Lintutilanne 7.6.2019

Kuhankeittäjä. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 7.6.2019

Näkyvä kevätmuutto on jokseenkin päättynyt, mutta monien hyönteissyöjälintujen muutto on ollut vielä hyvin vilkasta öisin. Suomeen saapuu edelleen muun muassa kultarintoja, viita- ja luhtakerttusia, harmaasieppoja ja pikkulepinkäisiä. Jurmon lintuasemalla Paraisilla oli tiistaina 22 luhtakerttusta ja 70 pikkulepinkäistä, ja asemalla rengastettiin satakieliä kesäkuun alkupäivinä enemmän kuin toukokuussa yhteensä.

Myöhäisin muuttolintumme, lapinuunilintu, saapui tällä viikolla Kemijärvelle ja Kolariin. Etelä- ja Itä-Suomeen lämmin kaakkoisvirtaus on tuonut viime vuosia enemmän kuhankeittäjiä.

Viikon harvinaisin lintu oli tiistaina Lappeenrannassa poikennut pikkutrappi. Laji on havaittu Suomessa alle 30 kertaa. Suurharvinaisuuksia olivat myös punapäälepinkäinen ja rusorintakerttu Paraisten Utössä. Rusorintakerttu oli Utössä jo kevään toinen ja kaikkien aikojen yhdeksäs. Kaikista Suomen ruosorintakertuista saaressa on havaittu joka viides.

Muista alkukesän harvinaisuuksista voisi mainita pilkkaniskan Kittilässä, punakottaraisen Suomussalmella, sepel- ja mustapäätaskun, mustaotsalepinkäisen ja harmaasirkun, useat lampiviklot sekä muutaman pikkuhuitin ja harjalinnun. Helsingissä huomiota herättää valkoposkihanhien seuraan lyöttäytynyt tiibetinhanhi. Sitä ei kuitenkaan tulkita meillä luonnonvaraiseksi lajiksi.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran torstaina 20.6.