Lintutilanne 12.10.2018

Sinitiainen. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 12.10.2018

Tiaisilla on selkeinä päivinä voimakasta muuttoa ja vaellusta. Viime lauantaina Asikkalassa muutti yli 4 200 tiaista, pääosin sini- ja talitiaisia. Keskiviikkona meno äityi vielä hurjemmaksi, kun Hangon lintuasemalla Hankoniemen kärjessä laskettiin lähes 13 000 muuttavaa tiaista. Sinitiainen ylsi uusiin SE-lukemiin 8 617 yksilöllä. Pyrstötiaisia laskettiin 667, pähkinänakkeleita kuusi ja lapintiaisia rengastettiin kaksi. Myös seuraavana päivänä asemalla rengastettiin lapintiainen. Niiden vaellus on pitkästä aikaa ulottunut etelärannikolle saakka.

Räkätti- ja muiden rastaiden muutto jatkuu edelleen, samoin urpiaisia muuttaa vielä tuhansittain länsirannikolla. Variksen ja naakan muutto on vasta alkanut. Ulkomerellä muuttaa nyt alleja ja muun muassa pikkulokkeja. Porvoon Söderskärillä laskettiin eilen yli 3 000 pikkulokkia.

Poikkeuksellisen lämpimän sään johdosta Suomessa viipyvillä muuttolinnuilla ei ole vielä kiire matkaan. Kaakkois-Suomen pelloilla laiduntaa paikoin kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia ja Perämeren rannoilla ruokailee tuhansia joutsenia. Yli tuhannen joutsenen kerääntymiä laskettiin Torniossa, Lumijoella ja Siikajoella.

Pohjois-Pohjanmaalla kierrellyt munkkikorppikotka löytyi keskiviikkona Riihimäeltä. Sieltä sen matkaa seurattiin etelään kohti pääkaupunkiseutua ja seuraavana päivänä itään Porvoossa ja Loviisassa. Amerikankurmitsa on viipynyt vielä Kemiönsaaressa, mustaotsalepinkäinen Uudessakaupungissa ja punapäälepinkäinen Eurajoella. Viikon muita harvinaisuuksia olivat muun muassa 11 harjalintua, kaksi sepeltaskua, kaksi sinipyrstöä, etelänsatakieli ja taigakirvinen Lemlandissa, suula ja arotasku Lappeenrannassa sekä ruskouunilintu Kangasalla.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 19.10.