Metsäkirviset ja keltavästäräkit lähdössä

Metsäkirvinen. Kuva: Pertti Rasp

Lintutilanne 21.8.2020

Metsäkirvisen ja keltavästäräkin kutsuääniä kuulee nyt kaikkialla, kun näiden lajien pääjoukot ovat poistumassa. Hangon lintuasemalla, jossa lintujen muuttoa seurataan päivittäin, on kuluneen viikon aikana muuttanut yli 8 000 metsäkirvistä ja noin 6 000 keltavästäräkkiä. Parhaina päivinä metsäkirvisiä muutti yli 2 500 ja keltavästäräkkejä yli 1 500.

Suurimmat muuttajamäärät havaitaan rannikon johtolinjoilla, mutta sisämaassakin pelloilla ja rannoilla voi olla enimmillään satoja keltavästäräkkejä, ja esimerkiksi Kangasalla laskettiin viime sunnuntaina noin 750 muuttavaa metsäkirvistä runsaan parin aamutunnin aikana.

Vesilinnut ovat kokoontuneet rauhallisille kosteikoille. Viikko sitten Lumijoella laskettiin kerääntyneen noin 3 600 sorsaa, joista yli puolet oli haapanoita.

Riuttatiiroja on edelleen havaittu runsaasti läntisellä Suomenlahdella. Viime lauantaina Helsingin edustalla nähtiin peräti 11 riuttatiiraa, mikä lienee toiseksi suurin Suomessa havaittu määrä.

Harvinaisemmista petolinnuista on havaittu useita arosuo- ja haarahaukkoja, muutama kiljukotka sekä aivan viime päivinä pari nuorta punajalkahaukkaa. Nähtäväksi jää, vaeltaako niitä tänne enemmänkin, kuten viime syksynä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 28.8.