Lintutilanne 14.4.2022

Metsä- ja tundrahanhia. Kuva: Mcha Fager

Lintutilanne 14.4.2022

Kevätmuutto on tällä viikolla piristynyt. Länsi- ja Etelä-Suomeen on saapunut tuhansia metsä- ja tundrahanhia lisää, naurulokit ovat ehtineet pitkälle sisämaahan ja haahkojen muutto on vauhdissa rannikolla. Muitakin vesilintuja on saapunut sulapaikoille, ja rastaiden muutto on päässyt vauhtiin viime päivinä.

Vielä viime viikonloppuna muutto suuntautui lähinnä etelään. Lauantaina Porissa muutti 2 000 ja Paimiossa 1 000 töyhtöhyyppää eteläisiin suuntiin. Etelärannikolla puolestaan räkätti- ja punakylkirastaat suuntasivat lounaaseen. Pellot ovat edelleen lumen peitossa suurimmassa osassa maata, ja pälvipaikoilla odottelee edelleen tuhansia kiuruja.

Kohtalaista kurkimuuttoa on havaittu useampana päivänä. Suurin määrä, noin 2 700 kurkea, laskettiin maanantaina Nokialla. Samana päivänä Espoossa muutti yli 40 varpushaukkaa ja 15 ruskosuohaukkaa. Hangossa puolestaan muutti noin 3 000 peippoa.

Kevään ensimmäinen haarapääsky nähtiin viime viikon lauantaina Haminassa. Muita uusia kevätmuuttajia olivat muun muassa metsäkirvinen, rantasipi, valkoviklo, luhtahuitti ja sepelhanhi.

Lapissa kevään ensihavainnot kirjattiin esimerkiksi kurjesta ja töyhtöhyypästä sekä nauru- ja kalalokista. Kuusamoon kuluneella viikolla saapuivat muun muassa töyhtöhyyppä, kottarainen, västäräkki ja naurulokki. Silkkiuikkuja on nähty Pohjois-Savossa, taivaanvuohia Pohjois-Karjalaa myöten ja kuovi on ennättänyt Nurmekseen ja tänään Kemiin.

Kevään edetessä ja muuttolintujen lisääntyessä myös harvinaisuuksia nähdään enemmän. Haarahaukkoja, arosuohaukkoja, tunturikiuruja ja virtavästäräkkejä on havaittu monessa paikassa. Vuoden ensimmäiset havainnot kirjattiin muun muassa sinipyrstöstä, tulipäähippiäisestä, kattohaikarasta ja mandariinisorsasta.

 

Yleistietoa lintutilanteesta:

Lintutilanne päivitetään seuraavan kerran perjantaina 22.4.