Kiurut ehtivät Kemiin ja Kainuuseen

Pulmunen. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 29.3.2019

Kevät etenee hyvää vauhtia Etelä-Suomessa. Kiurut laulavat lumettomien peltojen yllä ja tuhatpäiset hanhiparvet ovat levittäytyneet suunnilleen Pori–Porvoo-linjan tasalle. Pohjoisimmassa Suomessa on vielä täysi talvi ja vain satunnaisia muuttolintuja. Inarissa ruokinnoilla on nyt kymmeniä taviokuurnia.

Etelä-Suomen näkyvimpiä muuttajia ovat olleet metsä- ja tundrahanhet, joita on saapunut päivittäin lisää. Hyviä muuttopäiviä olivat sunnuntai ja maanantai. Pukkilaan on tällä viikolla kerääntynyt jo 7000 hanhea ja Loimaalle 4000 metsähanhea, 2500 tundrahanhea laskettiin Nurmijärvellä.

Kevään ensimmäinen lapasorsa nähtiin lauantaina Pyhärannassa, ja samana päivänä punajalkaviklo oli ehtinyt Uuteenkaarlepyyhyn. Sunnuntain saapujia olivat sepelhanhi Kemiönsaaressa ja kalasääski Akaassa. Torstaina havaittiin ensimmäinen ruskosuohaukka ja merikihu.

Pulmuset etenevät suunnilleen lumirajan mukana. Suurimmat parvet ovat edenneet rannikolla Keski-Pohjanmaalle ja sisämaassa Keski-Suomeen. Ensimmäiset kiurut nähtiin Oulun seudulla, Kainuusssa ja Kemissä. Myös kottaraiset olivat ehtineet Kainuuseen ja Kemiin, ja nähtiinpä yksinäinen kottarainen Inarissakin. Ripeimmät töyhtöhyypät saavuttivat Oulun seudun ja Kainuun, ja esimerkiksi Jyväskylässä muutti tänään yli 400 töyhtöhyyppää. Rastaita on saapunut vielä niukasti, mutta pian nekin yleistyvät.

Isohaarahaukasta on tullut jokavuotinen alkukevään harvinaisuus. Kuluneella viikolla lajia on havaittu rannikon tuntumassa Porvoosta Satakuntaan.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 5.4.