Hanhen ja ihmisen elämää muuttuvassa maailmassa

Valkoposkihanhia. Kuva_ Jari Kontiokorpi.

Jari Kontiokorpi

Valkoposkihanhi on kuulunut elämääni kauan. Odottelimme innolla lajin muuttoja 1970- ja -80-luvuilla Etelä-Karjalassa. Kanta oli nykyiseen verrattuna pieni, päämuutto kesti vain pari tuntia, ja usein muutto meni kokonaan ohi Venäjän puolelta.

1990-luvulla tutustuin muuttoon Venäjän puolella: keväällä enimmäkseen Viipurissa, syksyisin muun muassa Vienanmerellä ja Laatokan rannalla.

Kanta on kasvanut lintuharrastusvuosieni aikana vauhdilla. Laji kotiutui Kolguevin saarelle Barentsinmerelle, kun eräänä keväänä 1980-luvun alussa sää pysäytti sinne valkoposkihanhia, ja jo seuraavana vuonna alkoivat pesinnät. Nyt siellä on maailman suurin valkoposkihanhikolonia.

Pääsin saarelle saksalais-venäläisen retkikunnan mukana kesällä 2007, ja muiden huikeiden kokemusten ohella opin paljon lajin ekologiasta.

 

Suomesta on tullut suosikki

Barentsinmeren kanta nousi vuoteen 2017 mennessä nykyiseen reiluun miljoonaan yksilöön, minkä jälkeen se ei ole juurikaan kasvanut. Muuttokäyttäytyminen on sen sijaan muuttunut. Vuonna 2006 sateessa ja vastatuulessa laskeutui ensimmäistä kertaa valkoposkihanhia Itä- ja Kaakkois-Suomen pelloille, ja sen jälkeen ilmiö on toistunut ja vakiintunut.

Suomesta on tullut lajin tärkeä lepäilymaa keväin syksyin. Ei ihme: onhan Pohjois-Karjala muuttomatkan puolivälissä, ja keväisin viimeinen kunnon viljelyalue ennen arktisempaa pesimäaluetta ja syksyisin ensimmäinen.

Luoteis-Venäjän maatalouden alasajo 1990-luvulta lähtien on ajanut hanhien muuttoreitit enimmäkseen kaakommaksi, mutta osan reitti on siirtynyt luoteeseen osittain Suomen yli. Nurmialueiden väheneminen lähi-Venäjällä on myös saattanut vaikuttaa valkoposkihanhen esiintymiseen.

Nyt yhä suurempi osa valkoposkihanhista pysähtyy Suomessa keväin syksyin, minkä vuoksi hanhien aiheuttamat satovahingot ovat nousseet merkittäviksi.

 

Ennaltaehkäisyn keinoja selvitetty

Kasvaviin vahinkoihin herättiin nopeasti. Ympäristöministeriön rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaussummat kohosivat niin paljon, että ministeriö tilasi BirdLifelta kaksi selvitystä.

Ensimmäisessä (2017) tarkkailimme tapahtumia sekä keräsimme tietoa ja menetelmiä valkoposkihanhien maataloudelle aiheutuvien vahinkojen vähentämisestä. Toisessa selvityksessä (2019) keräsimme maailmalta kokemuksia keinoista lintujen aiheuttamien maatalousvahinkojen ennaltaehkäisyistä.

Selvitysten perusteella hanhet ovat oppivaisia, ja niiden karkottaminen vaatii aktiivisuutta. Karkotuskeinoja on todella paljon, ja osa niistä on selkeästi pelkkää rahastusta ilman toivoakaan toimivuudesta. Parhaimmiksi karkottajiksi maailmalla on todettu laser, drooni ja ihminen.

Karjalassa on kuitenkin erilaiset olot kuin Keski-Euroopassa. Esimerkiksi automaattinen laser osoittautui paitsi teknisesti epävarmaksi, myös meidän oloihimme huonosti sopivaksi. Valoisat toukokuun päivät heikensivät laservalon näkyvyyttä ja samalla karkotustehoa, ja syksyisin pilvisyyden vuoksi aurinkokennot eivät ladanneet tarpeeksi virtaa laitteelle.

 

Hanhipellot toimivat

Paras ohjauskeino ovat linnuille rauhoitetut hanhipellot, joihin muilta pelloilta karkotetut hanhet voivat siirtyä. Tärkeää on avoin ja tiivis yhteistyö eri tahojen kanssa.

Tämä kevät (2022) nimittäin osoitti, että hanhipeltoja on oltava tarpeeksi, muuten karkottamisessa ei ole järkeä. Runsaslumisen talven jälkeen hanhet saapuivat Karjalaan ennen kasvukauden alkamista, jolloin ne joutuivat syömään muutakin kuin nurmea, ja nurmea sitä mukaa kun sitä kasvoi. Kun ruoka loppui hanhille varatuilta pelloilta, niiden oli ruokailtava muualla.

Vahingot olivat tänä keväänä Etelä-Karjalan koillisosissa ja Pohjois-Karjalan etelä- ja keskiosissa lähes huippukevään 2020 tasoa. Alueelliset erot vahingoissa olivat huomattavia.

Hanhien tarkkailutorniko? Ei. Automaattisen laserin asennusta syksyllä 2020. Harri Kontkanen asentajana. Kuva: Jari Kontiokorpi.

 

Hanhityöni on tarkkailua ja keskustelua

Viime vuosina olen tehnyt valkoposkihanhityötä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa, ja vastaan esimerkiksi viikoittaisten valkoposkihanhitiedotteiden kirjoittamisesta. Yhteistyö on yhteenvedoissa tärkeää ja se on sujunut hienosti ELY-keskuksen, BirdLifen, Turun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen, hollantilaisten ja saksalaisten tutkijoiden sekä Ilmatieteen laitoksen Jarmo Koistisen ja Mika Rantasen kanssa. Ilman harrastajien havaintoja olisi mahdoton saada käsitystä muutoista ja sen edistymisestä.

Maastossa seuraan hanhia. Kokoan esimerkiksi tietoa siitä, missä ne oleilevat, mitä tekevät, mitä syövät ja mihin aikaan. Minkä viljelylajin pellolla ne ovat syömässä, mitä muita lajeja havaitaan, onko häiriötekijöitä? Hanhipaimenten ja muiden hanhikarkottajien kanssa on vaihdeltu havaintoja ja kokemuksia. Tiedot välittyvät suoraan maaseutuviranomaisille, mikä helpottaa heidän tarkastuskierroksiaan vahinkoalueille.

Itse en ole häätänyt hanhia, vain tarkkaillut. Tarkkailen myös linnuille osoitettuja hanhipeltoja, alueita, joista niitä saa karkottaa sekä syksyisin myös alueita, joilla hanhia saa ampua. Tarkkailemme, että toiminta on Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämien lupaehtojen mukaista.

Eri alueiden lintutyöryhmissä keskustelu on ollut pääosin asiallista. Jo se on auttanut paljon, että olemme yhteyksissä maanviljelijöiden kanssa ja he huomaavat, että yritämme helpottaa tilannetta ja vähentää vahinkoja. Maastossa on juteltu asioista laidasta laitaan ja maanviljelijöiden ahdinko on tullut tutuksi.

Valkoposkihanhi on pieni osa viljelijän murheista, mutta muut uhat ovat vaikeampia nujertaa, joten etenkin populistipoliitikot ratsastavat hanhivihalla, vaikka pitäisi tehdä työtä muiden, paljon suurempien haasteiden ratkaisemiseksi.

 

Lähitulevaisuuden uhat

Valkoposkihanhien kannan kasvun suurin syy ovat olleet talvehtimisalueiden hyvät olosuhteet. Tilanne voi kuitenkin muuttua, eikä valkoposkihanhikannan tulevaisuutta voi ennustaa. Ilmastonmuutos muuttaa maailmaa nopeasti ja radikaalisti. Lintuinfluenssa tappoi Huippuvuoren valkoposkihanhen pesimäkannasta kolmasosan niiden talvehtiessa Skotlannissa viime talvena.

Myös muut kolonia- ja parvilinnut ovat suuressa vaarassa lintuinfluenssan vuoksi. Esimerkiksi lintuvuorten merilintuja, Israelin talvehtivia kurkia ja Balkanin kiharapelikaaneja kuoli suuria määriä tänä vuonna. Tehoeläintuotantolaitoksissa levinnyt tauti elää luonnonvaraisissa eläimissä ja muuntuu koko ajan. Luonnoton tarhaus olisi mielestäni lopetettava.

Valkoposkihanhi on hieno ja sopeutuva laji. On ollut kiehtovaa lukea esimerkiksi siitä, että jääkausien aikana valkoposkihanhet ovat arkeologisten löytöjen perusteella pesineet Brittien saarten eteläosien rannikon kalliojyrkänteillä ja talvehtineet Välimeren alueen kosteikoilla ja niityillä. Kohta näitä sopeutujia taas saapuu Karjalaan, mutta selviääkö laji lähitulevaisuuden kriiseistä?

2022 keväällä hanhet tulivat ennen kasvillisuuden nousua ja ruokailivat jopa pihanurmikoilla. Kuva: Jari Kontiokorpi.