Västäräkistä vähäsen

Västäräkki. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 9.4.2021

Lintujen kevätmuutto on edennyt huhtikuun alkupäivinä maltillisesti. Peipot ovat yleistyneet, ja sen laulua kuulee maan eteläosissa. Västäräkistä on ilmoitettu lähes 500 havaintoa lähinnä Etelä-Suomesta. Pohjoisimmat västäräkit on kuitenkin havaittu jo Kuusamossa ja Kemijärvellä. Naurulokit ovat ehtineet Oulun seudulle ja ensimmäiset myös Kuhmoon ja Kuusamoon.

Kurjet ovat edenneet Oulu–Kajaani–Nurmes-linjalle. Lajin päämuutto nähdään parin viikon sisällä, mistä esimakuna Espoossa muutti eilen runsaat 900 kurkea. Pääsiäisen parhaana muuttopäivänä, viime sunnuntaina Keski-Pohjanmaan rannikolla oli liikkeellä runsaasti joutsenia: Kokkolassa laskettiin parin aamutunnin aikana yli 1600 muuttavaa laulujoutsenta.

Uusina saapujina huhtikuussa on kirjattu kymmenkunta lajia: muun muassa räyskä, heinätavi, suokukko, valkoviklo, liro ja viimeisenä suosirri eilen Porissa. Kevään ensimmäiset kattohaikarat nähtiin Pirkkalassa ja Uudellamaalla, pari avosettia Hangossa ja useampia arosuohaukkoja.

Huhtikuun alkupäivien muista harvinaisuuksista mainittakoon mandariinisorsa Sipoossa, punakaulahanhi Mustasaaressa sekä monet mustaleppälinnut, joista pohjoisin nähtiin Inarissa. Maaliskuun lopulla Mynämäellä ja Porissa nähty pikkukanadanhanhi on jatkanut pohjoiseen ja löytyi maanantaina Tyrnävältä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 16.4.