Lintutilanne 21.1.2022

Taviokuurna. Kuva: Micha Fager

Lintutilanne 21.1.2022

Marjalintuja on edelleen tavanomaista enemmän, joskin niiden määrät ovat pienentyneet ja laajoilla alueilla niitä ei ole lainkaan, kun kaikki pihlajanmarjat on syöty. Räkättirastaat ovat siirtyneet kaupunkeihin, ja yli 500 linnun parvia on tällä viikolla nähty vain pääkaupunkiseudulla. Suurimmat tilhiparvet keskittyvät puolestaan Itä- ja Keski-Suomeen. Tällä viikolla eniten tilhiä on nähty Pohjois-Karjalassa, huippuna 800 tilheä eilen Kiteellä. Taviokuurnat ovat hyvin hajallaan pienissä parvissa. Yli kymmenen yksilöä on havaittu vain Tampereella, Pohjois-Karjalassa ja Inarissa.

Parhaiten lintuja näkee nyt ruokinnoilla, kun koko maassa on talvi. Lintuja on myös puimatta jääneillä pelloilla. Niille on jäänyt tavallista runsaammin peippoja ja tiklejä. Mäntsäläläisellä rypsipellolla on ruokaillut peräti 900 tiklin parvi.

Talvehtivia vesilintuja on totutusti lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla. Runsaimpia lajeja ovat tukkasotkat, telkät, allit, isokoskelot, uivelot ja kyhmyjoutsenet. Viime viikonloppuna Jomalaan oli kerääntynyt myös lähes 200 laulujoutsenta.

Vuodenvaihteessa läntisellä Uudellamaalla kierrellyt kiljukotka nähtiin jälleen tällä viikolla Espoossa ja Kirkkonummella. Sysmästä toimitettiin hoitoon metsästä löytynyt nuori lunni. Muita harvinaisuuksia ovat muun muassa isolokit länsirannikolla ja Porvoossa, toistakymmentä pikku-uikkua sekä muutama tunturikiuru. Punajalkaviklo Paraisten Jurmossa oli poikkeuksellinen havainto, sillä lajista on alle 10 talvihavaintoa ja vain pari aiempaa havaintoa tammikuulta.

Runsaan viikon kuluttua lintutilanteesta saadaan kattava kuva, kun Pihabongaus järjestetään jo 17. kerran viikonloppuna 29.–30.1. Muistathan osallistua?

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lisää talvilinnuista:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 11.2.