlsberg12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluMarjatta Koret12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluMarkku Koskela12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluMatti Hämäläinen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluPentti Komulainen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluPirkko Tulpán12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluRaija Höök12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluRauno Korolainen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluSamuli Toiviainen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OuluTarja Karjalainen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123OutokumpuLiisa Havukainen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123PaimioAnne Kallioniemi12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123PaltamoPekka Lukkari12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123ParainenAri Hinttu12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123ParainenKari Pietiläinen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123PelloHannele Niemi12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123PieksämäkiMerja Poikolainen12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123PieksämäkiTarja Riikkilä12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123PielavesiTuulikki Jauhiainen12Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3123PietarsaariVili Mäkinen12BirdLife Keski-Pohjanmaa
3123PihtipudasAsta Paananen12BirdLife Keski-Suomi
3123PirkkalaEija Somero12BirdLife Pirkanmaa
3123PirkkalaSirkka Arkkola12BirdLife Pirkanmaa
3123PomarkkuPäivi Nordlund12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123PoriJorma Pihlajamäki12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123PoriUlla Haapasalo12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123PorvooAnn-Britt Grönroos12Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3123PuolankaAnne Hiltunen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123PuumalaEija Pukarinen12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123PyhtääMinna Repo12Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3123PälkäneHeini Nyström12BirdLife Pirkanmaa
3123PöytyäAnu Törrönen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123PöytyäArto Halonen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123RaaheRaili Patanen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123RaaheSirkka-Liisa Tähjänjoki12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123RanuaAnja Salo12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RanuaHelvi Tervonen12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RaumaIiro Hyrsky12Rauman Seudun Lintuharrastajat
3123RaumaIrene Salo12Rauman Seudun Lintuharrastajat
3123RistijärviSalla Heikkinen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123RovaniemiAnja Hannula12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RovaniemiMarjaana Vuontisjärvi12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RovaniemiSanna Mella-aho12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RovaniemiSirpa Karvonen12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RovaniemiTeija Rauhala12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123RuokolahtiPirjo Sikiö12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123RuokolahtiSari Lappalainen12Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123RuovesiKatriina Keskitalo12BirdLife Pirkanmaa
3123SaarijärviKatja Siistonen12BirdLife Keski-Suomi
3123SastamalaLeen Kaipainen12BirdLife Pirkanmaa
3123SastamalaPirkko Vastaranta12BirdLife Pirkanmaa
3123SavonlinnaMatti Hirvonen12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123SavonlinnaPäivi Sairanen12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123SavonlinnaRitva Honkanen12Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3123SeinäjokiJaana Mäkinen12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123SipooStefan Härus12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123SipooTua Kapanen12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123SiuntioKirsi Partinen12Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3123SiuntioKristian Parviainen12Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3123SodankyläIlpo Alaniva12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123SodankyläSatu Karppinen12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123SoiniHelena Honkola12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123SotkamoAnneli Määttä12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123SotkamoTuulikki Rantahalvari12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123SotkamoVeera Härkönen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123SuomussalmiMarkku Kinnunen12Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3123TaivalkoskiMarkku Karjalainen12Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3123TampereAhti Tarikka12BirdLife Pirkanmaa
3123TampereGun Toivonen12BirdLife Pirkanmaa
3123TampereHanna Tuokila12BirdLife Pirkanmaa
3123TampereJarmo Ruusila12BirdLife Pirkanmaa
3123TampereMarketta Kivikoski12BirdLife Pirkanmaa
3123TampereRina Juntunen12BirdLife Pirkanmaa
3123TampereSalla Huhtala12BirdLife Pirkanmaa
3123TohmajärviPäivi Tolvanen12Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3123TornioKaarina Pöykkölä12Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3123TornioTaina Lehto12Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3123TurkuEsti Laaksonen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123TurkuMarkus Lahtinen12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123TurkuSoini Jakobsson12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123TurkuTiina Brusin-Liittola12Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3123TuusulaJarmo Koponen12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123TuusulaJukka Sinivaara12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123TuusulaKari Hoffren12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123TuusulaNina Haltsonen12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123TuusulaRisto Lahti12Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3123UlvilaPirkko Tomukorpi12Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3123UrjalaNina Mörsky12Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3123UtsjokiKaarina Lukkari12Lapin lintutieteellinen yhdistys
3123VaasaMia Huolman12Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3123VantaaPaavo Rousku12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123VihtiSeppo Hanhikorpi12Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3123VimpeliTaija Kamppila12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123VirratSeppo Ruohomäki12Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3123VöyriMaria Haldin-Pellas12Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3123YlivieskaMike Uusitalo12BirdLife Keski-Pohjanmaa
3123ÄänekoskiKalle Viljanen12BirdLife Keski-Suomi
3380AkaaKari Torkko11BirdLife Pirkanmaa
3380AkaaKatja Salminen11BirdLife Pirkanmaa
3380AlajärviLiisa Roponen11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380AsikkalaElse-Mari Stenstrand11Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3380AsikkalaMika Backman11Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3380EnontekiöTimo J. Leppänen11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380EspooEija Kaipainen-Perttula11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380EspooJani Nousiainen11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380EspooKalevi Kärpijoki11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380EspooLeila Partanen11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380EspooRitva-Liisa Suikkari11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380EuraHeidi Mäkipere11Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380EuraKari Hohkuri11Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380ForssaTuula Rauhala-Benuzzi11Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3380HaapavesiMaija-Liisa Rantanen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380HaminaPäivi Suortti11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380HankasalmiAnneli Leppänen11BirdLife Keski-Suomi
3380HattulaAnnamari Paimela-Wheler11BirdLife Kanta-Häme
3380HattulaIlkka Uusitalo11BirdLife Kanta-Häme
3380HausjärviChrister Lundqvist11BirdLife Kanta-Häme
3380HausjärviPasi Nykopp11BirdLife Kanta-Häme
3380HelsinkiHannele Spring11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HelsinkiHilkka Hellén11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HelsinkiKristiina Henriksén11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HelsinkiMarja Luoma11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HelsinkiOsmo Säisä11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HelsinkiSusanna Raute11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HelsinkiUlla Meromaa11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380HuittinenMerja Heliniemi11Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380HuittinenPirjo Tuominen011Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380HyvinkääHannu Solmari11Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3380HämeenlinnaAnne Reku11BirdLife Kanta-Häme
3380HämeenlinnaKirsi Pirinen11BirdLife Kanta-Häme
3380HämeenlinnaMarja-Leena Litmanen11BirdLife Kanta-Häme
3380HämeenlinnaMatti Salo11BirdLife Kanta-Häme
3380IiKatja Torvinen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380IiRaija Kähärä11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380IisalmiMarketta Mustonen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380IisalmiPekka Leskinen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380IkaalinenAnneli Kiiski11BirdLife Pirkanmaa
3380IlmajokiKaija Kytölä11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380ImatraKaija Siitonen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380InariMatti Sotaniemi11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380InariSeppo Kiiski11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380IsokyröLeena Mäki11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380JoensuuLauri Hyvärinen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380JoensuuMaija Virtanen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380JyväskyläErja Nieminen11BirdLife Keski-Suomi
3380JyväskyläKirsi Kiukkonen11BirdLife Keski-Suomi
3380JyväskyläMaarit Kinnunen11BirdLife Keski-Suomi
3380JyväskyläMarja-Liisa Huhta11BirdLife Keski-Suomi
3380JyväskyläMika Virta11BirdLife Keski-Suomi
3380JyväskyläPirkko Honkala11BirdLife Keski-Suomi
3380JyväskyläSuvi Kaura-aho11BirdLife Keski-Suomi
3380JämsäPirjo Peltonen11BirdLife Keski-Suomi
3380JämsäSeppo Kuoppala11BirdLife Keski-Suomi
3380JärvenpääAnja Tyrväinen11Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3380JärvenpääLeena Heino11Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3380JärvenpääPaula Saastamoinen11Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3380KalajokiPäivi Rohkimainen11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KangasalaPirjo Ojaniemi11BirdLife Pirkanmaa
3380KangasniemiTeija Romppanen11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380KannusRitva Kiviniemi11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KauhajokiHeli Hakosalo11Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3380KauhajokiMarkku Vierikko11Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3380KauhavaAki Kyllönen11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380KirkkonummiLiisa Pajari11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380KirkkonummiTarja Bruun-Järvenpää11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380KiteeMartti Hirvonen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380KiteeWilma Koo11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380KiuruvesiHeli Kämäräinen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380KokemäkiRegina Visuri11Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380KokkolaKatja Vapola11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KokkolaMaria Jylhä11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KokkolaSeppo Hakunti11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KokkolaTimo Joki11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KokkolaTina Hagqvist11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380KolariAnne Grip11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380KontiolahtiHeli Lavola11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380KontiolahtiUnto Hiltunen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380KotkaTino Turkia11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KouvolaAino Karvinen11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KouvolaIlkka Siukkola11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KouvolaJukka Pehkonen11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KouvolaKaarina Matilainen11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KouvolaKirsi Lautamatti11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KouvolaSakari Salojärvi11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380KuhmoinenTuula Rauhamäki11BirdLife Keski-Suomi
3380KuopioEija Suhonen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380KuopioElina Tuukkanen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380KuopioJukka Rissanen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380KurikkaLea Liukku11Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3380KurikkaMervi Aitola11Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3380KuusamoMari Klemettilä11Kuusamon Lintukerho
3380LapinlahtiMarkku Kasurinen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380LappeenrantaEija Rantanen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LappeenrantaIrja Suikki11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LappeenrantaKeijo Tiainen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LappeenrantaSirkku Kylliäinen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LappeenrantaSirpa Heinonen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LappeenrantaTellervo Jokinen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LempääläErkki Vigren11BirdLife Pirkanmaa
3380LempääläKaija Jonninen-Niilekselä11BirdLife Pirkanmaa
3380LeppävirtaSirpa Tarsa11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380LeppävirtaTytti Salmivainio11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380LietoAnne-Marjo Jokinen11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380LietoMirja Jakobsson11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380LietoVirpi Ullakonoja11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380LiperiHeli Koponen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380LohjaKirsi Heikkilä11Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3380LohjaMaria Yasemin Albekoglu11Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3380LohjaSuvi Laakso11Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3380LoimaaPirkko-Liisa Savo11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380LoviisaPeter Stenberg11Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3380LuumäkiEeva Pätäri11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380MaskuJaakko Aaltonen11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380MikkeliJuhapekka Heikkinen11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380MikkeliMari Pylvänäinen11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380MikkeliTuuli Olanterä11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380MuhosMervi Martikainen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380MuhosOsmo Seppänen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380MultiaTuula Salonen11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380MustasaariMerja Sandsyröm11Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3380MuurameTuula Ahopelto11BirdLife Keski-Suomi
3380NaantaliSatu Viljanen11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380NivalaMarketta Niemi11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380NokiaEeva Syvälahti11BirdLife Pirkanmaa
3380NurmesMarkku Holopainen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380NurmijärviJarmo Honkanen11Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3380OrimattilaMervi Lampola11Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3380OrivesiMaija-Leena Nisula11BirdLife Pirkanmaa
3380OulainenJaana Pyrrö11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluAnu Lapinlampi11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluEsa Hohtola11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluHanne Kokko11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluHelena Juntunen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluLiisa Lehtola11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluMarja Kauppila11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluMinna Hagelberg11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluRaimo Kemppanen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OuluRiitta Siira11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380OutokumpuLeena Parviainen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380PadasjokiIsmo Siponen11Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3380ParainenBjörn Lindholm11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380ParainenHeli Huotari11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380ParainenMaria Selänne11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380ParainenYlva Cederlöf11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380PelkosenniemiKaisu Siika-aho11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380PelloArja Tuomas11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380PelloSari Kainulainen11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380PetäjävesiPentti Talmila11BirdLife Keski-Suomi
3380PielavesiJuha Salmi11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380PielavesiSeija Kärkkäinen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380PietarsaariTaina Uusitupa11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380PirkkalaPauli Forsman11BirdLife Pirkanmaa
3380PolvijärviJouni Hirvonen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380PoriTimo Virtanen11Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380PorvooKatja Päivärinta11Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3380PorvooPia Kuivala11Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3380PudasjärviAsta Pesiö11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380PuolankaArvo Moilanen11Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3380RaaheKaisa Rimpiläinen11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380RaaseporiAnna Turunen11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380RaaseporiAnn-Britt Bergvik11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380RaaseporiMaria Holländer11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380RaaseporiMatts. Takolander11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380RaisioLiisa Ilmalahti11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380RaisioMikko Hirvonen11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380RanuaLea Ojala11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380RaumaJouni Palonen11Rauman Seudun Lintuharrastajat
3380RaumaTuula-Anneli Baas11Rauman Seudun Lintuharrastajat
3380RautjärviTiina Andelin11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380RiihimäkiMaj-Leena Luhtinen11BirdLife Kanta-Häme
3380RovaniemiMaaret Arffman11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380RovaniemiMarjo Räme11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380RovaniemiTaina Eeva-Liisa Pallari11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380RovaniemiTaina Kaarlela-Leiviskä11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380RovaniemiTeuvo Fagerström11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380RuokolahtiPentti Lahdensivu11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380SaarijärviAnja Peränen11BirdLife Keski-Suomi
3380SaarijärviManrja Kauramäki11BirdLife Keski-Suomi
3380SaloHanna Friberg11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SaloIlkka Puro11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SaloIrma Korpi11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SaloJanne-Veikko Muuri11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SastamalaEsa Mäkinen11BirdLife Pirkanmaa
3380SastamalaSamuel Mäkelä11BirdLife Pirkanmaa
3380SavitaipaleJussi Siltamaa11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380SavonlinnaPia-Dora Liljegren11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380SavonlinnaSatu Ukkonen11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380SeinäjokiRiikka Nikkilä11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380SiikalatvaTuula Tapper11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380SipooMarjatta Weckman11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380SipooSanna Kilpeläinen11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380SodankyläLeena Pyhäjärvi11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380SodankyläMarita Riipi11Lapin lintutieteellinen yhdistys
3380SomeroKari Nieminen11Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3380SotkamoAila Kontio11Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SotkamoHenna Hietakangas11Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SotkamoKirsi Mikkonen11Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SulkavaSeppo Pohjolainen11Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3380SuomussalmiHeli Seppänen11Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3380SuonenjokiKari Korhonen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380SysmäRiitta Sinisalo11Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3380SäkyläTiia Hyväri11Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3380TaipalsaariJorma Eronen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380TaipalsaariKristiina Seppäläinen11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380TaipalsaariOuti Kiljunen-Pyysalo11Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380TampereJaana Kulojärvi11BirdLife Pirkanmaa
3380TampereJari Mäkinen11BirdLife Pirkanmaa
3380TampereTalvikki Torppa11BirdLife Pirkanmaa
3380TohmajärviLauri Sormunen11Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3380ToivakkaAimo Oikari11BirdLife Keski-Suomi
3380TornioOlli Haapaniemi11Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3380TurkuLaura Nurmi11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380UtajärviTauno Holappa11Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3380UurainenKirsi Rantanen11BirdLife Keski-Suomi
3380UusikaupunkiEija Aulin11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380UusikaupunkiVirpi Ahtola11Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3380VaasaHeimo Oksanen11Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3380VantaaHelena Allen11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380VantaaKatri Helena11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380VantaaSusanna Koljonen11Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3380VarkausLasse Hämäläinen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380VarkausSalla Hämäläinen11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380VieremäMarkku Haataja11Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3380ViitasaariErkki Sällinen11BirdLife Keski-Suomi
3380VirolahtiAdrian Ballester11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380VirolahtiAnnamari Takala11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380VirolahtiSatu Jouhikainen11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380VirolahtiSeppo Ukkola11Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3380VirratTaina Kivistö11Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3380YlivieskaTiina Malkamäki11BirdLife Keski-Pohjanmaa
3380ÄänekoskiAnneli Pohjolainen11BirdLife Keski-Suomi
3380ÄänekoskiSari Kinnunen11BirdLife Keski-Suomi
3380ÄänekoskiTanja Heimonen11BirdLife Keski-Suomi
3380ÄänekoskiVeikko Ojanen11BirdLife Keski-Suomi
3617AlajärviJorma Välisaari10Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3617AlajärviPirkko Tiistola10Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3617AlavusLeena Ketola10Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3617AsikkalaEila Kakko10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617AsikkalaHannele Koukila10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617AsikkalaTuija Paasonen10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617EspooAnja Pyrhönen10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooJuha Kostermaa10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooJyrki Hakala10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooOuti Merja K. Heiskanen10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooPekka Huhta10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooSirkku Dölle10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooTapio Alapoti10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooTaru Sundqvist10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EspooTiiu Näränen10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617EuraSimo Kallio10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617ForssaTerttu Lähteenmäki10Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3617HailuotoSirpa Tero10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617HaminaAila Kari10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617HaminaKristiina Kilk10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617HankasalmiMarita Oinonen10BirdLife Keski-Suomi
3617HankoKurt Akren10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617HarjavaltaHeli Anttila10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617HattulaPäivi Holsti10BirdLife Kanta-Häme
3617HelsinkiJyrki Häkli10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617HelsinkiKristian Setälä10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617HelsinkiLiisa Johansson10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617HelsinkiMarjatta Sojakka10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617HelsinkiNeea Wienkoop10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617HirvensalmiRaija Tanttu10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617HollolaElina Rämö10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617HyrynsalmiMerja Kemppainen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617HyvinkääAnne Hakonen-Ohtonen10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617HyvinkääJari Reilio10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617HyvinkääSirkka Koski10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617HämeenkyröLiisa Tuomisto10BirdLife Pirkanmaa
3617HämeenlinnaEija Cederlöf10BirdLife Kanta-Häme
3617HämeenlinnaLiisa Lehtimäki10BirdLife Kanta-Häme
3617HämeenlinnaMaria Ilonen10BirdLife Kanta-Häme
3617HämeenlinnaRaimo Balk10BirdLife Kanta-Häme
3617HämeenlinnaYrjö Koskinen10BirdLife Kanta-Häme
3617IisalmiAnna-Maija Toppinen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617IlomantsiAnne Ikonen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617IlomantsiMarja Rotinen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617ImatraJuhani Malkki10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617ImatraKari Pääkkönen10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617ImatraKari Saarinen10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617ImatraMatti Vepsäläinen10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617ImatraNoora Pirhonen10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617InariMarja Passi-Nousiainen10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617InariTiina Haapalainen10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617JanakkalaLeena Mether10BirdLife Kanta-Häme
3617JoensuuJaana Fraser10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617JokioinenRiitta Moberg10Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3617JoroinenJenni Viitanen10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617JoroinenPäivi Vammelvirta10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617JuukaAila Kallinen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617JuukaAnne Weltner10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617JyväskyläAira Muhiya10BirdLife Keski-Suomi
3617JyväskyläAnnika Halme10BirdLife Keski-Suomi
3617JyväskyläAri Mutanen10BirdLife Keski-Suomi
3617JyväskyläEsko Tuppurainen10BirdLife Keski-Suomi
3617JyväskyläEveliina Eveliina10BirdLife Keski-Suomi
3617JyväskyläEvita Krigsman10BirdLife Keski-Suomi
3617JyväskyläHannu Hautamäki10BirdLife Keski-Suomi
3617JämsäKaisa Ylinen10BirdLife Keski-Suomi
3617JärvenpääMarja-Leena Dammert10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617KaarinaKaija Oksanen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KaarinaMaria Nyman10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KaarinaMarkku Leppäaho10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KaarinaTiina Laakso10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KaaviMirja Saukkonen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KajaaniPertti Leinonen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KajaaniReijo Heikkinen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KajaaniSirkka Pyykkönen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KalajokiAnne Tavasti10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617KangasalaRitva Ahonen10BirdLife Pirkanmaa
3617KangasalaSari Kämäräinen10BirdLife Pirkanmaa
3617KankaanpääMari Tuulenmäki10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617KaustinenMatti Myllykangas10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617KemiMerja Alm10Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3617KemijärviPentti Mettiäinen10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617KemijärviSirkka Toukomies10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617KeminmaaLiisa Anttila10Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3617KempeleSaara Sipilä10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617KeravaPirjo Hällfors10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617KirkkonummiPäivi Kujasalo10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617KirkkonummiTimo Niittyranta10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617KiteeArja Pursiainen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617KittiläTero Raita10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617KokkolaEija Tilus10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617KokkolaIsmo Salin10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617KokkolaLeila Hagqvist10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617KontiolahtiKari Reinikainen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617KotkaLeena Luostarinen10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617KouvolaRiitta Hiltunen10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617KouvolaTaina Rantalainen10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617KruunupyyTheresa Rauma10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617KuhmoMaria Kolehmainen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617KuopioAnita Parviainen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuopioAnne Laitinen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuopioHelena Keinänen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuopioJukka Kärkkäinen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuopioKaija Pitkänen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuopioPirjo-Liisa Komu10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuopioSusanna Kokkonen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617KuusamoAnni Lehtoaho10Kuusamon Lintukerho
3617KuusamoLeils Kumpula10Kuusamon Lintukerho
3617LappeenrantaKirsi Kontunen10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617LappeenrantaSeija Suokas10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617LaukaaAnne Lamberg10BirdLife Keski-Suomi
3617LaukaaMarita Olin10BirdLife Keski-Suomi
3617LemiTitta Pekari10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617LempääläLaura Schwartz10BirdLife Pirkanmaa
3617LempääläPia Hernesniemi10BirdLife Pirkanmaa
3617LieksaAnu Mustonen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617LieksaPaula Suhonen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617LohjaAnita Böök10Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3617LohjaRichard Andersson10Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3617LohjaTimo Seilanto10Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3617LoppiElina Tuomenoja10BirdLife Kanta-Häme
3617MarttilaHelena Korpi10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617MaskuTerhi Reiman10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617MikkeliAnja Puustelli10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617MikkeliLeena Välijoki10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617MikkeliMirka Viitala10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617MikkeliPaula Niskanen10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617MikkeliTiina Mäkinen10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617MuonioAnitta Yliniemi10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617MuonioSeija Olkkonen10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617MäntsäläMarja-Liisa Nummio10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617Mänttä-VilppulaKari Paviala10Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3617MäntyharjuAri Ollila10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617MäntyharjuTaru Kosunen10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617MäntyharjuVisa Mäenpää10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617NaantaliLiisa Rannikko10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617NaantaliSirpa Kiviharju10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617NivalaIrene Nevasaari10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617NousiainenSami Hirvonen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617NurmijärviElina Kauppila10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617NurmijärviMeri Tukonen10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617NurmijärviPirta Gummerus10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617NurmijärviPäivi Murtovaara-Ruottinen10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617OuluEero Klemetti10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluKaarina Tauriainen10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluKrista Sundqvist10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluLahja Pirttikoski10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluMirja Svahn10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluSari Väisänen10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluSusanna Manninen10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OuluTiina Tikkanen10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617OutokumpuLiisa Hiltunen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617PaimioAnneli Laaksonen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617PaltamoLiisa Ojanperä10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617ParainenEija Honkala10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617ParainenEmmi Tammenniemi10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617ParikkalaKatri Lajunen10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617PelkosenniemiAnu Pulli10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617PelloSamu Rauhala10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617PetäjävesiKyllikki Kivi10BirdLife Keski-Suomi
3617PieksämäkiHannu Karjalainen10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617PietarsaariHarri Lehtovaara10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617PirkkalaJuha Vehmas10BirdLife Pirkanmaa
3617PirkkalaLarissa Joenperä10BirdLife Pirkanmaa
3617PirkkalaPäivi Roihu10BirdLife Pirkanmaa
3617PoriAnna Leena Sipinen10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617PoriJukka Hyvönen10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617PoriLeila Luotonen10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617PoriOuti Rosenqvist10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617PoriPäivi Vanhatalo10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617PornainenJanne Laakso10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617PosioSirkku Tasala10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617PuolankaEila Sutinen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617PöytyäMarkku Simpanen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617PöytyäMirja Ritanotko10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617RaaheUlla Riipinluoma10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617RaaseporiTorvald Karlsson10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617RaisioMarja-Liisa Vartiainen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617RanuaHelga Sarajärvi10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617RaumaHeli Rantanen10Rauman Seudun Lintuharrastajat
3617RovaniemiJuha Janger10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617RovaniemiSeija Kuusela10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617RovaniemiTuula Lampela10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617RuskoJari-Matti Jokinen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617RääkkyläSeppo Väyrynen10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617SaarijärviAntero Sipponen10BirdLife Keski-Suomi
3617SallaTuula ja Niilo Matikkala10Lapin lintutieteellinen yhdistys
3617SaloJouni Haapasalo10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SaloMaritta Aho10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SaloSatu Setälä10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SaloTimo Laine10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SastamalaHeidi Niemi10BirdLife Pirkanmaa
3617SavonlinnaMerja Reunanen10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617SavonlinnaMika Kupiainen10Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3617SeinäjokiMinna Brandt10Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3617SieviMarjo Kiiskilä10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617SimoPäivi Laitala10Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3617SiuntioMaria Luhtala10Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3617SiuntioMatti Ojala10Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3617SotkamoAnneli Niskanen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SotkamoAnu Honkonen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SuomussalmiLiisa Kinnunen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SuomussalmiMartti Mäkeläinen10Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3617SuonenjokiLeila Räsänen10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617SysmäJaana Aartolahti10Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3617TaipalsaariKari Bottas10Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617TaivalkoskiMarkku Tyni10Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3617TammelaSakari Valtiala10Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3617TampereJani Niemistö10BirdLife Pirkanmaa
3617TamperePirkko Kalkamo10BirdLife Pirkanmaa
3617TampereUrpo Pätsi10BirdLife Pirkanmaa
3617TohmajärviMinna Olenius10Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3617TurkuAlvar Ilmonen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuAnne Vuolamo10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuAntti Hynni10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuJenni Tuominen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuLaila Satopää10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuMinna Virtanen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuPirjo Kepsu10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuTaru Liira10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TurkuTuulikki Veijalainen10Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3617TuusniemiSeija Lakkala10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617TuusulaJuha Koriseva10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617TuusulaKyösti Tichanoff10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617TuusulaPirjo Santajoki10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617TuusulaSisko Mikkonen10Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3617UlvilaTerhi Harvonen10Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3617ValkeakoskiEssi Järvinen10BirdLife Pirkanmaa
3617ValkeakoskiVeijo Vainoniemi10BirdLife Pirkanmaa
3617VantaaAila Enström10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617VantaaAnna Jantunen10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617VantaaKaija Oivamäki-Tähtinen10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617VarkausKirsi Tiilikka10Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3617VihtiKari Neuvonen10Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3617ViitasaariSanna Kyllönen10BirdLife Keski-Suomi
3617VirolahtiAimo Suntio10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617VirolahtiEila Kotola10Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3617VöyriRalf Blom10Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3617YlivieskaPauli Someroja10BirdLife Keski-Pohjanmaa
3617YlöjärviArja Lampila10BirdLife Pirkanmaa
3857AlajärviMirja Metsäpelto9Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3857AsikkalaMinna Crewe9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857EspooHannele Louekoski9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857EspooKaija Tarvainen9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857EspooKari Mäki9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857EspooPetri Kärhä9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857EurajokiSeppo Kekkonen9Rauman Seudun Lintuharrastajat
3857ForssaRitva Sopanen9Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3857HaminaPirjo Kotkavuori-Porkka9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857HaminaTuula Roukas9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857HankasalmiAnnukka Talvela9BirdLife Keski-Suomi
3857HankasalmiMirja Ylönen9BirdLife Keski-Suomi
3857HankoTarja Välilä9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HartolaMaritta Virtanen9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857HattulaTiia Martiskainen9BirdLife Kanta-Häme
3857HeinolaArja Tahkanen9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857HeinolaKristiina Nurminen9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857HelsinkiIrma Rajakangas9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiMatti Lammin-Soila9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiMiia Akkanen9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiMinna Salo9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiOili Pispa9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiPia Kalmari9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiSari Manninen9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiTuula Hallapuro9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HelsinkiWaltteri Wickström9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857HumppilaHilkka Saarinen9Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3857HyrynsalmiYrjö Moilanen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857HyvinkääTuula Toivonen9Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3857HämeenkyröTuija Sillanpää9BirdLife Pirkanmaa
3857HämeenlinnaAila Vuorinen9BirdLife Kanta-Häme
3857HämeenlinnaKatriina Mursunen9BirdLife Kanta-Häme
3857HämeenlinnaRaija Keskitalo9BirdLife Kanta-Häme
3857HämeenlinnaRaili Lotti9BirdLife Kanta-Häme
3857IiMira Goman-Vilppula9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857IittiJuhani Närkki9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857IittiMirjami Tuomala9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857ImatraPirjo Tolonen9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857InariHeidi Suuripää9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857JanakkalaÅke Mether9BirdLife Kanta-Häme
3857JoensuuIikka Kynäslahti9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857JoensuuMarita Aromaa9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857JoensuuTytti Aho9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857JoensuuUrpo Soikkeli9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857JokioinenMiika Meretoja9Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3857JoroinenJaana Huuskonen9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857JoroinenSari Kahilainen9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857JyväskyläAili Raatikainen9BirdLife Keski-Suomi
3857JyväskyläEija Pihlainen9BirdLife Keski-Suomi
3857JyväskyläErja Sairanen9BirdLife Keski-Suomi
3857JyväskyläKatriina Vinha9BirdLife Keski-Suomi
3857JyväskyläRaija Hytönen9BirdLife Keski-Suomi
3857JyväskyläTapio Saarinen9BirdLife Keski-Suomi
3857JärvenpääJukka Ottelin9Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3857JärvenpääKaisu Mäntymäki9Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3857JärvenpääTimo Lehtineva9Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3857KaarinaKari Salonen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857KaaviTuija Räsänen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857KajaaniMaija Vuorinen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857KajaaniSirpa Leinonen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857KalajokiEija Vähäkangas9BirdLife Keski-Pohjanmaa
3857KannonkoskiJussi Kotilainen9BirdLife Keski-Suomi
3857KauhajokiRitva Karilainen9Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
3857KeiteleKirsi Saastamoinen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857KemijärviLea Lähteenoja-Savoni9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857KemijärviSirkka Koskela-Oja9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857KeminmaaTuula Hytönen9Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3857KemiönsaariEnsio Virtanen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857KempeleAri Vesanen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857KeravaHannele Rindell9Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3857KiteeAsta Käyhkö9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857KittiläEsa Ranta9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857KittiläSauli Ristimella9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857KiuruvesiAarne Laurikkala9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857KokkolaHannele Kinare9BirdLife Keski-Pohjanmaa
3857KokkolaJoona Rahkonen9BirdLife Keski-Pohjanmaa
3857KonnevesiRaija Ranni9BirdLife Keski-Suomi
3857KontiolahtiJari Ojala9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857KotkaSusanna Kujala9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KouvolaAnneli Heinonen9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KouvolaAnssi Julin9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KouvolaArja Hietamies9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KouvolaRitva Järvinen9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KouvolaTarja Eskelinen9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KouvolaTerhi Ahola9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857KuhmoAntti Niskanen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857KuhmoMarja-Leena Mikkonen-Karikko9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857KuhmoinenSäde Tarula9BirdLife Keski-Suomi
3857KuopioJarmo Tiainen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857KuopioMirja Hokkanen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857LahtiKimmo Varis9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857LahtiSusanna Pyhälä9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857LahtiTuulia Erola9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857LapinlahtiTarja Ruuskanen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857LapinlahtiTiina Valta9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857LappeenrantaMarja-Leena Stylman9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857LappeenrantaRaakel Kämäräinen9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857LappeenrantaSari Suomalainen9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857LappeenrantaTuija Veikkolainen9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857LaukaaHanna Töllinen9BirdLife Keski-Suomi
3857LempääläHeikki Kantoniemi9BirdLife Pirkanmaa
3857LempääläHenry Kulmala9BirdLife Pirkanmaa
3857LeppävirtaAino-Sinikka Voutilainen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857LietoMira Lehtonen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857LietoTapio Taavila9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857LohjaOlli Hirva9Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3857LohjaOuti Nyman9Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
3857LoimaaTaina Mäkinen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857LoppiArja Väänänen9BirdLife Kanta-Häme
3857LoviisaHeikki Laulajainen9Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3857MaskuKirsi Salovaara9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857MaskuRitva Voutilainen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857MiehikkäläMilla Ullgren9Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
3857MikkeliMervi Juntunen9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857MikkeliOuti Koskivirta9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857MustasaariAnne-Mari Lohvansuu9Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
3857NaantaliAnu Kostamo9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857NaantaliMargareta Marjoniemi9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857NaantaliPeter Lumme9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857NokiaEija Väkinen9BirdLife Pirkanmaa
3857NurmesSeija Kolehmainen9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857NurmijärviArto Salminen9Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
3857OuluAnu Tenhunen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluAri Orajärvi9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluHeidi Kaski9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluKati Kylmaoja9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluLiisa Hltunen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluMirja Kropsu-Mäki9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluMirja Säkkinen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluOlli Koskinen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluPetri Tsokkinen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluRiikka Pohjola9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857OuluRitva Huru9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857PadasjokiRisto Reinikka9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857PaimioPäivi Salminen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857PaimioSeppo Laaksonen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857PaltamoSeija Seppänen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857PaltamoSiiri Rautiainen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857ParainenKalle Stenbäck9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857PelloAnu Myllymäki9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857PieksämäkiPentti Häkkinen9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857PoriEija Viljanen9Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3857PoriPekka Aatolainen9Porin Lintutieteellinen Yhdistys
3857PorvooMarkku Ruuskanen9Porvoon Seudun Lintuyhdistys
3857PunkalaidunAnita Ahvenus9BirdLife Pirkanmaa
3857PälkäneLeena Koivuniemi9BirdLife Pirkanmaa
3857RaaheMartti Kukkonen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857RaaheRiitta Kauppila9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857RaisioKari Vuori9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857RaumaJuhani Kääriälä9Rauman Seudun Lintuharrastajat
3857RaumaSari Seimelä9Rauman Seudun Lintuharrastajat
3857RiihimäkiMauri Lukkari9BirdLife Kanta-Häme
3857RiihimäkiSakari Rouhiainen9BirdLife Kanta-Häme
3857RovaniemiLauri Vanhatalo9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857RovaniemiMarjut Väätäinen9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857RovaniemiUlla Autti9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857RuokolahtiErkki Lemmetty9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857RuovesiAlli Harjula9BirdLife Pirkanmaa
3857SaarijärviPia Hetekivi-Rutanen9BirdLife Keski-Suomi
3857SaarijärviVarpu Tiainen9BirdLife Keski-Suomi
3857SaloSaija Hietanen9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857SastamalaSeppo Jaakkola9BirdLife Pirkanmaa
3857SeinäjokiAsta Ala-Louvesniemi9Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3857SeinäjokiSeija Isokangas9Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
3857SiilinjärviEija Kytö9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857SiilinjärviTina Korhonen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857SipooAnu Alaterä9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857SodankyläJanne Kauppinen9Lapin lintutieteellinen yhdistys
3857SotkamoJarnina Rusanen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857SotkamoMerja Keränen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857SulkavaPekka Mäkinen9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857SulkavaSari Tuovinen9Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
3857SuomussalmiIlse Tauriainen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857SuomussalmiMaria Paasovaara9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857SuomussalmiUlla Heikkinen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857SuonenjokiArto Vehviläinen9Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
3857SysmäSari Rask9Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
3857TaipalsaariLea Satama9Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857TaivalkoskiPirjo Väyrynen9Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
3857TammelaHannu Hrikkari9Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
3857TampereAino Mella-aho9BirdLife Pirkanmaa
3857TampereKirsi Viertola9BirdLife Pirkanmaa
3857TamperePentti Nisula9BirdLife Pirkanmaa
3857TampereRiitta Peltomies9BirdLife Pirkanmaa
3857TampereSalla Pitkälä9BirdLife Pirkanmaa
3857TohmajärviMatti Pölönen9Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
3857ToivakkaTarja Jokinen9BirdLife Keski-Suomi
3857TornioHeli Miettinen9Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
3857TurkuElise Nurmela9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857TurkuPetri Vasenkari9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857TurkuRiitta Kallionpää9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857UusikaupunkiSimo Länsivierto9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857UusikaupunkiTuula Hallman9Turun Lintutieteellinen Yhdistys
3857VaalaJouni Ruuskanen9Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
3857VantaaTapio Hirvonen9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857VantaaTiina Korhonen9Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
3857VeteliLaila Åivo9BirdLife Keski-Pohjanmaa
3857YpäjäAuli Kedonperä9Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
4055AskolaPäivi Koskela8Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4055AuraTaina Moisala8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055EspooHeikki Kaurila8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055EspooOlli Rajaharju8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055ForssaHannele Wikman8Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
4055HaminaMari Peippo8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055HaminaPirjo Räsänen8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055HattulaM-Leena Leinonen8BirdLife Kanta-Häme
4055HeinolaKirsti Peltomaa8Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4055HeinolaMirjami Tuovinen8Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4055HeinävesiArmi Kettunen8Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4055HelsinkiJuha Ekorre8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HelsinkiKarolina R.8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HelsinkiKirsi Vänskä8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HelsinkiMaria Hägglund8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HelsinkiMerja Taiminen-Vähätalo8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HelsinkiPetri Uusitalo8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HelsinkiTommi Kajander8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055HuittinenJohanna Kaunisto8Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4055HuittinenMinna Laineenoja8Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4055HyvinkääEeva Rinne8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055HyvinkääJukka Toivainen8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055HyvinkääToni Martinaho8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055IisalmiOuti Heikkinen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055IlomantsiArja Laakkonen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055IlomantsiPäivi Ojala8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055IlomantsiSeppo Airio8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055ImatraAnna-Liisa Oikarinen8Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055ImatraOsmo Laukkanen8Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055ImatraSeppo Pajunen8Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055JanakkalaTuula Myllylä8BirdLife Kanta-Häme
4055JoensuuMaija Ryhänen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055JoensuuNatalia Musikka8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055JoensuuVieno Laakkonen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055JokioinenSonja Mäkinen8Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
4055JyväskyläArja Haapamäki8BirdLife Keski-Suomi
4055JyväskyläJori Manninen8BirdLife Keski-Suomi
4055JyväskyläKeijo Mäkinen8BirdLife Keski-Suomi
4055JyväskyläRaili Alho8BirdLife Keski-Suomi
4055JämsäSeija Suoranta8BirdLife Keski-Suomi
4055KajaaniRaili Okkonen8Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4055KangasalaMaija Koskela8BirdLife Pirkanmaa
4055KangasniemiEija Hokkanen8Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4055KarkkilaSami Hämäläinen8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055KaustinenJenni Myllymäki8BirdLife Keski-Pohjanmaa
4055KeiteleJaana Väisänen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KeiteleTuija Liunala8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KemiArja Risto8Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4055KemijärviKatariina Ruokamo8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055KempeleOuti Aromies8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055KempelePirjo Vedenoja8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055KirkkonummiMarja Ahola8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055KirkkonummiMonica Lindholm8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055KirkkonummiPertti Turunen8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055KirkkonummiTanja Hokkanen8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055KirkkonummiTua Pääkkönen8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055KiteeMauno Parkkonen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055KittiläKati Uurainen8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055KiuruvesiKyösti Pesonen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KontiolahtiHeli Korhonen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055KotkaHeli Holopainen8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KotkaKari Pantsar8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KotkaTarja Salovirta8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KouvolaAnne Kolehmainen8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KouvolaAnu Asara8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KouvolaJoanna Kontio8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KouvolaMirja Jarva8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KouvolaNina Ylä-Outinen8Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4055KuhmoArja Moilanen8Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4055KuhmoinenPentti Hyppänen8BirdLife Keski-Suomi
4055KuopioJukka Toivonen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KuopioKalevi Kiiskinen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KuopioKirsi Kontra8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KuopioMaija Ovaskainen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KuopioRiitta Lappalainen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055KuortaneMaria Kallioniemi8Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4055KustaviMaria Kämäri8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055KuusamoAune Helin8Kuusamon Lintukerho
4055KuusamoJouko Sillanpää8Kuusamon Lintukerho
4055KärköläPekka Ulvas8Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4055LahtiMarkku Siikala8Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4055LahtiMilja Ulmala8Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4055LaitilaEeva-Liisa Jormakka8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055LapinlahtiJani Väisänen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055LappeenrantaIrmeli Tikka8Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055LappeenrantaMarja-Leena Leino8Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055LapuaMaarit Penttilä8Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4055LemlandSusanne Danielsson8Ålands fågelskyddsförening
4055LieksaIsto Turpeinen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055LietoPäivi Kuusisto8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055LohjaEeva-Maija Rantanen8Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4055LohjaPekka Viljanen8Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4055LohjaRisto Virtanen8Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4055LohjaTarja Hiitola8Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4055LohjaTimo Kuoreinen8Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4055LoppiJari Levänen8BirdLife Kanta-Häme
4055LoppiJouko Eronen8BirdLife Kanta-Häme
4055LoviisaAulis Tynkkynen8Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4055MaskuSanna Inkinen8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055MikkeliKirsi Reponen8Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4055MikkeliMinna Halinen8Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4055MuhosJussi Haavisto8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055MustasaariUlla Pitkänen8Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
4055MäntsäläHanna-Mari Gorski8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055MäntsäläHelmiina Gorski8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055Mänttä-VilppulaSanna ja Jyrki Leppäaho8Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4055MäntyharjuTapio Paakkari8Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4055NaantaliVesa Ranki8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055NakkilaLinda Klankki8Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4055NivalaMauno Erkkilä8BirdLife Keski-Pohjanmaa
4055NokiaAnita Haanpää8BirdLife Pirkanmaa
4055NokiaTarja Virkki8BirdLife Pirkanmaa
4055NurmesKati Mettänen8Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055NurmijärviAnne Rintala8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055NurmijärviElla Kuljukka8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055NurmijärviPäivi Halonen8Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4055OrivesiPia Järvinen-Hiekkanen8BirdLife Pirkanmaa
4055OuluEeva Kurttila-Matero8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055OuluHelena Sahlgren8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055OuluIlkka Martinkauppi8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055OuluSatu Lankila8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055PaimioAnneli Räikkönen8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055PaimioMerja Sirkiä8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055ParainenMarkku Heinonen8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055PelloAntero Heikurainen8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055PieksämäkiPäivi Ryynänen8Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4055PihtipudasNiina Markkanen8BirdLife Keski-Suomi
4055PoriMarja Haapakoski8Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4055PoriTiina Anttila8Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4055PornainenAila Falin8Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4055PosioKerttu Lohilahti8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055PudasjärviPaula Kantola8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055PukkilaHenri Flyckt8Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4055PöytyäPirjo Kanerva8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055PöytyäSari Nyman8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055RaahePauli Tolonen8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055RaaheSisko Joki8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055RaaheTerhi Heinula8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055RautjärviRiitta Kärkkäinen8Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4055RiihimäkiJorma Kasanko8BirdLife Kanta-Häme
4055RovaniemiEero Salmijärvi8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055RovaniemiEve Nevala8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055RuskoSanna Nurminen8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055SaloHenna Lehtonen8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055SastamalaAarto Holmi8BirdLife Pirkanmaa
4055SavonlinnaAnne Nissi8Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4055SiilinjärviAnneli Poimaa8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055SiilinjärviJarkko Leinonen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055SimoAila-Riitta Böök8Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4055SotkamoIra Korhonen8Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4055SuomussalmiOnerva Pyykkönen8Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4055TaivalkoskiEeva Karjalainen8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055TampereJari Heikkinen8BirdLife Pirkanmaa
4055TampereRiitta Järvenpää-Kirkkola8BirdLife Pirkanmaa
4055TornioPekka Niemelä8Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4055TurkuJouko Nurmi8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055TurkuMaarit Murto-Unkila8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055TurkuMiika Meretoja8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055TurkuRea Nisula8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055TurkuTapio Niekka8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055UlvilaPäivi Munkki8Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4055UtajärviLeena Perttunen8Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4055UusikaupunkiKari Hakula8Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4055VaasaAino Mäntysaari8Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
4055VaasaSeija Peltosaari8Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
4055ValkeakoskiMarja-Riitta Hämelahti8BirdLife Pirkanmaa
4055VarkausMari Hämäläinen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055VarkausSilja Holopainen8Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4055VirratLea Harsu-Savilahti8Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4055VirratTuula Muhonen8Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4055YlitornioEija Kinnunen8Lapin lintutieteellinen yhdistys
4055YlöjärviJukka Kujansuu8BirdLife Pirkanmaa
4055YlöjärviRaija Thureson8BirdLife Pirkanmaa
4055YpäjäIrma I8Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
4055ÄänekoskiReija Finni8BirdLife Keski-Suomi
4230AkaaArto Lehtelä7BirdLife Pirkanmaa
4230EspooBirgit Tötterman7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230EspooHelena Kilpeläinen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230EspooOsmo Raaska7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230EspooRaimo Kuitunen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230EspooSaila Solin7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230EspooTeijo Viljanen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230EurajokiToivo Tuomi7Rauman Seudun Lintuharrastajat
4230HaapajärviRauni Paananen7BirdLife Keski-Pohjanmaa
4230HankasalmiSanna Marketta Jäntti7BirdLife Keski-Suomi
4230HelsinkiFelicia Busck-Nielsen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HelsinkiMaila Heikkilä7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HelsinkiMarja-Hannele Hyvärinen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HelsinkiMinja Forss7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HelsinkiRisto Peltonen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HelsinkiRitva Saksi7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HelsinkiTaina Leinonen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230HirvensalmiRiitta Kämppi-Salminen7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230HollolaHeli Riihelä7Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4230HyvinkääEeva Ranta7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230HyvinkääMarjo Auvinen7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230HyvinkääSatu Riikonen7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230HyvinkääSeppo Kuri7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230HämeenlinnaLiisa Salo7BirdLife Kanta-Häme
4230HämeenlinnaTuula Joensuu7BirdLife Kanta-Häme
4230IiEila Tuomela7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230IisalmiTuomas Väätäinen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230ImatraTuija Voutilainen7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230JanakkalaAuli Pitkänen-Heikkinen7BirdLife Kanta-Häme
4230JoensuuPekka Laakkonen7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230JoroinenMirjam Vammelvirta7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230JoroinenSanna-Mari Kosunen7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230JoutsaPekka Lehtonen7BirdLife Keski-Suomi
4230JuvaPekka Piispa7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230JyväskyläMaija-Liisa Peltonen7BirdLife Keski-Suomi
4230JyväskyläMari Manu7BirdLife Keski-Suomi
4230JämsäKristiina Simonen7BirdLife Keski-Suomi
4230JämsäSylvi Heinonen7BirdLife Keski-Suomi
4230JämsäTimo Nevalainen7BirdLife Keski-Suomi
4230JärvenpääRiitta Puukari7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230KajaaniJouni Kemppainen7Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4230KajaaniSirkka Liisa Keränen7Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4230KangasalaKari Vuorinen7BirdLife Pirkanmaa
4230KarkkilaArja Koijärvi7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230KarkkilaArja Peltonen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230KauhajokiMarjatta Piippo7Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
4230KauniainenVuokko Aarni Tarvainen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230KemijärviMarkus Oikarainen7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230KemijärviRaija Koivisto7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230KempeleArto Hiltunen7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230KeravaHanne Rajanen7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230KeravaJaana Kiljunen7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230KeuruuEeva-Liisa Järvinen7Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4230KihniöOili Jokisalo7BirdLife Pirkanmaa
4230KirkkonummiEino Ojala7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230KirkkonummiHelinä Rissanen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230KirkkonummiHelvi Peltonen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230KiteeJohanna Päivinen7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230KiuruvesiLeena Kärkkäinen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230KiuruvesiSuvi Myllynen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230KontiolahtiHarri Tykkyläinen7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230KouvolaAnna-Maija Rautio7Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4230KouvolaAnne Hermunen7Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4230KouvolaTerhi Tuomala-Saramäki7Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4230KouvolaTuula Soininkallio7Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4230KuopioMaija-Liisa Hallikainen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230KuopioTopi Litmanen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230KuusamoJohanna Loukusa7Kuusamon Lintukerho
4230KuusamoOuti Hätinen7Kuusamon Lintukerho
4230LahtiMauri Häkli7Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4230LahtiRiitta Pekuri7Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4230LahtiSirkka Salo7Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4230LappeenrantaAki Loiri7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230LappeenrantaEeva Peltola7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230LappeenrantaHarri Lumme7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230LappeenrantaHeli Kulmala7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230LaukaaTeuvo Nieminen7BirdLife Keski-Suomi
4230LieksaJarmo Koskinen7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230LieksaLeena Mauro7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230LohjaMarjatta Luhtasela7Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4230LohjaTaina Saari7Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4230LoimaaMerja Toivonen7Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4230LoimaaTytti Laine7Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4230LoimaaUlla Skogström7Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4230LuumäkiMarja Sarvilahti7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230MaarianhaminaBjörn Lindqvist7Ålands fågelskyddsförening
4230MikkeliAntti Saarnijoki7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230MikkeliTerttu Marttinen7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230MuhosOuti Leviäkangas7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230MuonioAnu Toivonen7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230MuonioNick Killenberg7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230MäntsäläHeikki Pietilä7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230MäntsäläMarita Järvelä7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230MäntsäläMarjut Jokinen7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230NurmesJani Päivinen7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230NurmesPirjo Lipponen7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230OrimattilaAnneli Syrjäläinen7Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4230OuluAnitta Kyllönen7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230OuluIrma Knuutinen7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230OuluMinna Leiviskä7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230OuluSeija Hiltunen7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230OuluTeuvo Kiminki7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230OutokumpuAnja Valjus7Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230PaltamoIiris Leinonen7Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4230ParikkalaRiitta Poutanen7Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4230PietarsaariHelena Sandvik7BirdLife Keski-Pohjanmaa
4230PorvooTerttu Ruottu7Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4230PosioSusanna Nuorala7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230PuumalaArja Kervinen7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230PälkäneIlkka Heinonen7BirdLife Pirkanmaa
4230RaaseporiLeena Tauriainen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230RaaseporiLisbeth Lindström7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230RaumaPauliina Parpo7Rauman Seudun Lintuharrastajat
4230RaumaSeija Lahnajoki7Rauman Seudun Lintuharrastajat
4230RautalampiTuire Jääskeläinen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230RiihimäkiIrma Lepistö7BirdLife Kanta-Häme
4230RovaniemiKaarina Luusua7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230RovaniemiPaula Korteniemi7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230RovaniemiPetri Muje7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230RovaniemiSinikka Rimali7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230SaltvikMarjut Holm-Wirtanen7Ålands fågelskyddsförening
4230SauvoAnne Paasivirta7Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4230SavonlinnaAsta Malkki7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230SavonlinnaHeini Gröning7Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4230SieviEero Korhonen7BirdLife Keski-Pohjanmaa
4230SiuntioNina Parviainen7Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4230SodankyläTuula Löfström7Lapin lintutieteellinen yhdistys
4230SomeroJaana Ylhäinen7Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
4230SuomussalmiMarjaana Kinnunen7Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4230TampereKaija Jakobsson7BirdLife Pirkanmaa
4230TampereMikko Jokinen7BirdLife Pirkanmaa
4230TampereReijo Parviainen7BirdLife Pirkanmaa
4230TampereTarja Puumala7BirdLife Pirkanmaa
4230TeuvaAki Rossi7Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
4230TurkuMerja Kuosmanen7Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4230TurkuSamuli Kotiranta7Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4230TuusulaKari Ratilainen7Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4230TyrnäväArja-Liisa Markus7Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4230UusikaarlepyyKaija Salminen7BirdLife Keski-Pohjanmaa
4230ValkeakoskiSirpa Loponen7BirdLife Pirkanmaa
4230VantaaAnitta Piirainen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VantaaSeija Yrjönen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VantaaTaina Kaski7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VantaaYrjö Savolainen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VarkausPentti Hahtala7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230VesantoJaana Koskinen7Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4230VesilahtiAntero Vaden7BirdLife Pirkanmaa
4230VihtiAntti Qvist7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VihtiPäivi Vaittinen7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VihtiRitva Kotilehto-Vuori7Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4230VirratMarkku Virta7Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4381AlavusUlla Lauri6Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4381AskolaArja Haapala6Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4381EnontekiöAnneli Aro6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381EnontekiöJukka Simula6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381EspooJarmo Oksanen6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381EspooJouko Suutari6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381EspooKirsi Nurmi6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381EspooSeija Lohikoski6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HailuotoMarja-Leena Huhtala6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381HaminaMarja-Liisa Laakkonen6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381HaminaPentti Snygg6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381HattulaAntti Kähärä6BirdLife Kanta-Häme
4381HattulaSirpa Marjukka Suomalainen6BirdLife Kanta-Häme
4381HausjärviHeli Kurkela6BirdLife Kanta-Häme
4381HeinolaPäivi Laitinen6Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4381HelsinkiHeli Hörkkö6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HelsinkiIzabella Kinga Kegyes6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HelsinkiJaakko Leinonen6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HelsinkiKaija Turunen6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HelsinkiLea-Riitta Mattila6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HelsinkiLeena Murtovaara6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HelsinkiSami Laakso6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381HyvinkääKirsi Jokinen6Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4381HämeenlinnaLeila Mattila6BirdLife Kanta-Häme
4381HämeenlinnaMilla Sipilä6BirdLife Kanta-Häme
4381IisalmiRiitta Rouhiainen6Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4381IisalmiSeppo Suhonen6Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4381InariPirjo Kotikangas6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381InkooFeride Saadetdin-Biström6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381JoensuuEssi Tiittanen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381JoensuuJorma Kettunen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381JoensuuPäivi Pussinen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381JoutsaTaina Tahvanainen6BirdLife Keski-Suomi
4381JuukaUlla Maija Saarelainen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381JuupajokiSeppo Hyttinen6BirdLife Pirkanmaa
4381JyväskyläIsmo Vaiste6BirdLife Keski-Suomi
4381JärvenpääAino Saarikivi6Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4381JärvenpääAsko Torniainen6Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4381JärvenpääRaili Hallikainen6Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4381JärvenpääRiikka Matikainen6Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4381KemiTarja Peltonen6Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4381KemijärviRaino Ruokamo6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381KirkkonummiJarmo Helle6Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4381KokemäkiVeera Kopio6Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4381KolariTuija Kylmämaa6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381KontiolahtiEine Pietikäinen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381KotkaKlaus Hypén6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381KotkaRaimo Pylvänäinen6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381KouvolaKirsi Rasimus6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381KouvolaMarkus Hulkkonen6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381KouvolaSanna Voutilainen6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4381LahtiKatriina Nieminen6Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4381LahtiMirjami Marttila6Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4381LaihiaMarika Lyyski6Merenkurkun Lintutieteellinen Yhdistys
4381LapinlahtiSampo Leksis6Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4381LappeenrantaJohanna Talka6Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381LieksaAnja-Sisko Saarelainen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381LietoLiisi Laakso6Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4381LohjaMarja-Leena Marjoniemi6Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4381LoppiHannele Kontkanen6BirdLife Kanta-Häme
4381MaskuKirsti Salovaara6Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4381MikkeliAki Koponen6Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4381MikkeliRaija Pylkkänen6Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4381MuonioHanna Roimaa6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381MäntyharjuEija Salokatve6Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4381MäntyharjuSatu Huopalainen6Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4381NivalaOuti Selkäinaho6BirdLife Keski-Pohjanmaa
4381NurmesEija Riitta Kortelainen6Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381NurmijärviAija Aalto6Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4381OuluAri Kivimaki6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381OuluIrma Kumpulainen6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381OuluRaimo Ensomaa6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381OuluRisto Kohonen6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381OuluSari Sundvik6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381ParikkalaSeppo Anttonen6Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381PelkosenniemiLeena Valmu6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381PielavesiAila Kumpulainen6Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4381PorvooLena Puranen6Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4381PudasjärviAri Tapper6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381PudasjärviRiitta Uusitalo6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381PuolankaLeena Nuorala6Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4381PyhäntäReijo Haukia6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381RaaheAnna-Liisa Mattila6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381RaaheKatri Lahtinen6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381RaumaPäivi Perälä6Rauman Seudun Lintuharrastajat
4381RautjärviTuula Tarenius6Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381RovaniemiAnne-Mari Väisänen6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381RovaniemiElisa Simonaho6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381RovaniemiPirkko Lehtonen6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381RuokolahtiJuha Kukkurainen6Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4381SallaRiitta Holck6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381SiikainenAri Österlund6Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4381SiikalatvaAnu Kamunen6Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4381SodankyläJukka Savolahti6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381SodankyläPaula Nilivaara6Lapin lintutieteellinen yhdistys
4381SomeroEija Olander6Lounais-Hämeen Lintuharrastajat
4381TampereEeva Kananen6BirdLife Pirkanmaa
4381TampereIrene Jylhäkorpi6BirdLife Pirkanmaa
4381TampereTeuvo Hallikainen6BirdLife Pirkanmaa
4381TurkuAnne Lintula6Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4381TurkuJarmo Marjoniemi6Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4381UusikaupunkiAulis Niska6Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4381VeteliSari Nykänen6BirdLife Keski-Pohjanmaa
4381VirolahtiHeli Jackson6Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4485AlajärviAnne-Mari Karjanlahti5Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4485AlavieskaMaaret Säily5BirdLife Keski-Pohjanmaa
4485EspooAnja Pihlajaniemi5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485EspooInka Plit5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485EspooSari Kanerva5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485HaminaHelena Kauppila5Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4485HausjärviSirkka Sihvonen5BirdLife Kanta-Häme
4485HeinolaJorma Nokelainen5Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4485HelsinkiJukka Varjo5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485HelsinkiMerja Soininen5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485HelsinkiPäivi Saarinen5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485HelsinkiTapio Rutanen5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485HämeenlinnaJarmo Lepola5BirdLife Kanta-Häme
4485IiErkki Lapinkangas5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485InariMari Marttinen5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485InariMarjatta Mäkelä5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485JoensuuEevi Leppänen5Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4485JoensuuHenna Kontturi5Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4485JoensuuMarja Simonen5Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4485JyväskyläHeli Talhola5BirdLife Keski-Suomi
4485JyväskyläPirkko Vesterinen5BirdLife Keski-Suomi
4485JämsäElina Vehkaniemi5BirdLife Keski-Suomi
4485JärvenpääAnna-Liisa Rautio5Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4485JärvenpääLeena Torniainen5Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4485JärvenpääRiitta Rahikainen5Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4485KajaaniRaimo Komulainen5Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4485KangasniemiLaura Heikkinen5Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4485KaskinenHeli Kangas5Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
4485KaustinenIsmo Turunen5BirdLife Keski-Pohjanmaa
4485KemiKullervo Torikka5Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4485KemijärviHeli Ilola5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485KemijärviOuti Pietilä5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485KempeleElsi Salmenkaita5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485KeravaMartti Hyrylä5Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4485KeravaTuija Koivunen5Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4485KirkkonummiHilkka Lumme5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485KirkkonummiMarkus Lindberg5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485KontiolahtiPirkko Ryynänen5Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4485KouvolaAnna-Maija Hussein5Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4485KuortaneEila Kuusisto5Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4485KurikkaMari Järvimäki5Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
4485KuusamoSoile Suorajärvi5Kuusamon Lintukerho
4485LahtiLea Kujala5Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4485LappeenrantaKatri Suhonen5Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4485LappeenrantaMika Korhonen5Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4485LaukaaMirja Kupiainen5BirdLife Keski-Suomi
4485LohjaKatriina Veijola5Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki
4485MaskuSari Rauvola5Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4485MikkeliJukka Orava5Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4485MikkeliPirjo Laurikainen5Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4485MikkeliRitva Hänninen5Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4485MuonioMervi Muotka5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485MuurameMarketta Mäkinen5BirdLife Keski-Suomi
4485NokiaRaija Nurminen5BirdLife Pirkanmaa
4485NurmijärviSanna Paarlahti5Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4485OuluJari Hannu5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485OuluJuha Rönkkö5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485OuluKari Riikola5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485OuluMaija-Liisa Haikara5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485OuluPäivi Autio5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485OuluTarja Okkonen5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485PomarkkuMatti Pynnä5Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4485PoriEeva Solala5Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4485PoriMarja Hänninen5Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4485PorvooEila Suikkanen5Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4485PorvooMarkus Koivisto5Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4485PorvooTuomas Komu5Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4485PyhäntäNiina Kestilä5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485PyhärantaTiina Koila5Rauman Seudun Lintuharrastajat
4485RaaheTuula Matkala5Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4485RaumaLaura Rankonen5Rauman Seudun Lintuharrastajat
4485RaumaLea Nordberg5Rauman Seudun Lintuharrastajat
4485RovaniemiPirkko Rouvinen5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485RovaniemiSanna Pehkonen5Lapin lintutieteellinen yhdistys
4485RuskoMerja Pikkarainen5Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4485SeinäjokiJuhani Kangassalo5Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4485SeinäjokiOsmo Hakkola5Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4485SipooTapio Wiljanen5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485SuonenjokiSuvi Jalokoski5Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4485VaalaKirsi Haataja5Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4485VantaaMarika Aropalo5Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4485VirratPirjo Seppälä5Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4485YlivieskaHelena Heikkilä5BirdLife Keski-Pohjanmaa
4485YlöjärviReijo Suninen5BirdLife Pirkanmaa
4485YlöjärviSusanne Vuorinen5BirdLife Pirkanmaa
4485ÄhtäriElina Kotanrn-Polvilampi5Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4571AlavusPirjo Järvinen4Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4571AsikkalaKatja Boman4Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4571EspooOrvokki Myllyrinne4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571HelsinkiKari Ylhävuori4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571HelsinkiPekka Pulkka4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571HelsinkiVarpu Nousiainen4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571HelsinkiVille Manninen4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571HirvensalmiHeikki Piskonen4Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4571HirvensalmiHeli Khalifa4Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4571HyvinkääMaya Korpi4Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4571IisalmiAki-Matti Roth4Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4571IisalmiJuha Kärnä4Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4571ImatraAnitta Savinen4Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4571JanakkalaOlavi Kuusniemi4BirdLife Kanta-Häme
4571JoensuuTuula Lavikainen4Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4571JoutsaRaili Kyröläinen4BirdLife Keski-Suomi
4571KajaaniTarja Piirainen4Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4571KokkolaJenni Välisaari4BirdLife Keski-Pohjanmaa
4571Koski TlIlpo Uuttu4Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4571KouvolaEila Sirviö4Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4571KurikkaVesa Ojala4Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys
4571KärköläLiisa Rintala4Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4571LahtiAnja Ikonen4Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4571LaitilaPirkko Perävainio4Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4571LieksaKari Kipponen4Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4571MikkeliMarja-Leena Hynynen4Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4571MikkeliPäivi Laurikainen4Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4571MäntyharjuPäivi Ukkonen4Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4571NivalaAri Vähäsöyrinki4BirdLife Keski-Pohjanmaa
4571NurmijärviHenri Kauppinen4Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4571NurmijärviVirpi Kaarna4Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4571OuluJenny Kangasvuo4Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4571PieksämäkiJari Rauhala4Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4571PosioToivo Baas4Lapin lintutieteellinen yhdistys
4571PälkäneKirsti Savola4BirdLife Pirkanmaa
4571RanuaAnja Tolonen4Lapin lintutieteellinen yhdistys
4571RiihimäkiMarjo Paunonen4BirdLife Kanta-Häme
4571RovaniemiJarno Luiro4Lapin lintutieteellinen yhdistys
4571RovaniemiKristiina Pirkonen4Lapin lintutieteellinen yhdistys
4571RovaniemiRaija Havu4Lapin lintutieteellinen yhdistys
4571SavonlinnaHeidi Hurskainen4Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4571SeinäjokiNina Vierikko4Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4571SiilinjärviMarita Puuronen4Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4571SonkajärviPäivi Kauppinen4Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4571TaipalsaariMarja Kukkonen4Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4571TampereNiina Turunen4BirdLife Pirkanmaa
4571TampereVeikko Kirkkola4BirdLife Pirkanmaa
4571TornioPirjo Myllykoski4Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4571TurkuJaana Pettinen4Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4571VantaaJussi Pyykkö4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571VantaaRaija Rautio-Heiskanen4Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4571ViitasaariMirja Kinnunen4BirdLife Keski-Suomi
4571VirolahtiLiisi Byckling4Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4624HaminaTeppo Kärki3Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4624HelsinkiSusanne Menna3Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4624IittiMinna-Liisa Kärkelä3Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys
4624ImatraJorma Finne3Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4624ImatraMaria Jeskanen3Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4624KankaanpääJarmo Sillanpää3Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4624KemiJani Nissinen3Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4624KiteeAnsa Iivanainen3Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4624KiteeSalme Heikura3Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4624KittiläLeena Neitiniemi-Upola3Lapin lintutieteellinen yhdistys
4624KittiläVisa Martikkala3Lapin lintutieteellinen yhdistys
4624KokkolaPäivi Karhumaa3BirdLife Keski-Pohjanmaa
4624KuopioSeija Kärkkäinen3Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4624LiminkaAnne Holmi3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624MikkeliEnsio Hiltunen3Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4624MyrskyläKaisa Kauppila3Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4624OuluAnneli Mankinen3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624OuluKirsi Koivusaari3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624OuluMarita Haikara3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624OuluPaula Ratava3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624OutokumpuMarika Kärkkäinen3Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4624PelloHeikki Ekonoja3Lapin lintutieteellinen yhdistys
4624PuolankaYrjö Huusko3Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4624RaaheAnne Harjuhaahto3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624RaumaAnne Yliniemi3Rauman Seudun Lintuharrastajat
4624RovaniemiSatu Inkerö3Lapin lintutieteellinen yhdistys
4624SuomussalmiJaana Tiainen3Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4624TaivalkoskiTiina Kulpakko3Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys
4624TampereAulis Tuohimäki3BirdLife Pirkanmaa
4624TurkuLars Rantanen3Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4624VaalaKaisu Ojala3Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4624VantaaAnne Bäckström3Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4624VieremäTarmo Laitinen3Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4657AlajärviPirjo Hosionaho2Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys
4657AlavieskaKirsi Kääntä2BirdLife Keski-Pohjanmaa
4657EnontekiöElina Kukkonen2Lapin lintutieteellinen yhdistys
4657EspooKaisa Pikkarainen2Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4657HaapajärviLaura Leipälä2BirdLife Keski-Pohjanmaa
4657HollolaElina Lähdeaho2Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4657HyvinkääTimo Saarinen2Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus
4657HämeenlinnaMirja Eerola2BirdLife Kanta-Häme
4657InariPaula Hautala2Lapin lintutieteellinen yhdistys
4657JoroinenSylvi Oksanen2Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus
4657KajaaniAira Vilmi2Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4657KemiHarri Virtanen2Meri-Lapin Lintutieteellinen Yhdistys Xenus
4657KiteeMarja Tiainen2Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4657KuhmoSuvi-Saija Koski2Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4657KuopioPekka Parviainen2Lintuyhdistys Kuikka (Pohjois-Savo)
4657MuonioMilla-Maaria Tuoreniemi2Lapin lintutieteellinen yhdistys
4657MäntyharjuKirsi Kekkonen2Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys
4657SastamalaAri Huhtala2BirdLife Pirkanmaa
4657SuomussalmiMaritta Seppänen2Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys
4657TampereMarianne Valkealaakso2BirdLife Pirkanmaa
4657TurkuTalousvastuu Oy2Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4678HelsinkiAleksi Lehtinen1Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4678HämeenlinnaPäivi Bifeldt1BirdLife Kanta-Häme
4678ImatraMaija Idman1Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys
4678OrivesiHelena Mahlakallas1BirdLife Pirkanmaa
4678PoriPekka Grönlund1Porin Lintutieteellinen Yhdistys
4678PorvooMaarit Henriksson1Porvoon Seudun Lintuyhdistys
4678SodankyläSinikka Tepsa1Lapin lintutieteellinen yhdistys
4678TampereTellervo Lumiluoto1BirdLife Pirkanmaa
4678TurkuSoila Kotiranta1Turun Lintutieteellinen Yhdistys
4678YlitornioOssi Sirola1Lapin lintutieteellinen yhdistys
4688HelsinkiAki Arkiomaa0Helsingin Seudun Lintuteteellinen Yhdistys Tringa
4688JanakkalaSirkka-Liisa Leppänen0BirdLife Kanta-Häme