Lintutilanne 16.7.2021

Lapintiira. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 16.7.2021

Lintumaailmassa eletään edelleen kesää ja syksyä. Osa linnuista ruokkii nyt poikasiaan helteessä. Rakennuksissa pesiville lajeille, kuten tervapääskyille, helle voi olla kohtalokas, sillä pesän lämpötila voi nousta hyvin korkeaksi ja poikaset saattavat keskenkasvuisina paeta pesästä ja pudota alas.

Monet lajit ovat aloittaneet toisen pesinnän, ja jotkin lajit suuntaavat jo muuttomatkalle. Sitä ennen esimerkiksi kottaraiset kerääntyvät parviin. Yöpymisparvissa voi olla satoja tai jopa muutama tuhat kottaraista.

Kahlaajien syysmuutto alkoi kesäkuussa ja on monipuolistunut viime viikkoina. Alavilla rannoilla voi nyt nähdä muun muassa lepäileviä töyhtöhyyppiä, liroja, valkovikloja sekä suo- ja kuovisirrejä. Näkyvä kahlaajamuutto on ollut kohtalaisen vaatimatonta, sillä vallinneessa korkeapaineessa parvet muuttavat korkealla näkymättömissä. Lähinnä saderintamat ja ukkoskuurot pudottavat muuttajia alemmas näkyviin.

Heinäkuun harvinaisin lintuvieras on Ranualla jo kaksi viikkoa viipynyt paksujalka. Muita harvinaisuuksia ovat olleet muun muassa siperiankurmitsat Porissa ja Helsingissä, amerikanhaapana Siilinjärvellä, punapäänarsku ja ruostesorsa Helsingissä, isovesipääsky Uudessakaupungissa, mehiläissyöjä Janakkalassa, harjalinnut Föglössä ja Kuopiossa sekä heinäkuulle tyypilliset riuttatiirat eteläisillä merialueilla, punakottarainen Oulussa, viirusirkkalinnut Parikkalassa ja Korsnäsissä sekä mustaotsalepinkäinen Lappeenrannassa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 30.7.