Lintutilanne 26.9.2017

Taigauunilintu, 18.9.2017. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 26.9.2017

Viime viikon tiistaina koettiin syksyn toinen kurkirynnistys. Ylöjärvellä laskettiin yli 13 000 muuttavaa kurkea, ja isoja lukuja ynnättiin myös muualla Pirkanmaalla. Ylivieskassa muutti noin 6 000 ja Keuruulla noin 7 000 kurkea. Etelärannikolla ihailtiin tuhansien kurkien muuttoja myös viime viikonloppuna.

Sunnuntaina etelärannikolla oli monipuolinen muuttopäivä. Kurkien lisäksi liikkeellä oli tuhansia sepelkyyhkyjä ja kymmeniä piekanoita. Kirkkonummen Porkkalassa laskettiin lähes 700 rautiaista ja metsäkirvisiäkin vielä yli 400 muuttavaa.

Niittykirvinen on kuitenkin jo paljon yleisempi näky. Sunnuntaina Kristiinankaupungissa muutti lähes 2 000 niittykirvistä. Peippoja laskettiin jo yli 45 000.

Valkoposkihanhien arktiset joukot saapuivat totutusti Itä-Suomeen. Kouvolan Teutjärvellä laiduntaa jo noin 200 000 valkoposkihanhea. Yli 100 000 hanhen parvia on Rääkkylässä ja Iitissä. Valkoposkihanhien joukosta on löytynyt muutama punakaulahanhi.

Harvinaisempia lintuja olivat mustaotsalepinkäinen Somerolla, punakottarainen Kärkölässä, aropääskykahlaaja Lappeenrannassa, mehiläissyöjä Kotkassa ja lyhytvarvaskiuru, joka rengastettiin Espoossa. Viikon aikana on havaittu lähes 200 taigauunilintua, ja tänään on löytynyt jo kaksi itäistä harvinaisuutta: ruskouunilintu Kokkolassa ja aavikkotasku Kiteellä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 3.10.