Lintutilanne 25.10.2019

Sinitiainen. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 25.10.2019

Sinitiaisten liikehdintä jatkuu etelärannikolla vilkkaana. Vain parin viikon takainen päivämuuton Suomen ennätys meni uusiksi viime lauantaina, kun Hangon lintuasemalla laskettiin 8 870 muuttavaa sinitiaista. Yli 8 000 muuttajaa laskettiin myös keskiviikkona, ja viikossa sinitiaisia ynnättiin yli 32 000. Talitiaisia oli liikkeellä huomattavasti vähemmän, vaikka niitäkin laskettiin keskiviikkona yli 3 500.

Länsirannikolla vilkkain muuttopäivä oli torstai. Pietarsaaressa muutti yli 10 000 urpiaista ja Kustavissa saman verran räkättirastaita. Tuhannet tilhetkin ovat ehtineet etelärannikolle saakka. Pohjoisempana pihlajat on jo pääosin tyhjennetty. Muita vielä runsaana muuttavia lajeja ovat muun muassa varis, naakka ja punatulkku.

Lähes kaikki hyönteissyöjälinnut ovat jo lähteneet, vaikka vielä on havaittu yksittäisiä haara- ja räystäspääskyjä sekä sellaisia kesälintuja kuin pikkulepinkäinen ja kirjosieppo. Nämä myöhäiset yksilöt ovat sairaita, vioittuneita tai kauempaa tänne harhautuneita lintuja.

Harvinaisuuksia havaittiin runsaasti, varsinkin viime viikonloppuna. Lauantaina varmistui, että Siikajoella jo muutama päivä aikaisemmin nähty kahlaaja oli Suomen neljäs amerikankurmitsa. Samana päivänä Lumijoelta löytyi Suomen seitsemäs eskimosirri, pohjoisamerikkalainen kahlaaja sekin. Inarista löytyi mäntysirkku, ja Kirkkonummella nähtiin muuttava suula.

Sunnuntaina Joroisissa kuvattiin silkkihaikara ja Hattulassa Suomen neljäs lehmähaikara. Ilmeisesti sama lintu löytyi tänään uudelleen Janakkalasta. Maanantaina Iitistä löytyi syksyn kolmas nunnatasku ja torstaina Joutsasta vielä neljäs. Nokialla oli torstaina aavikkotasku. Viikon harvinaisuuslistalle voi lisätä vielä muun muassa rusko- ja siperianuunilinnun, useita taiga- ja hippiäisuunilintuja, neljä tulipäähippiäistä ja pari taigakirvistä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 1.11.