Lintutilanne 8.5.2020

Sirittäjä. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 8.5.2020

Huhtikuun lopulla vallinnut pohjoisvirtaus hellitti heti vapun jälkeen, ja hyönteissyöjälintujen muutto repesi. Varsinkin lauantain vastaisena yönä saapui valtavia määriä pajulintuja, kirjosieppoja, leppälintuja, mustapääkerttuja ja monia muita lajeja.

Kuluneen viikon aikana saapuivat myös ensimmäiset sinirinnat, lehtokertut, kultarinnat sekä harmaa- ja pikkusiepot. Satakieliä kuultiin eri puolilla Etelä-Suomea, ja käestä ilmoitettiin yli 300 havaintoa. Pohjoisin käki kukkui eilen jo Siikalatvassa Pohjois-Pohjanmaalla. Pajulintuja ja kirjosieppoja havaittiin Lapissakin. Kaikkiaan viikon aikana kirjattiin noin 30 lajin osalta vuoden ensihavainnot.

Myös arktisten lintujen muutto pääsi kunnolla käyntiin. Tiistaina mustalintuja laskettiin Porvoon Söderskärillä yli 80 000 ja Virolahdella yli 100 000. Eilen Virolahdella muutti lähes 2 000 punakuiria, ja tänään punakuirien muutto jatkuu Suomenlahdella.

Valkoposkihanhia saapuu vähitellen lisää, ja Kouvolaan oli kerääntynyt jo 30 000 hanhea. Suurin osa tundra- ja metsähanhista on jatkanut matkaa pohjoiseen, mutta näitäkin ruokailee pelloilla vielä tuhatmäärin. Tyrnävällä lyhytnokkahanhia laskettiin enimmillään 2 500. Oulun seudulla lyhytnokkahanhesta onkin tullut runsain hanhilaji.

Toukokuun ensimmäiseen viikkoon mahtui jo kosolti harvinaisuuksia. Harvinaisin näistä, Suomen kahdeksas pääskykahlaaja, kierteli viikonloppuna Porissa. Muita alle sata kertaa Suomessa havaittuja lajeja olivat amerikantukkasotka Kangasalla, amerikanhaapana Kajaanissa, kaksi mustakaulauikkua Mynämäellä, arotaskut Helsingissä ja Tohmajärvellä, ruostepääsky Hangossa ja mustajalkatylli Raahessa. Komeita harjalintuja nähtiin yli kymmenessä paikassa, ja 11 kattohaikaran parvi herätti huomiota Jämsässä ja Porvoossa.

Huomenna on lyhyt matka linturetkelle, kun kotoa lähtemättä voi osallistua Pihojen taistoon. Saapa nähdä, mitä kaikkea kotipihoilta havaitaan.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 15.5.