Lintutilanne 4.1.2019

Harmaasorsa, koiras. Helsinki 1.1.2019. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 4.1.2019

Lintuvuosi alkoi tavanomaisen talvisissa merkeissä. Tiira-lintutietopalveluun ilmoitettiin uudenvuodenpäivänä havaintoja 128 lintulajista, mikä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Nyt on hyvä hetki aloittaa lintujen tarkkailu omassa pihassa tai ruokintapaikoilla ja tarttua haasteeseen 100 lintulajin havaitsemista alkaneen vuoden aikana.

Vesilinnut ovat vetäytyneet sisämaasta, mutta merialueilla näkee vielä yleisesti muun muassa telkkiä, alleja ja koskeloita. Ahvenanmaan Vårdöhön on kerääntynyt jo 22 000 tukkasotkaa, ja Kristiinankaupungin edustalla oli tapaninpäivänä yli 1 000 mustalintua. Harvinaisempia vuodenvaihteen yli selvinneitä vesilintuja ovat merihanhi Siikajoella, valkoposkihanhi Helsingissä ja Paraisilla, harmaasorsa Helsingissä sekä mustakurkku-uikku Jomalassa. Piilottelevia pikku-uikkuja on löytynyt noin kymmenestä paikasta.

Värikkäästä tiklistä on viime vuosina tullut tavallinen talvehtija. Suurimmissa parvissa voi olla satoja lintuja. Nakkilassa oli uudenvuodenpäivänä 250 tiklin parvi. Hemppojakin laskettiin tänä talvena enimmillään yli 100 Porissa ja Salossa. Peippoja on jäänyt talvehtimaan vähemmän kuin viime talvena, mutta Etelä-Suomessa on paikoin kymmenien peippojen parvia. Erikoisempia tammikuun lajeja ovat kurki Uudessakaarlepyyssä sekä västäräkki kolmessa paikassa.

Vuodenvaihteen harvinaisimpia lintuja ovat Alajärvellä jo kuukauden päivät ollut idänturturikyyhky sekä Helsingissä käväissyt grönlanninlokki ja Kristiinankaupungissa nähty pikkuruokki. Tavanomaisempia talviharvinaisuuksia ovat muutamat tunturikiurut, isolokit, viitatiaiset ja pari allihaahkaa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Talvilintuihin liittyvää:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 18.1.