Peipoilla meno päällä, mutta kaikilla ei vielä kiire etelään
Lintutilanne 19.9.2025
Lämpimästä säästä huolimatta useimmat muuttolinnut suuntaavat kalenterin mukaan etelään. Peipot parveilevat suurin joukoin, ja runsaita muuttajia ovat myös niittykirviset, västäräkit ja rautiaiset. Pääskyjäkin on edelleen parhailla yöpymispaikoilla jopa parituhatta.
Viikon vilkkain muuttopäivä koettiin eilen torstaina, kun Kirkkonummella arvioitiin päivän aikana muuttaneen 350 000 peippoa. Myös päiväpetolintuja laskettiin runsaasti, parhaina yli 600 varpushaukkaa, 77 mehiläishaukkaa ja 34 tuulihaukkaa.
Kaikilla ei ole kiire. Esimerkiksi kehrääjistä on vielä tällä viikolla yli 50 havaintoa. Pohjoisimmat nähtiin Kurikassa ja Kristiinankaupungissa. Arktiset valkoposkihanhet eivät vielä ole saapuneet Suomeen, ja kurjet ja metsähanhetkin viipyvät vielä kerääntymisalueillaan. Liminganlahdella pohjoisenpuoleisia tuulia odottelee yli 15 000 kurkea ja 12 000 taigametsähanhea.
Jakson harvinaisin lintu, Suomen viides siperianpilkkasiipi, havaittiin viime perjantaina Helsingissä, mutta se löytyi vasta jälkeenpäin valokuvista. Tornioon eksynyt heikkokuntoinen mustahaikara otettiin kiinni ja toimitettiin hoitoon. Turun seudulla kierteli isohaarahaukka, Pyhtäällä nähtiin mustanmerenlokki ja Kristiinankaupungissa lyhytvarvaskiuru. Etelärannikolla on liikkunut useampia kiljukotkia ja punajalkahaukkoja. Useassa paikassa on havaittu keräkurmitsoja.
Yleistietoa lintutilanteesta:
Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 26.9.

