Euroopan lintumuuton eteneminen seurattavissa reaaliajassa

Tänään julkaistu kaikille avoin verkkopalvelu EuroBirdPortal näyttää kartta-animaatioin lintulajien kevätmuuton etenemisen Euroopassa. Palvelusta voi käydä katsomassa esimerkiksi, kuinka lähellä ovat tämän kevään ensimmäiset pääskyt, tai ennustaa, koska Suomessa tullaan kuulemaan käen kukuntaa. Suomenkielisillä lajinimillä toimivassa palvelussa on nähtävissä 105 lintulajin esiintyminen 29 Euroopan maassa.

EuroBirdPortal on EU:n tukema lintujärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteishanke, joka tekee havaintoihin perustuvaa tutkimusta ja tuottaa muun muassa EU:lle vankkaa tietoa lintuja ja luonnonsuojelua koskevien päätösten pohjaksi. Hankkeen suomalainen kumppani on BirdLife Suomi, jonka Tiira-lintutietopalveluun kirjatut havainnot näkyvät EuroBirdPortalin kartoilla. Palveluun päivitetään joka päivä noin 120 000 uutta havaintoa, minkä ansiosta kartat ovat lähes reaaliaikaisia.

Lintujen liikkeet ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Nyt kaikki voivat seurata muuttolintujen kiehtovia liikkeitä tuoreilla lintutilannekartoilla”, sanoo Peter Uppstu, BirdLife Suomen EuroBirdPortal-vastaava.

”Suuri kiitos kuuluu kaikille niille yli sadalle tuhannelle lintuharrastajalle, jotka ilmoittavat havaintonsa Suomesta ja muualta Euroopasta. Ilman heidän panostaan tämä ei olisi mahdollista”, jatkaa Uppstu.

Muuton eteneminen eri lintulajeilla voi Euroopan mittakaavassa yllättää kokeneenkin lintuharrastajan. Esimerkiksi ensimmäiset haarapääskyt saapuvat eteläiseen Espanjaan ja Portugaliin jo tammikuun alkupuolella. Myös saman lajin eri alueilla pesivien kantojen muuttokäyttäytyminen voi yllättää. Esimerkiksi eteläisiä harjalintuja havaitaan loppusyksyllä todennäköisemmin Suomessa kuin Keski-Euroopassa.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: gök (käki), ladusvala (haarapääsky), härfågel (harjalintu)

EuroBirdPortal: www.eurobirdportal.org/fin/fi

Lisätietoja:

  • Peter Uppstu, BirdLife Suomen EuroBirdPortal-vastaava, puh 040 719 7280