Lintutilanne 27.2.2018

Tunturikiuru, Vantaa 25.2.2018. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 27.2.2018

Pakkanen pitää pintansa, ja luonnossa on tapahtunut vain vähän uutta. Lintumaailmaa ei voi kuitenkaan sanoa hiljaiseksi, sillä pitenevässä päivässä viherpeipot ja tiaiset innostuvat laulamaan ja tikat rummuttamaan. Osa mustarastaistakin tapailee jo laulua. Pöllöt ovat aloittaneet kevätsoitimensa. Paras aika pöllöretkille on, kun sää vähän lämpenee.

Pulmusia ja uuttukyyhkyjä on talvehtinut useammassa paikassa, ja ennen kireimpiä pakkasia niitä ilmestyi myös uusiin paikkoihin. Esimerkiksi Pöytyällä on ollut helmikuun alusta saakka lähes 40 uuttukyyhkyä. Laulujoutsenia jäi talvehtimaan runsaasti, ja viime päivinä niitä on saapunut sulapaikoille, kun jää on vallannut alaa saaristossa ja Suomenlahdella.

Helmikuun loppu ei ole paljastanut uusia lintuharvinaisuuksia. Erikoisimmat talvivieraat ovat Haminassa ja Lappeenrannassa talvehtivat idänturturikyyhkyt. Isolokkeja on havaittu Kokkolassa, Porissa ja Porvoossa, tunturikiuruja Vaasassa, Vantaalla ja Kouvolassa.

Tähän asti selvinneet linnut ovat jo voiton puolella, sillä pakkasesta selvitäkseen ne ehtivät nyt ruokailla pitempään päivänvalossa. Kevätmuuton todellista käynnistymistä saa silti tämänhetkisten ennusteiden valossa odottaa vielä viikkoja. Viime vuosina helmi–maaliskuun vaihteessa on havaittu jo useita muuttolintulajeja.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran tiistaina 13.3.