EuroBirdwatch järjestetään 25. kerran

Tulevana viikonloppuna 6.–7.10. muuttolintuja seurataan noin 40 maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Euroopan suurin lintutapahtuma järjestetään jo 25. kerran. Ensimmäinen EuroBirdwatch järjestettiin syksyllä 1993. Vuosien saatossa osallistujia on yli miljoona, ja lintuja on havaittu yli 73 miljoonaa yksilöä.

Suomessa järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikki linnusta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Suurin osa muuttolinnuistamme on jo lähtenyt, mutta lokakuun alku tarjoaa vielä runsaasti nähtävää. Arktisten valkoposkihanhien muutto on vasta alkanut, ja muutolla on vielä runsaasti rastaita, peippoja ja vaelluslintuja. Esimerkiksi närhet ovat vaeltaneet tänä syksynä tavallista runsaampina.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: vitkindad gås (valkoposkihanhi), bofink (peippo), nötskrika (närhi)

 

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 040 5555 393, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry