Lintutilanne 15.11.2019

Pikkukäpylintu. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 15.11.2019

Marraskuun alun kylmänpurkaus ajoi karaistuneimmatkin muuttolinnut liikkeelle. Viime viikon tiistai oli sisämaassa laulujoutsenen päämuuttopäivä: Kangasalla laskettiin yli 1 300 muuttavaa joutsenta. Jäätymiseen asti meillä viivyttelevät isokoskelot ovat nyt kerääntyneet valtaviksi parviksi Etelä-Suomen järville. Tuhansien koskeloiden kerääntymiä on havaittu muun muassa Säkylän Pyhäjärvellä, Mallasvedellä ja Lahden Vesijärvellä.

Pihlajanmarjat syötiin nopeasti loppuun, ja tilhet ja rastaat ovat jatkaneet matkaansa. Suuria tilhi- ja räkättirastasparvia on nähty enää etelärannikon tuntumassa. Sen sijaan urpiaisia ja vihervarpusia on edelleen huomattavan runsaasti, mikä kertoo hyvästä koivun siemensadosta. Erinomaisen käpyvuoden myötä pikkukäpylintuja on pitkästä aikaa jäänyt talveksi paljon ja myös harvinaisia kirjosiipikäpylintuja on havaittu monin paikoin.

Loppusyksyn lintujulkkis, lehmähaikara, ei säikähtänyt pakkasjaksoa vaan viihtyy edelleen Mäntsälässä pyydystellen myyriä moottoritien varrelta. Ikävä kohtalo oli sen sijaan Suomessa hyvin harvinaiseksi vieraaksi käyneellä tunturipöllöllä: Porvoossa autoon törmännyt lintu loukkaantui niin pahoin, että se jouduttiin lopettamaan.

Marraskuun harvinaisuuksia ovat olleet muun muassa amerikanjääkuikka Kirkkonummella, pikkuruokki Keuruulla ja kashmirinuunilinnut kolmella paikalla. Pikkukajavia on nähty 13 ja isolokkeja kuusi yksilöä. Hyvin myöhäisiä viivyttelijöitä ovat puolestaan Jyväskylässä havaittu pikkulepinkäinen, Taivalkoskelta löytynyt leppälintu ja Parikkalassa ruokinnalle asettunut punavarpunen.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 29.11.