Lintutilanne 25.2.2022

Laulujoutsen. Kuva: Petri Vainio

Lintutilanne 25.2.2022

Lintujen kevätmuutto on alkanut, vaikka lunta on edelleen koko maassa, etelässä paikoin jopa tavanomaista enemmän. Kiuruja ja töyhtöhyyppiä on saapunut lähinnä lounaisimpaan Suomeen, mutta laulujoutsenia on tullut myös sisämaan sulapaikoille.

Laulujoutsenia on saapunut totutusti hyvin aikaisin. Pieniä määriä talvehti saaristossa ja sulapaikoilla, mutta tällä viikolla Ahvenanmaalla on ollut jo satoja joutsenia ja mantereellakin paikoin kymmeniä. Sisämaassa joutsenet ovat ehtineet Satakuntaan, Pirkanmaalle ja Etelä-Karjalaan.

Myös ensimmäiset merihanhet ovat viime vuosina saapuneet helmikuun lopulla. Nyt niitä on nähty rannikolla Porista Helsinkiin ja yksinäinen lintu Vihdissä. Kanadanhanhistakin on tehty muutamia havaintoja. Ensimmäiset juhlapukuiset haahkakoiraat saapuivat saaristoon, ja eilen Hangossa havaittiin hyvin aikainen ristisorsa.

Kiurusta on kertynyt yli sata havaintoa Porin ja Porvoon väliseltä rannikkoalueelta, mutta sisämaasta on vain yksittäisiä havaintoja – muun muassa Forssasta ja Riihimäeltä. Ensimmäinen töyhtöhyyppä nähtiin Paraisten Jurmossa jo 7.2., ja sen jälkeen tehtiin harvakseltaan muutama havainto. Eilinen lounaismyräkkä toi hyyppiä enemmänkin Lounais-Suomeen: Paimioon pölähti 29 linnun parvi, ja kiireisimmät hyypät etenivät Poriin ja Orimattilaan.

Leutoina ja heikkotuulisina iltoina kannattaa nyt lähteä pöllöretkelle. Pöllöjen pesimäkausi on alkanut, ja koiraat kuuluttavat nyt reviiriään. Etelässä kuulee varmimmin lehtopöllön naukuvaa soidinta, muualla maassa helmipöllön puputusta tai viirupöllön puhkumista. Iltahämärissä saattaa kuulla huuhkajan huhuilua tai varpuspöllön viheltelyä.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 11.3.