Piharuokinnan vihreä tikka on harmaapäätikka

Harmaapäätikka. Kuva: Micha Fager

Mediatiedote 26.1.2017

Harmaapäätikka on ainoa Suomessa pesivä vihreäselkäinen tikka. Kesällä se on melko arka ja huomaamaton, mutta talvella se tulee mielellään piharuokinnalle syömään rasvaa. Silloin sitä luullaan usein virheellisesti vihertikaksi, lähilajiksi joka ei pesi Suomessa lainkaan.

Harmaapäätikan vankin kanta elää meillä Etelä-Suomessa. Laji on levittäytymässä pohjoiseen, ja harmaapäätikkoja nähdään nykyään Lapissa saakka. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan 3 000–4 000 paria.

”Tulevan viikonlopun Pihabongauksessa on hyvä pitää mielessä, että piharuokinnalla käyvä vihreä tikka on harmaapäätikka. Se puuttuu joistakin alun perin Länsi-Euroopan lajistoon perustuvista lintukirjoista, joissa vihertikka on sen sijaan kuvattu”, muistuttaa BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Ensi viikonloppuna 28.–29.1. BirdLife Suomi järjestää 12. kerran valtakunnallinen Pihabongaus-tapahtuman. Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina tai sunnuntaina. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomelle.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja. Samalla kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta sekä välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta.

Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 18 000 ihmistä yli 12 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä noin 440 000 lintuyksilöstä.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: gråspett (harmaapäätikka), gröngöling (vihertikka)

 

KUVA harmaapäätikasta ja sinitiaisesta, kuvaajan nimi (Jyrki Mäkelä) mainittava

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 040 555 5393
BirdLife Suomi ry