Heinätavi ja muita uusia muuttajia

Heinätavi, koiras. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 3.4.2020

Tällä viikolla kevät on edennyt kitsaammin. Uusina muuttajina on kuitenkin kirjattu ensihavainnot heinätavista, suokukosta, punajalkaviklosta, merikihusta ja arosuohaukasta. Heinätaveja nähtiin jo kymmenessä paikassa, joista pohjoisin Asikkalassa. Myös aikaisia lapasorsia, härkälintuja, ruskosuohaukkoja, kuoveja ja tiltaltteja havaittiin useassa paikassa, ja kaulushaikarat ovat levittäytyneet Keski-Suomeen asti. Lappiin saakka maaliskuun loppuun mennessä ennätti pari kurkea ja naurulokki.

Viikon näyttävimmistä muutoista vastasi urpiainen. Eilen Orivedellä laskettiin 9 400 muuttavaa urpiaista, ja tänä aamuna samassa paikassa muutti puolessatoista tunnissa 3 300 urpiaista. Tuhansien urpiaisten muuttoja laskettiin tällä viikolla myös Kristiinankaupungissa, Keuruulla, Jyväskylässä ja Pieksämäellä.

Muita muuttajia on ollut liikkeellä vähemmän. Tuhansien metsä- ja tundrahanhien parvet ovat kuitenkin saaneet päivittäin täydennystä, ja länsirannikolle on kerääntynyt satoja lyhytnokkahanhia. Yli sadan meriharakan muuttoja kirjattiin Hangossa eilen ja keskiviikkona. Peippoja ja rastaita on tähän mennessä saapunut niukanlaisesti.

Harvinaisia isohaarahaukkoja on nähty Pirkanmaata ja Keski-Suomea myöten. Viikon muita harvinaisuuksia olivat muun muassa kaksi lumihanhea Säkylässä, punakaulahanhi Kouvolassa ja Loviisassa, amerikantavi Vihdissä, grönlanninlokki Korsnäsissä ja Kristiinankaupungissa sekä kyhmyhaahka kolmessa paikassa.

Ensi viikolla lintujen muuton odotetaan jälleen vilkastuvan, kun sää lämpenee.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran torstaina 9.4.