Valkoposkihanhilaskennat
Valkoposkihanhen Suomen pesimäkanta on kasvanut 2000-luvulla ja levittäytynyt yhä laajemmalle. Laji pesii lähes koko rannikkoalueella ja paikoin sisämaassa. Viime vuosina pesimäkanta on kuitenkin kääntynyt laskuun.
Valkoposkihanhen pesimäkannan kehitystä seurataan BirdLife Suomen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä muun muassa syksyisten laskentojen avulla. Syyskannan laskenta tehdään elo–syyskuun vaihteessa ennen kuin arktiset valkoposkihanhet saapuvat Suomeen. Myöhemmin syksyllä Suomessa levähtää satoja tuhansia Venäjällä pesiviä valkoposkihanhia.
Vuoden 2026 laskenta: valkoposkihanhien pesimäkanta laskusuunnassa
Vuoden 2026 syyslaskennassa 29.–30.8. havaittiin yhteensä noin 23 100 valkoposkihanhea. Määrä laski tuntuvasti verrattuna edelliseen syksyyn ja on myös pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna alhainen. Viimeksi hanhia on havaittu yhtä vähän syksyllä 2013.
Vuonna 2008 alkanut seuranta kertoo valkoposkihanhen Suomen pesimäkannan kasvaneen tasaisesti vuoteen 2019 saakka, minkä jälkeen kasvu pysähtyi ja on viime vuosina ollut selvässä laskussa. Vuonna 2026 hanhia havaittiin lähes kolmannes vähemmän kuin huippuvuonna 2019.
Pääkaupunkiseudulla valkoposkihanhet lasketaan hyvin tarkasti vuosittain. Nyt hanhia havaittiin noin 8 500 yksilöä, mikä on 2 000 yksilöä vähemmän kuin viime vuonna. Määrä on myös tuntuvasti viime vuosien keskiarvoa alhaisempi. Laskentojen kattavuus alueella pysyi hyvänä.
Kymenlaakson rannikolla hanhia havaittiin niukasti. Porvoon seudulla määrä oli lähes sama kuin viime vuonna, mutta lähivuosien keskiarvoon verraten määrä jäi pieneksi. Suomenlahdella pesivät linnut siirtyvät loppukesällä tyypillisesti länteen päin, ja loppukesän hanhimäärät itäisillä pesimäalueilla vaihtelevat siksi suuresti.
Varsinais-Suomessa syksyisten hanhien määrät ovat vaihdelleet varsin paljon. Tänä vuonna alueella havaittiin hanhia saman verran kuin edellisenä vuonna. Esimerkiksi Mynämäen Mietoistenlahden perinteisellä kerääntymispaikalla oli yli 3 500 valkoposkihanhea. Pohjanlahden hanhimäärät jäivät hieman viime vuosia pienemmäksi kautta rannikon.
Sisämaassa valkoposkihanhien merkittävän pesimäalue on Lahden–Hollolan seudulla. Lisäksi hanhia pesii muun muassa Lappeenrannassa, Parikalassa ja Oulunjärvellä. Lisäksi yksittäisiä pareja pesii eri puolilla sisämaata. Tänä syksynä Lahden seudulla havaittiin muutamaa viime vuotta enemmän hanhia.
Elo–syyskuun vaihteen laskennassa seurataan Suomen pesimäkantaa. Syyskuun puolivälistä lähtien etenkin Itä-Suomen pelloilla muutollaan levähtävät valkoposkihanhet pesivät Jäämeren rannikolla.
Kesällä 2026 valkoposkihanhien pesinnät onnistuivat varsin huonosti. Pesivien yksilöiden määrä pysyi vakaana, mutta poikastuotto oli heikkoa. Poikasten määrä jäi kaikilla laskenta-alueilla pienemmäksi kuin viime vuonna. Pesimätulos vaihtelee vuosittain muun muassa kevään ja alkukesän sääolojen mukaan.
BirdLife ja Suomen ympäristökeskus kiittävät kaikkia laskentoihin osallistuneita!

Suomen valkoposkihanhikannan kehitys syyslaskentojen mukaan

