Lintutilanne 15.2.2019

Merihanhi. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 15.2.2019

Helmikuu on hiljaista lintuaikaa, vaikka tiaiset ja viherpeipot tapailevat jo laulua ja pöllöjen kevätsoidin on alkanut. Iltahämärissä voi kuulla huuhkajan kumeaa huhuilua, myöhemmin yöllä muun muassa helmipöllön puputusta tai lehtopöllön naukuvaa soidinta.

Koko maan peittävästä lumipeitteestä huolimatta viime päivien lämmin sää on tuonut ensimmäiset muuttolinnutkin käymään – tuskin kovin kaukaa. Tammikuussa kiuruja havaittiin Turussa ja Hangossa. Kuluneen viikon aikana kiuru on havaittu Maskussa ja Porissa. Ensimmäinen merihanhi nähtiin 5.2. Paraisten Jurmossa ja seuraavana päivänä myös Utössä. Eilen merihanhi kierteli Salossa.

Helmikuun erikoisin talvehtija on Kemistä tammikuussa löytynyt pohjansirkku. Suomessa laji on havaittu talvella vain kerran aikaisemmin. Paraisten Jurmossa talvehtivien merisirrien joukossa viipyy edelleen karikukko ja suosirri. Suosirri on tiettävästi havaittu meillä kerran aikaisemmin helmikuussa, karikukkoa ei koskaan. Muita helmikuun erikoisuuksia ovat muun muassa tunturihaukka Tyrnävällä, lapinsirkku Hangossa sekä neljässä paikassa tunturikiuru.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lisää talvilinnuista:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 1.3.