Kevätmuutto vilkastui

Laulujoutsenia ja pikkujoutsen. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 22.3.2019

Lintujen kevätmuutto vilkastui, ja tällä viikolla kiurut ja töyhtöhyypät yleistyivät eteläisimmässä Suomessa. Pohjoisimmat kiurut ehtivät lännessä Keski-Pohjanmaalle ja idässä Etelä-Karjalaan. Yksittäisiä töyhtöhyyppiä havaittiin jo Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Mustarastaat virittelevät laulua, ja keväälle uusina lajeina havaittiin tiltaltti, kapustarinta ja metsäviklo.

Metsä- ja tundrahanhia saapui jälleen aikaisin ja suurin määrin. Laitilaan oli kerääntynyt jo yli 3 000 metsähanhea, ja yli tuhannen linnun parvia on useammassa paikassa Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Joukossa on satoja tundra- ja kanadanhanhia, ensimmäisiä lyhytnokkahanhia sekä satoja laulujoutsenia.

Pohjois-Suomessa on vielä talvi ja lintujen kevätmuutto on vasta alkanut. Ensimmäiset harmaalokit ja pulmuset havaittiin Kainuussa ja Kuusamossa ja merilokki Keminmaalla. Kurkia on nähty jo Vaasassa ja Jyväskylässä, mutta etelärannikollakin kurkia on vasta yksittäin tai pareittain.

Viikko sitten Hangosta löytynyt mustapäätasku on saanut seuraa muista harvinaisuuksista. Isohaarahaukka nähtiin viikonloppuna Helsingissä, ja sen jälkeen laji on havaittu monella paikkakunnalla Paraisista Poriin. Kevään ensimmäinen jalohaikara saapui maanantaina Haminaan, ja haahkaparvista on löytynyt muutama kyhmyhaahka. Helsingissä lintuharrastajia on ilahduttanut nokivaris.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 29.3.