Lintutilanne 19.3.2021

Kanadanhanhi. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 19.3.2021

Helmi–maaliskuun vaihteen muuttoryöpsähdyksen jälkeen lintujen kevätmuutto tasaantui eikä ole edennyt juuri etelä- ja länsirannikkoa pitemmälle. Vaikka rannikon tuntumassa on jopa satojen kiurujen sekä kymmenien kottaraisten ja töyhtöhyyppien parvia, muualla on havaittu vain ensimmäisiä tunnustelijoita. Viimeisen viikon aikana saapuneita muuttolintuja ovat pikkujoutsen, valkoposkihanhi, härkälintu, meriharakka, härkälintu, mustaleppälintu ja laulurastas.

Pohjoisin töyhtöhyyppä on nähty Vaasassa, kiurut puolestaan Vaasassa ja Äänekoskella. Keski-Pohjanmaalle ovat edenneet muun muassa merihanhi, hiirihaukka, kottarainen sekä pulmunen, ja merilokki ehti saapua Tornioon. Sisämaassa Etelä-Karjalassa tehtiin kevään ensihavainnot pulmusesta ja mustavariksesta. Pohjois-Karjalassa kapustarinta yllätti tepastelemalla 60-senttisellä hangella Nurmeksessa.

Viime vuosien tapaan metsähanhia on saapunut jo tuhansittain Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan, jokunen Suupohjaankin. Tundrahanhia on toistaiseksi saapunut vähemmän kuin viime vuonna, vain joitakin kymmeniä. Sadat kanadanhanhet ovat puolestaan kerääntyneet Uudellemaalle ja Kemiönsaareen. Yli satapäisiä joutsenparvia on rannikkoalueiden lisäksi laskettu Sastamalassa.

Tämän viikon keskiviikkona Mynämäelle palasi ontuvasta kävelytyylistä päätellen sama pikkukanadanhanhi, joka viipyi Porissa marras–joulukuussa. Päivää aikaisemmin Uudessakaupungissa muutti tunturipöllö. Maaliskuun muut harvinaisuudet – töyhtökiuru Riihimäellä ja pikkusirkku Isossakyrössä – ovat olleet paikalla koko talven.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 26.3.