Lintutilanne 19.9.2017

Sepelhanhia. Kuva: Petri Vainio.

Lintutilanne 19.9.2017

Syksyn etenemisen havaitsee lintulajiston muuttumisesta. Pensaikoissa vilahtelevien hyönteissyöjien valtalaji on vaihtunut pajulinnusta tiltaltiksi, pelloilla ruokailevien kirvisten enemmistö on nyt metsäkirvisten sijaan niittykirvisiä ja järripeipot ovat liittyneet peippoparviin eteläistä Suomea myöten.

Kottaraiset, pääskyt ja monet muut linnut kerääntyvät suuriksi parviksi syysmuuton alla. Syksyn suurimmasta kottaraisparvesta laskettiin lauantaina Kokemäellä 10 000 yksilöä. Pääskyjen pääjoukot ovat jo jättäneet Suomen, mutta Kaarinassa oli yhdessä yöpymisparvessa viime tiistaina vielä 2000 lintua. Mietoistenlahdella on ruokaillut yli tuhat suokukkoa ja Helsingin Viikissä 700 töyhtöhyyppää.

Komeat kurkiaurat ilmestyvät taivaalle syyskuun pohjoistuulisina päivinä. Perjantaina 15.9. kurkia muutti laajalla rintamalla Länsi-Suomessa, yli 5 000 kurkea havaittiin Ylöjärvellä, Raaseporissa ja Liedossa. Perinteisellä kurkien kokoontumispaikalla Vaasan Söderfjärdenillä määrä oli kasvanut viikonloppuna jo 7 000 lintuun.

Sepelhanhet yllättivät komealla itäisen Suomen vesistöjä seurailleella iltapäivämuutollaan sunnuntaina 17.9. Savitaipaleella arvioitiin muuttaneen yli 60 000 sepelhanhea. Valkoposkihanhia on sen sijaan saapunut itäsuomalaisille ruokailupelloilleen vasta pieniä määriä.

Viikon harvinaisuuksia ovat olleet pronssi-iibis Ilmajoella, arokotka Oulussa ja ruostesorsa Säkylässä. Harjalintu nähtiin Jämsässä ja Uusikaarlepyyssä. Isokirvisiä havaittiin viikon aikana yhdeksän, heinäkurppia noin 30 ja taigauunilintuja lähes 150 yksilöä.

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 26.9.