Lintutilanne 30.4.2020

Sepelrastas. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 30.4.2020

Sään ja lintujen kevätmuuton kuva ei ole sanottavasti muuttunut viimeisen viikon aikana. Pohjoinen virtaus jarruttaa edelleen muuttoa ja on esimerkiksi pitänyt metsä-, tundra- ja lyhytnokkahanhien parvia pelloilla aloillaan tavallista pidempään. Samoin koreita Tunturi-Lappiin matkaavia sepelrastaita on päästy ihastelemaan monella paikalla, kun pohjoisvirtaus on pysäyttänyt niiden muuton.

Arktisten vesilintujen muutto on toistaiseksi ollut melko vaisua, muuton alkutahteina kuitenkin Uudessakaupungissa on jo nähty reilun 20 000 mustalinnun muutto ja Kristiinankaupungissa parhaana aamuna yli 600 muuttavaa kaakkuria. Seuraavalle viikolle on jo luvassa myötäisiä tuulia, joka varmasti saa myös arktisen muuton kunnolla liikkeelle. Arktikan ohella seuraavaksi odotellaan myös hyönteissyöjälintujen runsastumista.

Harvalukuisista lajeista erityisesti on kiinnittänyt huomiota arosuohaukan paikoittain runsas esiintyminen. Tämä alun perin kaakkoinen laji on linnustomme hienoimpia uudistulokkaita. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nyt havaitut määrät tulevat heijastumaan ensi kesän pesintöjen määriin.

Harvinaisuuksien suhteen kulunut viikko on ollut melko vaisu. Harvinaisin jaksolla havaittu laji on isokihu, joka nähtiin Kokkolassa ja Luodossa (mahdollisesti sama yksilö). Harvinaisemmista petolinnuista pikkukiljukotkia on havaittu kaksi sekä kiljukotkia ja isohaarahaukkoja kolme.

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 8.5.