Lintutilanne 29.10.2021

Pikkukäpylintu. Kuva: Pertti Rasp

Lintutilanne 29.10.2021

Vaikka ollaan jo marraskuun kynnyksellä, kuluneella viikolla muutti vielä runsaasti lintuja. Viime viikonloppuna Kristiinankaupungissa laskettiin muun muassa tuhansia pikkukäpylintuja ja pelkästään lauantaina lähes 30 000 urpiaista. Sunnuntaina puolestaan muutonseuraajat kirjasivat lähes 17 000 räkättirastasta ja yli 400 pyrstötiaista.

Hangossa on puolestaan seurattu tavallista myöhäisempää tiaisliikehdintää. Keskiviikkona Hangon lintuasemalla muutti yli 9 000 tiaista, joista sinitiaisia lähes 7 200. Viikon aikana sinitiaisia on laskettu yli 13 000. Viikonlopun selkeinä päivinä liikkeellä oli myös mukavasti punatulkkuja ja useita maakotkia.

Viime päivien lämpimässä säässä on havaittu useita myöhäisiä viivyttelijöitä. Haarapääskyjä on nähty vielä 7 paikassa ja punavarpusiakin parissa paikassa. Simossa nähtiin kalatiira, Hailuodossa lapintiira, Raahessa pikkulepinkäinen, Ruovedellä kirjokerttu ja Vantaalla tervapääsky.

Suomen toinen siperianlepinkäinen viipyy edelleen Helsingissä. Viikon muista harvinaisuuksista voisi mianita kolme ruskouunilintua, sepeltaskun Helsingissä, turturikyyhkyn Turussa, tulipäähippiäisen Eurajoen Luvialla, viitatiaisen Lappeenrannassa ja isovesipääskyn Kiteellä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 5.11.