Lintutilanne 17.12.2021

Tikli. Kuva: Pertti Rasp

Lintutilanne 17.12.2021

Pihlajan runsas marjasato pidättelee vielä rastaita ja tilhiä Suomessa. Myös peippoja, järripeippoja ja tiklejä on jäänyt talvehtimaan tavallista runsaammin.

Räkättirastaat kiertelevät putsaamassa pihlajia Etelä-Suomessa. Tuhansien yksilöiden parvia on nähty Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Räkättien joukossa on yksittäisiä punakylki-, laulu- ja kulorastaita. Marraskuun talvilintulaskentojen perusteella mustarastaita näyttää jääneen Suomeen enemmän kuin koskaan aiemmin.

Tilhiä on vieläkin saapunut yllättävän vähän eteläisimpään Suomeen. Viime päivinä suurimmat parvet on havaittu Savossa ja Päijät-Hämeessä. Taviokuurnasta on tällä viikolla ilmoitettu vain parikymmentä havaintoa koko maasta.

Peippoja, järripeippoja, tiklejä ja hemppoja parveilee erityisesti puimattomilla rypsipelloilla. Kouvolassa on laskettu enimmillään 300 tikliä ja 250 peippoa. Suuria peippo- tai tikliparvia on ilmoitettu myös Loimaalta, Raisiosta ja Pirkkalasta. Järripeippoja on jäänyt talvehtimaan kymmenittäin Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Marraskuun lopussa Oulusta löytynyt sepelhanhi on lyöttäytynyt sinisorsien seuraan. Tällä viikolla on havaittu edelleen myös tundrahanhi Helsingissä, kurki Kempeleessä ja keltahemppo Hailuodossa sekä uutena harvinainen mustakaularastas Espoossa. Tavanomaisia pikkuharvinaisuuksia ovat pikku-uikut seitsemässä ja tunturikiurut kolmessa paikassa.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 7.1.2022