Lintutilanne 31.8.2018

Harmaahaikara. Kuva: Pertti Rasp

Harmaahaikarat levittäytyvät pesästä lähdettyään eri suuntiin, ja näin loppukesällä niitä merenlahdilla ja järvien rannoilla koko eteläisessä Suomessa Perämeren rannikkoa ja Pohjois-Karjalaa myöten. Yhä useammin harmaahaikaroiden joukosta voi löytää samankokoisen mutta kokonaan valkoisen jalohaikaran. Kuluneella viikolla Parikkalan Siikalahdella oli 11 ja Salossa 10 jalohaikaraa.

Kurkien kerääntymispaikoilla tunnelma tihenee. Tuhannet kurjet valmistautuvat vähitellen lähteäkseen matkaan jonain kuulaana syyskuun päivänä.

Viime päivinä muuttavia vihervarpusia on laskettu monena aamuna tuhansittain. Metsäkirvisiä ja keltavästäräkkejä muuttaa edelleen runsaasti, vaikka niiden päämuutto on jo ohi. Västäräkit alkavat kerääntyä pelloille ja rannoille. Suurin osa siepoista ja kertuista on lähtenyt, mutta niitä näkee vielä runsaasti esimerkiksi kaupunkien puistoissa. Perämeren rannikolla liikehtii kuusi- ja hömötiaisia.

Päiväpetolintujen muutto on piristynyt tällä viikolla. Keskiviikkona Hangossa muutti yli 300 varpushaukkaa, ja alkuviikolla mehiläishaukalla todettiin yli 50 muuttajan päiviä etelärannikolla. Ruskosuo- ja tuulihaukkoja näkee vähemmän. Harvinaisia punajalkahaukkoja on nähty viidessä paikassa.

Jokasyksyisistä itäisistä harvinaisuuksista ensimmäiset isokirviset nähtiin Luumäellä ja Porissa ja taigauunilintuja havaittiin kolmessa paikassa. Muista harvinaisuuksista voisi mainita kolme harjalintua, lyhytvarvaskiurun Lappeenrannassa sekä palsasirrin Porissa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 7.9.