Merikotkien tappaminen ei ole hyväksyttävää
Ahvenanmaan maakuntahallitus myönsi 11.5.2023 poikkeusluvan, jolla voi ampua viisi merikotkaa Lemlandin Lågskärillä kevään ja alkukesän aikana. Lupaa perustellaan sillä, että Lågskär on tärkeä uhanalaisen haahkan pesimäalue ja alueella on merikotkia, jotka saalistavat haahkoja, erityisesti haahkan pieniä poikasia niiden ensimmäisinä elinviikkoina.
Merikotkia väitetään tapettavan luonnonsuojelun nimissä. Toiminta on kuitenkin paremmin rinnastettavissa menneiden aikojen petovihaan, jolloin “petolintuja” tappamalla haluttiin parantaa ihmisen hyödyntämien lajien pesimätulosta ja lisätä riistasaalista. Petolintujen vaino on edelleen valitettavan tavallista joissakin maissa ja ilmitulleet tapaukset herättävät suurta negatiivista julkisuutta. Luvan myöntäminen suuren petolinnun tappamiselle on Suomelle ja suomalaiselle riistanhoidolle valtava imagotappio. Lupa viestii kansalaisille, että petolintujen tappaminen on suojelutyötä. Tämä lisää ihmisten epäluuloa petolintuja kohtaan ja ruokkii petolintuvihaa. Se voi konkretisoitua paitsi petolintujen salametsästykseksi myös uusiksi lupavaatimuksiksi.
Merikotkan ravintovalikoima on monipuolinen. Kalojen ja haaskojen ohella ne saalistavat myös toisia lintuja, niin aikuisia yksilöitä, poikasia kuin jopa munia. Siinä, että luonnonvarainen lintulaji syö toisia lintulajeja, ei ole mitään poikkeuksellista. Luonnossa toiset eliöt ovat pääsääntöisesti jonkin toisen eliön ravintoa.
Lågskärin alue on luonnonsuojelualuetta ja se kuuluu Natura 2000 -verkoston lintudirektiivin mukaisiin erityisiin suojelualueisiin (SPA-alue). Merikotka on lintudirektiivin liitteen 1 laji eli laji, jota EU:ssa on suojeltava erityistoimin. Ahvenanmaan maakuntahallitus on siis myöntänyt kansallisesti ja kansainvälisesti tiukasti suojellulle alueelle tappoluvan tiukasti suojeltavalle lajille, joka on myös sukupuuton partaalta pelastettu suomalaisen luonnonsuojelutyön symboli.
Metsästyksen sallimista juuri Lågskärillä ei voi perustella myöskään haahkan taantumisella, koska alueella pesivien haahkojen määrä on ollut selvässä kasvussa. Kanta on kasvanut peräti 60 prosenttia vuodesta 2017 (727 pesää) vuoteen 2022 (1145 pesää).
Luonnonsuojelulla ei voi uskottavasti perustella merikotkien ampumista. Ahvenanmaan maakuntahallituksen tulisi pikaisesti peruuttaa lupa ja luvan saaneen Ahvenanmaan metsästysjohtajan jättää lupa käyttämättä.
Haahkan pesimäkanta Lågskärillä vuosina 2017, 2021 ja 2022.
Lintudirektiivin vastainen lupa
Ahvenanmaalla on omat lainsäädäntönsä ja hallintokäytäntönsä. Niiden on oltava kuitenkin sopusoinnussa Suomen hyväksymien sopimusten ja EU-lainsäädännön, kuten lintudirektiivin, kanssa. Euroopan unionin lintudirektiivi on voimassa myös Ahvenanmaalla. Kaikki kotkat, haukat ja pöllöt on direktiivillä suojeltu, eikä niitä saa missään jäsenvaltiossa tappaa.
Ahvenanmaan merikotkien tappoluvassa vedotaankin lintudirektiivin 9 artiklaan, jossa määritellään hyväksyttävät poikkeukset lajisuojeluun. Artiklan mukaan tiukasta suojelusta voidaan poiketa tietyissä erityistapauksissa ja niissäkin vain, mikäli ei ole muuta ratkaisua asian hoitamiseksi. Tappaminen on viimeinen keino, johon voi olla mahdollista turvautua, kun kaikki muut keinot on todettu tehottomiksi ja toimenpide on välttämätön.
Poikkeuslupaa perustellaan eläimistön suojelulla. Poikkeusluvalla ei ole väitetysti tarkoitus vähentää merikotkakantaa, vaan opettaa merikotkia. Luvan hakijat uskovat, että muut merikotkat alkavat välttämään aluetta, kun näkevät lajikumppanin tapettavan tai havaitsevat kuolleen lajikumppanin narusta roikkumassa saaren rannalla.
Lintudirektiivin sallima poikkeus eläimistön ja kasviston suojelemiseksi on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi vain sellaisissa poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa toinen laji uhkaa hävitä toisen lajin vuoksi. Lågskärin suojelualueen runsastuva haahkakanta ei ole häviämisvaarassa. Perusteita poikkeusluvalle eläimistön suojelemiseksi ei siis ole.
Lupa tappaa merikotkia ei olisi sallittu, vaikka Lågskärin haahkakanta olisi välittömässä häviämisvaarassa merikotkan vuoksi, mikäli muita tyydyttäviä keinoja ei olisi laajamittaisesti kokeiltu. Tällaisia muita tyydyttäviä ratkaisuja ovat esimerkiksi merikotkien karkottaminen haahkan poikueparvien luota veneen ja kotkiin kohdistetun vihreän laservalon avulla. Laser on osoittautunut useilla lintulajeilla tehokkaaksi karkotuskeinoksi.
Ampuminen pienten poikasten tulevaisuuden kannalta herkimpään aikaan sen sijaan häiritsee suojelualueen linnustoa. Ampumista pelästyvät haahkaemot voivat pelästyä ja jättää poikaset turvattomiksi. Luvan toteuttamisen vaikutusta Natura-alueen luonnonsuojelutavoitteille ei ole myöskään päätöksessä arvioitu.
Haahkan poikastuotto vaihtelee
Monien merilintulajien poikastuotto vaihtelee suuresti vuosien välillä. Haahkalle on tyypillistä, että toisinaan valtaosa poikasista kuolee pian kuoriutumisen jälkeen patogeenien ja loisten vuoksi.
Kesällä 2022 haahkat kärsivät monin paikoin tuntemattomaksi jääneestä taudista tai loisesta (mahdollisesti lintuinfluenssasta). Lågskärilläkin vain 25 poikasta varttui lentokykyiseksi ja valtaosa poikasista katosi pian kuoriutumisen jälkeen. Ero edelliseen kesään, jolloin lentokyvyn saavutti jopa 700 poikasta, oli valtava. Vuonna 2022 valtaosa pienistä poikasista hävisi kesäkuun alussa, jolloin paikalla ei ollut havainnointia. Näyttöä siitä, että kesän 2022 poikaskato olisi johtunut merikotkista, ei ole, vaikka niin on väitetty. Vastaavia vuosia on ollut Lågskärillä aikaisemminkin: esimerkiksi keväällä 1996 lähes kaikki yli tuhannesta kuoriutuneesta haahkanpoikasesta hävisivät reilussa viikossa, vaikka alueella ei ollut merikotkia.
Haahkan ja merikotkan yhteinen historia
Petojen saalistuksella on vaikutusta saalislajien kantoihin. Kun laji runsastuu, siitä tulee tavallisempi saalis ja vähenemisen myötä pedot saalistavat lajia vähemmän. On äärimmäisen harvinaista, että luontaiseen lajistoon kuuluva peto uhkaisi luontaisen lajin säilymistä. Merikotkakaan ei uhkaa haahkakannan säilymistä. Merikotkalla on kuitenkin vaikutusta haahkakannan kokoon, ja merikotka on tärkeimpiä syitä 1990-luvun lopulta alkaneeseen haahkakannan vähenemiseen. Tähän on historiallisia syitä.
Haahka oli 1900-luvun puolivälissä paljon vähälukuisempi kuin nykyään. Suomen haahkakanta yli kymmenkertaistui 1950-luvulta 1980-luvulle ja saavutti huippunsa 1990-luvun puolivälissä. Nykyinen haahkakanta on samalla tasolla kuin 1980-luvun alussa. Vähenemisestään huolimatta haahka on edelleen saariston yleisin vesilintu. Sen kannanarvio on noin 100 000 paria.
Suomen merikotkakanta oli vainon ja ympäristömyrkkyjen vuoksi pienimmillään vain muutamia pareja 1970-luvun alussa, ja lajin pelättiin häviävän Suomesta. Suojelutyön ansiosta merikotkakanta on kasvanut yli 500 pariin.
Haahkakanta sai kasvaa 1990-luvulle saakka lähes ilman niiden luontaista pääpetoa, merikotkaa. Tämän ansiosta Suomen haahkakannasta tuli suuri, ilmeisesti suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Kun huippupedon kanta palautui, se vaikutti myös saalislajien, kuten haahkan ja harmaalokin pesimäkantoihin. Merikotkat saalistavat lisäksi hyvin runsaasti suurissa ja tiheissä kolonioissa pesivien merimetsojen poikasia.
Merikotkan saalistus kohdistuu haahkaan enemmän juuri ulkosaaristossa, jossa merikotkan suosimaa kalaravintoa on vaikeammin saatavissa kuin sisäsaaristossa ja lahdilla. Nykyään aiempaa suurempi osa haahkoista pesii suojaisemmassa välisaaristossa ja haahkan pesintä on myöhentynyt, sillä naaraat alkavat hautomaan myöhemmin, kun merikotkan katseelta suojaavaa kasvillisuutta on enemmän.
Merikotkakannan kasvu
Merikotka on runsastunut voimakkaasti, ja sen kuolleisuus on hyvin pientä. Myös nuoret linnut selviävät todella hyvin ensimmäisestä elinvuodestaan ja erityisesti talvesta, jolloin luontaista ravintoa on niukasti tarjolla. Matala kuolleisuus on joidenkin metsästäjien ja kalastajien edesauttamaa. Merikotkille on talviaikaan tarjolla runsaasti sorkkaeläinten suolistusjätteitä, joita jätetään yleisesti luontoon. Monin paikoin merikotkat kerääntyvät talvisin syömään pilkkijöiden ja verkkokalastajien jäälle jättämiä kaloja. Ylimääräinen ravinto vähentää kuolleisuutta. Näihin ihmisen tarjoamiin ravintokohteisiin puuttuminen olisi helpointa ja yleisesti hyväksyttyä merikotkan ja haahkan suojelutyötä.