Miljoonien lintuhavaintojen Pihabongaus täyttää 20 vuotta

Pihabongaus. Kuva: Jyrki Mäkelä

Mediatiedote 7.1.2026

BirdLifen Pihabongaus järjestetään jälleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 24.–25.1. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

 

Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, ja sen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 26.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Ensimmäinen Pihabongaus järjestettiin 20 vuotta sitten vuonna 2006. Viime vuonna tapahtumaan osallistui noin 26 000 ihmistä yli 16 000 paikassa ympäri maan. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja yli 11 miljoonasta lintuyksilöstä.

Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen tapahtumaviikonloppua edeltävällä viikolla.

 

OSALLISTUMISOHJEET LYHYESTI

Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 24. tai sunnuntaina 25. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 30.1. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

 

I KORTHET PÅ SVENSKA

BirdLife Finland ordnar åt alla naturintresserade Gårdsplanskryss-evenemanget 24–25.1. Allt går ut på att under en timme iaktta fåglar på egen gård eller vid någon annan plats. Timmen kan man själv välja endera på lördag eller söndag. Iakttagelserna rapporteras till BirdLife på web-adressen www.pihabongaus.fi eller med postkort.

Grunden till evenemanget ligger i att få människor att engagera sig åt vinterns gårdsfåglar. Med ens samlas uppgifter som hjälper till att konkret få reda på vilka fåglar påträffas och i vilka mängder, som i sin tur ger grunder för forskning av fågelbeståndens utveckling och bidrar till fågelskydd.

Gårdsplanskrysset (Pihabongaus) har ordnats i slutet av januari årligen sedan 2006. I fjol deltog ca 26 000 finländare med att observera fåglar på mera än 16 000 gårdsplan. Under alla dessa år har man observerat över 11 miljoner fågelindivider tillsammans.

Anmälning av räkningsresultaten och tilläggsuppgifter finns på www.pihabongaus.fi.

 

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa

 

LISÄTIETOJA/TILLÄGGSINFORMATION

viestintäpäällikkö/kommunikationschef Jan Södersved, p./t. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry / BirdLife Finland rf